Mitä tehdä kun mies istuu koko päivän tietokoneella?
Ollaan oltu yli 2 vuotta yhdessä minä 21 hän 25 vuotias.Muutettiin n.kolme viikkoa sitten yhteen.Erillään asuttaessa hän antoi minulle kaikein huomionsa,koko sen ajan minkä olin hänen luonaan aina iltaisin.Ei hän silloin koneellaan istunut.Totuin varmaan siihen liian hyvin että silloin sain kaiken hänen huomionsa 3-4 tuntia illasta.Päivällähän me ei voitu silloin nähdä koska hän oli silloin töissä.Illalla hän omistautui minulle täysin,sammutti tietokoneen ja oli vierelläni siihen saakka kunnes lähdin kotiin nukkumaan.
Nyt muutettiin toiselle paikkakunnalle kun miehellä alkoi opiskelut.Ymmärrän toki sen että läksyt pitää tehdä tietokoneella ja lukea ahkerasti tentteihin ja sen lisäksi annan hänelle omaa tilaa/aikaa suurimmman osan ajan päivästä.Itsekin käyn iltaisin treeneissä (on minulla omakin elämä ja harrastukseni),silloinkin hänellä on aikaa tehdä vaikka mitä.Älkää saako sitä käsitystä nyt että haluisin hänen olevan jatkuvasti kimpussani,tarvitsen itsekin omaa aikaa/tilaa.
Ajattelin yhteenmuuttoa ihanana asiana että nyt vihdoinkin saadaan viettää paljon aikaa yhdessä.Mutta tämä tulikin täytenä shokkina siitä lähtien kun huomasin hänen viihtyvän enemmän tietokoneensa kanssa kuin minun kanssa.Meillä molemmilla on oma tietokone,hänellä makuhuonessa ja minulla täällä olohuoneessa,tällä hetkelläkin hän istuu makuuhuoneessa koneensa ääressä ja minä valitan täällä palstalla asiasta.
Olen puhunut hänelle tästä (suhteemme on avoin ja rehellinen)mutta hän sanoo "oletpas sinä hellyyden kipeä/huomion kipeä" tai "kyllä minä siut huomioin ja hellyyttelen sitten illalla"
Se aika mikä sitten on varattu miun huomioimiselle tapahtuu vasta illalla,päivällä hän välillä kömpii huoneestaan ja käy vähän silittämässä päätäni tai antamassa pusun ja menee takaisin huoneeseen.Toki arvostan sitä pientäkin huomion saamista jota saan,annanhan itsekin hänelle paljon hellyyttä ja huomiota päivän mittaan.
Toisin sanoen saan aivan liian vähän huomiota,tunnen itseni yksinäiseksi nämä pitkät päivät.Riittäähän minullakin paljon tekemistä koneellani mutta minusta se ei ole tärkeintä.Voinhan toki itsekin alkaa viettämään aikaa koneellani niin pitkään että hän alkaa kinuamaan huomiotani.
Kenelläkään samaa ongelmaa?Miten asia olisi hyvä ratkaista?Mitä tehdä kun tietokone saa enemmän aikaa kuin avopuoliso?
-Asiallisia kommentteja kiitos-
Minä Vs Tietokone
21
1682
Vastaukset
- tietokoneelle kakkoseksi jä...
Olet 'kärsinyt' asiasta vasta kolme viikkoa ja saat sentäs sen että miehesi "välillä kömpii huoneestaan ja käy vähän silittämässä päätäni tai antamassa pusun". Olisit onnellinen, sinun tilallasi ainakin olisin. Itselläni on jatkunut jo vuosia sellainen suhde että mies on kiinnostuneempi koneestaan kuin minusta. Hän tekee päivät työtä muualla mutta kun kotiin saapuu melkein välittömästi menee huoneeseensa ja koneensa ääreen ja istuu siellä usein niin pitkään että olen mennyt jo nukkumaan (usein reilusti yli puolen yön). Yritä ymmärtää miestäsi jos hän suorittaa opintojaan kotona. Hänhän voisi olla sen kahdeksan tuntia muuallakin ja huomioida sinut sitten vasta illalla. Kerroit että hän kommentoi kritiikkiäsi "kyllä minä siut huomioin ja hellyyttelen sitten illalla" käykö todella näin? Jos käy niin älä narise turhasta olisit onnellinen!
- Mally
Mitä miehesi tekee siellä koneella sitten? Eikai hän kokoajan opintotehtäviä tee? Ei kai katsele pornoa sentäs?
- Mally
Ei tuo mitään narinaa ole!! Täysin ymmärrettävää että naisella on paha olla asian takia. Miehesi on ilmeisesti tietokonenörtti. Kenties riippuvainen tms.
- Sandra
Mally kirjoitti:
Ei tuo mitään narinaa ole!! Täysin ymmärrettävää että naisella on paha olla asian takia. Miehesi on ilmeisesti tietokonenörtti. Kenties riippuvainen tms.
nykyajan miehet vain nyt pitävät koneella olosta, onhan siellä netissä kaikkea.
Meillä tuli kone muutama kuukausi sitten ja istumme siinä oikeastaan vuoron perään, minäkin välillä 5-6 tuntia kerralla.
Kaikki asiat muuttuvat kun muutetaan yhteen. Miehet kokevat helposti asian niin, että olettehan te periaatteessa yhdessä, kun olette kotona vaikka ette koko ajan olekaan kylki kyljessä.
Ja mitä väliä vaikka katsoisi pornoa, Mally? Kunhan ei siinä runkkaa.
Meillä avo ainakin imuttaa hyviä leffoja joita yhdessä sitten katselemme välillä vaihtelun vuoksi.
Onhan siellä netissä muutakin kuin pornoa, pelejä, eri aiheisia forumeita, mikä nyt ketäkin kiinnostaa, voi mesettää kavereiden kanssa yms. - tietokoneelle kakkoseksi jä...
Mally kirjoitti:
Mitä miehesi tekee siellä koneella sitten? Eikai hän kokoajan opintotehtäviä tee? Ei kai katsele pornoa sentäs?
"Mitä miehesi tekee siellä koneella sitten?" Valitettavasti minun mieheni suurimmaksi osaksi pelaa koneensa ääressä :-(
- tietokoneelle kakkoseksi jä...
Sandra kirjoitti:
nykyajan miehet vain nyt pitävät koneella olosta, onhan siellä netissä kaikkea.
Meillä tuli kone muutama kuukausi sitten ja istumme siinä oikeastaan vuoron perään, minäkin välillä 5-6 tuntia kerralla.
Kaikki asiat muuttuvat kun muutetaan yhteen. Miehet kokevat helposti asian niin, että olettehan te periaatteessa yhdessä, kun olette kotona vaikka ette koko ajan olekaan kylki kyljessä.
Ja mitä väliä vaikka katsoisi pornoa, Mally? Kunhan ei siinä runkkaa.
Meillä avo ainakin imuttaa hyviä leffoja joita yhdessä sitten katselemme välillä vaihtelun vuoksi.
Onhan siellä netissä muutakin kuin pornoa, pelejä, eri aiheisia forumeita, mikä nyt ketäkin kiinnostaa, voi mesettää kavereiden kanssa yms."nykyajan miehet vain nyt pitävät koneella olosta" Näinhän se tuntuu olevan, en kylläkään osaa sanoa kovin kattavaa otosta kun tuota yhtä ja samaa on tullut jo yli kymmenen vuotta katseltua.
- Sandra
tietokoneelle kakkoseksi jä... kirjoitti:
"nykyajan miehet vain nyt pitävät koneella olosta" Näinhän se tuntuu olevan, en kylläkään osaa sanoa kovin kattavaa otosta kun tuota yhtä ja samaa on tullut jo yli kymmenen vuotta katseltua.
meille tuli tietokone, avo oli tv:n ääressä saman ajan.
Tietsikka vaan nyt korvaa Tv:n.
Kyllä ainakin minäkin olen mielelläni omissa oloissa illalla töistä tullessani väsyneenä, tai siis teen omia juttujani.
Ehkä avoani ärsyttää se, että mä taas höösään kanieni kanssa tms.
Kuitenkin sitä tulee illan aikana juteltua yhdessä, ohi mennen halittua, saunassa käytyä ja me ainakin käymme aina yhdessä nukkumaan, samaan aikaan ja näin saa toisen läheisyyttä. - nimetön
Mally kirjoitti:
Mitä miehesi tekee siellä koneella sitten? Eikai hän kokoajan opintotehtäviä tee? Ei kai katsele pornoa sentäs?
Kyllä tiedän sen ettei hän jatkuvasti niitä läksyjäkään tee.Silloin kun en ole kotona hän käy katselemassa IRC-galleriaa,sontalaatikkoa ym..muilla sivustoilla.Kun olen kotona hän tekee välillä läksyjä ja välillä selailee IRC-URLsseja ja keskustelee kavereiden kanssa IRC:issä.
Tiedän hänen koneellaan olevan aivan lukematon määrä pornoa ja kuvia joita välillä yhdessä katsellaan,ja itsekin olen omalla koneella sellasia elokuvia joskus laitaillut. - nimetön
Tiedän että minun tulisi olla onnellinen siitä vähemmästäkin huomiosta jonka hän välillä käy antamassa.
Molemmat olemme atk-alalle kouluttautuneita,mutta pitääkö koko päivää silti istua koneen ääressä kun ei sellanen terveellistäkään ole.Itse en ainakaan jaksa olla koneen kimpussa jatkuvasti.Ei hän niinkään pelaile mitään pelejä vaan surffailee kaikenmaailman sivustoilla ja välillä tekee läksyjä ja samalla juttelee IRC:issä ja ICQ:ssa.
Kun olisi jokin yhteinen harrastus jonne mennä aina kahdestaan viettämään laatu aikaa,mutta kun ei ole.Itse käyn kuntosalilla ja muilla kunto ohajtuilla tunneilla,mutta häntä ei ne kiinnosta kun ne kuulemma maksavat liikaa. - Sandra
nimetön kirjoitti:
Tiedän että minun tulisi olla onnellinen siitä vähemmästäkin huomiosta jonka hän välillä käy antamassa.
Molemmat olemme atk-alalle kouluttautuneita,mutta pitääkö koko päivää silti istua koneen ääressä kun ei sellanen terveellistäkään ole.Itse en ainakaan jaksa olla koneen kimpussa jatkuvasti.Ei hän niinkään pelaile mitään pelejä vaan surffailee kaikenmaailman sivustoilla ja välillä tekee läksyjä ja samalla juttelee IRC:issä ja ICQ:ssa.
Kun olisi jokin yhteinen harrastus jonne mennä aina kahdestaan viettämään laatu aikaa,mutta kun ei ole.Itse käyn kuntosalilla ja muilla kunto ohajtuilla tunneilla,mutta häntä ei ne kiinnosta kun ne kuulemma maksavat liikaa.Käyttekö sitten yhdessä elokuvissa, syömässä tai muuten vaan jossain "ulkona"?
Me käymme yhdessä kuntosalilla mutta nykyään eri aikaan useimmin avon vuorotyön takia.
Kyllähän se yhteinen laatuaikakin on tärkeää, tai pian tulee tunne ettei suhteessa ole mitään järkeä. - nimetön
Sandra kirjoitti:
Käyttekö sitten yhdessä elokuvissa, syömässä tai muuten vaan jossain "ulkona"?
Me käymme yhdessä kuntosalilla mutta nykyään eri aikaan useimmin avon vuorotyön takia.
Kyllähän se yhteinen laatuaikakin on tärkeää, tai pian tulee tunne ettei suhteessa ole mitään järkeä.Välillä käydään yhdessä juoksulenkillä mutta nyt kun talvi tulee niin vetäydyn silloin mielummin sisätiloihin liikuntaa harrastamaan.Elokuvissa käydään erittäin harvoin,viimeeksi silloin kun asuttiin vielä erillään.Elokuvissa ollaan taidettu yhteensä käydä 2 vuoden aikana jotain 4 kertaa.Nyt kun juuri aloin harrastamaan sisäliikuntaa käymällä kuntosalilla ym..nyt ei ole muuta kuin kaupassa käynti ja siihen se jääkin.Sulkapalloa ollaan kerran käyty täällä yhdessä pelaamassa,mutta itse en siitä lajista hirveemmin tykkää.
- Sandra
nimetön kirjoitti:
Välillä käydään yhdessä juoksulenkillä mutta nyt kun talvi tulee niin vetäydyn silloin mielummin sisätiloihin liikuntaa harrastamaan.Elokuvissa käydään erittäin harvoin,viimeeksi silloin kun asuttiin vielä erillään.Elokuvissa ollaan taidettu yhteensä käydä 2 vuoden aikana jotain 4 kertaa.Nyt kun juuri aloin harrastamaan sisäliikuntaa käymällä kuntosalilla ym..nyt ei ole muuta kuin kaupassa käynti ja siihen se jääkin.Sulkapalloa ollaan kerran käyty täällä yhdessä pelaamassa,mutta itse en siitä lajista hirveemmin tykkää.
hänet vaikka nyt viikonloppuna jonnekin?!
Menkää vaikkapa ravintolaan syömään, juuri vaikka elokuviin, pyytäkää kavereita kylään tai viettäkää viini-illallinen kotona ja kokatkaa yhdessä =)?
Tai vuokratkaa leffa kotiin ja ostakaa jotain pientä syötävää?
Ei se kaupassa käynti kyllä kauan tyydytä yhteisen tekemisen suhteen, kyllä sitä täytyy välillä olla kullan kanssa jotain oikein kivaakin. - nimetön
Sandra kirjoitti:
hänet vaikka nyt viikonloppuna jonnekin?!
Menkää vaikkapa ravintolaan syömään, juuri vaikka elokuviin, pyytäkää kavereita kylään tai viettäkää viini-illallinen kotona ja kokatkaa yhdessä =)?
Tai vuokratkaa leffa kotiin ja ostakaa jotain pientä syötävää?
Ei se kaupassa käynti kyllä kauan tyydytä yhteisen tekemisen suhteen, kyllä sitä täytyy välillä olla kullan kanssa jotain oikein kivaakin.Niin ja sen unohdin mainitakin että kyllä sillointällöin laitetaankin yhdessä ruokaa joka on kyllä tosi mukavaa.Sekin tapahtui viimeeksi kun asuttiin erillään.Silloin oli kaikki viinit ja kynttilät,mutta nyt sekin on jäänyt pois.Yleensä v.loppuisin hän tykkää käydä kotona perhettään moikkaamassa,joten ollaan yleensä aina v.loput erossa.Itsekin kyllä haluisin jotain muutakin kuin vain sen kaupalla käymisen.
- fssfdsdf
olisi sitten sopivasti? Tottahan se on, että seurusteluaikana kyhnätään kylki kyljessä harvase ilta, mutta "normaali" elämä alkaa kun muutetaan yhteen. Jos tosissaan sait 3-4h illassa huomiota, olet tottunut liian hyvälle :D Opiskelu vie koulussa kökkimisen lisäksi hurjasti ilta-aikaa, tenttiaikana ei kerkeä juuri muuta kun kirjojen ääressä istumaan.
Meillä mies on vaativassa työssä (sekä henkisesti että ajallisesti), illalla hän ottaa parin tunnin tirsat ja itselläni usein kaikenmaailman koulujuttuja. Voisin sanoa, että arkisin minua "huomioidaan" (kuten myös häntä) parhaimmillaan puolen tunnin verran. Arkisin katsomme yhdessä joskus telkaa ja välillä käymme hurjasti ruokakaupassa. Siinä se. Lauantait tosin ollaan yleensä yhdessä koko päivä, silloin sitä toisen naamaa saa katsella liiaksikin.
Eli ratkaisua tuohon tilanteeseen ei minusta ole muuta kuin sopeutuminen. Koska tilanne vaikuttaa aikalailla normaalilta (miehesi "työ" on tietokoneella, joten eiköhän sitä voi verrata aikaan, jonka muuten ihminen olisi muuten töissä). Tottakai eri asia on jos homma menee ihan tietokoneriippuvuudeksi. - Kiva Mies.
Jos olisitte kauniimman näköisiä, hoikempia ja seksikkäämpiä, niin kyllä mies teitäkin enemmän huomioisi. Nyt olette vaan läskejä tylsimyksiä! Muistakaa myös että joka suhteeseen tulee se arki, eikä asiat tunnu enää yhtä ihanilta, kuin suhteen alussa. Pääasia että saatte edes yhden taputuksen päähän kerran päivässä..heh
- nimetön
En kyllä todellakaan ole mikään lihava.Kaunis ja hoikka olen.Hoidan kuntoani käymällä treeneissä,bodypumpissa ja kuntosalilla säilyttääkseni kiinteyteni.Ei se huomion antaminen ihan siitä johdu minkä näköinen on.
- Kiva Nainen
"Kiva Mies" tuntuu olevan jotain muuta kuin Kiva kommenttinsa perusteella.
Tiedätkö, että tähän asiaan ei liity ulkonäkö pätkääkään. Jos valinnut sen toisen ihmisen kumppanikseen ja hyväksynyt hänet sellaisenaan, niin täytyy myös kohdella häntä hyvin ja osata myös huomioida riittävästi ilman yhtäkkiä ilmaantuvia ulkonäkövaatimuksia.
Mutta kirjoituksesi taisikin olla provo :-)
Alkuperäisen viestiin en voi kommentoida muuta kuin, että jos mies sinua sitten illalla huomioi ja välillä päivällä antaa jopa pusun, niin mielestäni teillä on kaikki kunnossa. Arki tuota, ei koko päivää voi kiehnätä toisen kanssa jos asuu yhdessä, mutta on tärkeää että sitä molemminpuolista huomioimista on kuitenkin päivittäin esim. illalla. - Sun mies.
nimetön kirjoitti:
En kyllä todellakaan ole mikään lihava.Kaunis ja hoikka olen.Hoidan kuntoani käymällä treeneissä,bodypumpissa ja kuntosalilla säilyttääkseni kiinteyteni.Ei se huomion antaminen ihan siitä johdu minkä näköinen on.
Mutta kun pieriskelet niin paljon, ja ryystät sitä kaljaa ja nalkutat. Minun pitää juosta tietokoneen ääreen sinua karkuun, oven taakse.
- NIIN.....
Pitäs kait olla tyytyväinen kun on edes kotona..... mutta kun tuntuu ettei ole kotona kun istuu tunti tolkulla koneen ääres. Eipä siin tule puhuttua eikä juuri muuta tehtyä kuin se mitä perheessä on pakollista liikkua.
Tuntuu olevan yleinen ongelma että mies viihtyy mielummin koneen kans kuin perheensä.
Kone ei vaadi mitään, tekee kaiken minkä haluaa ja on hiljaa. Kone tarjoaa kaiken mahdollisuuden siihen mihin ei muuten kykene....... tosi elämässä.
Olen aikani kapinoinut tästä ongelmasta mutta nyt se on yhdentekevää.
En voi tarjota sitä mitä kone voi tarjota joten olen siirtynyt suosiolla taka-alalle.
Ei ole mukavaa olla yhtä tärkeä kuin toi sohva, on aina paikalla ja yhtä mielenkiintoinen sekä yhtä tarpeellinen....
Varmaan koittaa sekin päivä ettei muista edes minun olemassaoloa.
Eli olen pallon heittänyt toiselle osapuolelle joten on hänen asia mihin pallo seuraavaksi pomppii. - Ongelma_
Sama ongelma täällä. Tässä ihan lyhyen ajan sisällä mieheni on alkanut viettämään iltasin aikaa tietokoneella pelaillen tai jutellen mesessä taikka surffailen netissä. Minulle ei puhu, ei kiinnitä katsettakaan. Sitten kun mainitsen nukkumaan menosta hän vain tokaisee: "Joo mie tuun sitte jossain vaiheessa".. Sitten menen yksin sänkyyn pyörimään :( Joskus 2:ksi tuntia myöhemmin hän sitten tulee myös nukkumaan ja säihkähtää kun olenkin hereillä. Sitten alkaa keskustelu siitä kumpi on hänelle tärkeämpi.. Minä vai tietokone? Olen tätä kysynyt jo aika monta kertaa :( Tuskin koskaan loppuu tämä taistelu sen vempaimen kanssa.
- avovaimo-
Useiden keskustelujen ja hetkisten parennusten jälkeen olemme taas alku pisteessä.
Pyysin miestäni olemaan viikon pelaamatta jotta näkisimme missä kunnossa parisuhteemme on ja pystyykö sitä korjaamaan koska en jaksaisi enää olla surullinen.
Kaupanpäälliseksi sain huutamista ja tiedotuksen siitä että niin ei voi tehdä kun "pisteet putoaa".
En tiedä ehkä tuo kertoo arvoni, en enää tiedä, yritän rakastaa mutta mies ei auta kyllä minua asiassa.
Voisin koittaa taas jaksoa jossa olen hiljaa ja onnellinen niistä pienistä hetkistä kun mies kanssani keskustelee jne. Kokeilin tälläistä jaksoa enkä enää tuntenut olevani parisuhteessa, olin hyvin yksinäinen ja saatoin viettää yksin 2 tuntiakin tekemäni aamupalan ääressä jonka kutsuin sitten ystäväni syömään.
Pelkään jos alan taas tälläiselle jaksolle että ihastun toiseen.
Yritän puhua ja puhua ainut asia minkä häneltä on saan takaisin ettei hän "ymmärrä minua ja haluan vain poistaa hänen harrastuksensa koska olen niin vittumainen". Olen yrittänyt olla kannustava, aina iloinen, tehdä mieliksi, mieheni mielestä hän ei saa tästä suhteesta myöskään mitään.
Pahaan olooni ei siis reagoi, eikä ymmärrä että haluaisin että hän tekisi töitä niin elämänsä kuin suhteensakkin eteen.
En pyydä paljoa, en ole ikinä edes saanut kukkia tai mitään erikoisia osoituksia muuta kuin hellyyttä, nykyään hellyys on tuntunut muuttuvan vaan seksihakuisuudeksi.
En tunne enää läheisyyttä tai kontaktia joten en osaa harrastaa seksiäkään, tunnen vain ahdistusta.
En tiedä mitä teen, yritin varata aikaa parisuhdekeskusteluun mutta aaikaa ei saa lähimaillekkaan.
Pelkään että ihastun toiseen, pelkään että elän pakosti tässä suhteessa.
Haluaisin olla onnellinen.
Vaadinko liikaa?
Mieheni käyttää tietokonetta joka päivä, joinakin päivinä koko päivän, tulee aina jälkeeni nukkumaan emme mene siis yhdessä nukkumaan, ei ole kiinnostunut ammatistani tai minulle tärkeistä asioista, arvostelee ja kuittaa kaiken roskana.
Kun olen yrittänyt keskustella niin mielistelee hetken ja paluu samaan.
Hänellä ei ole aikomustakaan muuttua eikä hän ymmärrä miksi en ole onnellinen.
Jokainen keskustelu tyssää siihen "kuinka yritän vain kontrolloida, hän ei ole sitä mitä haluan olen ylimielinen ja mikään ei ole vinossa".
Tämä ajatus on nauliintunut niin syvälle hänen päähänsä ettei auta vaikka kuinka selitän että tuntuu että olen niin yksin tässä parisuhteessa.
Tuntuu että pidän sitä kasassa yksin, näinä kausina jollon en ole vahtinut, valittanut, pakottanut miestäni tulemaan keskustelemaan kanssani olen ollut yksin. Odottanut vain sitä hetkeä että mieheni edes hieman tulisi huomaamaan minut.
Onko tämä inhimillistä?
Mieheni on jopa sanonut vaatimuksiini että joskus tekesimme jotain yhdessä, romanttinen illallinen tai miksi hän ei ikinä järjestä mitään huomioi mitään, (tähän asti minä olen joutunut järjestämään kaiken) että en ole ns."normaali" tyttö joka ansaitsee "normaaleja" asioita,
kukat ja muut huomionosoitukset ovat hänestä turhia.
Mitä jos vaadin liikaa?
Mielestäni ei ole enää harrastus harrastus jos se hallitsee niin paljon elämää, eikö normaali ihminen olisi jo reagoinut toisen hätään?
Hän kyllä reagoi mutta pariksi päiväksi ja palaa taas samaan.
Olen väsynyt. en haluaisi erota mutta en tiedä mitä teen.
Yritän niin kovasti rakastaa mutta en enää tiedä miksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762005Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361706Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81345Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241164Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591161Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151020- 60940
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57926