PL ja työttömyys

Moi. Kysymykseni koskee Paperiliiton työttömyyspäivärahaa. Paperiliiton sivuilta löytyi vähän tietoa mutta ajattelin kysyä myös muilta ihmisiltä.

Olen 19-vuotias ja olen ollut Paperiliiton varsinainen jäsen nyt muutaman kuukauden. Sopimukseni loppuu joulukuussa, jolloin olen ollut jäsen yhteensä reilut kuusi kuukautta. MUTTA: Olen aiemmin ollut opiskelijajäsen ja maksanut jäsenmaksua. Noin parin vuoden ajan. Tosin en tehnyt koko ajan töitä vaan opiskelin. Opiskelijajäsenenä ollessani sain työharjoittelusta palkkaa. (Käymäni koulun käytäntö) Työharjoittelut olivat kolmesta kuukaudesta ehkäpä kuuteen kuukauteen kestäviä sinä parin vuoden aikana.

Tammikuussa - noin 15 päivää jäätyäni työttömäksi - menen armeijaan.

Kysynkin, missä vaiheessa olen - vai olenko ollenkaan - oikeutettu saamaan työttömyyspäivärahaa liitolta?
4311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

miksi kysymys kuuluu suomi24 palstalla?

Äänestä

Taitaa olla siitä poikki. Ainakaan Metalliliitossa ei ollut mitään merkitystä sillä, että mitä olit tehnyt opiskeluaikana. Omani oli peräti kesäkuusta tammikuuhun valmiina töissä, sitten intti, jonka jälkeen ei enää otettu takaisin töihin. Siis kymmenen kuukautta jäsenyyttä olisi tarvittu. Tulee kovia AY-miehiä - tai sitten ei!

Äänestä
  • Hae nyt ihmeessä ennakkoluulottomasti johonkin duuniin, joka sinua kiinnostaa. Minäkin ajattelin, että paperikoneteollisuutta sivuava bisnes olisi hyvä, mutta olisihan se pitänyt tietää, että Suomessa ei todellista kilpailua siedetä.

    Meillä ainakin kamppaillaan paitsi paikkakunnalla muita duunareita vastaan, myös akateemisten palkkojen ja urakehityksen nimissä ihan vaan omassa firmassa. Politiikka on toki suurin este: onneksi se on Amerikassa valtaapitävillä lähempänä suomalaista vasemmistolaisuutta kuin täällä valtaapitävillä (puhun omasta paikkakunnastani) kokoomuslaisilla.

    We will make it!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pian ex-duunari kirjoitti:

Moi. Kysymykseni koskee Paperiliiton työttömyyspäivärahaa. Paperiliiton sivuilta löytyi vähän tietoa mutta ajattelin kysyä myös muilta ihmisiltä.

Olen 19-vuotias ja olen ollut Paperiliiton varsinainen jäsen nyt muutaman kuukauden. Sopimukseni loppuu joulukuussa, jolloin olen ollut jäsen yhteensä reilut kuusi kuukautta. MUTTA: Olen aiemmin ollut opiskelijajäsen ja maksanut jäsenmaksua. Noin parin vuoden ajan. Tosin en tehnyt koko ajan töitä vaan opiskelin. Opiskelijajäsenenä ollessani sain työharjoittelusta palkkaa. (Käymäni koulun käytäntö) Työharjoittelut olivat kolmesta kuukaudesta ehkäpä kuuteen kuukauteen kestäviä sinä parin vuoden aikana.

Tammikuussa - noin 15 päivää jäätyäni työttömäksi - menen armeijaan.

Kysynkin, missä vaiheessa olen - vai olenko ollenkaan - oikeutettu saamaan työttömyyspäivärahaa liitolta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu