Tulipa mieleeni kysäistä onko meitä vielä nykypäivänä paljonkin. Siis meitä, jotka ovat surkeassa avioliitossa ainoastaan lapsensa takia.
Itse olen kolmekymppinen viriili mies. Rakastan tenavaani "yli kaiken" ja ajatus vkl-isyydestä on suorastaan sietämätön, siksi pysynkin surkeassa liitossamme. Vaimoni kanssa meillä ei juurikaan ole yhteisiä puheenaiheita, paitsi lapseemme liittyen. Ajattelemme asioista täysin eritavoilla. Mitään toivomuksia parisuhteen kehittämiseksi on turha ehdotella, koska toinen kääntää ne välittömäksi henkilökohtaisiksi loukkauksiksi. Olenkin luopunut niistä. Emme edes riitele kotona, toisaalta kaikenlaiset hellyyden osoituksetkin ovat jääneet jo vuosia sitten. Kotiamme voikin kutsua "viileäksi".
Tunnustan, että kunnioitan vaimoani ainoastaan lapseni äitinä, mitään muuta en enää tunne häntä kohtaan (yhdessä 12 vuotta). Tästä johtuen (tai puhtaasti omaa tyhmyyttäni) olenkin pettänyt vaimoani kymmeniä kertoja. Syrjähyppyni ovat olleet yleensä pitempiaikaisempia rinnakkaissuhteita. Mitään syyllisyyttä en tunne teoistani. Avioliittomme oli "katkolla" viimekesänä, jolloin vaimollakin oli jotain pientä vipinää toisen miehen kanssa. Sekään ei herättänyt minussa mitään tunteita. Vaimoni asenne avioliittoon on enemmän uskonnollinen, eli minkä jumala on yhdistänyt ....jne. (hän katui seikkailuaan suuresti) Vaimoni ei siis halua erota mistään syystä. Toisaalta en suoranaisesti ole koskaan jäänyt kiinni omista suhteistani, epäilyksiä on kyllä ollut.
Löytyykö tälläisia "vanhanaikaisia" kohtalotovereita paljonkin? Siis niitä jotka kärvistelevät surkeassa liitossa lapsen takia. Tai löytyykö kokemuksia siitä miten lapseen vaikuttaa tälläinen kylmä joskin riidaton koti?
Itse olen kolmekymppinen viriili mies. Rakastan tenavaani "yli kaiken" ja ajatus vkl-isyydestä on suorastaan sietämätön, siksi pysynkin surkeassa liitossamme. Vaimoni kanssa meillä ei juurikaan ole yhteisiä puheenaiheita, paitsi lapseemme liittyen. Ajattelemme asioista täysin eritavoilla. Mitään toivomuksia parisuhteen kehittämiseksi on turha ehdotella, koska toinen kääntää ne välittömäksi henkilökohtaisiksi loukkauksiksi. Olenkin luopunut niistä. Emme edes riitele kotona, toisaalta kaikenlaiset hellyyden osoituksetkin ovat jääneet jo vuosia sitten. Kotiamme voikin kutsua "viileäksi".
Tunnustan, että kunnioitan vaimoani ainoastaan lapseni äitinä, mitään muuta en enää tunne häntä kohtaan (yhdessä 12 vuotta). Tästä johtuen (tai puhtaasti omaa tyhmyyttäni) olenkin pettänyt vaimoani kymmeniä kertoja. Syrjähyppyni ovat olleet yleensä pitempiaikaisempia rinnakkaissuhteita. Mitään syyllisyyttä en tunne teoistani. Avioliittomme oli "katkolla" viimekesänä, jolloin vaimollakin oli jotain pientä vipinää toisen miehen kanssa. Sekään ei herättänyt minussa mitään tunteita. Vaimoni asenne avioliittoon on enemmän uskonnollinen, eli minkä jumala on yhdistänyt ....jne. (hän katui seikkailuaan suuresti) Vaimoni ei siis halua erota mistään syystä. Toisaalta en suoranaisesti ole koskaan jäänyt kiinni omista suhteistani, epäilyksiä on kyllä ollut.
Löytyykö tälläisia "vanhanaikaisia" kohtalotovereita paljonkin? Siis niitä jotka kärvistelevät surkeassa liitossa lapsen takia. Tai löytyykö kokemuksia siitä miten lapseen vaikuttaa tälläinen kylmä joskin riidaton koti?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Heippa! En ole kokenut samaa, mutta heti ekaksi nousi huoli lapsestanne. Eli sanot, että kotianne voi kutsua viileäksi. Ette ilmeisesti osoita minkäännäköistä lämpöä toisillenne. Tämä kaikki vaikuttaa lapseen. Joten parempi vaihtoehto minun mielestäni on se, että eroatte kuin se, että lapsi näkee teistä mallin kylmästä parisuhteesta. (jota voi siis luulla jälkeenpäin ainoaksi oikeaksi..) Erottuanne ehkä lapsenne näkee lämpöä ja rakkautta sitten teidän molempien uusien puolisoidenne kanssa. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan... Joka tapauksessa lapsenne kärsii, jos suhteenne jatkuu vain lapsen takia. Lapsi voi jälkeenpäin syyttää itseään siitä, että olette ollut onnettomia.
Joka tapauksessa toivotan tsemppiä sulle, valitset sitten minkä tien vain. :)
Aika hyvin, jos et itse ole ollut samassa tilanteessa. Lapset on aivan ilmiömäisiä tunnetutkia ja on ihan turha kuvitella toimivansa heidän edukseen pitämällä "kulissiliittoa" päällä.
Nyt menee paljon paremmin kaikkien kannalta, kun on kolmisen vuotta oltu erossa ja asutaan vain vartin matkan päässä toisistamme. Muksuilla on mahdollisuus olla kumman tahansa luona, eikä heidän tarvitse katsella toisilleen tympeitä vanhempia.
Tarvitsisi vaan jomman kumman edes löytää uusi "rakas", että saisivat tenavat mallin lämpimästä ihmissuhteesta. Toivoton tapaus (kai): ex ei edes etsi ketään ja minä en löydä, vaikka vähän etsinkin.
Naimisissa lapsen vuoksi.. vai tavan vuoksi. Molemmat aika yleisiä.
Uskon että lapselle ei ole hyväksi nähdä etteivät vanhemmat viihdy toistensa seurassa, että tunteet siitä väliltä puuttuvat.
Vuosia sitten eräs tuttavani lapsi, silloin alle kouluikäinen, sanoi minulle" Meidän äiti ei rakastakaan meidän isää. Sä rakastatkin ...(mieheni nimi)" Tuntui todella pahalta kuulla tuo asia lapsen suusta vaikka vanhempiensa välit olikin tiedossani.
Eli lapset näkevät ja kuulevat sellaista mitä ei toivoisi, uskosi heidän kuulevan, näkevän.
Ei lapsen saama rakkaus, lämpö, huolenpito, välittäminen vähene vanhempien eron myötä. Saattaa käydä päinvastoinkin. Erillään vanhemmat saattavat olla vapautuneempia, onnellisempia ja se ei voi olla heijastumatta lapseen ja lapsen hyvinvointiin!
Eli sekä lapsen että itsesi vuoksi... mieti tosissasi mitä haluat omalta elämältäsi sekä millaisen tulevaisuuden haluat lapsellesi antaa. On väärin ajatella että lapsen paras on aina vanhemmat yhdessä!
Miten asiat ovat päässeet noin huonoon jamaan?
Parempi olisi erota kuin olla lapsen takia yhdessä, koska lapselle jää aika kalsea kuva kodistaan, jossa ei keskustella, ei ole lempeitä tunteita ja isälläkin on jopa rinnakkaissuhteita! Siis - erotkaa lapsen vuoksi!!!!!
...muuallakin. En tiedä "meidän" paljoudesta, mutta kokemuksesta tiedän tilanteen hankalaksi. Edellä asiaa on kommentoitu ihan fiksusti, ja olen samaa mieltä siitä, että lapset vaistoavat vanhempien välisen kireyden ja saattavat luulla isän/äidin pahantuulisuuden johtuvan heistä. Kai sekin pitää paikkansa, että omien vanhempien parisuhde heijastuu jollain tavalla myös lasten aikuisina solmimiin suhteisiin.
Mutta onko nämä riittäviä syitä eroamiseen, siitä en ole niinkään varma. Jos eropäätöstä aikoo perustella sillä mikä on "lapsille parasta", kannattaa puntaroida aika tarkkaan mm. sitä, mikä merkitys lapsille on, että molemmat vanhemmat ovat läsnä heidän arjessaan. Viikonloppuisänä - iloisenakin - jää aika monesta asiasta sivuun (tiedän tämän reissutöissä olleena).
Toisaalta lastenkaan takia ei pidä tehdä päättömyyksiä ja ajautua ylläpitämään kulisseja, jotka luovat pahoinvointia koko perheelle. Siinä mielessä töihin tai toisiin naisiin uppoutuminen eivät ole hyviä ratkaisuja. Itsestä onkin alkanut tuntua, että meidänlaisille on tarjolla paljon vaihtoehtoja, mutta ne ovat enemmän tai vähemmän huonoja. Niistä on vain uskallettava valita se, joka on "mahdollisimman vähän huono".
omasta nuoruudestani millaista oli elää perheessä jossa vanhempien välit olivat viileät. Isä nukkui ensin eri vuoteessa äidin kanssa, sitten siisi sänkynsä olohuoneen nurkkaan. Viikonloppujen mummulakäynnit tehtiin vain äidin kanssa, isä jäi aina kotiin.
En muista nähneeni koskaan vanhempien riitelevän, jotain sanaharkkaa kuitenkin aina joskus oli. Mutta sen huomasin ettei äiti ole onnellinen. Useamman kerran yllätin hänet itkemästä keittiön pöydän vierestä.
Tiedän äitini sanoneen jo silloin kun me lapset olemme olleet pieniä että kestää siihen asti kunnes lapset ovat isoja. Ja kun meistä nuorempi oli 15-16v hän teki ratkaisunsa ja haki eroa isästä. Tosin tiesin silloin hänellä olleen jo vuoden verran toinen mies. Ei tosin isäänikään täysin uskolliseksi voinut sanoa. Muutaman syrjähypyn lapsuudesta/nuoruudestani muistan tietooni tulleen (myös äitini tiesi)..
Itse päätin vanhempieni elämää sivusta seuranneena että en koskaan aio uhrautua äitini tavoin, muka lasten parasta ajatella. Onnellinen, elämäänsä tyytyväinen, hymyilevä äiti/isä on lapsellekin tärkeä. Koen omalta osaltani olevani osasyyllinen siihen että äitini eli osittain onnetonta elämää lapsuuteni/nuoruuteni ajan. Olinhan toinen lapsista joiden takia hän isän kanssa eli saman katon alla. Ilman meitä lapsia hän olisi saattanut elää siihen aikaan onnellisempaa elämää, tyytyväisempänä.
Eron jälkeen äitini oli paljon vapaantuneempi, nauroi, hymyili useammin.. ja sitä hän on edelleen. Samoin isäni, johon suhteeni on pysynyt hyvänä koko ajan.
Heillä oli omat hyvät hetkensä mutta nyt erillään kumpikin omaa elämäänsä eläen heillä näyttää olevan asiat paremmin.
että vain äitisi kärsi tilanteesta.
Miksi lapsilla riittää yleensä empatiaa vain äideilleen ? Tämäkin lienee yksi miehenä olemisen kirouksista.
Isäni oli käsittääkseni melko tyytyväinen elämäänsä, kaikesta huolimatta. Tosin tuskin hän olisi vieraaseen tuheroon langennut jos kaikki olisi ollut kunnossa.
Mutta meillä, voisoi kai sanoa perinteiseen tapaan, äiti hoiti kaikki ruuanlaitosta vaatteisiin.
Jossain vaiheessa isäni löysi kirjaston ja kirjat, hän luki todella paljon. Ja käytti töiltä jäävän aikansa television ääressä.
Omasta halustaan hän jäi pois mummulareissuilta yms.
Kyllä molemmat kärsivät viilenneistä väleistä, niin uskon. Äidistä se vain paljastui herkemmin. Hänestä, ehkä juuri siksi että on nainen, näkyi paha olo paremmin.
Isä varmasti olisi halunnut myös lämpöä äidin taholta. Muistan vanhemmistani otetun kuva, ajalta ennen kuin olen syntynyt, jossa he ovat kaulakkain. Livenä en sitä koskaan nähnyt tapahtuvan. Enkä muutakaan sellaista joka olisi osoittanut että heillä on positiivisia tunteita toisiaan kohtaan.
Myös isän takia toivoin heidän eroavan aikaisemmin, etenkin kun äidillä oli se uusi mies jo ennen kuin edes haki eroa. Tiedän että isään koski kun sai tietää äidin suhteesta (ei siis mikään seikkailu vaan pidempi suhde). Ja hän oli pitkään katkera koska asiat tapahtuivat väärinpäin. Olisi ollut äidinkin taholta fiksua pitää se uusi mies salassa kunnes ero on selvä!
Kuitenkin nyt voin todeta että loppu hyvin, kaikki hyvin.. tai ainakin paremmin.
Ja sanotaanhan että lasten pitäisi oppia vanhempiensa virheistä!
Minulla sellaista ei ole ollut. Olen orpo, vaikka minulla isä ja äiti olikin. Vanhempieni asiat olivat järkyttävän huonosti. He rikkoivat toisensa, meidät lapset - erityisesti minut - ja vieläkin kannan menneisyyttä mukanani omassa avioliitossani. Eväät kotoa: haavoitettu itsetunto, vääristynyt käsitys miehistä, jatkuva rakkauden nälkä..jne. Joskus mietin, että olisivat ajaneet vaikka kolarin, että olisin saanut uudet vanhemmat... :( anteeksi...
Nimim. Mies, se miksi lapsilta riittää myötätuntoa paremmin äidille kuin isälle on se, että mies on henkisesti ja fyysisesti vahvempi ja itsekkäämpi näistä kahdesta. Mies pärjää, sillä hän osaa pitää itsestään huolta joka tavalla joka tilanteessa.
En ole samaa mielta kanssasi asiassa "mies on henkisesti ja fyysisesti vahvempi ja itsekkäämpi näistä kahdesta. Mies pärjää, sillä hän osaa pitää itsestään huolta joka tavalla joka tilanteessa."
Mies ei ole sen vahvempi kuin nainenkaan, mutta kun häntä on lapsesta saakka kasvatettu ja yhteiskunnan taholta painostettu olemaan mies. "Miehet eivät itke", on tämä kuuluisa, surullinen tosiasia. Miehet ovat oppineet peittämään surunsa ja pahan mielensä, ja siksi syntyy helposti käsitys, että miehet ovat vahvoja ja eivät kärsi aviollisista vaikeuksista ja ongelmista yhtä paljon.
lapsestasi saattaa kasvaa tuossa kotiympäristössä ihminen, joka ei kykene koskaan näyttämään tunteitaan.. koska, sinähän hänelle annat *elämisenmallin*.. hän automaattisesti olettaa, että tamä on juuri se oikea tapa elää..
jos olisin sinä.. eroaisin, yksinhuoltajanakin voi viettää varsin tasapainoista elämää, lapsen siitä kärsimättä.. elämää ei koskaan saisi perustaa *valheelle*, kun on vain tämä yksi elämä elettävänä..
tulevat ne riitaisat avioerotkin. Täällä kehotetaan eroamaan lasten vuoksi ja annetaan ymmärtää, että suitsait ovat asiat kunnossa. Näinhän ei aina mene. Riitaisa ero ja vanhempien huoltajuuskiistat ja mustasukkainen vahtiminen toisen mahdollisista uusista puolisoista/uudesta puolisosta ovat varmasti hyvin tuhoavia prosesseja lapselle. Olen lähisuvussani nähnyt tällaisen tilanteen, jossa avioeron myötä perheen äidiltä paloivat piuhat ja hän alkoi tuottaa vahinkoa entiselle puolisolleen. Lapsi kärsi tosi paljon, mutta on onneksi nyt jo aikuinen ja voi vapaasti vierailla kummankin vanhemman luona. Ja mistä voi tietää etukäteen, että erosta tulee riitaisa?
Sinänsä en kannata avioliittoa lasten vuoksi, koska siitä kärsivät kaikki osapuolet. Tahdoin vain sanoa, että erokaan ei aina ratkaise asioita parhain päin.
Ja tälle nimimerkille, jonka mielestä miehet ovat vahvempia. Jaa. En ole vielä tavannut itseäni henkisesti vahvempaa miestä. Kyllä henkinen vahvuus on eri asia kuin fyysinen vahvuus. Se, että toinen ei itke ja ääneen valita kaikille ei tarkoita sitä, että hän olisi vahvempi. Hän vain kätkee murheensa paremmin. Miehet kärsivät ihan yhtä lailla kuin naiset, mutta naiset pitävät älämölöötä helpommin pienemmistäkin asioista. Nämä naiset eivät ehkä ole niin vahvoja tai sitten he ovat oppineet, että sillä tavalla saa myötätuntoa ilman, että itse tarvitsee pyytää anteeksi ja miettiä omia tekojaan.
mutta..mutta... kyllä uusioperheessä voi myös uusi *tulokas* olla paljonkin parempi esikuva elämään, kuin biologinenvanhempi... vaikka isä onkin... murrosikäiset lapseni ovat saaneet aikoinaan todella hyvät valmiudet elämään juuri häneltä.
Olen todella surullinen puolestasi ettei avioliittosi toimi,mutta syrjähypyt ei ole ratkaisu siihen.Kysy vaimoltasi suoraan mitä teet väärin tai mikä häntä harmittaa SINUSSA.Yleensä parisuhteessa etsitään toisesta niitä vikoja eikä ajatella että omassa käytöksessä olisi ehkä jotain korjattavaa. Enkä toki tarkoita että sinussa olisi mitään vikaa mutta tällä tavalla saat avattua keskustelun parhaiten...
Koittakaa keskustella rauhassa ja antakaa toisillenne ja parisuhteellenne aikaa viemällä lapsi hoitoon esim. isovanhempien tms. luokse ja puhukaa,puhukaa!!!Jos sekään ei auta ei teidän kannata jatkaa lapsen vuoksi koska lapsi vaistoaa myös sen "viileyden" teidän kotona. Totta kai ajattelet että lapsesi kärsii erossa mutta pahemmin hän kärsii jos ette saa asioitanne selvitettyä ja jatkatte yhdessä toisianne rakastamatta.
Toivotan teille kaikkea hyvää kaikesta huolimatta!
ui