Sisko ja veli?

Välillä tuntuu, että olemme mieheni kanssa kuin sisko ja veli, tai vain hyvät kaverukset. Jos pois jättää muutaman pusun ja seksin pari kertaa viikossa, emme juuri koskettele enää toisiamme. Poissa ovat hellät sanat, silitykset, halaukset ja kosketteleminen ilman taka-ajatusta seksistä. Kun yritän mieheni viereen "änkeä" hän sanoo, ettei me olla enää mitään vasta-rakastuneita teinejä, jonka on pakko koko ajan kiehnätä toisissaan. Menen siis omalle sohvalle.

Olen kyllä monestikin yrittänyt puhua asiasta. Pyytänyt kauniisti, kiukutellutkin. Kiukuttelu vain pahensi asiaa ja kauniisti pyytämällä muutosta ei tullut. Mieheni sanoo rakastavansa minua, muttei koe romantiikkaa ja läheisyyttä yhtä tärkeäksi kuin minä. Hän osoittaa kuulemma rakkautensa muilla tavoin. (mikä on aivan totta) Inhottaa vaan kerjätä rakkautta ja hellyyttä, joka mielestäni pitäisi olla automaattista?!?

Onko muita samanlaisessa tilanteessa olevia?
4616
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aika hyvin viä, kun viikottain seksiäkin. Ootas, kun menee siihen, ettei kuukausittainkaan. Ja ihan yhtä tyhjän kanssa puhua! Ei se auta, jos toista ei kiinnosta, ni ei, vaikka minkäs tekis.

*Inhottaa vaan kerjätä rakkautta ja hellyyttä, joka mielestäni pitäisi olla automaattista?!?*

Aikas kun kerjäät, kyllästyt ja lähet meneen. Tiiän kokemuksesta.

Äänestä

MOi!

Tunnen kuuluvani samaan "kastiin".
Mieheni ei tee koskaan aloitetta, minä joudun aina, en saa mulkkua hänen aloitteestaan, joudun kerjäämään. Haluisin enemmän kuin kerran päivässä sexiä, han sanoo, että ihmiset on erilaisia, oikeinko?

Äänestä
  • saat kyllä vierasta mulkkua takuuvarmasti jos miehesi pihtaa....

    Äänestä

Minä olen samanlainen kuin miehesi. En kaipaa (enää) läheisyyttä, hellyyttää ym. muuta kuin seksin yhteydessä ja meillä on aina ollut oma sohva...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sisko kirjoitti:

Välillä tuntuu, että olemme mieheni kanssa kuin sisko ja veli, tai vain hyvät kaverukset. Jos pois jättää muutaman pusun ja seksin pari kertaa viikossa, emme juuri koskettele enää toisiamme. Poissa ovat hellät sanat, silitykset, halaukset ja kosketteleminen ilman taka-ajatusta seksistä. Kun yritän mieheni viereen "änkeä" hän sanoo, ettei me olla enää mitään vasta-rakastuneita teinejä, jonka on pakko koko ajan kiehnätä toisissaan. Menen siis omalle sohvalle.

Olen kyllä monestikin yrittänyt puhua asiasta. Pyytänyt kauniisti, kiukutellutkin. Kiukuttelu vain pahensi asiaa ja kauniisti pyytämällä muutosta ei tullut. Mieheni sanoo rakastavansa minua, muttei koe romantiikkaa ja läheisyyttä yhtä tärkeäksi kuin minä. Hän osoittaa kuulemma rakkautensa muilla tavoin. (mikä on aivan totta) Inhottaa vaan kerjätä rakkautta ja hellyyttä, joka mielestäni pitäisi olla automaattista?!?

Onko muita samanlaisessa tilanteessa olevia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu