Voi hyvä nimimerkki "Utelias"

Jonkin sortin viestiketjun mitta tuli täyteen, joten avaan sinulle aivan oman vastauksen.

>>Väitit, että Rutherford poltti sikareita.

Näin esitin.

>>Pyysin lähdettä tälle.

Näin kysyit.

>>Et antanut sellaista,

Kyllä annoin hakuohjeen.

>> eikä sitä myöskään löytynyt.

Harmin paikka. Jos haluat löytää viittauksen ainoastaan Vartiotorniseuran julkaisusta, niin ymmärrän pettymyksesi. Aivan samalla tavalla Vartiotorniseuran julkaisuissa vaietaan Rutherfordin despoottisesta öykkäröinnistä sekä avionrikkomisesta.

Valitan, en voi olla enempää avuksi sellaiselle, joka haluaa mieleisiään vastauksia.
10750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Miksi joku haluaa kieltää niin päivänselvän asian kuin "Judge" Rutherfordin sikaarien polton? Eihän tupakanpolttoa Rutherfordin aikaan vielä pidetty pahana ja jouluakin vietettiin Brooklynin Bethelissä täysin vapaasti (kuvia noilta ajoilta löytyy aivan tarpeeksi).

Rutherford joi yhtä reippaasti kuin monet Jehovan todistajista tänään. Loppuaikoina alkoholi saattoi jopa tuoda hieman helpotusta erittäin tuskalliseen syöpäsairauteen, johon Rutherford sitten lopulta kuoli. Luin suurella mielenkiinnolla Rutherfordin perusteluja kieltolakia vastaan. Jos jättää pois tutun Jt-retoriikan (odotetaan Jehovaa yms.) ja ilmiselvät ylilyönnit, niin minun on myönnettävä, että "Judge" osasi kirjoittaa myös asiaa. Sittemminhän kieltolaista luovuttiin, niin täällä meillä Suomessa, kuin "Judge"'nkin kotimaassa.

Asiaan liittyvä Vartiotornin artikkeli 1. marraskuuta 1924 löytyy mm. täältä:
http://www.freeminds.org/history/booze.htm
"Since the time of Abel there have been some good men who desire to eliminate evil from the earth. Various methods have been employed..."

Äänestä
  • >>Miksi joku haluaa kieltää niin päivänselvän asian kuin "Judge" Rutherfordin sikaarien polton?

    Kunnon idoli on tietysti mielikuvissa täydellinen.

    >> Sittemminhän kieltolaista luovuttiin, niin täällä meillä Suomessa, kuin "Judge"'nkin kotimaassa.

    Tuskin kuitenkaan Jehovan tai Saatanan taholta?

    Näissä aiheissa on vaikeutena jehovantodistajuuden luoneen Rutherfordin "pyhäinjäännökseen" puuttuminen. Asioista ei saisi kirjoittaa niiden oikeilla nimillä.

    Kuitenkin jehovantodiostajille voisi olla opettavaista selvittää esimerkiksi Rutherfordin siunaustilaisuuteen osaa ottaneiden henkilöiden lukumäärä ja henkilöllisyys. Se jos mikä kertoo omaa kieltään Vartiotorniseuran menneisyydestä.

    Äänestä

>>Väitit, että Rutherford poltti sikareita.

Yritin kuukeloida jotain faktaa mutten löytänyt kuin epämääräisiä juoruja.

Äänestä
  • >>Yritin kuukeloida jotain faktaa mutten löytänyt kuin epämääräisiä juoruja.

    Jäät monista muistakin Rutherfordin elämän yksityiskohdista paitsi jos luotat ainoastaan Vartiotorniseuran julkaisemaan materiaaliin.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Yritin kuukeloida jotain faktaa mutten löytänyt kuin epämääräisiä juoruja.

    Jäät monista muistakin Rutherfordin elämän yksityiskohdista paitsi jos luotat ainoastaan Vartiotorniseuran julkaisemaan materiaaliin.

    >>Jäät monista muistakin Rutherfordin elämän yksityiskohdista paitsi jos luotat ainoastaan Vartiotorniseuran julkaisemaan materiaaliin.

    Yritin kyllä etsiä kaikesta mahdollisesta netissä olevasta materiaalista. Että saiskos pientä linkkiä tai vinkkiä.

    Äänestä

  • Tyhmä kyselijä kirjoitti:

    >>Yritin kyllä etsiä kaikesta mahdollisesta netissä olevasta materiaalista. Että saiskos pientä linkkiä tai vinkkiä.

    Internetin ulkopuolelta kannattaa hakea kirjallisuutta.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >>Yritin kyllä etsiä kaikesta mahdollisesta netissä olevasta materiaalista. Että saiskos pientä linkkiä tai vinkkiä.

    Internetin ulkopuolelta kannattaa hakea kirjallisuutta.

    vai oletko sarjassamme VTS:n valhehtilijoita??

    Äänestä

  • Tyhmä kyselijä kirjoitti:

    vai oletko sarjassamme VTS:n valhehtilijoita??

    Aloita vaikka Pentonin kirjasta "Apocalypse Delayed", siitä löydät viitteitä Rutherfordin aikalaisten kirjoihin, joista tämä asia auennee.

    Äänestä

(Odotin vastausta useamman päivän, viime päivinä ei ole ollut aikaa.)

Vanhaan ketjuunkin olisi muuten mahtunut vastaamalla edellisen alle.

Jo ennen 'hakuohjeesi' antamista, olin etsinyt kaikkialta netistä. Löysin vain väitteitä. Paras mikä oli, oli ehkä toimittajan kertomus jonka huomasin lopulta fiktiiviseksi. Se oli satu.

Kuule, teit aivan vääriä oletuksia. Kertoo jotain sinusta.

>> Jos haluat löytää viittauksen ainoastaan Vartiotorniseuran julkaisusta > Valitan, en voi olla enempää avuksi sellaiselle, joka haluaa mieleisiään vastauksia.

Äänestä
  • >>Tuskin huvitttaa käydä taas vähään aikaan palstalla

    Tuossa on jotain tuttua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Markku_Meilo kirjoitti:

Jonkin sortin viestiketjun mitta tuli täyteen, joten avaan sinulle aivan oman vastauksen.

>>Väitit, että Rutherford poltti sikareita.

Näin esitin.

>>Pyysin lähdettä tälle.

Näin kysyit.

>>Et antanut sellaista,

Kyllä annoin hakuohjeen.

>> eikä sitä myöskään löytynyt.

Harmin paikka. Jos haluat löytää viittauksen ainoastaan Vartiotorniseuran julkaisusta, niin ymmärrän pettymyksesi. Aivan samalla tavalla Vartiotorniseuran julkaisuissa vaietaan Rutherfordin despoottisesta öykkäröinnistä sekä avionrikkomisesta.

Valitan, en voi olla enempää avuksi sellaiselle, joka haluaa mieleisiään vastauksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu