Mitäpä mieltä olette tästä uudesta Kornin "Twisted Transistor"-biisistä? Poppia (vai pooppia) se kieltämättä on, mutta jää pirullisesti soimaan päähän. Tuotannosta tulee mieleen Untouchables, joka oli todella erilaista verrattuna muihin levyihin, ja samalle yhtyeen heikoin esitys. Liian hiottua/kiillotettua?
Viimeisin levy oli taas tiukan intensiivistä tuttua Kornia, mutta nyt odottelen kauhun/innonsekaisin tuntein "See you on the other side"-lättyä...
Viimeisin levy oli taas tiukan intensiivistä tuttua Kornia, mutta nyt odottelen kauhun/innonsekaisin tuntein "See you on the other side"-lättyä...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Että mitäkö mieltä. Sitä mieltä, että tuskinpa olisi Deen ja kumppaneiden kannattanut palata. Twisted Sisterin kaltaisella sifonki kangas glamrock bändeillä ei taida juuri nyt olla tilausta. Sama pätee Mötley Crueenkin, jonka paluu taisi olla pelkästään taloudellinen. Lisäksi Dee ja kumppanit alkavat olla jo pappaosastoa, eli ei taida enää iskeä nuorisoon.
Joo, en minäkään Twisted sisteristä tykkää.
Kyse on hiukkasen eri poppoosta...
PS. I Wanna Rock
loistobiisihän se, vaikka muuten kyllä kornin vanhempi tuotanto kolahtaa enemmän kuin uudet.
Se on aika pirullisen hyvä biisi. Melko kevyt, mut mitä sitten. Se onkin vaan sinkkulohkaisu, joka ei luultavasti kerro koko levyn linjasta. Hypocrite esimerkiks on jo tutumpaa kornia ja aivan mahtava myöskin. P.s. Omasta mielestäni Untouchables on kornin tuotannossa parhaasta päästä.