Mitä mieltä olette. Onko sellainen itsensä alittamista jos antautuu seksiin miehen kanssa jota kohtaan on tunteita mutta miehellä niitä ei sinua kohtaan ole?
Minulla on tunteita erästä miestä kohtaan jonka kanssa harrastamme satunnaisesti seksiä. Suhdetta tästä tuskin tulee eikä siitä olla puhuttu. Mies ei tiedä tunteistani enkä näe syytä niistä edes kertoa. Viihdymme äärimmäsen hyvin toistemme seurassa ja seksi on vain hyvin pieni osa yhteistä aikaamme. Monesti olen päättänyt että nyt saa riittää, en enää sekoita tunteitani lisää menemällä sänkyyn mutta joka kerta uhoamiseni jää sanoiksi. Hän vetää minua suunnattomasti puoleensa kaikin tavoin eikä tässä muuten mitään ongelmaa olisikaan, elleivät tunteeni olisi pilaamassa kaikkea. Osaan kyllä hallita tunteeni eikä ne haittaa yhdessäoloa. Nyt tunteet oat hieman haalistuneet sillä emme ole nähneet pariin kuukauteen (asumme eri kaupungeissa). Seuraavalla tapaamiskerralla en tahtoisi herättä tunteita menemällä taas sänkyyn mutta voi pojat, se ei tule olemaan helppoa!!
Alitanko siis itseni menemällä sänkyyn vaikka se tapahtuu molempien tahdosta? Siis minun tahdosta sillä tasolla että liha on heikkoa vaikken tunteitteni sekoittamisen takia tahtoisikaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Vähän enemmän sitä tahdonvoimaa nyt hyvä ihminen! Mies ptää sua niin kauan helppona reikänä, kuin sä annat siihen luvan. Jos et anna, niin se heivaa sut elämästään! Päätä itse mitä haluat.