Toki tiedän mieheni olevan tunteeton, kyyninen ja kylmä ihminen. Eroaisin tai olisin jo eronnut jos... mutta elämä ei aina ole noin yksinkertaista.
Asiaa ei juuri muuta se, etten ole missään vaiheessa ollut umpirakastunut mieheeni, Karkuriin. Tämä on puhtaasti järkiliitto, jonka solmin koska kuvittelin kuuluvani järki-ihmisiin en tunneihmisiin.
Eli päätin vuonna jotain, että valitsen hyvän vakaan miehen, teen töitä, pari muksua, talo, auto ja kaunis ikuisuus, ilman suurempia syvyyksiä.
Kaikki meni hienosti, mutta koska joka tarinassa on mutta, elämäni heitteli kupperiskeikkaa ja huomasin omistavani tunneskaalan jolle ei löytynyt käyttökohteita.
Eipä hätää, en vaatinut Karkurilta mitään, luulin että ongelma on omani ja yritin juoda itseni holistiksi.
Mutteihan noin yksinkertainen ratkaisu järki-ihmisellä toimi. Järki esti tekemästä lasten elämästä helvettiä, joten lopetin juomisen.
Ei se helppoa ollut, muttei niin vaikeaakaan kuin joku ehkä kuvittelee.
Tänään en ole Karkurin koulutuksessa juuri edennyt :) koska Karkuri on toisaalla, tosin olen käyttänyt palkitse hyvästä, parissa pienessä kohtaa, ja saanut vastaani aikas hyvää lämmintä mieltä.
Palatakseni katkeruuteeni, se on osin ajoittaista, naisena kuunkierto vaikuttaa aika paljon katkeruuden syvyyteen, hyvinä aikoina sitä on vähemmän, huonoina enemmän, nyt ollaan nousemassa montun pohjalta takaisin pinnalle.
En minä tuhoa elämääni tämän kuukauden aikana, vaikka yrittäisin sen 125% jonka tämä itseltäni vaatii. Ehkä tämä on se viimeinen rutistus jonka vielä teen jotta tiedän tehneeni kaiken.
Mitä sitten jos tekee kaiken ja epäonnistuu? Ei mitään, tietää vain tehneensä kaiken, eikä jää märehtimään murheisiinsa. Olen varsin aktiivinen mitä omaan elämääni tulee, ja siihen mitä siltä haluan, mitä kohti hamuan.
Se että perheeseen kuuluu pari lasta, ala-asteikäisiä, tekee sen etten minä pelkän miehen tunteettomuuden vuoksi viitsi laittaa lapsia maksajiksi.
Lapsiaan mies rakastaa, vaikkei aina sitä osaakaan toivomallani tavalla osoittaa. Tiedän että rakkautta on, miehellä ei ehkä vain ole keinoja, sanoja tai opittua tapaa näyttää tunteitaan.
Hän on tunneköyhä kuten sanotaan, ei hyödytä kysyä miltä tuntuu, hänestä ei tunnu. Mutta tekeekö tuo tunneköyhyys miehestä vähemmän ihmisen? Tuskin, entä jos minun asemassani oleva nainen ei ensimmäiseksi hakisikaan eroa, vaan yrittäisi kokeilla kääntää ja vääntää miehen termostaatteja.
Ei nalkuttamalla, rukoilemalla, hyvällä tai pahalla, vaan täysin miehen tietämättä, ehdollistamalla? Jos miehellä ei ole sanoja tunteille, niitä on turha yrittää miehelle antaa, entä jos antaakin tilaa tunteettomuudelle?
Taas huomaan puolustavani miestäni jonkun astuessa hänen varpailleen puolestani. En minä ehkä rakasta Karkuria, mutta lojaali olen.
Elämä on outo yhtälö, ainutta oikeaa vastausta ei ole.
Joku ehdotti etsimään uuden miehen, uuden liiton, uuden elämän. Jokainen toisella kierroksella oleva tietää ettei entinen pyhkiydy pois vaikka uuden aloittaa, kaikki mennyt elää meissä, erottuaan ei koskaan saa sitä kokonaista, aitoa ja alkuperäistä täydellisyyttä, jonka ensimmäisessä liitossa voi saavuttaa.
Ja kyllä minä etsin :) kolmisen vuotta hain miestä johon omani vaihtaisin, mutta tiedättekö miehet? joko kriteerini ovat ylivoimaisen vaativat, tai te miehet :) joihin törmäsin... en koskaan edennyt pettämään miestäni. Tilaisuuksia oli, kutka tuntui, mutta aina ennen kuin astuin rajan yli, edessä oleva mies vilautti vihreää korttia ja pyysi että päästäisin helpolla, leikkisin, enkä vaatisi utopiaa.
Mutta mitä järkeä on lähteä pettämään, jollei vaadi kaikkea, jollei tuleva ole 100% sitä mitä haluaa, etsii ja tahtoo. Olen ehkä ehdoton, tai sitten järkeni huutaa ettei tätä kalseaa liittoa kannata pilata keskinkertaisella sivusuhteella.
Niin tai näin päätän ensimmäisen päivän raporttini laihoin tuloksin. Illan tullen luultavasti kokeilen hiljaisuutta. En synkkää ja pahaa, vaan mietiskelevää, pohtivaa hiljaisuutta.
Kehittelen edelleen strategioita joita käyttäisin. Koirille tavataan aina ensin opettaa luokse tule, komento. Nyt Karkurin karattua maailmalle mietin millä keinoin saisin rakin tulemaan lähelleni käskystä. :)
Huomiseen
Asiaa ei juuri muuta se, etten ole missään vaiheessa ollut umpirakastunut mieheeni, Karkuriin. Tämä on puhtaasti järkiliitto, jonka solmin koska kuvittelin kuuluvani järki-ihmisiin en tunneihmisiin.
Eli päätin vuonna jotain, että valitsen hyvän vakaan miehen, teen töitä, pari muksua, talo, auto ja kaunis ikuisuus, ilman suurempia syvyyksiä.
Kaikki meni hienosti, mutta koska joka tarinassa on mutta, elämäni heitteli kupperiskeikkaa ja huomasin omistavani tunneskaalan jolle ei löytynyt käyttökohteita.
Eipä hätää, en vaatinut Karkurilta mitään, luulin että ongelma on omani ja yritin juoda itseni holistiksi.
Mutteihan noin yksinkertainen ratkaisu järki-ihmisellä toimi. Järki esti tekemästä lasten elämästä helvettiä, joten lopetin juomisen.
Ei se helppoa ollut, muttei niin vaikeaakaan kuin joku ehkä kuvittelee.
Tänään en ole Karkurin koulutuksessa juuri edennyt :) koska Karkuri on toisaalla, tosin olen käyttänyt palkitse hyvästä, parissa pienessä kohtaa, ja saanut vastaani aikas hyvää lämmintä mieltä.
Palatakseni katkeruuteeni, se on osin ajoittaista, naisena kuunkierto vaikuttaa aika paljon katkeruuden syvyyteen, hyvinä aikoina sitä on vähemmän, huonoina enemmän, nyt ollaan nousemassa montun pohjalta takaisin pinnalle.
En minä tuhoa elämääni tämän kuukauden aikana, vaikka yrittäisin sen 125% jonka tämä itseltäni vaatii. Ehkä tämä on se viimeinen rutistus jonka vielä teen jotta tiedän tehneeni kaiken.
Mitä sitten jos tekee kaiken ja epäonnistuu? Ei mitään, tietää vain tehneensä kaiken, eikä jää märehtimään murheisiinsa. Olen varsin aktiivinen mitä omaan elämääni tulee, ja siihen mitä siltä haluan, mitä kohti hamuan.
Se että perheeseen kuuluu pari lasta, ala-asteikäisiä, tekee sen etten minä pelkän miehen tunteettomuuden vuoksi viitsi laittaa lapsia maksajiksi.
Lapsiaan mies rakastaa, vaikkei aina sitä osaakaan toivomallani tavalla osoittaa. Tiedän että rakkautta on, miehellä ei ehkä vain ole keinoja, sanoja tai opittua tapaa näyttää tunteitaan.
Hän on tunneköyhä kuten sanotaan, ei hyödytä kysyä miltä tuntuu, hänestä ei tunnu. Mutta tekeekö tuo tunneköyhyys miehestä vähemmän ihmisen? Tuskin, entä jos minun asemassani oleva nainen ei ensimmäiseksi hakisikaan eroa, vaan yrittäisi kokeilla kääntää ja vääntää miehen termostaatteja.
Ei nalkuttamalla, rukoilemalla, hyvällä tai pahalla, vaan täysin miehen tietämättä, ehdollistamalla? Jos miehellä ei ole sanoja tunteille, niitä on turha yrittää miehelle antaa, entä jos antaakin tilaa tunteettomuudelle?
Taas huomaan puolustavani miestäni jonkun astuessa hänen varpailleen puolestani. En minä ehkä rakasta Karkuria, mutta lojaali olen.
Elämä on outo yhtälö, ainutta oikeaa vastausta ei ole.
Joku ehdotti etsimään uuden miehen, uuden liiton, uuden elämän. Jokainen toisella kierroksella oleva tietää ettei entinen pyhkiydy pois vaikka uuden aloittaa, kaikki mennyt elää meissä, erottuaan ei koskaan saa sitä kokonaista, aitoa ja alkuperäistä täydellisyyttä, jonka ensimmäisessä liitossa voi saavuttaa.
Ja kyllä minä etsin :) kolmisen vuotta hain miestä johon omani vaihtaisin, mutta tiedättekö miehet? joko kriteerini ovat ylivoimaisen vaativat, tai te miehet :) joihin törmäsin... en koskaan edennyt pettämään miestäni. Tilaisuuksia oli, kutka tuntui, mutta aina ennen kuin astuin rajan yli, edessä oleva mies vilautti vihreää korttia ja pyysi että päästäisin helpolla, leikkisin, enkä vaatisi utopiaa.
Mutta mitä järkeä on lähteä pettämään, jollei vaadi kaikkea, jollei tuleva ole 100% sitä mitä haluaa, etsii ja tahtoo. Olen ehkä ehdoton, tai sitten järkeni huutaa ettei tätä kalseaa liittoa kannata pilata keskinkertaisella sivusuhteella.
Niin tai näin päätän ensimmäisen päivän raporttini laihoin tuloksin. Illan tullen luultavasti kokeilen hiljaisuutta. En synkkää ja pahaa, vaan mietiskelevää, pohtivaa hiljaisuutta.
Kehittelen edelleen strategioita joita käyttäisin. Koirille tavataan aina ensin opettaa luokse tule, komento. Nyt Karkurin karattua maailmalle mietin millä keinoin saisin rakin tulemaan lähelleni käskystä. :)
Huomiseen
Vastaukset 3
Vanhimmat
Toivon sinulle voimaa, tasapainoa, onnea ja menestystä, todella.
Olen kaksi kierrosta käynyt, katselen nyt maailmaa ja elämää hieman sivummalta pohtien yrittääkö kolmannelle. Toisaalta haluaisin, kaipaisin, tahtoisin, mutta mikään tuleva ei tule muuttamaan sitä tosiasiaa, ettei enää ikinä saa sitä mitä alunperin ajatteli parisuhteesta saavansa: kestävän, elinikäisen liiton, jossa mennään eteenpäin, sitkeästi puurtamalla. Näen panostuksessasi jotain sellaista, mikä minun olisi pitänyt tajuta viimeistään toisella kierroksella.
Elämä on.
Toivottavasti tavoitat sen mitä kohti olet pyrkimässä.
oletko tosiaan pysynyt olemaan uskollinen miehelle jota et rakasta? vain älyn voimalla?
haluaisin uskoa älykkäiden ihmisten pystyvän korkeaan itsekuriin. ainakin he välittäessään jostakusta osaavat hoitaa asiat niin taitavasti ettei rakkauden kohde kärsi.
traagisimpia kohtaloita olen nähnyt ns. hyväntahtoisten luonnonlapsien kohdalla, jotka mielihalujensa mukaan eläessään
vahingoittavat lähimmäisiään tahtomattaaan. kuin lapset, jotka revittyään perhoselta siivet ihmettelevät miksei torso lennä.
jokin biologiassamme rakentuu perheen ympärille.tunnen useita suurten ikäluokkien edustajia jotka moderneina ihmisinä jättivät lastenteon väliin. nyt kun yksinäinen vanhuus häämöttää rusinat pullasta maistuisivat. onnettomia ihmisiä löytyy toki perheellisistäkin, mutta joskus surettaa se tyhjä katse jolla monet näistä perheettömistä tulevaisuuteen katsovat. ne ,jotka eivät voineet saada lapsia voivat syyttää tai olla syyttämättä tilanteesta kohtaloa.
lapset ovat suurin pääomasi, kirjoituksestasi päätellen sitä on myös älykkyytesi, mutta kylmän laskelmallinen suhteesi aviomieheesi
säälittää. en voi uskoa että lahjakkuutesi olisi silkkaa logiikkaa. äly ja tunne asuvat samaa taloa, vaikka käyttävät ehkä eri ovia. mutta aika julmalta asenteesi kuulostaa, koirasymboli eritoten.
Tuollainen itsetutkiskelu voi olla hyväksi. Luehan kirjoituksesi uudelleen illalla ja niin kuin sen olisi kirjoittanut vieras ihminen, ehkä löydät sieltä jotain.
Minua pisti silmään, että miehesi on hyvä isä, mutta ei aina sellainen kuin haluaisit. Lapset kyllä rakastavat isäänsä, jos hän on turvallinen. Ei aina tarvita halivaa ja pusuttelevaa isää. Usein riittää kun on läsnä.
Itse olen mummo, enkä tosiaan mikä halaava tai automaattinen leikkikone. Tänne lapsenlapset vaan tulevat joskus liiankin kanssa. Tekevät kanssani aikuisten hommia, leipovat, haravoivat tai keksivät omia leikkejä, mutta minä olen läsnä ja saatavilla.