Petänkö?

Menin naimisiin n. vuosi sitten ihanan ja rakastavan mieheni kanssa puhtaasti rakkaudesta. Nyt minulla on kuitenkin saanut pään sekaisin entinen rakastajani (tavattu ja jätetty ennen mieheni tapaamista), joka on ottanut minuun yhteyttä. Olemme puhuneet tunteistamme "silloin aikoinaan" ja nyt odotan innolla jokaista hänen kirjettään. Mieheni kyllä tietää että kirjoittelemme (luulee pelkäksi kaveriksi, koska en ole paljastanut historiaamme). Kuitenkin tunnen huonoa omaatuntoa tunteistani toista kohtaan. Toivon että ne laantuvat ajan myötä niinkuin laantuivat aikoinaan. Onneksi asumme myös eri kaupungeissa, joten näemme erittäin harvoin. Onko tällainen kaukoihastus sallittua? Antaisitko itse anteeksi puolisollesi samankaltaisen asian?
1804
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mitä luultavimmin en pitäisi siitä, jos puolisollani olisi toinen ihastus. Vaikka se ei mielestäni (huom! minun mielestäni) ole pettämistä, niin ei se ole millään tavalla sopivaakaan. Eikä siitä ole mitään pitkäaikaista hyötyä kenellekään osapuolelle.

Yksinkertainen neuvoni kuuluukin: koska tunnut rakastavan aviomiestäsi, lopeta yhteydenpito toiseen mieheen. Tunteet tulevat ja menevät, ja kestävät aikansa. Ei niille voi mitään. Mutta sinä teet itse päätöksen, ruokitko tunteitasi vai et. Annatko itsellesi luvan edetä ihastuksen pohjalta?

Mielestäni asiat ovat vielä ihan OK, kun et ole syöksynyt sänkyyn vieraan miehen kanssa. Älä siis turhaan pahoita puolisosi mieltä kertomalla asiasta. Varsinkin jos teet päätöksen lopettaa yhteydenpitosi toiseen mieheen. Eli jätä toinen, selvitä pääsi ja pidä vastaisuudessa varasi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jarna kirjoitti:

Menin naimisiin n. vuosi sitten ihanan ja rakastavan mieheni kanssa puhtaasti rakkaudesta. Nyt minulla on kuitenkin saanut pään sekaisin entinen rakastajani (tavattu ja jätetty ennen mieheni tapaamista), joka on ottanut minuun yhteyttä. Olemme puhuneet tunteistamme "silloin aikoinaan" ja nyt odotan innolla jokaista hänen kirjettään. Mieheni kyllä tietää että kirjoittelemme (luulee pelkäksi kaveriksi, koska en ole paljastanut historiaamme). Kuitenkin tunnen huonoa omaatuntoa tunteistani toista kohtaan. Toivon että ne laantuvat ajan myötä niinkuin laantuivat aikoinaan. Onneksi asumme myös eri kaupungeissa, joten näemme erittäin harvoin. Onko tällainen kaukoihastus sallittua? Antaisitko itse anteeksi puolisollesi samankaltaisen asian?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu