On ennustettu, että tällä vuosisadalla Euroopasta tulee islamilainen maanosa. Tämän ehkäisemiseksi eurooppalaisten pitäisi lopettaa ininä "suvaitsevaisuudesta" muslimisiirtolaisia kohtaan ja lakattava toteuttamasta näiden muslimien toiveita pienintä piirtoa myöten. Toinen tärkeä keino islamin valtaannousun torjumiseksi olisi unohtaa keskustelu Turkin EU-jäsenyydestä. Jos Turkki otetaan EU:n jäseneksi ja Eurooppa islamilaistuu, niin on selvää, että yksi tärkeä lenkki islamilaistumiseen johtaneessa tapahtumaketjussa on ollut islamilaisen maan liittyminen Euroopan unioniin. Juhlitaanko Turkin EU:hun liittymisen vuosipäivää vuoden 2100 Euroopassa Euroopan islamilaistumisen suurena juhlapäivänä?
Ei islamilaiselle Euroopalle - ei Turkkia EU:hun
11
592
Vastaukset
- Azraels-Wing
Niinkin sen voi sanoa että Islam on kasvava uskonto, siinä missä Kristinusko on huipulla... eikä sieltä kuin yksi tie, alas.
Itse nyt en usko juuri mihinkään, mutta ei se Islam se suuri ongelma ole, vaan ne sikäläiset fundamentalistit. Ei Kristinuskokaan voi sanoa ettei sellaisia olisi heilläkin, päinvastoin.
Lisäksi, monet tuntuvat unohtavan että Islam on samaa ns. sukujuurta Kristinuskon kanssa, joten ei se niin kaukaa haettu tapaus ole. Samaan Jumalaanhan hekin uskovat, ainoastaan kutsuvat sitä eri nimellä.
Lopuksi, viitsisitkö selittää miten tuollainen 'Islamin valtaannousu' tulisi tapahtumaan? Kerta kun on kysymys uskon asioista, eikö se silloin ole ihmisten oma päätös? Niin kauan kuin uskonto pysyy erotettuna kirkosta, ihmiset saavat palvoa vaikka Saatanaa tai Lentävää Spagetti Hirviötä (LSH)...- Uomo
"...Kristinusko on huipulla... eikä sieltä kuin yksi tie, alas."
Miksei kristinusko voisi levitä edelleen? Ja kyllä se leviääkin.
"...viitsisitkö selittää miten tuollainen 'islamin valtaannousu' tulisi tapahtumaan?"
Sillä tavalla, että useimmat eurooppalaiset saataisiin käännytettyä islamilaisiksi.
"Kerta kun on kysymys uskon asioista, eikö se silloin ole ihmisten oma päätös?"
Totta kai eurooppalaisilla on oikeus kääntyä muhamettilaisiksi, mutta kun asiaa tarkastellaan maailmankatsomuksellisesti neutraalista näkökulmasta, niin huomataan, että tällaista kehitystä on pyrittävä jarruttamaan. Jos Euroopan islamilaistuminen on mielestäsi hyvä asia, niin olet terrorismin kannattaja tai sovinisti. En väitä, että kaikki muslimit olisivat terroristeja tai terrorismin kannattajia, mutta muslimiterroristeja on paljon enemmän kuin kristittyjä terroristeja. Ja mieti, millaisen kulttuurin tuhon islamilaistuminen Euroopassa aiheuttaisi.
Uskontojen nimiä ei muuten kirjoiteta isolla alkukirjaimella. - Azraels-Wing
Uomo kirjoitti:

Uskontojen nimiä ei muuten kirjoiteta isolla alkukirjaimella."Mutta kun asiaa tarkastellaan maailmankatsomuksellisesti neutraalista näkökulmasta, niin huomataan, että tällaista kehitystä on pyrittävä jarruttamaan."
Miltä pohjalta? Siis muutakin kuin naisten kohtelu (joka on itseasiassa ei pohjaa koraaniin). Eivät ne kristityt fundamentalistit sen järkevämpiä ole. Enpä tiedä kuinka neutraali näkökanta tuo loppujen lopuksi on...?
"Jos Euroopan islamilaistuminen on mielestäsi hyvä asia, niin olet terrorismin kannattaja tai sovinisti."
Islam =/= terrorismi, vaikka niin monet tuntuvat ajattelevan. Myöskään, se mitä Koraani sanoo =/= se mitä uskonoppineet paasaavat. Jos uskontoja ryhdytään fanaatikkojon määrällä mittaamaan, niin kyllä kristinusko huipulla siinä ainakin on.
Tässä voi myös miettiä sitä miksi joky ryhtyy terroristiksi. Kuinka suuri prosentti näistä terroristeista todellä yrittää käännyttää muuta maailmaa pommien voimalla, ja kuinka moni vain opportunistisia psykopaatteja.
Ja toisaalta, terrorismin pohjalla on syynsä, vaikka ne syyt eivät niitä tekoja oikeuttaisikaan. Silläkin mitä esim. Hamas tekee Palestiinassa on vankat poliittiset perusteet, olivat keinot sitten kuinka sairaita. Maailma ei ole mustavalkoinen...
PS. En ole muslimi, kristitty tai edes usko Lentävään Spagetti Hirviöön (LSH). Leikinpähän tässä vain jonkinlaista Saatanan asianajajaa. - Uomo
Azraels-Wing kirjoitti:
"Mutta kun asiaa tarkastellaan maailmankatsomuksellisesti neutraalista näkökulmasta, niin huomataan, että tällaista kehitystä on pyrittävä jarruttamaan."
Miltä pohjalta? Siis muutakin kuin naisten kohtelu (joka on itseasiassa ei pohjaa koraaniin). Eivät ne kristityt fundamentalistit sen järkevämpiä ole. Enpä tiedä kuinka neutraali näkökanta tuo loppujen lopuksi on...?
"Jos Euroopan islamilaistuminen on mielestäsi hyvä asia, niin olet terrorismin kannattaja tai sovinisti."
Islam =/= terrorismi, vaikka niin monet tuntuvat ajattelevan. Myöskään, se mitä Koraani sanoo =/= se mitä uskonoppineet paasaavat. Jos uskontoja ryhdytään fanaatikkojon määrällä mittaamaan, niin kyllä kristinusko huipulla siinä ainakin on.
Tässä voi myös miettiä sitä miksi joky ryhtyy terroristiksi. Kuinka suuri prosentti näistä terroristeista todellä yrittää käännyttää muuta maailmaa pommien voimalla, ja kuinka moni vain opportunistisia psykopaatteja.
Ja toisaalta, terrorismin pohjalla on syynsä, vaikka ne syyt eivät niitä tekoja oikeuttaisikaan. Silläkin mitä esim. Hamas tekee Palestiinassa on vankat poliittiset perusteet, olivat keinot sitten kuinka sairaita. Maailma ei ole mustavalkoinen...
PS. En ole muslimi, kristitty tai edes usko Lentävään Spagetti Hirviöön (LSH). Leikinpähän tässä vain jonkinlaista Saatanan asianajajaa.Kristityt fundamentalistit eivät tietääkseni tee terrori-iskuja. En väittänyt, että kaikki muslimit olisivat terroristeja, mutta kyllä muslimiterroristeja on paljon enemmän kuin kristittyjä terroristeja. Islam ei ole yhtä kuin terrorismi eivätkä kaikki muslimit ole terroristeja, mutta useimmat terroristit ovat muslimeja.
- ??????????
Uomo kirjoitti:
Kristityt fundamentalistit eivät tietääkseni tee terrori-iskuja. En väittänyt, että kaikki muslimit olisivat terroristeja, mutta kyllä muslimiterroristeja on paljon enemmän kuin kristittyjä terroristeja. Islam ei ole yhtä kuin terrorismi eivätkä kaikki muslimit ole terroristeja, mutta useimmat terroristit ovat muslimeja.
sellaisia laajamittaisempia iskuja.
http://tampere.vapaa-ajattelijat.fi/pakanasanomat/2003-2/paakirjoitus.htm
http://tampere.vapaa-ajattelijat.fi/pakanasanomat/1999-2/postia_texasista.htm
http://tampere.vapaa-ajattelijat.fi/pakanasanomat/2001-1/usasta.htm - Azraels-Wing
Uomo kirjoitti:
Kristityt fundamentalistit eivät tietääkseni tee terrori-iskuja. En väittänyt, että kaikki muslimit olisivat terroristeja, mutta kyllä muslimiterroristeja on paljon enemmän kuin kristittyjä terroristeja. Islam ei ole yhtä kuin terrorismi eivätkä kaikki muslimit ole terroristeja, mutta useimmat terroristit ovat muslimeja.
Se etteivät kristityt fundamentalistit ole niin aktiivisia saattaisi johtua lähinnä siitä että, kuten sanottu, kristityt ovat ns. huipulla. Vuorostaan, tämä nykyinen länsi vs. Lähi-itä asetelta asettaa muslimit (esim. Palestiina ja Irak) jossain määrin altavastaajan asemaan. Tästä luonnollisesti syntyy Terroristeja/vapaus taistelijoita. Kaikkeen on yleensä syynsä...
- unohtui
Uomo kirjoitti:
"...Kristinusko on huipulla... eikä sieltä kuin yksi tie, alas."
Miksei kristinusko voisi levitä edelleen? Ja kyllä se leviääkin.
"...viitsisitkö selittää miten tuollainen 'islamin valtaannousu' tulisi tapahtumaan?"
Sillä tavalla, että useimmat eurooppalaiset saataisiin käännytettyä islamilaisiksi.
"Kerta kun on kysymys uskon asioista, eikö se silloin ole ihmisten oma päätös?"
Totta kai eurooppalaisilla on oikeus kääntyä muhamettilaisiksi, mutta kun asiaa tarkastellaan maailmankatsomuksellisesti neutraalista näkökulmasta, niin huomataan, että tällaista kehitystä on pyrittävä jarruttamaan. Jos Euroopan islamilaistuminen on mielestäsi hyvä asia, niin olet terrorismin kannattaja tai sovinisti. En väitä, että kaikki muslimit olisivat terroristeja tai terrorismin kannattajia, mutta muslimiterroristeja on paljon enemmän kuin kristittyjä terroristeja. Ja mieti, millaisen kulttuurin tuhon islamilaistuminen Euroopassa aiheuttaisi.
Uskontojen nimiä ei muuten kirjoiteta isolla alkukirjaimella."Miksei kristinusko voisi levitä edelleen? Ja kyllä se leviääkin. "
Kysymys: Miksi sitten pelkäät?
"Sillä tavalla, että useimmat eurooppalaiset saataisiin käännytettyä islamilaisiksi."
Kysymys: Mihin nyt unohtui uskonnonvapaus?
"... kun asiaa tarkastellaan maailmankatsomuksellisesti neutraalista näkökulmasta, niin huomataan, että tällaista kehitystä on pyrittävä jarruttamaan."
Kysymys: Miksi, jos kerran ihmisillä on oikeus uskoa mihin haluavat?
"...mutta muslimiterroristeja on paljon enemmän kuin kristittyjä terroristeja."
Kysymys: Mihin tämä tieto perustuu? En kauheasti tilastoista välitä, mutta onko tästä asiasta sellaista edes laadittu?
"...millaisen kulttuurin tuhon islamilaistuminen Euroopassa aiheuttaisi. "
Kysymys: Jos sinä et ole kuullut arabialaisesta tai islamilaisesta kultuurista, se ei tarkoita, ettei sitä ole. Euroopassakin on opittu paljon juuri tuon kulttuurin ja sen edustajien kautta.
Islamin uskoisista ei muuten käytetä nimitystä muhamettilainen. Islamiin uskova on muslimi. - Uomo
unohtui kirjoitti:
"Miksei kristinusko voisi levitä edelleen? Ja kyllä se leviääkin. "
Kysymys: Miksi sitten pelkäät?
"Sillä tavalla, että useimmat eurooppalaiset saataisiin käännytettyä islamilaisiksi."
Kysymys: Mihin nyt unohtui uskonnonvapaus?
"... kun asiaa tarkastellaan maailmankatsomuksellisesti neutraalista näkökulmasta, niin huomataan, että tällaista kehitystä on pyrittävä jarruttamaan."
Kysymys: Miksi, jos kerran ihmisillä on oikeus uskoa mihin haluavat?
"...mutta muslimiterroristeja on paljon enemmän kuin kristittyjä terroristeja."
Kysymys: Mihin tämä tieto perustuu? En kauheasti tilastoista välitä, mutta onko tästä asiasta sellaista edes laadittu?
"...millaisen kulttuurin tuhon islamilaistuminen Euroopassa aiheuttaisi. "
Kysymys: Jos sinä et ole kuullut arabialaisesta tai islamilaisesta kultuurista, se ei tarkoita, ettei sitä ole. Euroopassakin on opittu paljon juuri tuon kulttuurin ja sen edustajien kautta.
Islamin uskoisista ei muuten käytetä nimitystä muhamettilainen. Islamiin uskova on muslimi."'Miksei kristinusko voisi levitä edelleen? Ja kyllä se leviääkin. '
Kysymys: Miksi sitten pelkäät?"
Siksi, että on näkyvissä merkkejä Euroopan islamilaistumisesta.
"'Sillä tavalla, että useimmat eurooppalaiset saataisiin käännytettyä islamilaisiksi'
Kysymys: Mihin nyt unohtui uskonnonvapaus?"
Uskonnonvapaus ei unohtunut mihinkään. Ihmisillä on oikeus kääntyä vaikka muhamettilaisiksi (kiusaan sinua sanalla muhamettilainen), mutta islamilaistumista on pyrittävä jarruttamaan keinoilla, jotka eivät ole ristiriidassa uskonnonvapauden kanssa. Euroopan islamilaistuminen aiheuttaisi Euroopassa mm. seuraavat asiat: uskonnonvapauden poistuminen, terroristijärjestöjen synty, eurooppalaisen kulttuurin tuhoutuminen, hunnut naisille. Siksi islamilaistuminen pitää torjua, mutta keinoilla, jotka eivät ole ristiriidassa uskonnonvapauden kanssa.
"'...kun asiaa tarkastellaan maailmankatsomuksellisesti neutraalista näkökulmasta, niin huomataan, että tällaista kehitystä on pyrittävä jarruttamaan'
Kysymys: Miksi, jos kerran ihmisillä on oikeus uskoa mihin haluavat?"
Ihmisillä on oikeus uskoa mihin haluavat, mutta valtioilla ja EU:lla on oikeus jarruttaa islamilaistumista keinoin, jotka eivät ole ristiriidassa uskonnonvapauden kanssa.
"'...mutta muslimiterroristeja on paljon enemmän kuin kristittyjä terroristeja.'
Kysymys: Mihin tämä tieto perustuu? En kauheasti tilastoista välitä, mutta onko tästä asiasta sellaista edes laadittu?"
Ei otsikoissa ole juuri näkynyt kristittyjen tekemiä terrori-iskuja. Ja muista verrattomasti suurimmat terrori-iskut. Ne, jotka tapahtuivat 11. syyskuuta 2001. Kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta useimmat terroristit ovat muslimeja.
"'...millaisen kulttuurin tuhon islamilaistuminen Euroopassa aiheuttaisi. '
Kysymys: Jos sinä et ole kuullut arabialaisesta tai islamilaisesta kultuurista, se ei tarkoita, ettei sitä ole. Euroopassakin on opittu paljon juuri tuon kulttuurin ja sen edustajien kautta."
Kun puhuin kulttuurin tuhosta, tarkoitin kristillisen eurooppalaisen kulttuurin tuhoa. Se tuhoutuisi, jos Eurooppa islamilaistuisi. En väittänyt, että arabialainen tai islamilainen kulttuuri olisi arvoton.
"Islamin uskoisista ei muuten käytetä nimitystä muhamettilainen. Islamiin uskova on muslimi."
Olen nähnyt monissa kirjoissa käytettävän islaminuskoisista sanaa muhamettilainen. Se on oikein, samoin kuin esim. muslimi ja islamilainen.
- Jossarian
Mutta muista , että Turkin jäsenyys ei ole vielä kirkossa kuulutettu. Vaikka Turkki täyttää joskus kaikki jäsenyysehdot, tarvitaan KAIKKIEN jäsenmaiden hyväksyntä. Useat maat ovat JO päättäneet alistaa kysymyksen kansanäänestykseen, joten asia ei suinkaan selvä.
Turkin mahdollinen EU-jäsenyys ei todellakaan ole vielä selvä. Pelkkä neuvottelujen aloittaminen ei todellakaan tarkoita sitä että kyseinen valtio olisi varmasti liittymässä tulevaisuudessa EU:n jäseneksi.
Saa nähdä pystyykö Turkki täyttämään kaikkia näitä EU:n jäsenyysehtoja, jos näissä ei ole epäselvää niin kaikki muut EU-valtiot eivät välttämättä silti hyväksy Turkkia EU:n jäseneksi. Ainakin Itävalta ei näytä hyväksyvän Turkin liittymistä EU:n jäseneksi.- tulee jäsen
mitään ei kuuluteta enää kirkossa vaan minareetissa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762040Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361716Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi91375Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591180Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241173Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161026- 60950
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58942