Vaikeasta parisuhteesta ja erosta on jo aika monta vuotta, lapsetkin jo melkein omillaan. Takana pari seurustelusuhdetta jotka eivät kuitenkaan kovin pitkälle kantaneet, toinen oli sellainen "tavallinen tarina" eroamassa olevan ukkomiehen kanssa ja toinen vaan kuivui kasaan.
On tietenkin työ ja ystävät, harrastuksiakin. Mutta elämästä puuttuu jotakin... Kaikista menemisistä huolimatta tuntuu tyhjältä. Irtonumeroiden hakeminen kapakoista ei kiinnosta. Tarjokkaita näyttää sitä paitsi muutenkin olevan, sillä olen ihan mukava tyyppi. Ja silti uuden suhteen aloittaminen, toiseen tutustuminen ja itsensä altistaminen tuntuu vaivalloiselta. Kaikenlaiset ehdottelijat saavat itse asiassa minut pelkästään harmistumaan. Suurta rakkauttako odotan vielä tässä iässä, en tiedä.
Onkohan muilla vastaanvanlaisia fiiliksiä.
On tietenkin työ ja ystävät, harrastuksiakin. Mutta elämästä puuttuu jotakin... Kaikista menemisistä huolimatta tuntuu tyhjältä. Irtonumeroiden hakeminen kapakoista ei kiinnosta. Tarjokkaita näyttää sitä paitsi muutenkin olevan, sillä olen ihan mukava tyyppi. Ja silti uuden suhteen aloittaminen, toiseen tutustuminen ja itsensä altistaminen tuntuu vaivalloiselta. Kaikenlaiset ehdottelijat saavat itse asiassa minut pelkästään harmistumaan. Suurta rakkauttako odotan vielä tässä iässä, en tiedä.
Onkohan muilla vastaanvanlaisia fiiliksiä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuttu juttu. On tässä itselläkin erosta neljättä vuotta, mutta ei vain ota onnistuakseen seurustelu. Muutaman tapaamisen jälkeen kiinnostus lopahtaa ja huomaan lähteväni mielummin harrastusten pariin kuin tapaamaan "naisystävääni" (käytännössä nettituttua tai tanssilavalta bongattua muutaman illan mukavaa parkettiseuraa)
"Kaikista menemisistä huolimatta tuntuu tyhjältä. Irtonumeroiden hakeminen kapakoista ei kiinnosta. Tarjokkaita näyttää sitä paitsi muutenkin olevan, sillä olen ihan mukava tyyppi. Ja silti uuden suhteen aloittaminen, toiseen tutustuminen ja itsensä altistaminen tuntuu vaivalloiselta."
Tuon paremmin sitä ei voisi laittaa.
Parin pitkän karillemenneen suhteen jälkeen on tunne, että ei huvita aloittaa alusta "taas kerran".
Kai sitä tosiaan odottaa tapaavansa ihmisen, joka vie jalat alta kertaheitolla; sellaista teinirakkauden huumaa. Tavallista elämää on takana jo sen verran pitkälti, että ei inspaa sotkemaan mukavasti soljuvaa arkista eloa.
Kovin kuullosti tutulta...Itse alan tässä iässä( keski-ikä on aika laaja käsite) tulla aina vain kyynisemmäksi miesten suhteen. Jotenkin tuntuu siltä että minussa niinkuin ehkä sinussakin menee tosi hieno nainen hukkaan. On se vaan niin väärin....