Rosa Parks kieltäytyi joulukuussa 1955 luovuttamasta paikkaansa bussissa valkoiselle miehelle. Tuohon aikaan linja-autojen ensimmäiset paikkarivit oli varattu valkoisille, ja jos paikkoja ei ollut enää vapaina, mustien oli luovutettava omat paikkansa heille myös bussin keskiosassa.
Parks pidätettiin ja hänelle langetettiin 14 dollarin sakko. Pidätys Parksin kotikaupungissa Montgomeryssa Alabamassa johti lähes vuoden kestäneeseen mustien bussilakkoon. Protestia johti pastori Martin Luther King.
Lakko päättyi vasta, kun Yhdysvaltain korkein oikeus totesi rotusorron busseissa laittomaksi.
Ilta-Sanomat
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/sahkeet/Kansalaisoikeustaistelija Rosa Parks kuoli/1073023
Älä anna opiskelupaikkaasi ruotsalaiselle.
Ruotsinkielisillä on kauppakorkeakiintiöt 475% suuremmat kuin suomenkielisillä
Näytän yksinkertaisella matemaattisella menetelmällä laskettuna, kuinka paljon helpompaa on päästä ruotsinkielisenä opiskelemaan esim. kauppallisia aineita korkeakouluun, kuin suomenkielisen. Menetelmä on täysin teoreettinen ja siten se ei ota mitenkään huomioon opiskelijamateriaalia. Se ei kuitenkaan vähennä sen teoreettista arvoa, kuvaamaan Suomenkielisen väestönosan epätasa-arvoista kohtelua verratuna ruotsinkieliseen.
Ensin tutkitaan väestönosuudet kummallekin kiintiölle, jotka ovat noin:
Ruotsinkielisiä: 5%
Suomenkielisiä: 95%
Osuudet opiskelupaikoista mm. kauppakorkea aloituspaikat.
Ruotsinkieliset 20%
Suomenkieliset 80%
Tästä saadaan laskettua aloituspaikkojen määrä suhteutettuna kansanosaan eli
suhteellinen osuus:
Ruots. 20% / 5% = 4
Suom. 80% / 95% = 0,842
Tämä tarkoittaa että suom.ruotsalaisilla on koko kansaan nähden 4-kertainen osuus.
Koko totuus ei ole se, että verrataan suomenruotsalaisten opiskelijoiden määrää koko kansaan, vaan tarkoitus on verrata heidän osuuttaan suomenkielisiin ja se tapahtuu näin.
Suhteellisten osuuksien keskinäinen suhde:
4 / 0,842 = 4,751
4,751 tarkoittaa että suomenruotsalaisilla on kauppakorkeapaikkoja väestöpohjaan nähden 475% suurempi osuus kuin suomenkielisillä.
Koska ruotsinkielisillä on suurempi osuus ja opiskelijamateriaali tunnetusti heikompi kuin suomenkielisillä, voidaan päätellä että ruotsinkielisen on käytännössä 600% - 900% helpompi päästä opiskelemaan ruotsinkieliseen kauppakorkeakouluun.
Tämän kaiken lisäksi ruotsinkielisillä ovat kaikki suomenkieliset yliopistot ja korkeakoulut ulottuvilla ilman kielikoetta. Suomenkielisellä on aina (100%:sti) kielikoe ruotsinkieliseen koulutukseen hakiessaan.
Esim. kaupallisella alalla suomenkielisellä on 80% (suomenkieliset opiskelupaikat) kauppakorkeakoultuspaikoista ulottuvillaan, kun ruotsinkielisellä on täydet 100% maan opiskelupaikoista. (suomenkieliset 80% ruotsinkieliset 20%)
Suomenruotsalainen ei voi joutua osoittamaan suomenkielen taitoansa hakiessaan suomenkielisiseen koulutukseen, mutta suomalainen joutuu aina osoittamaaan ruotsinkielen taitonsa.
Opiskelijamateriaalien erot tulevat selviksi seuraavassa linkissä.
http://www.saunalahti.fi/eiry/ruotsetu.html
Sisäänpäässeiden määrät, vrt. Hankenia ja Åbo Akademie:ta suomenkielisiin.
http://www.valmennusakatemia.com/tilastot.htm
Tästäkin epäkohdasta me saamma kiittää Sos.dem puoluetta ja eritoten Lipposta ja Halosta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Taas tarkoituksena pelkkä propaganda!
Alku suurinpiirtein totta, mutta loppu sitä ihteensä!
Asioiden sotkeminen on oikeiston politiikan ydin!
lakkaa saakeli jauhaamaan sitä ruotsalaisuudesta ja hanki itsellesi elämä!!
get to youre self a life!