V*tuttaa koko hiusten värjääminen. En ymmärrä, miten jotkut viitsivät käyttää hiuksissaan ärejä, jotka ovat täysin luonnottoman näköisiä. Aina, kun olen värjännyt, niin olen ajatellut, että hiusten pitäisi olla edes jollain tavalla luonnollisen näköiset. Kuitenkin olen aina pettynyt tulokseen. Olen myös huoannut, ettei omassa hiusvärissä ole mitään vikaa. Aina pitää vain vängällä yrittää jotain uutta, ja sitten kaikki vaan sanovat, että joo sulle sopis kyllä blondi tosi hyvin. Miten ihmeessä tummalle ihmiselle voi sopia blondi. Luonto on monessa suhteessa tehnyt aivan oikein, kun on antanut jokaiselle luonnollisen hiusvärin. Eri asia on sitten, kun hiukset harmaantuvat, jolloin ne on mukava värjätä edes vähänkään samanväriseksi kuin ennen. Olen ny vasta tajunnut, kuinka mukava on, kun minulla on ruskeat hiukset luonnostaan. Värit näyttävät aivan kummallisilta, kun ne näkyvät auringossa tai kastuvat. Näin ei käy normaalille pigmentille. Olkaa iloisia luonnollisesta hiusväristänne, luultavasti se sopii ihonväriinne ja tyyliinne kaikista parhaiten.
ÄRSYTTÄÄ KOKO VÄRJÄÄMINEN
2
459
Vastaukset
- pipsa(alkup.)
Ihan hyviä pointteja! Monella näkee niitä värikammotuksia päässään. Radikaalit värimuutokset nyt yleensä aina menevät mönkään. Oman värin lähellä olevat värit sopivat yleensä parhaiten siihen omaan ihonväriin tai sitten ei väriä lainkaan.
- -mie-
tuli tässä muuten mieleen, että nykyään on niitä uuden teknologian värejä, jotka sävyttävät hiusta kevyesti niin, että oma väri kuultaa alta. Eli lopputulos on luonnollinen ja kiiltävä. Itselläni oli vielä kesällä ihan ikioman sävyiset hiukset, nyt mulla on raitoja joukossa. Piristää kummasti =D. Raidat on luonnollisen näköiset.
Onhan se hassua kun hiuksia värjätään surutta ja usein vielä sellaisilla väreillä, jotka eivät todellisuudessa sovi yhtään pärstään. Hyvä värjäystulos voi olla parempi kuin oma väri ja juuri tämän pitäisi olla syy värjäykselle, eikö? Kuka haluaa laittaa rahaa siihen että näyttää kamalalta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1225115Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303658No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
- 411560
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241504- 231391
- 141292
- 271198
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221117