Ahonen

Wärkkäri

Joustovaraa ei enää ole

Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen ihmettelee puheita metsäteollisuuden kriisistä. Hänen mukaansa ongelmat johtuvat ohimenevistä suhdanteista.

Paperiliiton puheenjohtajan Jouko Ahosen mielestä työnantajapuoli yrittää synnyttää paperiteollisuudessa turhaa kriisitunnelmaa, kun mitään kriisiä ei oikeasti ole.

Puheita siitä, että Storan Enson toissapäivänä julkistama raju saneerausohjelma olisi vasta alkua ja että Suomen metsäteollisuudella olisi edessään raju alasajo, hän pitää täysin turhina.

Ahonen kieltäytyy näkemästä metsäteollisuudessa mitään rakenteellisia muutoksia vaativia ongelmia, sillä hänen mukaansa metsäyhtiöiden viimeaikaisissa vaikeuksissa on kyse enemmänkin ohimenevistä suhdanneongelmista.

– Stora Enson saneerausohjelma luo siten turhaa mielikuvaa siitä, että nyt olisi joku kriisi, kun mitään todellista kriisiä ei ole vaan kyse on vain pitkähköstä suhdannekuopasta, Ahonen puuskahtaa.

Hän ennakoi, että alalla tehdään pian taas ennätystuloksia kuten viisi vuotta sitten, kunhan suhdanteet paranevat.

Ahosen mielestä Stora Enson olisikin ollut järkevämpää hoitaa tehtaiden sulkemiset, myynnit ja muut leikkaukset vähitellen pidemmällä aikavälillä eikä julkistaa näyttävää saneerausohjelmaa.

– En myöskään usko, että UPM:ltä tai muilta metsäyhtiöiltä olisi tulossa vastaavanlaisia, mittavia leikkausohjelmia, hän sanoo.

Mitään lisäjoustoja tuotannon ja työpaikkojen säilyttäminen Suomessa ei Ahosen mukaan vaadi. Tai itse asiassa joustovaraa ei hänen mukaansa enää edes ole.

– Mitä ne joustot voisivat enää olla, kun kaikki joustot ovat jo nyt käytössä, Ahonen kivahtaa.

Koneet saavat pyöriä vuoden ympäri ja ulkoistaminenkin onnistuu silloin kun se on järkevää ja taloudellista ja työtekijöiden palkkakustannusten osuus on vain kahdeksan prosenttia kustannuksista, hän huomauttaa.

– Vaikka me tekisimme ilmaiseksi työtä, niin se ei tee paperiyhtiöistä huippukannattavia, Ahonen sanoo.

Hänen mukaansa heikon tuloskunnon syy onkin ennen kaikkea paperin ylitarjonnassa, mikä pitää hinnat alhaalla. Lisäksi kannattavuutta rasittavat yhä yhtiöiden epäonnistuneet yrityskaupat.

Turhina Ahonen pitää pelkoja siitä, etteivät paperiyhtiöt enää investoisi Suomeen vaan että uudet korvaavat koneet rakennettaisiin muualle kun täkäläiset vanhat koneet suljetaan.

– Ei se päivä ole kaukana, kun kuullaan vielä uusinvestoinneista Suomeen, hän ennustaa.

Nyt Suomeen tehtäviä investointeja pidättelee hänen mukaansa se, että raaka-aineesta on täällä pulaa, kun koneiden tehokkuutta on lisätty. Uusia koneita rakennetaan hänen mukaansa Suomeenkin sitten, kun vanhempia koneita suljetaan eivätkä uudet pysty nielemään kaikkea raaka-ainetta.

Ihan ennallaan Ahonen ei toki usko menon Suomen metsäteollisuudessa jatkuvan.

– Ulkoistaminen varmasti kiihtyy ja työpaikat jatkavat asteittaista vähenemistään, kun vanhoja koneita suljetaan vähitellen. Mitään radikaalia en usko olevan edessä, Ahonen arvioi.

Nyt alan työpaikkojen määrä on vähentynyt noin parin prosentin vuosivauhtia.

Stora Enson työpaikkojen mittaviin vähennyksiin Ahonen suhtautuu hämmästyttävän rauhallisesti, vaikka paikkoja on katoamassa jopa useita tuhansia.

Hän sanoo luottavansa siihen, että asia hoidetaan ilman irtisanomisia.

– Jossain määrin olen tietenkin pettynyt siihen, että näin kävi, kun työnantajapuoli antoi keväällä ymmärtää, että jos esteet tuottavuuden parantamisen tieltä raivataan pois heidän toivomallaan tavalla, niin sillä turvataan työpaikat. Mutta en minä sitä toisaalta uskonut silloinkaan, vaan tiesin, että väen vähenemisen suuntaus jatkuu.

Paperiliitto antoi toissapäivänä yhdessä viiden muun eurooppalaisen liiton kanssa kannanoton Stora Enson leikkauksista, mutta mitään vastatoimia ei ole suunnitteilla.

– Tällä alalla on sodittu ihan riittävästi tänä vuonna ainakin Suomessa. Rakennamme nyt mieluummin rauhaa kuin riitaa. Ei tämä ole mikään katastrofi, Ahonen sanoo.
Merja Saarinen

Ihan sama tietysti mitä tälle palstalle tällä mutta laitanpahan vain vaikkapa harrastuksen kannalta.

16

936

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kemianliiton ääni

      Mitenkä niin olisi turhaa lätinää tällä palstalla? Ahonen yrittää varmaan parastaan koko jäsenkuntansa puolesta.

      Stora-Enso on tehnyt oman kilpailukykyä parantavaan tuotokseen liittyvän ohjelmansa, josta tietysti Stora-Enson suomalaisten työntekijöiden tulisi olla erityisen kiitollisia.

      En minä ymmärrä, että mitenkä muuten kuin näin etenemällä, voidaan tuloksia toivoa. Tässä ei enää todellakaan opiskella AY-kuvioita, kuten lähipiirissäni kemianliittolaisittain tehdään. Siihen tarvitaan törmäyksiä ... kaaosta ... ja anarkiaa ... jotta huomattaisiin, että ... ympäri käydään ja yhteen tullaan.

      Omasta mielestäni on aika huono idea, että on olemassa jokin Metsäteollisuus r.y. työmarkkinaneuvottelijaosapuolena, kun oikeasti paperifirmat ovat kilpailijoita keskenään.

    • Kemianliiton ääni

      Kaikki tehdään rytinällä. Oman pojan on aivan turha selittää, etteikö anarkiaa esiintyisi. Mutta kokonaisuudessaan joukko on sellaista, että tämä hyvin amerikkalaistyyppinen operaatio on mahdollista. Jokainen ymmärtää oman etunsa, ja suomalaisjohtajilla on täysin puhdas ja moitteeton tausta - ellei kaikilla, niin se muillekin tehdään.

      • Kemianliiton ääni

        Osasinko kirjoittaa tuon anargian oikein? Ei sitä poikakaan osaa, jollei äitikään. Yhtä kaikki, me opimme ja opimme.

        Sinulle AY-toveri sanoisin, että konstruktiivisen kasvatuksen saanut nuori on kenties saanut saman kasvatuksen kuin sinä vaistonvaraisesti toimivilta venhemmiltasi. Minä vain olen elänyt pomoluokassa.

      • Kemianliiton ääni
        Kemianliiton ääni kirjoitti:

        Yhtä kaikki - kaikki oli pelkkää vasemmistolaisten kosiskelua, jos meillä ei anargiasta puhuttu. Minä olin perheen uraa luova kommunisti, mutta kun ei niin ei!

    • Työväen Mies

      Rupesin saunan jälkeen illan ratoksi lueskelemaan
      juttuja. Wärkkäri on ansiokkaasti ja asiantuntevasti ollut esillä.
      Kuitenkin kummastus; miksi mollaat sivuja:

      " Ihan sama tietysti mitä tälle palstalle tällä mutta laitanpahan vain vaikkapa harrastuksen kannalta."

      "Turha tänne on järkevästi yrittää kirjoittaa mutta jos nyt tämän kerran."

      Pidätkö todella itseäsi jo noin paljon meitä muita yläpuolella
      olevana "asiantuntijana", jotta meidän muiden mielipiteitä ja kirjoituksia voi sieltä
      valtaistuimelta selailla, mutta mitään arvoa ei niillä ole?

      • ajatuksen

        niin, että mistään aliarvoimisesta ei ole kyse vaan enemmänkin siitä, että monelle tuntuu viimepäivän uutiset olevan enemmänkin vahingon ilo ja aihe syyllistämiseen kesän neuvotteluille.
        Kuitenkin ajattelu todellisista syistä ei kiinnosta.

        Mistä tämä oikeasti johtuu?
        Miksi moni on vahigoniloinen toiselle jolla saattaa työpaikka olla vaarassa?
        Onko se jokin keino tuntea itsensä turvatummaksi jos toisaalla vähennetään vai onko se syy tyytymättömyys omiin työoloihin?

        Sitä en voi uskoa että kaikenlaisen trollailun levittely tulotasoista saisi tuon aikaan, onhan muillakin teollisuuden aloilla saman tasoista noin suurinpiirtein.

      • Työväen Mies
        ajatuksen kirjoitti:

        Nimimerkille "ajatuksen":

        Samoinpa suurinpiirtein itsekin ymmärrän asian.
        Enpä ajatusta ole uhrannut asian toteennäyttöön,
        mutta alkukesästä täällä paperimiehet leuhkivat
        "hirmupalkoilla" ja liiton loppumattomilla lakkorahastoilla.
        Vastustajat tyrmäsivät ja huulta heittivät.
        Kaikenkaikkiaan kuitenkin ikävä tapahtuma
        Suomen ammattijärjestöhistoriassa?
        Vai mitä?

      • ajatuksen
        Työväen Mies kirjoitti:

        Ei se todellisuus niin ole. Ei kannata uskoa kaikkea mitä täällä näkyy.

        Itse olen ainakin huomannut että täällä on aivan tarkoituksenhakuisesti olevia kirjoituksia joissa kirjoittaja asettuu ihan toisen henkilön rooliin.

        Tietysti on poikkeuksia mutta ei todellakaan pidä yleistää.

      • Wärkkäri

        En missään nimessä pidä itseäni kovinkaan fiksuna.
        Kuitenkin huomaat itsekkin että aika turha on yrittää kääntää kenenkään mielipidettä tällä palstalla .No ei se varmaan onnistu muutenkaan.
        Ollaan sen verran jääräpäisiä ja halutaan vaan täällä ärsyttää toista osapuolta tai toisin ajattelevia.
        Asiat ovat menneet niinkuin ovat ja sille ei mittän voi.
        Olisi huomattavasti miellyttävämpää etsiä uusia ratkaisumalleja ,ideoita tai käytäntöjä asioihin toisten keskustelijoiden kanssa.
        Kenties saada idean tai ideoita joita voisi yrittää välittää eteenpäin mutta kun ei!
        Te olette p:skoja kun ette ole samaa mieltä kuin minä ja teidän huonosti käy jne...
        Siinä mielessä melko hyödytöntä tuoda omaa näkökantaa järkkymättömällä varmuudella esiin...
        Totuus kun on jossain tuolla ulkona....

      • Työväen Mies
        ajatuksen kirjoitti:

        Ei se todellisuus niin ole. Ei kannata uskoa kaikkea mitä täällä näkyy.

        Itse olen ainakin huomannut että täällä on aivan tarkoituksenhakuisesti olevia kirjoituksia joissa kirjoittaja asettuu ihan toisen henkilön rooliin.

        Tietysti on poikkeuksia mutta ei todellakaan pidä yleistää.

        Linjoilla olen vielä.

        On varmaan näin, kuin kerroit,
        mutta se näissä paperiliiton jutuissa
        kyrsii: mitään arvoa ei anneta muille!

        Vain Paperiliittoon kuuluvat työntekijät ovat tärkeitä. Muut ei.

        Käyttöinsinöörit,työnjohto, suunnittelu,
        johto, hallinto ja jopa
        samaan liitoon kuuluva kunnossapito ovat kustannustekijöitä.

        Me, Paperiliittolaiset teemme vain tulosta!!

        Kuten ylenpänä on vihje:
        Paperiliitolle tosi mahdollisuus!
        Ostakaa Pankakoski!!!

      • Myöjä

        ... että miulla myöjänä ois paljonkaan tekemistä asjan kans. Kuitennii mie saan siitä palakkaa, mikä ei ihan huono olekkaan. Ois tarvinna kommunistieukon, että rahaakki ois tulleet kottiin.

      • Työväen Mies
        Wärkkäri kirjoitti:

        En missään nimessä pidä itseäni kovinkaan fiksuna.
        Kuitenkin huomaat itsekkin että aika turha on yrittää kääntää kenenkään mielipidettä tällä palstalla .No ei se varmaan onnistu muutenkaan.
        Ollaan sen verran jääräpäisiä ja halutaan vaan täällä ärsyttää toista osapuolta tai toisin ajattelevia.
        Asiat ovat menneet niinkuin ovat ja sille ei mittän voi.
        Olisi huomattavasti miellyttävämpää etsiä uusia ratkaisumalleja ,ideoita tai käytäntöjä asioihin toisten keskustelijoiden kanssa.
        Kenties saada idean tai ideoita joita voisi yrittää välittää eteenpäin mutta kun ei!
        Te olette p:skoja kun ette ole samaa mieltä kuin minä ja teidän huonosti käy jne...
        Siinä mielessä melko hyödytöntä tuoda omaa näkökantaa järkkymättömällä varmuudella esiin...
        Totuus kun on jossain tuolla ulkona....

        Linjoilla vieläkin..

        Kiitokset fixuista vastauksista,
        olivat vähän semmoisia, kuin odotin.

        Ei muuten tullut vastausta Sinulta
        kysymykseeni:
        Miksi meitä muita aliarvioit?

      • Wärkkäri
        Työväen Mies kirjoitti:

        Linjoilla vieläkin..

        Kiitokset fixuista vastauksista,
        olivat vähän semmoisia, kuin odotin.

        Ei muuten tullut vastausta Sinulta
        kysymykseeni:
        Miksi meitä muita aliarvioit?

        En aliarvioi missään nimessä mutta ei täällä oikein keskustelua synny.
        Kaikki (myös paprilaiset) käy vaan heittämässä jonkun ilkeän(että toisia vamasti v:ais ) tai viisaan kommentin (löinpä niille jauhot kurkkuun kun olen niin fiksu )ja sitten äkkiä karkuun.
        Kyllä odottais ja pitäis saada uusia ideoita ammattiliittoihin ,tietysti ne on edunvalvontajärjestöjä mutta niillä vois olla mahdollisyys muuttaa ihmisten elämää tietysti melkoisesti kiini vastapuolestakin ja yleisistä suuntauksista.
        Kun se alkaa jokaiselle selvä olemaan että kerskakulutus yhteiskunta on tullut loppunsa lähelle.

      • Wärkkäri
        Työväen Mies kirjoitti:

        Linjoilla olen vielä.

        On varmaan näin, kuin kerroit,
        mutta se näissä paperiliiton jutuissa
        kyrsii: mitään arvoa ei anneta muille!

        Vain Paperiliittoon kuuluvat työntekijät ovat tärkeitä. Muut ei.

        Käyttöinsinöörit,työnjohto, suunnittelu,
        johto, hallinto ja jopa
        samaan liitoon kuuluva kunnossapito ovat kustannustekijöitä.

        Me, Paperiliittolaiset teemme vain tulosta!!

        Kuten ylenpänä on vihje:
        Paperiliitolle tosi mahdollisuus!
        Ostakaa Pankakoski!!!

        Hyvin mielenkiintoinen ajatus (oliko nyt sotka huonekaluliike jonka työntekijät ostivat?)

        Itse olisin valmis kyllä ostamaan,liittohan etsii rahoilleen sijoituskohdetta? (sanon että Voi kun tulisi ideasta totta!)Yritän laittaa eteenpäin tätä ideaa,olis ainutlaatuista!
        Pelkään vain että törmätään joko kalliiseen hankintahintaan tai enemmänkin liiton vanhakantaiseen ajatteluun tai korkeisiin tulevaisuuden investointikustannuksiin (on melko vanha tehdas l.varmaan uusi omistaja joutuu upottamaan rahaa sinne laitteistouusintoihin)
        Tällaisia rahoja ei todennäköisesti löydy edes paperiliitolta ja rahoittaakseen toiminnan joutuisi menemään oy pohjalle ja se taas...
        Heitän asian eteenpäin mutta pelkään että uusi omistaja on joko joku sijoitusyhtiö tai suuryritys,sellaiset summat ovat kuitenkin kysymyksessäö,valitettavasti.
        (Möisköhän ne Varkauden PK-1:n?)

      • Kemianliiton ääni
        Wärkkäri kirjoitti:

        En aliarvioi missään nimessä mutta ei täällä oikein keskustelua synny.
        Kaikki (myös paprilaiset) käy vaan heittämässä jonkun ilkeän(että toisia vamasti v:ais ) tai viisaan kommentin (löinpä niille jauhot kurkkuun kun olen niin fiksu )ja sitten äkkiä karkuun.
        Kyllä odottais ja pitäis saada uusia ideoita ammattiliittoihin ,tietysti ne on edunvalvontajärjestöjä mutta niillä vois olla mahdollisyys muuttaa ihmisten elämää tietysti melkoisesti kiini vastapuolestakin ja yleisistä suuntauksista.
        Kun se alkaa jokaiselle selvä olemaan että kerskakulutus yhteiskunta on tullut loppunsa lähelle.

        Mun mielestäni ammattiliittoihin voi ja pitää ottaa yhteyttä. Itse koen kai syllisyyttä siitä, että kirjoitin amerikkalaiseen firmaan siitä, kuinka hyvin täällä oli otettu poikani vastaan. Sitten perustettiin tänne uusia vakituisia työpaikkoja. Siitä syntyi konflikti, jonka seurauksena tapahtui järjestäytyminen. Tämän seurauksena kaikki sisäistivät liiankin hyvin liiton suositukset mm. määräaikaisten työntekijöiden käytöstä. Kun minä huomasin tämän oman poikani kohdalla mahdollisesti kääntyvän määräaikaisia vastaan, annoin tästä asiasta palautetta Kemianliitolle.

        Mitään negatiivista ei ole vielä tapahtunut. Minä rakastan lastani, joka laittaa itsensä likoon uusien työntekijöiden perehdyttämiseksi ja oikeuksien ajamiseksi heidän hyväksensä, kantaa vastuuta aivan kaikesta ja vielä enemmästäkin, mutta ei näe metsää puilta esim. tässä määräaikaisten kysymyksessä.

        Minä otin yhteyttä Kemianliittoon, eikä siellä oikein ymmärretty asiaa: ajateltiin vain, että pojan käyttäytyminen (kaiken kaikkiaan organisaation uudistaminen voi johtaa tähän) voisi johtaa potkuihin, johonka reseptiksi tarjottiin pääluottamusmiestä. Ei se niin mene itseohjautuvassa tiimiorganisaatiossa, vaikka pääluottamusmies seisoi päällään.

        Kaiken kaikkiaan Jumala antaa tämän onnistua, jos katsoo sen ihmisille hyväksi ja ihmiset tämän arvoisiksi. Kukaan ei kuitenkaan saa potkuja.

      • ajatuksen
        Työväen Mies kirjoitti:

        Linjoilla olen vielä.

        On varmaan näin, kuin kerroit,
        mutta se näissä paperiliiton jutuissa
        kyrsii: mitään arvoa ei anneta muille!

        Vain Paperiliittoon kuuluvat työntekijät ovat tärkeitä. Muut ei.

        Käyttöinsinöörit,työnjohto, suunnittelu,
        johto, hallinto ja jopa
        samaan liitoon kuuluva kunnossapito ovat kustannustekijöitä.

        Me, Paperiliittolaiset teemme vain tulosta!!

        Kuten ylenpänä on vihje:
        Paperiliitolle tosi mahdollisuus!
        Ostakaa Pankakoski!!!

        Kyrsii... Ei, ei ja vielä kerran ei.

        En samaista tuota ajattelumallia niinkuin kerrot, vaikka itse kuulun osaan niistä jotka sanot kuuluvan ei tärkeisiin.

        Kuten sanottua on poikkeuksia, mutta yleistämään sitä ei pidä. - "Meitä on moneen junaan" -

        Itse lasken nämä poikeukset kuuluvaksi paperiliiton ulkopuolelle, ei siis liiton ajattelumalliin.

        Se on totta että toimihenkilöiden toiminta on ollut paperiliittolaiselle hieman karvasta katseltavaa kun duunarit toimivat kesällä kärsijänä siinä minkä ohella toimihenkilöt sopimuksen saivat. Moni ulkopuolinen tietysti ajattelee toisin.

        Kyllä näitä tuloksen tekijöitä on vähän joka saralla, mutta onhan se hyvä että tuntevat olonsa tärkeäksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      9
      2781
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2621
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      18
      2317
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      49
      1894
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1473
    6. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1463
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      177
      1173
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      101
      1154
    9. En vain unohda

      Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.
      Ikävä
      71
      1005
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      81
      958
    Aihe