Asia on nyt näin, että seurustelen ihanan miehen kanssa. Suhteemme toimii hyvin, emme riitele juurikaan, seksi sujuu, viihdymme yhdessä.. Mutta minä pelkään jatkuvasti mieheni pettävän minua. Löytävän minua paremman, haluavan toista ja toteuttavan nämä halunsa. En kiellä mieheltäni baarireissuja kavereiden kanssa, en estä matkoja ja muita, mutta mieheni ollessa poissa istun kotona ja mietin mitä hän tekee. Mietin, että pettääkö hän vai eikö petä. Minulla on sairaanloinen pelko pettämistä kohtaan. Olen varma, että mieheni joskus minua pettää. Olemme asiasta puhuneet, hän sanoo ettei niin tee, mutta ei hän voi sitä varmaksi tietää. Minua on aiemmassa suhteessani petetty ja en usko, että enää voin koskaan keneenkään luottaa. Poikaystäväni yrittää ymmärtää, mutta tiedän hänestäkin olevan inhottavaa kun en häneen luota. Itselleni tämä on vaikeaa. Joskus kun esim. kävelemme kultasepänliikkeen ohi ja mies sanoo että, mitäs jos mentäisiin kihloihin, niin minä vain mutisen jotain vastaukseksi ja ajattelen, ettei varmana mennä kun kuitenkin petät. En halua sitoutua vaikka mies haluaa, en uskalla luottaa. Tämä häiritsee elämääni/elämäämme. Onko muita samasta ongelmasta kärsiviä? Mitä tehdä? Hassuinta on se ettei minulla ole pienintäkään syytä olla luottamatta mieheeni, mutta silti en luota. Hän on ollut tietääkseni oikein uskollinen ja olen kavereiltanikin kuullut kuinka hän on baarissa muutaman kerran lähettänyt häntä iskemään tulleet naiset pois. Miksi siis en luota?
Pelkään miehen pettävän minua..
Mimmi
91568
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mulla hyvin paljolti samoja ongelmia... Tiedän tuskasi.
Ei haluaisi epäillä toista koska häntä rakastaa, ja välittää paljon, MUTTA...
Minuakin petettiin aiemmassa suhteessa, pitempi aikainen oikein hyvin toiminut jne.
Minun ongelmani on silti erilainen, olen mies, ja pelkään naiseni pettävän minua. Tuntuu ettei KELLÄÄN, AINAKAAN miehellä ole samaa ongelmaa..
Asiaan vaikuttaa ehkä sekin että olen saanut rakkaani kiinni valehtelusta, liian monesti. Musta joskus tuntuu että huomaan lähes aina kun joku valehtelee mulle.. Kuulostaa sairaalta...
Kuitenkin, yritän luottaa kultaani niin paljon kuin voin, ja olla epäilemättä mahdollisimman vähän..
On niitä miehiä jotka pelkäävät, on niitä paljon.. Minunkin mieheni on ollut sellainen, todella pahasti. Silti hän ei yrittänyt rajoittaa elämääni, hän itsekin ymmärsi ongelmansa. Nyt olemme kihloissa ja luottamus pelaa. Se on muutaman vuoden jälkeen alkanut toimimaan, kun hänkin OPETTELI luottamaan, vaikka vaikeaa välillä olikin.
En minä rajoita, enkä yrittäkkään rajoittaa rakkaani elämää, menemisiä yms.. Pelkään vain.. Mutta totta.. Olen yrittänyt ja yritän luottaa kultaani enemmän ja enemmän, ja se pikkuhiljaa alkaa onnistua!!=) Vaatii kyllä vielä opettelemista, mutta silti..
Asiaa pahentaa se jos saan hänet kiinni valehtelusta..
Kannattais lopettaa tuo skitsoilu ajoissa, ennen kuin hän tosissaan pettää. Tuolla menollahan on aivan sama pettääkö hän loppujen lopuksi vai ei, et luota häneen kuitenkaan ja pelkäät pettämistä aina. Yhtä hyvin hän voisi pettää, olisipahan sitten ainakin ansainnut epäluottamuksesi.
Minulla oli kerran tekemisiäni jatkuvasti vahtaava mies. Hän oli varma, että petän häntä. Minun käytökselläni ei ollut asiaan osaa eikä arpaa, oli aivan sama mitä tein hän tiesi silti paremmin että olen uskoton.
Aluksi yritin sopeutua jatkuvaan luottamuspulaan ja myönnyin taskujen jatkuvaan tutkimiseen, laatikoitteni penkomiseen ja menojeni rajoittamiseen. Yritin ymmärtää häntä, mutta se vain ruokki hänen mustasukkaisuuttaan. Hän alkoi seurata minua niillä harvoilla baarireissuilla kun sain käytyä niitä edeltävällä kauhealla tappelulla, uskokaa tai älkää hän vakoili minun tekemisiäni pylväiden ja nurkkien takaa jms. Se ettei hän nähnyt koskaan mitään tapahtuvan ei vakuuttanut häntä, koska hän oli varma että petän. Lopulta hän onnistui rikkomaan välini ystäviini ja jopa perheeseeni. Minun piti olla vain hänen oma, hän oli varma että sortuisen jokaisen toisen ihmisen seurassa. Hän alkoi todella vainoharhaiseksi ja käyttäytyi sen mukaisesti. Yökaudet istuin vangittuna seinän ja hänen väliin, kun hän purki tuntojaan.
Lopulta hänen oma jatkuva pelkonsa musersi hänet itsensä, hän nai vierasta koska uskoi kostavansa sillä tavalla minun petokseni jota ei siis todellisuudessa ollut edes olemassa.
Sydämeni murtui ja vaikka annoinkin hänelle anteeksi tiesin etten kestäisi sellaista elämää kauaa. Loppujen lopuksi oli kuitenkin aivan sama petinkö häntä vai en, sain kärsiä kuitenkin kaiken rangaistuksen.
Niinpä petin. Petin päästäkseni eroon hänestä koska eroon pääseminen oli muuten niin hankalaa. Hän oli voitonriemuinen,- hän oli tiennyt millainen petturi olen. Hän oli oikeassa.
Muutin toiseen kaupunkiin, enkä enää koskaan sen jälkeen ole tavannut häntä naamatusten. Hänkään ei ole ottanut yhteyttä minuun, koska olin sellainen kusipää petturi huora ämmä.
..Jos todella oli tuollainen. Tunnen tuskasi, molemmat puolet siitä, sillä häpeän myöntää olleeni edelliselle tyttöystävälleni lähestulkoon samanlainen (poislukien taskujen/laatikoiden tutkimiset ja baareissa vakoileminen, paitsi kerran) Mutta muuten, olin aivan kauhea häntä kohtaan. Epäilin jatkuvasti hänen menojaan ja sanojaan, kun samalla vaadin itselleni täysin estotonta sekä vapaata menemistä silloin kun itse halusin. Toisin sanoen, halusin omistaa hänet kokonaan itse.
Onneksi jossain vaiheessa tajusin itse kuinka paska olin ollut häntä kohtaan, ja päätin että eroamme. Hyvä niin. Myöhemmin olen nykysuhteessani joutunut taas "kolikon" toiselle puolelle, tällä kertaa uhrin osaan.
Nyt kun on nähnyt mitä liika omistaminen tekee ihmisille, suhteelle ja ystäville ympärillä, niin hyvällä sydämellä voin sanoa etten enää ikinä halua liikaa määrätä toista ihmistä enkä kahlita liikaa toisen ihmisen vapautta. Se on väärin. Toki voi ilmaista oman mielipiteensä, mutta rehellisesti ja huutamatta/huorittelematta, se on parempi tapa.
..minä en estä miestä menemästä, en tutki taskuja tai kännykkää, pelkään vain. Olen varma että hän vielä pettää. Tahtoisin lopettaa tämän, mutta en voi. En tiedä mikä auttaisi. Olen sanonut itselleni, että epäily on turhaa ja yrittänyt luottaa, mutta sitten sitä taas alkaa epäilemään :/
ei kai tuollaiseen auta kuin itsensä karkaiseminen. Elää päivän kerrallaan metodilla, en ajattele sitä nyt, ajattelen asiaa kun se tapahtuu. Sitten vähitellen huomaa, että eipäs sitä ole tapahtunutkaan eikä edes enää ajattele asiaa. Kun miehesi on ulkona, keksi jotain ohjelmaa itsellesi, niin et ehdi edes ajatella häntä. Jotain kivaa kavereiden kanssa. Keskustele tuntemuksistasi poikaystäväsi kanssa, hän varmaan ymmärtää ja voitte ehkä yhdessä keksiä keinoja, jolla hän voi osaltaan helpottaa oloasi.
Luonteen lujuutta vaatii tämäkin... tsemiä jatkossa. : )
Mustasukkaisuus on luonnollinen juttu, mutta sen ei kannata antaa hallita elämää ja estää parisuhteesta nauttimista.
Mulla on aivan sama ongelma ja uskon meitä olevan monia.
Itselläni tuo pettämisen pelko johtuu siitä että aikaisemmin on
tullut petetyksi. Tällä hetkellä seurustelen todella onnellisesti
mahtavan miehen kanssa, jolle uskollisuus ja luottamus ovat
perusarvoja parisuhteessa. Hänellä on kuitenkin melko värikäs
menneisyys ja lisäksi on todella hyvännäköinen eli silloin
harvoin kun baareissa käy niin vientiä olisi varmasti. Olemme
keskustelleet asiasta ja hän on joutunut vakuuttelemaan
mulle, ettei petä eikä tarvetta sellaiseen ole. Tahtoisin todella
päästä irti peloistani, mutten ole löytänyt keinoa.
löytyy myös täältä. Seurustelen aivan upean miehen kanssa, jolla on takanaan pitkä ja todella rankka suhde, jossa avovaimo oli ajoittain erittäinkin pahasti psyykkisesti sairas, eikä ero tuon sairauden vuoksi heillä tullut kysymykseenkään, nainen kun ei sitä olisi kestänyt. Niinpä nykyinen kumppanini yritti pitää edelllistä liittoaan kasassa pitkän aikaa. Liitossa ei ollut moniakaan hellyyden hetkiä avovaimon sairastumisen jälkeen, joten mies kävi vieraista hakemassa tyydytystä.
Olen itse niitä ihmisiä, jotka uskovat, että jos ihminen kykenee kerran pettämään, pystyy hän siihen jatkossakin...kynnys on silloin paljon matalampi. Nyt tuo menneisyys painaa mieltäni jatkuvasti ja pelkään, että hän pettää minuakin, vaikkei syytä olisikaan. Hän vannoo minulle, ettei hänellä ole nykyisin mitään tarvetta käydä vieraissa...silloinen pettäminen perustui vain ja ainostaan tarpeeseen. Toivon kovasti, että pystyisin kokoamaan oman ajatuksenjuoksuni niin, ettei tuo asia pikässä juoksussa vahingoittaisi suhdettamme, ettei siitä muodostuisi rasite...sitä se ainakin nyt on aina aika-ajoin.