Lähteäkkö eriteille?

Hei haloo, koetahan ihminen koota itsesi. Ei se naises ihan yksikseen tullut raskaaksi!!!! Ja mieti tilannetta ekan lapsen kannalta, hän saa sisaruksen, mikä on varmasti kiva juttu pidemmän päälle!!!

Ymmärrän jollain lailla tunteesi. Itse katsoin kammoa tuntien kasvavaa vatsaani, kun toinen lapsemme oli tulossa. Oikein raivostutti. Kun lapsi syntyi, silloinkin meni vielä aikaa tutustua uuteen ihmiseen - ensimmäisen kanssa se oli itsestään selvää. No, tämä kakkonen on maailman hurmaavin lapsi, vaikea luonne, mutta aivan aseistariisuvan rakastettava.
Se, että meidän aikuisten suhde keikkuu, ei liity tähän kakkoseen millään lailla. Ehkä ei loppujen lopuksi teilläkään? Parisuhde on ihan tolkuton laji, josta EN TIEDÄ, selviänkö itsekään tässä liitossa "loppuun asti", mutta yritän filosofoida monelta kantilta ja pysyä perheen luona.

Hei, en nyt oikein ymmärtänyt tilannettanne.
Kuinka voit ajatella että tuleva vauva voisi lopettaa tai vaikeuttaa suhdettanne? Millä tavalla vauva liittyy teidän kahden suhteeseen? Sehän on oma yksittäinen persoonansa, jolla on oma, arvokas elämänsä, kun taas sinun ja vaimosi suhde on ilmiselvästi kahdenkeskinen asia.
On myös yllättävää, että juuri toinen lapsi laukaisisi sinussa pakenemisvietin? Yleensähän eka lapsi saa sen aikaan. Nyt sinun luulisi jo tottuneen "pieniin".
Eihän mitään suhdetta voi väkisin pitää yllä. Mutta suosittelisin ajattelemaan vähän vaimosikin asemaa. Ihan vain sitä miltä tuntuu jäädä yksin kahden pienen kanssa. Kukaanhan ei voi sinua pakottaa jäämään, mutta mitäpä jos ainakin hetken yrittäisit ajatella perheesi parasta. He kaikki tarvitsevat sinua nyt, ehkä myöhemminkin.
Ei mulla muuta.

Kannattaisi rauhoittua ja hengähtää, jos suinkin mahdollista. Tämä voi hyvinkin olla ohimenevää. Fiilikset voivat keikkua laidasta laitaan ja kammo iskeä molemmille, se on inhimillistä, yleistäkin, kun on näin iso asia kyseessä. Kun h-hetki lähestyy, on aika vähissä ja paniikki iskee helposti. Ei kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä. Lapsi on kuitenkin jo elävä ihminen, vaikka ei olekaan syntynyt. Ole armollinen itsellesi ja yritä hyväksyä ahdistuksesi ja pelkosi, koska ne ovat inhimillisiä tunteita. Mieti, miksi pelkäät ja olet ahdistunut, miksi et halua toista lasta. Itsetutkiskelu kannattaa aina. Elämä voi tuoda tullessaan kaikenlaista hyvää, vielä parempaa!

Yritetään pelastaa liitto uudella vauvalla.Mutta ikävä kyllä tuo liitto päättyy varmasti.Olisi pitänyt kysyä isältäkin haluaako lisää lapsia,ei niitä lapsia synny jos huolehtii ehkäisyistä.Ja se että "kyllä ehkäisy voi pettää"on tosi huono selitys nykyään.

Kyllä meillä kävi toisen lapsen kanssa vanhanaikaiset eli vahinkolaukaus.
Tarkoituksemme ei ollut enää hankkia toista lasta. Keskustelimme asiasta heti kun raskaus kävi ilmi ja äiti ilmoitti pitävänsä lapsen tietäen minun kantani asiaan.

Lapsien tulevaisuushan minua tässä eniten huolettaakin, koska he ovat syyttömiä tapahtui mitä tapahtui. Haluaisin olla hyvä isä mutta tällä hetkellä en pysty siihen.

Asiaa olen pohtinut päässäni jo pitkää yrittäen löytyy vastauksen kuinka selvitä tästä ahdistuksesta. Olemme siis jo reilusti yli 30 vuotiaita emmekä mitään 2-kymppisiä teinejä.

Meillä oli sama tilanne pari vuotta sitten, kun oli toinen lapsi syntymässä. Iskä meni ihan "jumiin", ei leikkiny vanhemman lapsen kanssa ja oli tosi ahdistunu ja oltiin jo viittä vailla eron partaalla. Päästiin sit parisuhdeterapiaan ja se auttoi kummasti avaamaan solmuja ja vaikka aikaa meni aika kauan niin se kannatti. Nyt kuopus on jo kohta kaksi vuotias ja elämä hymyilee meille perheenä taas. Tutkimustenkin mukaan just toisen lapsen tulo saattaa olla kriisin paikka. Jokaisella lapsella on oikeus rakastaviin vanhempiin, muista se ja lapsestaan ei kukaan voi erota vaikka puolisista eroaisi. tsemppiä.

Kyllä se keneltä tahansa saattaisi tuossa elämäntilanteessa tuntua, että nyt viedään miestä liian lujaa. Mutta äläpä panikoi. Omasta kokemuksestani voin vakuuttaa, että kahden lapsen kanssa on aluksi soviteltavaa, että arki lähtee rullaamaan. Sitten se vaan lähtee rullaamaan, melkein itsestään, kun on pakko. Ja nyt kun meillä on jo kolme lasta ja nuorinkin on jo kolme-vuotias, arki on äänekästä, mutta menee mukavaa rataansa. Enää ei pestä kakkapyllyjä, eikä valvota öitä, eli pikkuvauvavaihe on ohi. Talossa on liuta vilkkaita pikkupoikia ja iskällä on täysi työ olla kaikkien saatavilla, kun pojat on niin kovasti perään. Isänä on mahtavaa olla!

Olet selkeästi miettinyt asiaa paljon, se on hyvä. Toivottavasti mieleesi on tullut myös se, miten lastesi äitiin sattuu, kun et halua lasta, jota hän kantaa. Hänkään ei suunnitellut tätä, mutta minä olen kokenut tuon saman; abortti ei ole vaihtoehto!
Sanot, että välttämättä äiti ei tiedä tunteistasi.. kyllä minä uskon hänen tietävän.

Haluaisin korostaa sitäkin sinulle, että tämä tuleva lapsi ei ole suhdettanne tuhoamassa, vaan te ihan itse, jos niin pahasti käy! Hän ei ole pyytänyt saada syntyä, varsinkaan ei-toivottuna.

Voimia sulle, mä uskon vahvasti, että sä tuut rakastamaan tätä lasta kuin ensimmäistäkin. Esikoisenne elämästä tulee rikkaampaa, kun on oma sisko/veli. On oma perheenjäsen parhaassa tapauksessa tukena sittenkin, kun vanhemmista aika jättää. Ja muutenkin, kaverit ei korvaa omaa sisarusta. Yritä keskittyä hyviin puoliin tässä tilanteessa. Tai no, ihan aluksi anna itellesi aikaa sopeutua koko ajatukseen ja pyri hyväksymään se, että suunnitelmat muuttuivat.. asioilla on tapana järjestyä ihan oikein ilman ihmisen omaa suunnittelua.