Mitä tapahtuu

yksinäinen

Onko muita joilla olisi sama ongelma kuin minulla. Eli olemme olleet mieheni kanssa yhdessä noin viisi vuotta ja esikoisemme syntyi vajaa vuosi sitten.Kaikki näyttää näin päällisin puolin olevan kohdallaan, mutta ei minusta siltä kuitenkaan tunnu. Miehestäni on tullut etäinen ja nykyisin on hyvin harvoin kotona ja kysyessäni asiaa hän vain selittelee työkiireitä jne. Yhdessä emme nykyisin tee yhtään mitään. Mieheni käy ennemmin yksin ravintoloissa ja tapaamassa ystäviään niin yhteisiä kuin omiaankin. Tuntuu kuin meillä ei parisuhdetta olisikaan vaan olisin jonkinlainen velvollisuus hänelle. Joskus epäilen hänellä olevan toinen nainen, mutta siihen minun on kovin vaikea uskoa. Seksiä emme ole harrastaneet sen jälkeen kun esikoisemme syntyi. Ei vaan tunnu aikaa olevan kun mies on niin harvoin kotona.Silloinkin kun on, niin on jotain tosi tärkeää muuta tekemistä. Yksin saan joka ilta mennä nukkumaan ja oottamaan milloin mieheni suvaitsee tulla viereeni.

8

1542

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • erica

      Jos mies ei osaa itse tehdä aloitetta sängyssä tai selittelee haluttomuutta kiireillä, on jotain pahasti pielessä.Jos viime kerrasta on vuosi, on hänen tarpeensa joku tyydyttänyt, jos ei käsi niin joku toinen. Suomalaiset naiset ovat maailman sinisilmäiseipiä ihmisiä eivätkä halua nähdä miehessään kamalankaan kohtelun jälkeen mitään pahaa! Kamalaa myös sanoa mutta voihan olla että hänellä on toinen nainen, jonkinlainen nuoruuden tavoitteluun soveltuva ihminen jolla ei ole lapsia. Ehkä hän tuntee itsensä miehekkäämmäksi sinkkunaisen rakastajana kuin perheenisänä. Tämä on kuitenkin vain pelkkää arvailua, totuutta kun en tiedä, sen tietää vain miehesi. Nyt on kaivettava totuus esiin ja asiat saatava järjestymään. elämä on aivan liian lyhyt tuhlattavaksi elämiseen puolella teholla! Koita jaksaa!! Toivon etten aiheuttanut tekstillä sinulle enempaa pahaa mieltä, sillä tarkoitus oli vain auttaa!! :)

      • nimetön

        Valitettavasti tuo nyt kuullostaa siltä, että miehellä on ollut ainakin yhden illan juttuja. Yksin ravintoloissa..tulee myöhään kotiin, muka työkiireitä. työkiireet on maailman vanhon selitys uskottomuudelle. ja jos kotona ei ole seksiä vuoteen ollut, niin kyllä melko varmaa on, että vähintäänkin jonkin ravintola tuttavuuden kanssa sitä on tullut harrasteltua. Naiset vaan ei koskaan millään halua asiaa myöntää, koska tavallaan ei edes haluta tietää sitä, vaikka merkit olisi kuinka selvät. Omalla kohalla sitä vaan haluaa ne kieltää. Koska ei halua sen olevan totta. Sitä ikään kuin kieltäytyy näkemästä asian vaikka se on aiban nenän edessä.

      • edessä
        nimetön kirjoitti:

        Eräs pienten lasten äiti sai selkeän puhelinsoiton siitä ,että hänen puolisollaan on toisella paikkakunnalla seksisuhde.
        Mitä teki avovaimo:
        Hän ilmoitti miehelleen tällaisen ilmiannon tulleen,ja sanoi, ettei ikipäivänä usko sen olevan totta.
        Vaimo otti selville kyseisen ilmiantajan,meni hänen luokseen ja haukkui tämän pataluhaksi kun noin päättömiä valheita levittelee hänen upeasta ja ihasta avopuolisostaan, joka ei kuunaan ole tarvinnut muita kuin häntä seksin iloihin.

        Miehelleen hän ilmoitti hoitaneensa asian, eikä tämän tarvitse enää murehtia, pahansuopaisen kielikellon yritykset rikkoa heidän onnellinen ja auvoinen liittonsa tyssäsi siihen.
        Nainen sai miehensä puolesta pitää näkemyksensä, naureskeli vain miten topakka eukko hänellä on: pesee likapyykin puhtaaksi pelkällä tahdon voimallaan.

    • yksinäinen

      Kiitos mielipiteistänne. Tilanteemme ei ole ratkennut kuitenkaan edelleenkään mitenkään, mutta nyt olen alkanut epäilemään sitä, että mieheni selvästikkin pettää minua. Nyt sitten kysyisinkin, että miten saan mieheni kiinni teoistaan jos sitä pettämistä on? En kai voi ruveta hänen perässäänkään juoksemaan. Toisaalta en edes tietäisi mitä sitten tekisin jos tietäisin totuuden...

      • nimetön

        itsehän ne sitä eivät kerro, keksivät viimeiseen asti selityksiä. Jopa vielä silloinkin, kun jo kiinni ovat jääneet. Koita oskus saada lapselle hoitja, kun miehesi on taas menossa baariin, kertomatta sitä kuitenkaan miehelle, ja ilmesty sinne baariin minne miehesi sanoi olevansa menossa. Mutta muista, että voit tosiaan joutua todistamaan jotain ikävää sinun kannaltasi (kuten itselleni kävi) Tai sitten koko mies ei ole ravintolassa. Tai sitten soita miehen työpaikalle, kun hän sanoo olevansa töissä, onko hän siellä? Miehellä voi olla suhde jopa oman ystäväsi kanssa, silloin heidän ol helpompi salatas esinulta. ystävähän tietää mietteesi jne.

        Sinun täytyy vain olla rohkea ja jaksaa. Kysymys on sinun elämästäsi. Ja varmasti ansaitsen paljon, paljon parempaa kohtelua. Voithan tietenkin kysyä mieheltä suoraankin. Usein kun heillä on suhde tai ovat muuten pettäneen, suuttuvat kovasti tuollaisesta kysymyksestä.

      • toveri

        Mietippäs miten kävi kun esikoinen syntyi. Äiti ja vauva juoksi näytillä ympäri kyliä, illalla nukuttiin vauvan kanssa vierekkäin ja yöllä vauvaa piti imettää. Kukaan mies ei suostuisi hankkimaan parisuhteeseen yhtään lasta, jos tietäisivät etukäteen ettei seksiä sitten enää ole... Mies hakee sen minkä tarvitsee jos ei kotoa niin muualta. Pettämistä ruikuttavat äidit miettikää haittasiko teitä ennen omaa vauvaa kun harrastitte seksiä perheellisen miehen kanssa? Vai oliko ajatus "saipahan kunnolla ja se oli ihan oikein, kun ei kotona saa..."

      • yksinäinen
        toveri kirjoitti:

        Itseasiassa tuo on hyvin totta että kun lapsi syntyi niin aikani meni lapseen, enkä huomioinut lapsen isää melkein ollenkaan. joka tapauksessa raskasta se oli minunkin totutella kaikkeen uuteen, enkä voi sanoa että mieheni olisi ollut tukenani kun sitä olisin tarvinnut. Tarkoittaako tämä sitten sitä että miehelläni on oikeus minua pettää? Kyllä mielestäni parisuhteen pitäisi kestää ne muutamat kuukaudet joka äidillä ensimmäisinä kuukausina vauvaan menee. Onhan meillä ennen vauvaakin ollut aikoja jolloin ei aina muistanut toista ottaa huomioon. Voihan se olla mahdollista, että hän ei vaan enää rakasta minua. Olen yrittänyt puhua, mutta ei se auta yhtään. Miehen mielestä ei ole mitään puhuttavaa ja kaikki on hyvin. Miksi sitten edelleen odotan, että mieheni suvaitsisi tulla viereeni?

      • yx vaan
        yksinäinen kirjoitti:

        pettäminen ei ole oikeutettua. Miehet vaan keksii kaikenlaisia tekosyitä omalle käytökselleen. Syyttävät naista omista teoistaan. Ehkä heidän on sitten helpompi kestää tekosensa, tiedä häntä. Lapsen tuomat muutokset kuuluvat elämään ja kypsät miehet kyllä sen ymmärtää. Mies tarvitsee huomiota lapsen synnyttyä, mutta niin tarvitsee nainenkin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      68
      4537
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      70
      4292
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      111
      2947
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      69
      2854
    5. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      22
      2156
    6. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      58
      2008
    7. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1689
    8. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1513
    9. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      111
      1383
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      185
      1298
    Aihe