Ideologia sinällään on järjestäyneenä paha asia

Ei kukaan hän, vaan koko ideologia olomuotona ja kulttimenona on vastuutonta ja todellisuutta vääristelevää, mikäli sen nimissä tehdyt teot ovat niin perin juurin epäinhimillisiä raakuudessaan ja julmuudessaan. asiassa on jotakin pahasti pielessä, jonka vuoksi jotkut kiivailevat, kun eivät kykene olemaan objektiivisia, ylitse oman minän halujen, vallanhimon ja oikeassa olemisen tarpeen, Ihmisiä kaikki kuitenkin vain ovat vikoineen ja puutteineen; psykopaattikin on ihminen. ei palmusta kiitos, vaikka lehvää tarjoilitkin.
1215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Psykopaatit sopivat hyvin esimerkiksi tuomareiksi, koska siinä ei saa olla liian tunne-herkkä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Moropussieäin kirjoitti:

Ei kukaan hän, vaan koko ideologia olomuotona ja kulttimenona on vastuutonta ja todellisuutta vääristelevää, mikäli sen nimissä tehdyt teot ovat niin perin juurin epäinhimillisiä raakuudessaan ja julmuudessaan. asiassa on jotakin pahasti pielessä, jonka vuoksi jotkut kiivailevat, kun eivät kykene olemaan objektiivisia, ylitse oman minän halujen, vallanhimon ja oikeassa olemisen tarpeen, Ihmisiä kaikki kuitenkin vain ovat vikoineen ja puutteineen; psykopaattikin on ihminen. ei palmusta kiitos, vaikka lehvää tarjoilitkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu