Olen jo kolmen vuoden ajan ollut jonkunnäköisessä suhteessa sitoutumispeloista kärsivän miehen kanssa. Elämä hänen kanssaan on yhtä vuoristorataa. Hyvinä aikoina tunnen olevani maailman onnellisin ja halutuin nainen ja huonoina aikoina vihaan itseäni. Vähän väliä joudun kysymään itseltäni miksi olen edes suostunut tällaiseen suhteeseen? Olemme parhaita ystäviä, näämme toisiamme aina kun mahdollista ja myös seksi kuuluu suhteeseemme. Käytännössä olemme kuin paita ja peppu ja ulkopuolisen silmissä näytämme varmasti onnelliselta parilta. Silti emme ole tehneet toisille mitään lupauksia. Käytännössä molemmat ovat siis vapaita tekemään mitä haluavat. Tämä lähinnä miehen sitoutumispelkojen takia. Itse olen käynyt vain muutamilla treffeillä ulkopuolisten kanssa, mutta sekään ei ole tuntunut oikelta. Hän sijaan on hairahtanut pari kertaa yhden illan juttuihin. Olemme käyneet asiat läpi ja olen kai yrittänyt vain unohtaa sen pahan olon mitä hänen tekonsa ovat aiheuttaneet. Toisen kerran jälkeen halusin lopettaa koko epämääräisen suhteemme. Mies kuitenkin sanoi ettei voi voi luopua minusta, että olen hänen paras ystävänsä ja sielunkumppaninsa. Häntä vain jostain syystä pelottaa sitoutuminen. En tiedä miksi hellyin ja annoin kaiken taas jatkua ennallaan. Muutoksena oli vain se, että seksiä ei saanut harrastaa enää muiden kanssa. Seurustelusta tai yhteisestä tulevaisuudesta ei silti kuitenkaan saa puhua. Tiedän, että näin en voi koskaan tulla onnelliseksi. Silti tuntuu vaikealta luopua ihmisestä joka tuntee minut kaikkein parhaiten ja joka oli rinnallani elämäni pahimpien koittelemuksien aikana. Miten ihmeessä joku voi muka kärsiä noin pahasta sitoutumispelosta? Voiko kyseinen mies edes oikeasti välittää minusta, vai olenko vain hänen tyhmä narrinsa? En enää tiedä mitä tehdä...
Sitoutumispelko
Hunaja
147107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
vaan ainoastaan vaimoiksi sopimattomia naisia. Sorry, mutta kyllä se näin on.
Riuhtaise itsesi irti. Se sattuu, mutta myöhemmin saattaa sattua vielä pahemmin, jos annat tuon jatkua. Ulkopuolisen silmin tilanne kuulostaa siltä, että mies pitää sinua varalla, olet kiva kaveri ja (anteeksi vaan) vakipano, mutta et niin "hyvä" ja sopiva hänelle, että hän haluaisi vakiintua. Suosittelen, että hyväksyt totuuden, vaikka se vaikeaa onkin. En kirjoita pahalla, mutta sinun on myönnettävä että jos itse lukisit vastaavan tyyppisen jutun, antaisit saman neuvon.
Ja kyllä, mies on ihana ja kaikkea, ulkopuolinen ei voi täysin ymmärtää teidän välistä juttua jne..
Nimimerkillä been there, done that..
Samaa mieltä olen siitä, että ulkopuolisena antaisin täsmälleen saman neuvon. Mutta kommenttisi siitä, että on vain vaimoksi sopimattomia naisia oli vähän liikaa. Miten se edes liittyi aiheeseen? Ja tuskin voit noin sanoa minua tuntematta.
sitä, että mies ei pelkää sitoutumista, ei vain ole vielä kohdannut sopivaa kumppania, johon haluaisi sitoutua (ottaa esim vaimoksi). Eli sinä et riitä hänelle, et ole tarpeeksi "hyvä" nimenomaan hänelle. Tietenkin kannattaa muistaa, ettei itsetunto aivan romahda, että tottakai olet jollekulle muulle tarpeeksi hyvä ja sopiva kumppani (ehkä vaimo). Menikö jakeluun?
Kiitos kaikista kauniista sanoista. Tollasten kommenttien jälkeen ihminen tuntee itsensä tosi...paskaks.
Puhut täysin puppua! Mistä muuten kertoo tämän yh-naisten elämään astuvien miesten hirmuinen hinku saada omat geeninsä kukkimaan vaikka olisi tämän yh-äidin tuntenut vasta pari kuukautta? Säälittävää... Ja lisää yhteiskunnalle elätettäviä.
Itse pelkään yh-isiä..
niinkuin jo sanoin, et vain ole oikea hänelle (yritin kyllä jo aiemmin vähän loiventaa, mutta tapanani kun on tykittää suoraan. Itselläni piti käydä läpi melkoiset itsetutkiskelut, että älysin missä mennään). Ei se tarkoita että sinussa olisi mitään vikaa. Häntä pystyyn, sinulle on jossain se mies joka haluaa sinut koko sydämestään!
noinkin päin. Käytin vain tavallista sanontaa asian esittämiseen. Ihan hyvin se voisi myös kuulua "ei ole olemassa sitoutumiskammoisia naisia, on vain aviomiehiksi sopimattomia miehiä"...
..että olet oikeassa. Olen itsekin tullut samaan lopputulokseen monet kerrat asiaa mietiskellessäni. Eihän sitä vaan itselleen haluaisi tunnustaa.
Itse tehnyt juuri tuota. Varaa (vakipanoa) tulee pidettyä, heti löytyy oikea niin se kyllä jää. Joku ulkopuolinen voisi sanoa mua sitoutumiskammoiseksi mutta ei se kyllä näin ole.
että nämä miehet ovat niin "kivoja kavereita", että heidän on vaikea ehdottaa tai sanoa naiselle suoraan, että miten olisi vain sexbuddy-suhde, eli kiva oot mutta ei sen enempää.
Jotkut miehistä taas leimautuu lurjuksiksi, kun ihan rehellisesti sanovat että ei kiinnosta muuten kuin seksisuhde.. Mikäs siinä olisi, jos molemmat samoilla linjoilla.
..aloitimme suhteemme pelkän seksin pohjalta ja minulle se sopi hyvin niin kauan kunnes mies alkoi vaatimaan enemmän. Oli pelkästään hänen aikaansaannostaan, että rupesimme näkemään lähes päivittäin ja yhä useammalla kerralla seksi jäi kokonaan pois. Eihän se mitään selitä, mutta... no siis vaikka muuten suhteemme ei kovin järkevä olekaan, niin en todellakaan sanoisin että olen vain vakihoito. Kyllä sitä seksiä saa välillä kerjätä kun miehellee riittäisi vain yhdessä nukkuminen.
no tuohonpa en osaakaan sitten sanoa oikein mitään (kerrrankin), mikäpä lie miestä kaiken kaikkiaan vaivaa. Josko se huomasi ajan myötä että haluaa sinut ja ei halua sinua tarpeeksi tjn..
Totta helvetissä se menee myös noin....Voisin sanoa että naisilla samat oikeudet kuin miehilläkin.Raakkaan kylmästi jyvät akanoista,mut súomalaiset miehet on niin junttia ettei niihin kerta kaikkiaan voi kallista aikaansa tuhlata.(voisin ajatella näin)
Mut jostain kumman syystä miehillä monellakin löytyy venäläinen tai jostain muusta maasta kotoisin oleva nainen,kun ne ei suomalais naisille kelpaa???Osaatkos tähän kommentoida yhtä viisaasti.
Sä toimit hyvin varalla, sillä välillä kun se etsii itselleen parempaa naista. Piste!