ennen matkalle lähtöä

räyhähenki

Kiitos kaikille kannustuksesta, miehen vertaaminen koiraan on julmaa, toisaalta yhtä lailla puhun miehelleni kuin koiralle, toisin sanoen kuin puhuisi seinille.

Josta syystä olen tässä tilanteessa, periksi en pahasisuisena halua antaa. Toisaalta luulen että miehessäni on potentiaalia, enemmän kuin hän itse ymmärtää, jota vasten selitän uskoni 50% mahdollisuuteen onnistua.

Yhdessä kuukaudessa en odota mieheni muuttuvan toiseksi, en odota edes ihmettä. En odota että hevonen toisi tarjottimen. Lähinnä tällä kaikella pyrin irti omasta katkeruudestani, joka rapauttaa liittoa. Katkeruuteen juuttumalla edessä on joko ero tai ikuinen riita, toinen vaihtoehto on toimia.

Joten toimin.

Koska miehelle puhuminen vastaa seinille puhumista, päätin kokeilla toimia ehdollistamisen kautta, se toimii eläimiin ja lapsiin, ehdollistamalla voi kasvattaa jopa itseään, miksi ei siis puolisoaan?

Itse kasvan päivittäin, josta syystä olen avoin ottamaan ohjeita vastaan myös tämän projektin tiimoilta, eli kuka hyvänsä teistä huomaa virheen tai erheen toiminnassani, olkoon ystävällinen ja ilmaisee mielipiteensä. Olisi täysin typerää olla ottamatta neuvoja vastaan.

Muutun taatusti matkalla, toivottavasti jäytävä katkeruus vaihtuu toiveikkaaseen hymyyn, jonka siis mieheni saisi osakseen, ei se naapuri tai ohikulkija joka vaistoaa liitossa olevan jotain kuralla ja tulee tuomaan olkapäätään liki jotta itkisin.

Narsismista, myönnettynä piirre ei ehkä ole vaarallinen, nautin huomiosta, en kiellä. Sen myöntäminen että tarvitsee huomiota voidakseen hyvin, on aika rohkeaa, koska mieheltänihän minun tuo huomio pitäisi saada, jotten ota noita olkapäitä vastaan.

Täysin itsekeskeinen ei ehkä sovi kehyksiini, luultavasti näin pitkälle en menisi jos olisin itsekeskeinen.

Ja kuten aina matkalle lähtiessä tulee valmistautua kartalla, kompassilla ja eväsrepulla. Pakkaan reppuuni punakantisen A4 ruutuvihkon, johon pakerran tuntoni tuoreeltaan ja josta irrotan säleitä silmillenne. Varaan aikaa itselleni, jotta jaksan, täytyy pitää huolta itsestään, tämä ei ole itsekkyyttä vaan puhdasta järkeilyä. Käyn siis päivittäin tunnin iltakävelyllä, puhdistamassa sieluni ja mieleni, vain liikkuva ihminen voi hyvin. Viimeisenä ei vähäisimpänä, pidän huolen että verensokerini pysyy tasaisena jolloin mustia hetkiä on vähemmän, syön kalanmaksaöljyni mukisematta (tasoittaa mieltä) ja unohdan täysin että mahdollisuutta epäonnistua edes on.

Jos tuolle epäonnistumiselle antaa ajatuksenkaan, se jää elämään. Sitä vastoin teen kuten juoksijat ylitän ajatuksissani maaliviivan aina voittajana.

1

516

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pyövelin veli

      Muista kun lähdet nyt tuolle matkalle että paluuta ei ole entiseen! Jotain ainakin varmasti saat aikaan....mutta älä unohda että täällä on kuitenkin niitä olkapäitä, jotka matkanvarrella muuttuvat miehesi olkapäiksi. On olemassa kiva sanonta vuoresta tai vuoren valloituksesta, että kun lähdet nousemaan vuorelle se näyttää mahdottoman korkealta ja valloittamattomalta, mutta kun olet päässyt huipulle huomaat että se olikin vain pieni nyppylä. Onnea matkaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2005
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1706
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1345
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1164
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1161
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1020
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      940
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      926
    Aihe