Voi, onko mitään mahdollisuutta aloittaa avioliitto uudelta pohjalta ja miten? Onko kukaan siinä onnistunut ja kuinka pohjalta on noustu?
Minä olen aivan mudassa ja syvällä. Asumuseroa kestänyt jo toista vuotta ja olen yrittänyt luoda mieheeni yhteyttä. Katkeruus on asia josta en pääse ja mieli on masentunut.
Antakaa minulle neuvoja mitä pitää tehdä ja kannattaako?
Minä olen aivan mudassa ja syvällä. Asumuseroa kestänyt jo toista vuotta ja olen yrittänyt luoda mieheeni yhteyttä. Katkeruus on asia josta en pääse ja mieli on masentunut.
Antakaa minulle neuvoja mitä pitää tehdä ja kannattaako?
Vastaukset 14
Vanhimmat
palata, jos olet katkerakin? Ei tainnut olla suhteenne mitään herkkua, tuskin se kovin onnellista olisi jatkossakaan. Älä juutu menneisyyteen, vaan aloita uusi elämä uuden kumppanin kanssa, jonka kanssa sovitte paremmin yhteen.
Mulla auttoi se, että pääsin ylitse siitä erosta. Siinä meni jotain 1.5 vuotta ajatellessa mitä elämältä haluaa. Tämän jälkeen aloitettiin uudelleen tyhjältä pöydältä. Pitkien keskustelujen jälkeen tajutaan mitä toinen parisuhteelta haluaa. Nyt ollaan oltu puoli vuotta saman katon alla ja hyvin menee. Uskon, että meidät on tarkoitettu yhteen.
Mulla oli kans se morkkis ihan hirveä. Toisaalta kauan aikaa tuntui siltä ettei suhteeseen enää voi palata koska katkeruutta on liikaa. Mistään pettämisistä ei meillä ollut kyse vaan lähinnä erilaisista odotuksista.
Tarkenna enemmän, paljon enemmän. Niin koitan auttaa. Kerro syitä/asioita mistä ex-miehesi ei pitänyt sinussa. Mistä exsäsi valitti, liittyen suhun?? Tarkoitan ihan myös arjessa tapahtuneita valittamisia.
Minun mieheni ei valittanut mistään. Hän oli oikein tyytyväinen minuun ja elämäämme. Minä tunsin itseni itsestäänselvyydeksi kun tuntui että riitti kun laittoi ruokaa, siivosi ja hoiti lapset. Mies on työnarkomaani. Hän tarvitsi taloudenhoitajaa ja minä olin siihen virkaan oikein hyvä. Ei minun tarpeillani ollut mitään väliä, ei minun kanssani tarvinnut olla.
Minä elin tällaisessa liitossa 25v, mutta kun oli lapset jaloissa, olin onnellinen niistä. Nyt osa jo maailmalla ja kaksi vielä kotona.
Olen tottunut sellaiseen elämään, ettei miehen kanssa mitään ole vaan saan käydä yksin vaikka missä. Kävin tansseissa, ravintolassa, risteilyllä ystävieni kanssa, en koskaan mieheni.
Joku voisi sanoa että mitä sellaista elämää jatkamaan, yksinkin on parempi.
Mutta onko mahdollista aloittaa puhtaalta pöydältä? Mies ei siitä muutu mutta hän on hyvä. ahkera ja kunnollinen.
Tuntuu itsestäkin typerältä kirjoittaa tätä kun paistaa läpi ettei sellainen avioliitto ole mistään kotoisin.
Mutta sain minä ilon lapsista ja sain mennä mielin määrin ulos ystävieni kanssa. Perhe on minulle tärkeä ja lapsille yksi koti johon tulla maailman turuilta. Siksi tässä kyselen, onko kukaan löytänyt lääkettä uuden suunnan löytämiselle avioliitossa.
Eiko miehesi kohta ajttele jaada elakkeelle.
Nyt tiella olisi loistava tilaisuus miettia asioita joita voisitte tehda yhdessa.Aivan kuin seurusteluvaiheessa, muistatko?
Sina olet saanut tehda kaikki oman tahtosi mukaan (vapaa-aika, lasten kasvatus, ystavat) eiko nyt olisi hyva alkaa miettia miten pikkuhiljaa voisit ujuttaa miehesi takaisin elamaasi.
Kenties voisitte aloittaa vaikka lounastapaamisella. Ellei ruokapaikassa niin sitten evaat ja termospulloon kahvia ja kavely laheiseen puistoon tjms.
Teilla ei ole mitaan hoppua, voit(te) aivan rauhassa alkaa tutustumisen uudelleen.
Kuten jo totesit, sinulla loppujen lopuksi on hyva mies. Investoi teidan yhteiseen liittoon alaka ala haikailemaan noin pitka liiton tuhoamista.
Alkaa hehkuttamaan "mina en ole onnellinen" jne. jne. tapahtuu vain ala-arvoisissa roskaromaaneissa ja vinyylituhlausfilmeissa. Ne ovat tarkoitetut idiooteille.
Et sattunut eilen katsomaan Clint Eastwoodin romanttista draamaa? Siinä kohdassa missä Meryl Streep alkoi tilittämään Clintille elämästään, haaveistaan ja asemastaan perheessä. Mun mielestä se oli todella hyvin sanottu kokonaisuudessaan. Se jopa istuis tässä sun tapauksessa aika hyvin.
Suosittelen, että kun kerran haluat, siis painotan sanaa "haluat" palata takaisin niin ennenkö teet hätiköityjä päätöksiä niin lähesty ex-miestäsi ja tee asia itsellesi alkuvaiheessa mahdollisimman helpoksi, sillä olet siinä suhteessa jo kärsinyt ilmeisen paljon ja kärsit yhä. Nosta kissa pöydälle. Tee se alkuvaiheessa helpoksi, kerro hänelle miksi lähdit ja miten nyt tunnet. Kerro, että haluat takaisin. Ennenkaikkea kerro oma näkemyksesi, kuinka suhde voisi toimia niin, että kumpikin osapuoli on onnellinen. ÄLÄ TINGI SIITÄ PÄÄTÖKSESTÄSI SILLÄ SEN ON SUN EDELLYTYS TOIMIVAAN PARISUHTEESEEN! Jos loppukädessä sinusta tuntuu OIKEESTI, että mies on tajunnut sun pointin ja haluaa antaa sulle paremman suhteen niin tartu siihen. Jos sinulle jäi semmoinen olo, että mies on samanlainen kuin ennen, eikä käsitä tai näe sun asiaa niin en todellakaan suosittele paluuta yhteen. Sillä kun arki palaa niin olisit jälleen surullinen ja elämäsi valuu hukkaan ja lopuks peilistä näet katkeroituneen ihmisen.
Ajattele yllämainittua "nosta kissa pöydälle" -tapaamista päätöksenä pitkään roikkuneeseen ongelmaan. Sen jälkeen sun on helpompi jatkaa eteenpäin, joko ex-miehesi kanssa tai sitten suljet oven ja jatkat elämääsi toistaiseksi yksin.
T
Kyllä mieheni tietää miksi lähdin, olemme siitä puhuneet paljon. Hän vaan ei ymmärrä ettei sellainen elämä minulle riittänyt, kun hän itse viihtyi oikein hyvin töissään. Hänelle riittää työ, perhe ei ole ollut niin tärkeä. Olimme avioliittoneuvolassa ennen asumuseroa. Neuvojakin pillastui kun mies selitti kuinka hän yrittää tuoda rahaa perheelle tekemällä runsaasti töitä. Ihan oikeasti neuvoja hämmästeli että olemalla aina töissä perhekö on onnellinen. Sanoi että sillä menolla ei ole enää perhettä, kelle tuoda sitä rahaa.
Olemme rikkaita muutenkin eikä rahasta ole puutetta ollut juuri koskaan. Köyhempänä olen ollut paljon onnellisempi.
Mutta asiaan. Onko kukaan löytänyt uudelleen toisiaan? En voi sanoa rakastavani miestäni. Asumuserossa en ole koskaan häntä ikävöinyt. On kivaa että hän soittaa ja kyselee kuulumisia mutta siihen se jääkin.
Ei yhteiset piknikit eikä lounaat meitä lähennä.
Edes seurusteluaikana emme harrastaneet minkäänlaisia yhteisiä juttuja, hän oli jo silloin työnarkomaani eikä ehtinyt.
Hänellä on rakkaudesta erilainen kuva kuin minulla ja siksi tässä erossa asutaankin.
Voiko siis onnistua uudenlainen elämä? Onko muita jotka ovat onnistuneet saman ihmisen kanssa luomaan täysin erilaisen elämän 50 vuotiaina?
Minä todella haluan sitä, itseni, lasten ja sukulaisten ja yhteisten ystävien takia.
No jos ammattiauttajakin pillastuu, kun ei saa järkeä taottua miehen päähän, tuskin saat enää sinäkään. Olethan asiasta hänelle jo useasti maininnu eikä se ole auttanut.
Unohda tapaus ja jatka elämääsi! Se on paras neuvo mitä voin antaa.
T
Älä nyt heitä kirvestä kaivoon minun asiassani. Halua olisi mutta ei eväitä jatkaa avioliittoa.
Mieheni ei pitänyt avioliittoneuvojasta yhtään vaikka on niin sopeutuvainen ja tasainen. Ihmettelin sitä kyllä. Monessa asiassa neuvoja oli minun puolellani, vai voivatko pätevät neuvojat olla kummankaan puolella?
Asumuseron aikana alkanut suhde näytti minulle mitä hyvää liitossa voisi olla. Siihen kun pääsisi niin vautsi. Ainakin tiedän mitä haluan.
Se olisi yhteistä aikaa, matkoja ja helliä hetkiä. Voiko 25 v vanha avioliitto kokea enää mitään uutta?
Tämä kuulostaa pahaenteisesti samanlaiselta tekstiltä kuin ex-vaimoni suusta tulisi. Hänellä on harhakäsitys siitä, että olisin käynyt töissä vain rahan takia. Hän ei uskonut avioliiton aikana, eikä usko vieläkään, että MINÄ PIDÄN TYÖSTÄNI. Ex-vaimoni itse halusi lapsia, ja halusi hoitaa niitä kotona. Kun minulle tarjoutui mahdollisuus edetä uralla se sopi hänelle. Rahasta tietysti puhuttiin, mutta sitä me tarvitsimme. Meillä oli oma talo ja kolme pientä lasta. Vaimon palkkatulot olivat sen verran pienet, että toisen oli pakko ansaita enemmän, tai olisimme joutuneet valitsemaan toisenlaisen elämäntyylin. Meidän "olemme muutenkin rikkaita" johtui siitä, että tuloni olivat aina olleet hyvät, joten olimme saaneet hyvän pohjan avioliitollemme. Eikä jätetä laskuista vanhempieni osuutta. He antoivat meille paikan missä asua.
"mieheni ei valittanut mistään". En minäkään valittanut. Jonkun piti talo ja lapsset hoitaa, minä olin paljon matkoilla, VAIMO ei koskaan valittanut että tunsi itsensä orjaksi. Sen hän on ilmoittanut vasta kun erosta puhuttiin. Sen jälkeen hänestä onkin kehkeytynyt marttyyri. Taloudenhoitaja-puheet ovat lähteneet käsistä.
"Edes seurusteluaikana emme harrastaneet minkäänlaisia yhteisiä juttuja, hän oli jo silloin työnarkomaani eikä ehtinyt." Toisin sanoen, tiesit millainen hän on. Tiesit jo seurusteluaikana. Olisit halunnut, että miehesi muuttuu joksikin muuksi. MIKSI? Minä en koskaan pyytänyt, enkä odottanut että vaimoni muuttuisi mihinkään. Silti hän muuttui: kotityranniksi. Minun oli jatkuvasti paha olo, vatsa ja pää kipeä kotona, tai kun olin matkoilta menossa kotiin. Luulin vuosia sen johtuvat työstressistä ja epäterveellisestä ruuasta. Oireet eivät hävinneet kun valitsin terveellisemmän elämän ja lisäsi liikuntaa. Oireet hävisivät vasta kun olimme muuttaneet erilleen.
Ex-vaimoni ei vieläkään ymmärrä, että MINÄ HALUAN ELÄÄ HÄNESTÄ EROSSA LOPUN ELÄMÄÄNI. Minulla on uusi vaimo. Ex-vaimoni ei ole asiaa sisäistänyt, hän puhuu vieläkin itsestään minun vaimonani ja pitää nykyistä vaimoani tyhjänpäiväisenä oikkuna. Exx-vaimoni on purkanut oman pahan olonsa mm. tekstiviesteillä, sähköpostilla, sekä perinteisessä kirjeessä. Luin niistä ensin muutaman, kunnes totesin, että rouva tarvitsee ennemmin terapeutin apua kuin minun apuani. Ei ole se neuvo tepsinyt. Taannoin kuulin lapseltamme, että hän uskoo meidän vielä palaavan yhteen "kunhan isä ymmärtää erota siitä lumpusta". Äidilleni hän oli puhunut siihen malliin, että on miettinyt eromme syita, ja on itse valmis muuttumaan jos vain palaisimme yhteen. Äitini on jo vanha, ja huolestui, sillä äitini on ymmärtänyt minun ja nykyisen vaimoni välisen rakkauden.
Siis, neuvon vain, ota miehesi ajatukset, tunteet ja persoona huomioon kun moisia pohdit. Sinä haluat hänen muuttuvan. Unohda sellainen. Opettele hyväksymään ihmiset sellaisena kuin ovat. Ei avioliiton ole tarkoitus heitä muuttaa. Ellet hyväksy miestäsi tuollaisena, ei hänkään arvosta sinua. Pahoin pelkään, että aika on ajanut hänen arvostuksensa ohi. En ole meedio, enkä halua olla pahanilman lintu, mutta olen aika varma että teidän yhteiselämänne on ohi, ja sinun on se hyväksyttävä.
Viisaita puhut! Olet monessa asiassa oikeassa. Miksi menin naimisiin työnarkomaanin kanssa? Kun ei ole elämää vielä nähnyt eikä ainakaan seurustellut niin mistä voi tietää nuori nainen ettei se ole normaalia. Siksi menin naimisiin kun rakastin ja kuvittelin elämän olevan sellaista kun se oli.
Minun mieheni on hyvä ihminen ja ottaisi minut takaisin milloin vaan. Tiedämme molemmat ettei avioliitto tyydytä kumpaakaan mutta vaakakupissa on paljon muutakin. On lapset ym. Ja siksi olemme puhuneet takaisin paluusta paljonkin. Se vaatisi minun muuttumista, ei hänen. Minun pitäisi hyväksyä hänen työstään saamansa ilo.
Tiedän myös mitä on vain rakastaa eikä muuta ole. Asumuseron aikana minulla on ollut suhde, jossa rakkautta riitti mutta ei sitten ollut muuta. Arkena emme tienneet miten sen voisi kuluttaa, olimme niin erilaisia.
Ei siis ole hyvä että vallitsee vain rakkaus eikä sekään että hallitsee vain työ.
Kerro miten toimii uusi avioliittosi ja mitä on olla onnellinen toisen kanssa.
Minä en todellakaan tiedä sellaisesta mitään. Oli vain äiti ja lapset. Ja todella onnellinen äiti olikin. Mitä tästä eteenpäin? Minä en tiedä.
Siksi on tärkeää tietää onnistuuko uuden suhteen luominen entiseen mieheen ja onko kukaan siinä onnistunut.
Mitenköhän luulet ukkos suhtautuvan syrjähyppyysi? Luulet, että luottamus pelaa, vai tietääkö ukkos että olet asumuseron aikan hoitanut naima-asiat kuntoon ja nyt luulet jaksavas taas ukkosi kanssa? Kunnes tulee liian kovat paineet ja hyppäät syrjään. Joo ei kuule "lasten takia" avio-onni jatku. Miesparka jos vielä uskoo kusetustasi. Petät enemmän itseäsi kuin häntä. Vai rakkautta... tosirakkaudessa ei pysty pettämään toista vaikka kuinka haluaisi ja olisi tarve. Tee mitä teet, jos menette yhteen pilaat miehen ja lapsen elämän. Jos se on sun elämäsi tarkoitus niin sitten se on etkä sä tältä palstalta muita vastauksia saa., koska nähtävästi olet päättänyt mitä teet. Itket täällä nyt varmuuden vuoksi ett jos ei ukkos sua takasin otakaan.
Herra Toivonen
Kiitos kannustavista sanoistasi!
Asumusero on mietiskelyä puolin ja toisin, punnitsemista yksikseen mitä elämältään haluaa. Mies haluaa juuri sitä mitä oli ennenkin, minä paljon enemmän. Meidän tarpeemme eroavat todella paljon. Minun ukkoni ottaisi takaisin milloin tahansa, hän ei ole mustasukkainen eikä välitä mitä olen puuhaillut eron aikana kuten ei koskaan ennenkään.
Avioeron mahdollisuutta ei olisi koskaan ollutkaan jos hän olisi vähänkin näyttänyt välittävänsä minusta. Mutta ei, minun täytyy niellä ylpeyteni ja ajatella että hän nyt vain on sellainen joka ei välitä.
Minulle perhe on tärkeä, enemmän kuin hänelle. Pilaan kaikkien elämän jos en palaa. En halua olla marttyyri, mutta siihen tämä kaikki kyllä johtaa. En minä pilaa kenenkään elämää palaamalla. Avioliittoja on monenlaisia, meidän vain olisi tällainen.
Kyselin täällä vain kanssaihmisiltä onnistuuko ja onko saman kokeneita?
Ei ole toisille annettu ymmärtämystä muuhun kuin itsensä ymmärtämiseen.