Monesti kuulee puhuttavan, että miten ikävää mustasukkaisuus on.
Itse olen erimieltä.
Mustasukkaisuus on minusta hyvä asia. Tuntuu hyvälle kun toinen on mustasukkainen (TIETENKÄÄN, tietenkään ei pidä aiheuttaa toiselle mustasukkaisuutta tahallaan.).
Minusta tuntuu hyvälle kun toinen on omistushaluinen. Haluaa omistaa minut. Kokonaan.
Se tuntuu hyvälle.
Molemminpuolinen omistushalu parisuhteessa on hyvä asia.
(Noh, ilmeisesti kuitenkaan mustasukkaisuus ei tarkoita täysin samaa kuin omistushalu, mutta likimain siis.)
Mustasukkaisuus on hyve.
6
897
Vastaukset
- -mielipide-
Omistushalu on ahdistavaa, alistavaa. Toista ihmistä ei voi omistaa. En haluaisikaan omistaa toista ihmistä vaan kulkea hänen kanssaan tasavertaisena tietäen, että hän on siinä omana itsenään, omasta tahdostaan eikä minun omistamana.
Siinä olen samaa mieltä, että terve mustasukkaisuus on ok. Se kertoo välittämisestä. Mutta jos se on epäluottamusta, suhteetonta epäilyä, elämän rajoittamista, alistamista tai tuota omistushalua niin silloin kyse ei ole enää "terveestä mustasukkaisuudesta"- M135
"Omistushalu on ahdistavaa, alistavaa. Toista ihmistä ei voi omistaa."
- Mielestäni voi, jos toinen hyväksyy sen. Itse ainakin olen itseni antanut vaimolleni. Vaimo voi kutsua minua omakseen. Minusta tuollainen on ihan ok, enemmänkin.
"En haluaisikaan omistaa toista ihmistä vaan kulkea hänen kanssaan tasavertaisena tietäen, että hän on siinä omana itsenään, omasta tahdostaan eikä minun omistamana."
- Kyllä minusta nyt on aivan itsenään siinä täysin tasavertaisena nytkin, täysin omasta tahdostaan.
"Siinä olen samaa mieltä, että terve mustasukkaisuus on ok. Se kertoo välittämisestä."
- Kyllä. Mutta eikö mustasukkaisuus ole juuri lähtenyt siitä, että itsellä on kumminkin sitä omistushalua.
"Mutta jos se on epäluottamusta, suhteetonta epäilyä, elämän rajoittamista, alistamista tai tuota omistushalua niin silloin kyse ei ole enää "terveestä mustasukkaisuudesta" "
Samaa mieltä.
Omistushalun osalta sanon, että miten kukin tuon omistushalun katsoo. En katso, että ihminen voi "omistaa" toisen ihmisen niin, että se ihminen olisi omaisuutta niin, että nyt kun toisen "omistaa", niin voi alistaa toisen ihmisen oman tahtonsa alle. Ei niin. Vaan paremminkin katson omistushalun niin, että voi kutsua toista omakseen, ja tahtoo toisen omakseen koska toinen on niin hyvä. Että esimerkiksi suhteen alkuvaiheissa voi sanoa, että "mä tahdon sut, koska olet niin unelman upea".
Esimerkiksi avioliittoon mennessä juuri kysytään "tahdotko sinä ottaa..... aviovaimoksesi...aviomieheksesi...." - eli toinen otetaan omaksi aviomiehekseen ja aviovaimokseen. Silloin molemmat otetaan omakseen tietyllä tavalla. Tätä ei voi verrata mihinkään muuhun omistussuhteeseen. Tämä on kaiken yläpuolella. Tämä on aivan oma.
Puhuin alkuperäisessä kirjoituksessa, että nimenomaan molemmin puolinen omistushalu on parisuhteessa hyvä asia.
Yksipuolinen omistushalu on paha asia.
Mutta ymmärsin kyllä kritiikin. Tietynlainen omistushalu on paha. Se on silloin paha, kun toista määräilee ja tosiaankin alistaa. Ja silloin se on pelkästään yksipuolista omistushalua.
- M135
Yleisesti.
Mielestäni nykyään on liian paljon juuri sitä, että parisuhteelle ei tahdota omistautua. Melkein kukaan ei tahdo ottaa toista itselleen rakastetuksi, koska ei ole valmis itse antautumaan toiselle. Monet monet tämänkin palstan ongelmat johtuvat nimenomaan siitä, että toinen huitelee aivan jossain ihan muualla kun missä pitäisi. Molemmin puolinen omistushalu puuttuu.
Melkein kukaan nykyään ei tahdo omistaa toista, koska itse ei tahdo antaa itseään toiselle.
Surullistahan se on.- anarub
Tietysti voi omistautua, mutta vain hetkittäin. Esimerkiksi seksin aikana on suotavaa, että ei fantaisioi kenestäkään muusta tai ajattele tulevia työprojekteja, vaan on mukana rakastelussa täydestä sielusta ja ruumiistaan.
Mutta parisuhteelle ei voi mielestäni omistautua täysin 24/7/365-tyyliin. Ei kukaan voi elkää pelkästään parisuhteensa kautta. Jokainen ihminen on ainutkertainen ja itsenäinen olento, eikä parisuhde saa muuttaa tuota tosiasiaa miksikään. Kyllä ainakin minä pidän hyvänä sitä, että minulla ja puolisollani on omaa elämää myös parisuhteen ulkopuolella. Meillä on omat työmme, harrastuksemme ja kaverimme. Minua vain ärsyttäisi, jos vaimoni utelisi minulta kaikista työhän liittyvistä projekteista tai jos hän tuppautuisi joka kerta mukaan kun lähden kavereitteni kanssa baariin tai jos hän alkaisi vaikkapa pelaamaan sählyä vain koska haluaisi olla kentälläkin yhdessä kanssani mutta ei muuten tykkäisi siitä pelistä yhtään. Uskon vaimoni ajattelevan ihan samoin. Ei hän halua minua esiliinaksi baariin tai shoppailemaan ystävättäriensä kanssa.
"Huitelemme" siis molemmat välillä omilla teillämme ja mikä onkaan sitten mukavampaa kuin taas käpertyä kotona yhteen. Näin säilyy tasapaino ja kummallakin on tilaa hengittää. - prömmm
anarub kirjoitti:
Tietysti voi omistautua, mutta vain hetkittäin. Esimerkiksi seksin aikana on suotavaa, että ei fantaisioi kenestäkään muusta tai ajattele tulevia työprojekteja, vaan on mukana rakastelussa täydestä sielusta ja ruumiistaan.
Mutta parisuhteelle ei voi mielestäni omistautua täysin 24/7/365-tyyliin. Ei kukaan voi elkää pelkästään parisuhteensa kautta. Jokainen ihminen on ainutkertainen ja itsenäinen olento, eikä parisuhde saa muuttaa tuota tosiasiaa miksikään. Kyllä ainakin minä pidän hyvänä sitä, että minulla ja puolisollani on omaa elämää myös parisuhteen ulkopuolella. Meillä on omat työmme, harrastuksemme ja kaverimme. Minua vain ärsyttäisi, jos vaimoni utelisi minulta kaikista työhän liittyvistä projekteista tai jos hän tuppautuisi joka kerta mukaan kun lähden kavereitteni kanssa baariin tai jos hän alkaisi vaikkapa pelaamaan sählyä vain koska haluaisi olla kentälläkin yhdessä kanssani mutta ei muuten tykkäisi siitä pelistä yhtään. Uskon vaimoni ajattelevan ihan samoin. Ei hän halua minua esiliinaksi baariin tai shoppailemaan ystävättäriensä kanssa.
"Huitelemme" siis molemmat välillä omilla teillämme ja mikä onkaan sitten mukavampaa kuin taas käpertyä kotona yhteen. Näin säilyy tasapaino ja kummallakin on tilaa hengittää."Esimerkiksi seksin aikana on suotavaa, että ei fantaisioi kenestäkään muusta"
Hehe... kuinkas sinä voit sen tietää? Miehistä suurin osa fantasioi muista.
- vilperi
aivan erimieltä. Mun mielestä sairaampaa ihmistä ei ole ku mustasukkainen ihminen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762051Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361718Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101389Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591187Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2251180Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161030- 60955
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58951