Kohta on sen aika.. Haikea olo kaiken senkin jälkeen mitkä riidat koimme keskenämme. Vuosiin mahtui myös paljon hyvää ja varmasti kerkesimme myös osittain kasvamaankin yhteen.
Mutta palata entiseenkään ei enää voisi, koska jos kaikki se sama jouduttaisiin uudestaan läpi käymään. Ja asia on mennyt jo niin pitkälle ettei senkään puolesta. Itsepäisyydellämmekin jouduimme maksamaan kovan hinnan elämästä.
Varmasti molempia jossain määrin harmittaa asia koko loppuikämme, siksi että sitä miettii kaiken voineen olla toisinkin. Voimat vain loppuivat kesken.
Hyvästi sinulle ja hyvää elämää olet kuitenkin pohjimmiltasi hyvä ihminen.
Kirjoitin tämän siksikin, jos edes joku pariskunta joka harkitsee eroa löytäisi tai saisi jonkun opin tarinasta. Koittakaa selvittää asiat ajoissa, vaikka joutuisitte jompikumpi antamaan hieman periksi. Se kannattaa varmasti pidemmän päälle. Menetettyä ei saa enää ikinä takaisin ja sitä luottamusta varsinkaan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Meillä harkinta-aika on kulunut umpeen ja lopullinen paperi juuri jätetty. Tekstisi oli kuin minun kirjoittamaani, samoilla fiiliksillä eteenpäin.
Kauanko te kerkesitte olemaan naimisissa? Ja yrittittekö puhua asioita ennen lopullista eroa?
Asioista yritettiin kyllä puhua, jopa perheneuvolan avustuksella, mutta tuloksetta. Meillä ei keskinäinen vuorovaikutus yksinkertaisesti vaan toiminut. Asioista ei voitu puhua järkevästi, vaan kaikesta tuli riitaa. Ja riidat olivat ihan kamalia. Selvittämättömiä asioita alkoi olla aivan liikaa, liian paljon pahoja asioita oli ehtinyt tapahtua ja keskinäinen luottamus, kunnioitus ja rakkauskin kadonnut tai ainakin hautautunut kaiken sen alle.
Itse vielä harkinta-aikana asioita mietittyäni yritin lähestyä exää mm. kirjeitse, että eikö vielä voitaisi yrittää keskustella asioista ja koettaa tehdä tästä kriisistä yhteinen kasvukokemus ja turvata lapselle ehjä perhe-elämä. Mutta häntä ei asia kiinnostanut, oli jo ehtinyt siirtyä eteenpäin uuteen suhteeseen. Lisäksi hän tuntuu syyttävän minua lähes kaikesta, mikä meni pieleen. Ei näe sitä, että parisuhde on aina kahden kauppa ja että muutokseen vaadittaisiin molempien panostusta.
Itse koen yrittäneeni parhaani, mutta jos ei toinen tule yhtään vastaan, niin ei sitä sitten voi muuta kuin luovuttaa, päästää irti ja jatkaa eteenpäin.
Ikäviä asioita erot ovat. Aina toinen osapuoli tuntee varmasti voimakkaammin eron tunteen, mutta kyllä sille toiselle osapuolellekin tulee varmasti ahdistus vastaan. Olen itsekin niin itsepäinen ihminen, etten pystynyt antamaan periksi en vaikka välillä olisi mieli tehnytkin. Siitä joutui sitten mahdollisesti maksamaan kovan hinnan, jota joutuu kantamaan taakkanaan läpi elämän.
Tietysti olisi voinut käydä niinkin, että riitaisa tilanne olisi jatkunut, josta olisi sitten myöhemmin seurannut BurnOut yms. Sitäpä ei koskaan saa tietää.
Tänne on hyvä kirjoitella anonyymisti asioista ja ehkä se toinenkin osapuoli lukisi nämä jutut, joka on tietysti epätodennäköistä lukijamäärään nähden.
Kirjoittaminen auttaa purkamaan eron tuskaa ja saa pois jotakin taakkaa pois harteiltaan.
Hyvää jatkoa sinulle, kenellä oli samankaltaisia kokemuksia :)
aivan kuin olisin itse kirjoittanut tekstin. Myös exäni löysi heti uuden. En ole katkera, elämä on vienyt hyvillä laineilla eteenpäin, välillä vain mietin, että miettiikö hän minua ja kuinka onnellinen hän oikeasti on. Eniten harmittaa, että menetin parhaimman ystävän elämästäni kokonaan, mutta valinta oli hänen. Ja niin olkoon loppuelämän. Paluuta ei ole, ja kaikella on hintansa, niin myös jääräpäisyydellä.
Kyllä exäsi sinua miettii taatusti, jos teillä kerran oli pitkä yhteinen historia ja olitte parhaimmat ystävät. Ihme on, jos näin ei olisi. Itse ainakin mietin edelleen asioita ja mitä exälleni kuuluu. Tekee kuitenkin pahaa, jos hän kärsii. (sitä en ole viitsinyt hänelle sanoa)
Toivon, että hänellä olisi asiat hyvin, koska olimmehan myös tietysti hyvät / parhaimmat ystävät.
Tämä vastaava tilanne on varmasti monilla muillakin. Ja varmasti jää tilanteesta ikuiset arvet molemmille osapuolille.