Vastaavia kokemuksia?

Moi!

Tässä mun ongelmani.

On kulunut vuosi siitä, kun erosin entisestä poikaystävästäni. En ole unohtanut häntä, ajattelen häntä edelleen melkein päivittäin. Suurin osa tunteista on vihamielisiä ja katkeria, kerron siihen syyn.

Olimme olleet yhdessä noin kaksi vuotta, kun aloitin keskustelun yhteisistä tulevaisuuden suunnitelmistamme. Tähän mennessä olimme asuneet eri asunnoissa, tapailimme säännöllisesti 2-4 kertaa viikossa eli kyse oli siis vakavasti otettavasta seurustelusta. Olemme molemmat 30-vuotta täyttäneitä, mies minua noin kolme vuotta vanhempi.

Mies meni vakavista keskusteluista (jos niitä mun puolelta käytyjä monologeja voi keskusteluiksi edes sanoa) ihan lukkoon. Sanoi rakastavansa mutta että ollaan liian erilaisia, että hän ei olisi voinut edes harkita yhteen muuttamista, lapsista puhumattakaan. Hänellä ei kuulemma ollut koskaan ollut sitä tunnetta, että mä olisin hänelle ”se oikea”. Itse asiassa hänellä ei ollut ollut sellaista tunnetta ikinä kenenkään naisen kanssa. Mies halusi ottaa aikalisän ja miettiä mitä todella halusi. Minä hyväksyin asian. Oltiin erossa. Mies kävi baareissa. Noin puoli vuotta kului aikaa ja minä tapasin mielenkiintoisen miehen. Kerroin tästä tapauksesta ex:lleni ja hän meni aivan sekaisin mustasukkaisuudesta ja hädästä, halusi heti palata takaisin yhteen. Palattiin yhteen ja kesä siinä meni. Myöhäiseen syksyyn mennessä kävi jälleen selväksi, että mies ei halua tulevaisuudessakaan muuta kuin tapailla ”niinku ollaan tähänkin asti oltu”. Mutta ei sen enempää. Vuosi oli kulunut ja olin palannut miehen kanssa kimppaan vain todetakseni että mikään asia ei ollut muuttunut.

En tajua mikä meillä niin pahasti mätti. Molemmat rakastettiin toisiamme, ainakin niin toisillemme aina vakuuteltiin. Mies väitti, ettei voida tulla toimeen arkielämässä. Ollaan liian erilaisia. En tajua miksi, koska ei oltu koskaan sitä arkea edes tosissaan nähty. Siksikö, että hänen mielestään leikkasin kurkkua väärällä leikkuulaudalla? Tämä oli eräs hänelle niin vaikeista asioista. Niin, minä olin tosiaan rokkari ja hän kuunteli mieluummin klassista musiikkia… jep. Molemmat akateemisia ihmisiä, tosin minä en ollut tohtori. Seksi oli hyvää ja sitä oli aina ollut riittävästi.

Sain tarpeekseni siitä pelleilystä ja heivasin jätkän vuosi sitten. En ole päässyt yli hänestä tosin. Kaipa tämä eron käsitteleminen voi ottaa aikansa, joskus pitkänkin aikaa. Lähettelee välillä baarista viestejä pilkun jälkeen, että ”olenko jo löytänyt itselleni hyvän miehen”. Mietin tietysti, että kyselee multa vain varmistaakseen paljonko hänellä on armonaikaa löytää se täydellinen ja ”se oikea” nainen, josta se aina jaksoi jauhaa. Vai alkaako aika käydä vähiin ja hänen täytyisikin ”tyytyä” muhun.

Onko kellään vastaavanlaisia kokemuksia? Onko tällainen ”paremman tavoittelu” yleistä? Tässä ei voi kertoa kaikkia suhteen yksityiskohtia lukijan mielenkiinnon kärsimättä, kysykää jos joku asia jäi epäselväksi.