Ikisinkusta parisuhteeseen?

käytettyä reikää enää kukaan halua..

Eli jätä arvoonsa negatiiviset kommentit. Arvosta itseäsi ja anna muidenkin arvostaa.

Sen tiedät kun kaipaat jotain sellaista mistä et tiedä mitään. Olet saanut tarpeeksesi yksinolosta kaikesta siitä yksipuolisuudesta. Olen itse elänyt ihanan parisuhteen, joka päättyi todella musertavasti! Olen sinkkuiluni sinkkuillut ja nyt mua pelottaa etsiä sitä ihanaa tyttöä, jota voisi rakastaa vähintään yhtäpaljon kuin edellistä. Paska fiilis, mutta niin ne sanoo että kaikella on aikansa. Tällä elämälläkin, joten eikun eletään vaan vaikka päiväkerrallaan.

Äh, nykyajan seksisuhteilla brassailu on huulten heiluttelua tuulen tahtiin. Väliaikainen seksi sopii vain harvalle ja harva siitä myös nauttii.

Kaunista itsesi ja pidät silmät avoinna mitä tuleman pitää. Kokemattomuudesta ei tarvitse huolehtia, ehdit revitellä sen oikean kanssa sitten senkin edestä!

Kyllä se siitä, jos mies on ymmärtäväinen. Ei se suhteessa eläminen niin vaikeaa ole :)

Olen aika varma et eka aika yhessäolo olisi sellasta totuttelemista, ja pientä kinastelua siitä, kumpi ottaa sen hedelmäpommijogurtin ja kumpi banaanijogurtin.Tänä iltana ja kumpi huomeniltana..

Tulee päiviteltyä vieläkin yli vuoden yhdessäolon jälkeen että kuinkas tässä näin kävikään :) 24 vuotta tuli elettyä aika villiä sinkkuelämää ja vaikka välillä tuntui kovin yksinäiseltä (etenkin silloin baari-iltojen jälkeisinä tuskantäyteisinä krapula-aamuina) niin suurin osa ajasta oli kyllä kivaa. Ei sinkkuilu mitenkään ikävää aikaa ollut, vaikka en tietty vaihtaisi avomiestäni enää mihinkään. Ystävät olivat no 1, kaveri- ja tuttavapiiri oli aktiivisen kulkemisen ansiosta todella laaja ja miehiäkin tuli ja meni. Joidenkin kanssa meni yksi yö, joidenkin kanssa viikko pari. Tosin viimeistään silloin iski ahdistus ja välillä sitä tuli keksittyä ties millaisia tekosyitä että miehestä pääsi eroon. Joskus jopa tuntui että ”pariutuminen” pelotti niin paljon että syitä tuli keksittyä enemmän itseä kuin sitä toista varten.

Mutta sitten heikkoina hetkinä haaveilin siitä ihanasta, ainoasta oikeasta miehestä, jollaista ei tuntunut koko maailma päällään kantavan. Enpä olisi uskonut että hänet löysin puolen kilometrin päästä – ja että meidän piti vielä tavata netissä, eikä esim. törmätä toisiimme samaa kotikatua tallatessamme. Hän on itse asiassa ensimmäinen ihminen, jota olen katsellut yli 3kk ajan! Kieltämättä tunsin hänenkin kanssaan alkuviikkoina lymyilevän paniikintunteen, mutta hänessä oli vain sitä jotain, joten pakotin itseni katsomaan sen ahdistuksen yli, ja niin kävikin että 4kk yhdessäolon jälkeen muutimme yhteen ja en olisi koskaan voinut uskoa että elämä toisen ihmisen kanssa voi olla niin helppoa kuin mitä se on ollut.

Mielestäni kunnon sinkkuelämän eläneen ihmisen kanssa voi olla kovinkin helppo olla parisuhteessa. Ei ainakaan mieheni ole minusta valittanut, vaan pikemminkin kunnioittaa sinkkuelämän aikana kertynyttä itsenäisyyttäni, tiettyä tervettä itsekkyyttä ja rohkeutta pärjätä asioissa yksinkin. Sitä paitsi kun on kokemusta huonoista esimerkeistä, osaa arvostaa sitä hyvää kun se kohdalle osuu ;) Minä siis koen ikisinkkukokemukseni sekä aiemmat mieskokemukseni ennemminkin positiivisena kuin negatiivisena asiana – eipä tule sitten keski-iässä sellaista fiilistä että jotain jäi nuoruudessa kokematta… Mutta nämä on sitten vain yhden ikisinkkuesimerkin ajatuksia, älkööt kenenkään elämänsä rakkauden 12-vuotiaana löytäneen tunteet tästä kuohuko :)