Toimihenkilöt peräävät työnantajiltaan

selvitystä.

Ay-väki ihmettelee paperiteollisuuden linjauksia
Paperiteollisuuden STTK:laiset toimihenkilöt peräävät työnantajiltaan selvitystä siitä, mihin alan kannattavuus ja kilpailukyky perustuvat. Toimihenkilöunionin (TU) luottamusmiehet ihmettelevät, kuinka alan yrityksillä oli varaa keväällä järjestää seitsemän viikon työsulku samalla kun ne valittavat henkilöstön motivaatio-ongelmia.

TU:n luottamusmiehet paheksuvat etenkin UPM-Kymmenen ja Stora Enson ilmoittamia henkilöstövähennyksiä, joiden he katsovat perustuvan sijoittajien voitonpyyteiden tyydyttämiseen.

Järvenpäähän lauantaina kokoontuneet luottamusmiehet toivovat julkilausumassaan myös laskelmia, joissa selkeästi osoitetaan ulkoistamisesta syntyvät todelliset säästöt.

TS

3

282

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lattiamanu

      Ei TA välitä muusta, kuin voitoista.
      Raha puhuu, ja se on ihan ymmärrettävää TA:n kannalta.
      Mutta ei kannata ihmetellä duunarien haluttomuutta ylitöihin, väkeä on vähennetty jo ennen viime kesää paljon, mutta ei ne työt ole vähentyneet.

      Metsäteollisuus ry vie oikeuteen joitakin pääluottamusmiehiä, vaikka sopimuksen allekirjoituksen jälkeen tehtiin "herrasmiessopimus", että työtaistelun aikaisia asioita ei muistella.
      Näin ollen ei ole ihme, jos luottamus TA:ta kohtaan on miinuksella.
      Ei kilpailukyky vaadi tälläista, parempi olisi koittaa rakentaa uudelleen sitä luottamusta, mikä ennen oli.

      • Palkan"nauttija"

        "Metsäteollisuus ry vie oikeuteen joitakin pääluottamusmiehiä, vaikka sopimuksen allekirjoituksen
        jälkeen tehtiin "herrasmiessopimus", että työtaistelun aikaisia asioita ei muistella."

        Kaippa vasta poliisitutkimukset on menossa, ei kai ketään vielä oikeuteen ole haastettu?

        Toisaalta on ihan oikein, ettei näitä laittomien lakkojen masinoijia ihan päästetä, kuin "koiraa
        veräjästä". Vaikuttaa, että Paperiliiton johto vain kuvitteli, että vanha käytäntö pätee ja
        kaikki mahdolliset laittomuudet painetaan villasella. Nyt huuli pyöreänä voivotellaan ja ihmetellään,
        jotta näin kävi.

        Mitä tästäkin tulee, jos kansa saa huomata, että toisia lakeja saa vapaasti rikkoa ja
        "herrasmiessopimuksilla painetaan villasella", kun paljon pienemmistäkin rikkeistä viedään käräjille.

        Oppiihan Paperiliitonkin johto ja sen kokematon puheenjohtajakin kantapään kautta kirjallisen sopimisen tärkeyden.

        Samalla laillahan kai Paperiliitto voi tutkituttaa mahdolliset epäilemänsä vastapuolen kyseenalaiset
        toimet.


    • pyörät pyörii

      ..oli juuri sen takia, että tuottavuutta pitää saada nostettua.
      Ettei käy niinkuin Wällärin miehille aikanaan ja vähän myöhemminkin.
      Palkat olivat hyvät, mutta Suomen lipun alla ei juuri ollut laivoja !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2066
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1728
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1402
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      1200
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1198
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1041
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      959
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      957
    Aihe