Taistelu miehestä

Tämä on sivustaseuraajan kertomus kahden yksinhuoltajaäidin taistelusta löytömiehen käyttöoikeudesta. Taistelu on jatkunut jo joitakin vuosia ja tuntuu vain kiihtyvän ja saavan yhä absurdimpia muotoja.

Taistelukertomus perustuu sivustaseuraajan näkö-ja kuulohavaintoihin, muiden sivullisten ja osittain asianomaisten kertomuksiin ja tarinan aukkopaikkojen täyttämiseen päättelemällä. Ajat, paikat ja henkilöt pyritään pitämään kertomuksessa intimiteettisuojatun tunnistamattomina. Tarinasssa esiintyviä miehenpyydystyskeinoja ei suositella epähumaaneina yleiseen käyttöön. Tarinasta kehkeytynee ajan myötä jonkinlainen jatkokertomus.

Mutta aloitetaan
Samassa talossa asuu kaksi yksinhuoltaja-äitiä erinäisien miehien myötävaikutuksella hankittuine lapsikatraineen. Toinen (vaikkapa emoX) on ollut pidempään ilman miestä, kun edelliset jostain syystä päätyivät vankilaan. Toinen (emoY) suhtautuu kevyemmin seuralaisiinsa ja poiminee niitä tarpeeseensa alkon eduspenkiltä lyhytkäyttöisesti. Puheenaoleva mieshenkilö on tyypillinen suomalainen kaljatarzan (nimitetään häntä vaikka uroo0:ksi), keskimääräisesti varsin saamaton nahjus, mutta riittävästi promilloituna muuttuu äänekkääksi uhoajaksi, joka haastaa riitaa kaikkien kanssa ja pahoinpitelee naisia, lapsia ja vanhuksia (ja juoksee vertaisiaan karkuun).

Selvittämättömiin on jäänyt, kuinka ja mistä emoY tarzaninsa poimi, mutta saaliin kanssa harjoitetut alkoholinhöyryiset melskeet kuuluivat kauas. EmoX kiinnitti katseensa urooseen ja jostakin kumman syystä päätti pyydystää sen itselleen ja kesyttää käyttöönsä. Niinpä hän laati pitkän tähtäimen ovelan suunnitelman ja alkoi pikkuhiljaishuomaamattomasti toteuttaa sitä.

Ensiksi emoX lähetti jo aikuisen poikansa (P)kaveeraamaan sen kaljatarzanin kanssa, kun heillä sattumoisin oli samankaltainen harrastelupohja: tupakkaa, viinaa ja kevyitä huumeita. Ystävystyminen tapahtuikin luontevan nopeasti, eikä aikaakaan kun uroo0 tuli kaveeraamaan kaverinsaP luo (siten myöskin emoX:n vaikutuspiiriin). Siinä vaiheessa emoY:n luontaiset vaistot heräsivät ja hän karjui useasti pihalla emoX:n ikkunan alla avo0:aansa kotiin, joka puolestaan karjui emoX:n ikkunasta takaisin, että hänellä on oikeus olla kaverinsa P:n luona.

Tarinamme seuraavassa jaksossa keskitymme emoX:n seuraavan tason karmeaan pyydystyskeinoon...
351731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Kirjoitetaan tähän väliin pieni luettelo emoY:n kokeilemista keinoista pyydystää karkuunpäässyt avouroo0:nsa takaisin. Huomattuaan uroo0:n enevää viehtymystä jäädä emoX:n vaikutuspiiriin, emoY kokeili naisellista viehätysvoimaansa vilauttelemalla erinäisiä naisellisia sulojaan pihalla toisen naisen ikkunassa tai parvekkeella katselevalle avo0:lleen (ja emoX kiskoi valtaustaan pois katselemasta).

Seuraava koeveto oli mustasukkaistamisyritys. EmoY tarjoili itseään ja sulojaan satunnaisille juopuneille ohikulkijamiehille näkyvästi pihalla auton konepeltiä vasten avo0:nsa katsellessa.

Suunilleen näihin aikoihin sivustaseuraaja oli vetänyt pikaistuksellisen ja pinnallisen johtopäätöksen, että mister0: oli gigolotyyppinen yksinhuoltajaemojen viihdyttäjä. Saalis on helppoa pyydystää ja puutteessa halukasta ja kannatti hypätä sen emon sänkyyn kulloinkin, kenellä sattui olemaan reilummasti rahaa käytössään, kuten emoX:llä, vasta saamansa perintörahat.

Sivustaseuraajan arveluissa oli pohtia, kenen yksinhuoltajaemon viihdyttäjäksi uroo0 seuraavaksi siirtyisi, juotuaan ensin emoX:n perinnön kuiviin. Mutta sivustaseuraaja erehtyi pinnallisuuksissaan, ja emoX paljastui paljon arvioitua ovelammaksi, josta edellisessäni mainittu aikuispoikaP:n syvällisempi juoni kuvioissa selkeytyi vasta myöhemmin, vaikka tarinankerronnallisesti asettautuikin kronologiseen paikkaansa.

Ennakointina seuraavaan näytökseen, mainittakoon, että emoX:llä oli noin viittätoista lähentelevä tyttölapsi, jolla oli hyvin merkittävä rooli uusmies0:n kiinnityksessä ja kesytyksessä. EmoX:n pitkäjänteissuunnitelmallisuus paljastui jälkikäteisanalyysissä, miettiessäni hänen toimeenpanemiaan traagisia farssinomaisspektaakkeleitaan tyttärensä kohdalla...

Äänestä
  • Keskitytään tässä näytelmän osassa hieman emoX:n ja murrosikää tavoittelevan tyttärenT keskinäisiin väleihin. Tapahtuvat ajoittuvat aikaan ennen uroo0:n pyydystämistä naapuriemoY:ltä.

    Arvelisin että kyseessä saattoi olla sellainen "miehenmalli", joita kuulemma on olemassa ja jollaiset kiertelevät järjestämässä yksinhuoltajaemojen lapsille jotain "isällistä" toimintaa, kuljettelevat linskillä ja muissa kivoissa paikoissa. No emoX järjesti tyttärelleenT tämmöisen "miehenmallin", joka kuljetteli T:tä jossakin ja osteli jotain kivaa ja tuli X:n ja T:n kotiin ja jäi jopa öiksi. (välihuomautuksena, emoX on erittäin taitava farmakologinen ihmisten manipuloija, ja pystyy tainnuttamaan ison lapsilaumansa alkuillasta, klo 18-19 nukkumaan 12 tunniksi ja epileptikkolapsensa jopa 24 tunniksi ja ties mitä muuta)

    No joka tapauksessa poliisit tulivat ja veivät "miehenmallin" käsiraudoissa pois. Arvelutulkinta on, emoX sai "miehenmallin" tekemään tyttärelleT jotain sellaista, mistä joutui rautoihin ja emoX oli järjestänyt "miehenmallin" siinä määrin aineiden vaikutuksiin, ettei tämä pärjännyt emoX:n selitysmanialle viranomaisten päidenpyörityksessä.

    Toinen mahtava taidonnäyte oli, kun emoX lähetti muut lapsensa ja koiran ulos (ne pyörivät sitten näköetäisyydellä kännykän kantaman päässä) ja kutsui poliisit ja sairaankuljetusväen paikalle ja puhui suhtkohtnormaalin oloisen tyttärensäT psykiatriseen pakkohoitoon. Siihen meni ehkä tunnin verran aikaa ja tyttöT vietiin pakkopaidassa pois. (käsirauta- ja pakkopaitaelementit olivat emoX:n näyttävyysvaatimuksia viranomaisilta naapureiden nähtäväksi.)

    Tämä jälkimmäinen episodi oli sivustaseuraajasta täysin käsittämätön ja tulkitsin sen silloin joksikin äärimmäisen julmaksi kasvatusoperaatioksi tai rangaistusmuodoksi. Vasta myöhäisempien tapahtumien valossa alkoi raksuttaa mielessä, mikä tarkoitus näillä jutuilla oli.

    Näillä näytelmällisillä episodeilla emoX tuhosi tulevia toimia varten T:n luotettavuuden (psykiatrinen pakkohoitopotilas) mahdollisena todistajana ja jos "miehenmalli" poliisitodistetusti teki T:lle seksuaalista väkivaltaa, on tulevaisuudessa oleva tulkinnallisesti mahdollista, että tytölläT menevät asiat ja henkilöt sekaisin, eikä T:n mahdollisella kertomuksella myöhemmistä tapahtumista ole totuus- eikä painoarvoa.

    Näiden etukäteisien välistoorien jälkeen yritän seuraavalla kerralla päästä kiinni emoX:n, tytärT:n ja uroo0:n kolmiodraamaan.

    Äänestä

  • Sivustaseuraaja kirjoitti:

    Keskitytään tässä näytelmän osassa hieman emoX:n ja murrosikää tavoittelevan tyttärenT keskinäisiin väleihin. Tapahtuvat ajoittuvat aikaan ennen uroo0:n pyydystämistä naapuriemoY:ltä.

    koska poliisi on niin tyhmä että niitä uskoo ja lait on tehty ihmisiä vastaan eikä puolesta.

    tuota satuas.....kuulostaa aika uskomattomalta...

    Kärsivällisyyttä Arvon Lukijat. En ehdi kovinkaan usein tänne kirjoittelemaan ja muistakaa, että toisinaan todellisuus ohittaa uskomattomuudessaan huikemmatkin kuvitelmat.

    Jatkokertomuksen seuraava näytös.
    Sivustaseuraaja ei nyt enää ehkä muista tapahtumien keskinäistä järjestystä aivan tarkasti, koska paljon asioita tapahtui suhteellisen lyhyessä ajassa ja lisäselvityksiä on löytynyt vasta myöhemmin erinäisiä ihmisiä jututtamalla.

    EmoX:n tytärT tuli aikanaan sieltä sairaalakeikaltaan kotiin, siis ilmeisesti avopotilaana ja lääkityksessä ja vaikutti hieman seko-oloiselta. Hän alkoi leikkiä näkyvästi tulitikuilla, muttei saanut sellaista tuhopolttoketjua aikaiseksi kuten vanhempi veljensä erinäisiä vuosia aiemmin.

    Sitten kun emoX oli saanut houkuteltua uroo0:n kattonsa alle, hän työnsi uroota ja tyttöä yhdessä ulkoiluttamaan koiria (Uroo0 näytti taitonsa koirien laumanjohtajana. Koirat tottelivat häntä. EmoX:n ja lapsilauman koirien käsittely oli ollut vähän sitä sun tätä vuosien varrella ja koiria oli kuollut kai toistakymmentä) ja käymään kaupassa yhdessä ja touhuamaan jokapaikassa yhdessä ja tytärT aivankuin puhkesi kukkaan ja mies0 ja tyttöT ilmiselvästi rakastuivat toisiinsa aivan pähkäpäisesti.

    Se oli ällöimelää katseltavaa sivustakin, kun murrosikäinen tyttö ja suunnilleen nelikymppinen ukko kulkee lääpällään kuin pahimmat murkut.

    Sitä ei kestänyt kauan. Yhtäkkiä kaikki olivat vaan jotenkin järkyn olosia ja taas tyttöT:tä vietiin. Tällä kertaa eivät hakeneet viranomaiset vaan ihan siviilinainen ja tyttöT käveli kuin zombie naisen autoon nalle kainalossa ja vaatekassi kädessä ja tyttöT häipyi ilmeisen lopullisesti maisemista ilman jäähyväisten häivääkään. Sivustaseuraaja jäi sillä kertaa täysin tajuttomaksi koko jutusta.

    EmoX talutti uroo0:n pikavihkimykseen ja oveen ilmestyi uroo0:n nimi ja saalis oli laillisesti rengastettu uudelle omistajalle.

    Uroo0:n entinen avoY tiesi myöhemmin kertoa, että emoX oli järjestänyt tyttärelleenT lähestymiskiellon uuden avio-onnensa0 suhteen, eli lähtö tapahtui lain velvoittama.

    Lisäkoukkuja rengastetun leukapielissä väsytystä ja kesytystä varten paljastui, kun uroo0 joskus öisin parkui krapulaisena tunnontuskissaan, että menee kyllä just tunnustamaan lapsenraiskauksensa. Mutta emoX ei päästänyt silloin öisin. Selvinpäin uroo0:sta ei sellaiseen vastuullisuuteen olisi ollutkaan. EmoX:n todistuksesta jäi riippumaan, tuleeko uroo0:lle kakkua häkissä ja jos, niin milloin.

    Uroo0:n muututtua avio0:ksi perheen aikuiset lapset saivat lentää uuden onnen tieltä tiehensä. Luultavasti nämä aikuiset lapset yrittivät saada uusmies0:n käpälälautaan käpälöinnistään, koska joku oikeusjuttu perheelle tuli ja uroo0 nousuhumalissa kovasti uhoili hakkaavansa ja tappavansa niitä "jätkiä".

    EmoX:n pienemmät lapset leikkivät keskenään (häiritsevänkin kovaäänisesti) hiekkalaatikolla perheen sattumuksia ja tapahtumia, että lapsia kuuntelemalla, saa varsin tarkan kuvan sitä, missä milloinkin mennään.

    EmoX puhui todennäköisesti totuttuun tapaansa oikeuden tuomarin kevyesti puolelleen ja kateelliset panettelijat ketoon, vaikka olivatkin tällä kertaa omia lapsia, ja "tytärT:kin äitinsä onnelle kateellisena keksii vaikka mitä mielikuvitusjuttuja, joita ei kannata kenenkään uskoa".

    Huhuillaan, että emoX:llä olisi tuomari- tai juristiveli, mikä vähän jelppii perheen oikeusjutuissa, joita tuntuu tulevan kohtalaisen usein.

    Ai, että miksei naapurit valita lastensuojeluun moisesta? On valittanutkin, useammatkin, monestikin. Mutta lastensuojelutantta on emoX:n perusteellisesti manipuloima ja hyvä tuttu vuosikymmenien ajalta. Lisäksi emoX harrastaa runsaasti naapuruston käänteismanipulointia puhelimessa liki päivittäin kaikkien olennaisien viranomaistahojen suuntaan, että hän ainoana kunnon ihmisena koko talossa ja paikkakunnalla on maan parhain ja hellin ja uhrautuvaisin äiti ja kaikki muut on mielisairaita ja juoppoja ja kateellisia ja vaan vainoaa ja parjaa ja panettelee häntä ja hänen laumaansa ja viranomaistahot sitten uskoo häntä eikä niitä muita, mitkä eivät ole käyneet vastaavanlaista pitkällistä propagandataistelua.

    Seuraavassa jaksossa voitaneenkin keskittyä uuden perheonnen kuvailuun arkiympyröissään.

    Edellisessä jaksossa emoX rengasti toiselta naiselta sieppaamansa villimiehen, ja lehdellä soittelemaan jäänyt emoY pyydysti itselleen toisen samanmoisen ja emojen välinen taistelutilanne rauhoittui hetkeksi aselevonomaiseksi kyräilyksi.

    Uudessa tilanteessa emoX keskittyi uroo0:nsa kesyttämiseen kotikäyttöön. Koska miehelle oli välttämätöntä saada päivittäinen kalja-annoksensa, eikä miestä voinut lähettää omatoimisesti sitä hankkimaan (sellaisessa tilanteessa tapahtui miehen unohtuminen kaljaretkelleen ja kohtuullisen päiväannoksen ylittyminen), naisen oli jatkuvasti vahdittava vierestä uusmiestään.

    Siellä ne sitten istuivat lähikauppojen edustoilla päivät pitkät ja nainen haki miehelle kaljaa muutaman pullon kerrallaan ja raahasi sitten hoipertelevaisensa illalla kotiin ja emoX:n lapset olivat liki hunningolla hoitamattomina.

    Juopottelupaikalla harrasteli sitä samaa paikallinen iso kaljaremmi ja muutamat huumeveikotkin hoitelivat siinä bisneksiään.

    (selvennykseksi: uroo0:lla ei ollut omaa rahaa eikä tuloja, joten hän eleli vain emoX.n kustantamaa huvielämää)

    Seuraava kesytysveto emoX:ltä oli ilmoitus paikalliselle huumehörhölle, ettei hän ala makselemaan miehensä tekemiä velkoja. Ja siitäkös uroo0 säikähti ja jäi kodin turviin ulvomaan pelkoaan, että huumejeppe tulee ja tappaa.

    (Seuraava on varsin pitkälle menevää Poirotmaista päättelyä vähäisistä johtolangoista)
    EmoX.n perhe uusmiehineen lähti hyvin kuuluvasti ja näkyvästi pois kotoa muutamaksi päiväksi, (kuin alibiksi) mitä ei koskaan muulloin ole tapahtunut. Poissaoloaikana lähimetsikössä hakattiin kuoliaaksi vakioparveilupaikan huumehörhö. Talon vesiputket lauloivat aamuyöllä tuntikausia, kun emoX:n tyhjässä kodissa (vain koira kotona) joku oli pitkään suihkussa (kuin veriä pesten). Perheen huomaamattoman paluun jälkeen miehellä oli käsi paketissa ja naarmuilla(kuin tappelun jäljiltä) ja pariskunta jäi pois pysyvästi paikallisesta kaljoitteluringistä.

    Poliisi sitten aikanaan pidätti tapetun huumehörhön hörhöttelykamun, joka kuitenkin oli ollut tapon aikoina niin pöllyssä, ettei muista mistään mitään.

    Huumehenkilöiden oudoista kuolemista tulee mieleen toinenkin tapaus, kun emoX:n viereisessä portaassa valeltiin häiriöitsevä huumehenkilö palavilla ja tuikattiin tuleen hieman ennen uroo0:n pyydystysoperaatiota. Poliisi kuittasi sen tapauksen kaiketi itsemurhaksi tai vahingossa palamiseksi, eikä kenellekään annettu peijaiskakkua.

    Parisuhdekuvioihin kuulumattomista oudoista tempuista mainittakoon, että emoX yrittää ajaa seinäntausnaapurimiestä pois talosta (miehellä saattaa olla liikaa arkaluontoisia kuulohavaintoja seinäntauselämästä). EmoX on kerran viskannut palavia nesteitä omalta parvekkeeltaan naapurimiehen parvekkeelle tulitikun kera ja soittanut sitten palokunnan paikalle, "kun naapurinmies juovuksissa sählää tupakoittensa kanssa" (juttu perustuu sen naapurimiehen omiin kertomuksiin), sivustaseuraajalta jäi silloin itse palotapahtuma havaitsematta ja hirmuisille hälytysajoneuvomäärille piti keksiä mielessään jokin selitys (= sen naapurimiehen kämpässä majaili silloin hyvin spektaakkelimainen nainen (huhuiltiin tupla- tai triplatappajaksi) ja järjesti kaikenlaisia näytelmiä, ja se paloautojuttu tapahtuessaan oli arveltu sivustaseuraajan mielessä vain spektaakkelinaisen ylihälytykseksi juoppojen välisten nahistelujen vammoihin)
    Naapurimiehen karkotusepisodiin liittyy kaksi emoX:n sytyttämää pikkunuotiota miehen oven eteen käytävään ja huhunlevityskampanja, että miehen ulkopuoliset vihamiehet yrittävät polttaa miehen kämppää. (Miehen kämpän ulko-ovi on edelleen mustana ja isännöitsijä vihjaili, että jollekin tulee hatkat).

    Mainittakoon vielä emoX:n suojelustrategia uusmies0:n ja lasten ja koirien julkisiin mokailuihin. Kun mies humalassa hyökkäilee sivullisten kimppuun, nainen soittaa ensimmäisenä poliisit paikalle ja sepittää niille todellisuudelle käänteisen version tapahtumasta. Samaten nainen soittaa jatkuvasti lastensa opettajille korjailuvedoksia lasten "sepitelmiin" ja "pienet koirat aina hyökkäilee heidän niin kiltin susikoiransa kimppuun"

    Tämä pätkä oli vähän harharetkiä varsinaisesta aiheesta, mutta yritän seuraavassa keskittyä jälleen emojen välisiin yhteenottoihin.

    Yhteenoton edellytyksia alkoi rakentaa jo varsin kesyyntynyt villimies eräänä talvisena lauantaiaamuna. Hän kailotti talon pihalla koiraa ulkoiluttaessaan kovalla äänellä kännykkään, että nyt on aika vetää kunnon lärvit. Samalla julistus oli kuin myrskyvaroitus talon muille asukkaille pysytellä pois tieltä, koska lähes kaikki edeltävätkin lärvittelyt olivat päättyneet tappeluihin.

    Miehen päivä kului kaljaa rahdaten ja kitaten ja äänekkyys lisääntyi pitkin päivää ja muut varoivat joutumasta miehen lähettyville.

    Illalla kirkonkellojen moukuessa pyhää alkaneeksi ja miehen raahatessa viimeistä kaupansulkemiskaljakassia kotiin, kohdalle osui miehen entinen avoY uuden miehensä kanssa ja kaikki asianosaiset olivat tukevasti tuiterissa.

    Entinen avoY huomautti äänekkään kärkevästi toisen naisenX kesyttämälle villimiehenjämälle0 jotain lasten tekemisien vahtimisesta (emoX:n yksi poika (siis myös uusmies0:n kasvatusalaisuuteen kuuluva) oli mennyt tekemään nuotion kellari-verkkokomero-varastotilaan ja puolen talon asukkaiden varastokamat olivat siinä ohessa savustuneet säilytyskelvottomiksi ja kaatopaikalle oli lähtenyt puolitoista kuorma-autollista savukamaa, mm. emoY:n kamat ja kaikki asukkaat olivat vähän kärmeissään)

    0-mies ei ottanut moitetta nöyränä vastaan, vaan karjui hirveitä tappouhkauksia entiselle avoY:lleen. Näkemättömiin jäi, tapahtuiko yhteenotossa käsiksikäymistä, mutta 0-mies juoksi uusnaisensa ikkunan alle huutamaan uusnaistaan apuun.

    UusnainenX soitti poliisit paikalle ja entinen avoY miehineen liukeni paikalta. Koko X:n perheklaani oli sitten pihalla odottamassa poliisien saapumista ja talon asukkaat seurasivat uteliaina ikkunoista ja parvekkeilta.

    Poliisipartio saapui paikalle ja kirjasi kynät sauhuten emoX:n sepittämää versiota tapahtumasta, "kuinka talon toisessa päässä asuva
    "joku nainen" vainoaa jatkuvasti hänen niin sopusointuisen harmonista perheidylliä (kuten poliisit hyvin näkevät) (ja horjahteleva mies selittää, kuinka hän niin kovasti rakastaa kaikkia näitä lapsia ja erityisesti tätä tyttöä, (vähän yli kymmenen ikäinen orastavaa murrosikää enteilevä) jota halailee ja pussailee) ja nainen yrittää estellä miehen intoa ja poliisit kirjoittavat kiltisti kaikkea muistiin, tajuamatta koko jutusta höykäsen pölähtävää.

    Ja sivustaseuraajat kuuntelevat järkkyinä, että mieshän melkein tunnusti suoraan seuraavan lapsen raiskausaikomuksensa.

    (vähän myöhemmin se ilmeni tapahtuneenkin, kun kuunteli lasten leikkejä pihalla. Tytölle oli ilmeisesti selitetty, että piiskaus ja raiskaus ovat luonnollisia rangaistuksia tuhmuudesta.)

    Ja nainenX selitti kuinka se kauhea vieras nainen oli hyökännyt hänen niiin kiltin ja rauhallisen miehensä kimppuun ja kaatanut maahan ja kuinka se toinen nainen vainoaa hänen lapsiaankin ja niin kilttiä ja lempeätä susikoiraakin (jolla nyt ihan muuten vaan on pakko pitää aina ulkona kuonokoppaa)

    Poliisiepisodin jälkeen perhe palasi tyytyväisenä kotiinsa ja mies lauleli ja naureskeli pitkin iltaa oikein hyvän oloisen kuuloisena, kun kaljakassikin oli säilynyt yhteenotossa ehjänä.

    Kääk taidan pyörtyä!

    Seuraavana aamuna, kunnon krapulan aikaan, mies0 lähti koiranulkoilutusretkelle näkymättömiin ja taisi viipyä pitkään, kun emoX:n lapset alkoivat säntäillä huolestuneen oloisina pihalla. Lopulta mies tulikin ja niin kertakaikkisen henkihieverisen näköisenä, että Sivustaseuraajan ensiarvelus oli, että nyt siltä on poksahtanut maksa tai haima ja se tekee kuolemaa mitä pikimmin.

    EmoX järjesti taksin paikalle ja lähti viemään miestään lähisairaalan poliklinikalle. EmoX:n kehitysvammaisten lapsien lauma jäi tuhoamaan taloa ja toisiaan ilman valvontaa ja ryminä ja tappelunäänet alkoivat kasvaa huolestuttaviin mittasuhteisiin.

    Muutaman tunnin kuluttua emoX ja miehensä0 kuitenkin palasivat takaisin ja emoX jäi pihalla tutkimaan kallion reunaa ja etsi siitä terävän särmän.

    Jälkihuhuja yhdistelemällä selvisi, että mies oli koiraa ulkoiluttaessaan kaatunut niin pahasti krapulaisena jossakin liukkailla, että selkään tai niskaan oli tullut tikattava haava. EmoX oli sepittänyt molempien päivien tapahtumat yhteen, että miehen entinen avoY oli hyökännyt miehen kimppuun pihalla ja kaatanut tämän vasten kallion särmää ja yrittänyt murskata miehen kallon ja siitä oli tullut hoitoa vaativa haava niskaan tai selkään.

    Ex-avoY ei tiennyt jälkipeleistä mitään ja sitten hänelle tulikin joidenkin kuukausien jälkeen täytenä yllätyshyökkäyksenä emoX:n esittämä kymppitonnin (e) korvausvaatimus miehensä0 kärsimistä kivuista, säryistä ja vammoista. EmoY otti korvausvaatimuksen niin tuohtuneesti, että ryyppäsi näkyvästi maisemassa koko päivän, mikä lienee ollutkin emoX:n tarkoitus.

    EmoX järjesti sitten illalla lastensuojeluviranomaisten viikonloppupartion korjaamaan emoY:n muutaman vuoden ikäisen lapsen yhteiskunnan huostaan. (EmoX oli kutsunut aikaisemminkin, kerran tai kahdesti, lastensuojelijat emoY:n kimppuun) Olisiko asia niin, että kolmannesta kerrasta peli vihelletään poikki. Paikallinen lastensuojeluviranomainen (se mikä on emoX:n hyvä tuttu vuosikymmenien ajalta) saneli sitten kovat ehdot emoY:lle: 15 vuotta selvinpäin, niin voi saada lapsen takaisin.

    EmoY:n seuraava veto oli se, että hän kävi tekemässä rikosilmoituksen kaikista niistä pahoinpitelyistä, mitä kaljatarzan0 oli oli ehtinyt avoaikana hänelle tehdä.

    Nyt tilanne on hiljaisuudessa muhiva. Viekö emoX miehensä sepitteellisen pahoinpitelyn oikeuteen? Ottaako oikeus emoY:n rikosjuttua edes käsiteltäväkseen, jos emoX sepittää siihenkin suuntaan käänteisversiota? Mies0 kärsii kuulemma yhdyskuntapalvelurangaistusta jostakin rötöksistä parhaillaan.

    Tilanne on nykyisellään tässä jamassa. Jatkoa seuraa sitten, kun jotakin uutta tilanteessa tapahtuu tai sitten Sivustaseuraajan on vain muisteltava kertomuksen täydennykseksi muita juttuja emoX:n lauman tekemisistä, joita kyllä riittää.

    EmoX on jollakin ihmeen kostilla saanut rakennettua ympärilleen laajan valheen verkoston, jonka sisäpuolelle merkittävät lähiviranomaistahot, kuten paikallinen sosiaaliviranomainen, lastensuojelutantta, koulujen opettajat, vaihtuvat isännöitsijät, paikallinen huoltofirma, erinäiset poliisit ja jopa oikeuslaitos, ovat vuosikymmenien saatossa huomaamattaan joutuneet. NainenX on vuosikymmeniä käynyt omaa lobbaus- ja manipulointitaistoaan oman perheensä puolesta ja kaikki tahot tuntuvat uskovan häntä.

    Naapuritalon nainenN on vieläkin käärmeissään, kun joutui kärsimään parikymmentävuotta sitten samassa kerrostalossa emoX:n silloisen perheen aiheuttamista häiriöistä, metelistä, hajuhaitoista, siivottomuudesta ja asunnon tuhoamisesta (ehkä polttamisestakin). EmoX:n perhe sai silloin häädön ja pääsi välittömästi vähän parempaan rivitaloon melskaamaan. N ehdotti, että kaikki nykyiset jutut ja temput pitäisi revitellä paikallislehtien mielipidesivuilla julkisiksi, mutta kukapa uskaltaisi ja mikä lehti julkaisisikaan näin uskomattomia. Kunnianloukkausyyte ja korvausvaatimukset olisivat nopea pikavoitto, ellei olisi mitään konkreettista todistettavissa.

    Rivitaloelämän naapurit muistelevat kauhulla emoX:n klaanin aiheuttamia tuhoja ja tulvia ja tapettuja koiria. Rivitaloaikoina emoX:llä oli yksi pyörätuolitason vammainen lapsi, mikä sai kenkää perheestä tähän nykyiseen kerrostaloon muuton yhteydessä. X:ää ei ilmeisesti huvittanut ruveta raahailemaan pyörätuolia portaissa.

    Joitakin pieniä vallankäyttötemppuja viime ajoilta. Kun viimesyksyinen myrsky kaatoi lähikalliolta ison männyn, jäi sen laajan kohollenousseen juuripaakun alle mainio lasten leikkimisluola, jossa naapuritalon lapset leikkivät kaiken talvea. Keväällä, kun emoX:n lapset huomasivat leikkipaikan, hälyytti emoX välittömästi aluehuollon raivaamaan "vaaran" pois ja pistämään nurmikkoa tilalle.

    X-perheen alaiset naapurit muuttivat vasta äskettäin pois, ollakseen tekemättä veritöitä. Muuttaneen perheen mies on ravintolan poke ja bodaava ladonovityyppi ja yötöittensä jälkeen halusi nukkua aamuisin pitkään ja emoX:n parikymppinen vammaispoika tykkäsi hakata vuosikausien ajan vasaralla lattiaa, kun sieltä joku koputti vastaan. Joskus talossa oli suoranainen koputuskonsertti, kun kaikki koputtivat toistensa metelöinnistä. Ja emoX naputti pokemiehelle metelistä ja pokemies perheineen lähti karkuun, ennenkuin tulisi ruumiita.

    Pokemiehen perheen tilalle muutti mustalaisperhe, jonka äidinM emoX värväsi liittolaisekseen. Ensimmäinen temppu oli lavastettu uroo0:n väkivaltanäytös. EmoX sopi mustalaisnaisenM kanssa, että Mmustikki soittaa heti poliisit hätiin, kun emoX alkaa hirveesti kirkuun. No emoX ärsytti vähän 0miestään ja mies rähähti vähän vastaan ja emoX pakeni suihkunjälkeispyyhkeessä käytävään hirveesti kirkuen ja suunnitelma toimi ja poliisit tulivat rauhoittamaan kotisodan ja veivät pöllämystyneen 0miehen putkaan. Koko juttu oli silloin näitä käsittämättömiä X:n tempauksia.

    No nyt emoX on yhdessä musM:n kanssa laatinut kirjallisen vaatimuksen, että koristeistutetut talon eduspensaat ja puut pitää poistaa. Paperi on isännöitsijän pöydällä ja hän pistää nimensä siihen alle ensi maanantaina, jos on emoX:n talutushihnassa ja talon luonnonmyötäinen julkisivuestetiikka tuhotaan. Taustalla lienee emoX:n mystinen lintupelko. Linnut kun tulevat aina näin syksyisin napostelemaan marjoja pensaista. (Tällä viikolla mustarastaat saapuivatkin jo tuomenmarjojen ja mustamarja-aronioiden kimppuun).

    Lapsenriiston kokeneen emoY:n tilanteesta. Lapsensa huostaanotosta järkytyttyään emoY ryyppäsi rajusti pari viikkoa ja mekasti ja makaili kotiavaimet
    hukattuaan oven edessä pihalle öisin. Sitten tilanne rauhoittui ja näkyvä juopottelu loppui ja lapsensa ikävässään emoY tuli nukenvaunujen kanssa kotiin ja hellii nyt sitten varmaan nukkea lapsen korvikkeena.

    EmoX:n terroristikoulutuskeskuksen satoa. Kolmas poika lienee aloittanut tuhopolttoharrastuksensa kunnollisemmin. Noin sadan metrin päässä pojan käymästä erityiskoulusta on alkanut kummallisesti palaa kaikenlaista. Kakkosterroristin tilillä lienee parinsadan tonnin korvausvaatimukset poltteluharrastuksestaan ja ykköspolttelija ei edes ole jäänyt poliisin haaviin, vaikka polttelikin aikoinaan paljon.

    Äänestä

  • Nelisen kuukautta viimeisimmästä kirjoituksesta ja tilanne on rauhoittunut uusiin uomiinsa.

    EmoY, joka joutui lapsenriiston kohteeksi, otti alkurällästelyn jälkeen elämänsä vakavaan harkintaan ja mätkäisi heikkolaatuiset miehenrääppiäisensä huishömpöttiin ja jätti ryypyttelyn kokonaan pois ja sai lapsensa takaisin uhkaillun 15 vuoden sijasta vajaan puolenvuoden jälkeen jouluksi kotiin.

    EmoX:n 0-mies on sopeutettu normaalimaailmanmenoon ja säännölliseen päivätyöhön paikallisessa siivous/huoltofirmassa ja se tyrkkii pikkutraktorilla lumia talojen pihoilta ja päivystää monesti viikonloppuisinkin vastuullisesti huollossa ja käy availemassa ihmisille ovia yleisavaimilla. Ryyppäämiselle jää enää harvoin tehoisaa aikaa, mitä nyt joskus viikonloppuisin. Mustalaiset juottivat siltä yhtenä viikonloppuna jalat alta, mutta raahasivat sentään kotiovelle, eivätkä jättäneet hankeen paleltumaan hengettömäksi.

    (Väliepisodi mustalaisista: ihan vasta äskönyönä, niitä kertyi kymmenkunta pitämään turnajaisia pihalle. Epäselväksi jäi, mistä hyö tappelivat, mutta kova oli huuto ja jostain haettiin kolme machete-tyyppistä viidakkoveistä ja sitten huidottiin kuin murjaanien kuninkaat. Kai pyssyjäkin oli mukana kun välihuutoja oli, "älä ammu", "älä tapa". Ja auto, jonka ympärillä leikittiin piirileikkiä ja sisälläolijoita kiskottiin eri ovista ketoon ja viinapottuja ja naisia kuului myös näytelmään. Mekkalaa riitti toista tuntia, kunnes paikalle houkutellut 2-3 poliisipartiota katkaisivat mekkaloinnin kuin machetella leikaten. Verijälkiä ei löytynyt päivänvalossa, että olisiko heikäläisten keskinäinen mesoaminen enempi vain sellaista uhoamissorttista.(Vaaleitten ja kaaleitten keskinäisissä välienselvittelyissä henget lähtee helpommin, kuten kävi tuossa sadan metrin päässä viime vuonna))

    (Kotimaisesta vastaavasta nokkapokasta, mitä seurailin ovisilmästä käytävässä: Joku oli lähiökapakassa lyönyt jotakin ja menetetty kunnia piti korjata sunnuntaiaamuna kotioloissa. Naapurihuoneistojen miehet ottivat mittaa toisistaan porrastasanteella. Toisella oli leipäveitsi tehosteena ja toinen veteli villasukkapotkuilla kylkiluita ja sisuskaluja ja naamaa itsepuolustukseksi ja huusi poliisia apuun. Poliisia ei tullut, mutta potkitulta lähti puoliso nostelemaan ja mies vaihtoi kämpän päittäin naapuriportaan miehen kanssa. (Seuraava yhteenotto olisikin ehkä tapahtunut jo metsästyskiväärin kanssa, mikä toisella miehellä on))

    Siitä emoX:n miehenkesytysmetodista vielä. Se taannoinen kotoa putkaanraahaaminen toimii pitkänkantaman pelotteena. Aina kun mies alkaa huutamaan yliäänilukemilla, nainen saa sen hiljenemään "poliisi tulee" uhkauksella.

    Melskeperheen pyromaanipoika on vihdoinkin varmaan saatu tuomittua telkien taakse, kun ei ole enää näkynyt maisemissa kuukausiin, eikä paikkakunnalla ole palanut aikoihin yhtään autiotaloa (korvauksia vahingoista ei sensijaan ole vielä kuulunut). Nuorempi veli, mikä aikoi samaan virkaan, älyttiin napata kolmen pikkupalon jälkeen puhutteluun ja äiti raahaa sitä nyt viikoittain johonkin terapiaan.

    Äänestä

  • Sivustaseuraaja kirjoitti:

    Nelisen kuukautta viimeisimmästä kirjoituksesta ja tilanne on rauhoittunut uusiin uomiinsa.

    Uusimpien tiedustelutietojen mukaan kina juontaa juurensa sukupolvien takaisesta verivelasta, mikä otetaan puheeksi aina riittävissä promilleissa ja aletaan uhoilla tilien tasaamisesta. Poliisit kutsui paikalle talon oma puolimustalaisnainen, joka ilmeisesti pelkäsi itsensä ja miehensä puolesta. Poliisi oli korjannut ainakin puoli joukkuetta putkaan rauhottumaan loppuyöksi ja seuraavana päivänä olivat sitten selvin päin käyneet pyytelemässä anteeksi. Epäselväksi jäi, olivatko pyydelleet saamattomuuttaan anteeksi, vai mitä.

    Pyromaanin poissaolosta iloittelu oli turhaa, viikonloppuna se hipsi kotona käymään ja piti terävöittää taas oma nenävärkki savujen haisteluun, jotta tarviiko rynniä ulos salamalähdöillä, kuten monesti aikaisemminkin. Outoja savunhajuja löyhähtelikin ikkunoista, mutta äkkilähtöjä ei tarvittu, eikä palokuntiakaan.

    Se naapurihuoneiston ovikin, mikä oli näyttävän mustaksi poltettu käytävän puolelta, vaihtui viimein puolen vuoden odottelun jälkeen, eikä kenellekään näy mätkityn häätöjä päälle.

    Muuten sama vanha rauha talossa. Huumepiiri pieni pyörii ja ryyppyjengillä maksat jaksaa, mitä se vanha venäläismies kuolla kupsahti ties mihin. Ensin elvytysporukka käväisi ja sitten poliisi ja lopuksi ruumisauto. Poliisit vähän jututtivat alan harrastajia, mutta liekö selvää tullut syistä.

    Äänestä

  • S-seuraaja kirjoitti:

    Edellisissä mainitun miehen on kuultu karjahtelevan kevätyössä (ja muihin kellonaikoihin) kisan voittaneelle naiselleen ja saattaisi olla kuviteltavissa, että exavonsa toimittama pahoinpitelyjuttu on edennyt viranomaiskäsittelyyn ja korvauksia kenties pitäisi maksaa, koska exavon nimeä ja omaa rahattomuutta on korostettu äännähtelyissä.

    Exavonsa hoivaa takaisinsaamaansa lastaan selväpäisen oloisesti, eikä muistakaan miehenroikaleista ole havaintoja.

    Syksyllämainittu taistelu tuomista, laantui kompromissiksi silloin. Isännöitsijä suostui sellaiseen, että pihankoristepuista sahailtiin vähän oksia pois ja kuukauden päästä tuomenkukat ehkä koristavat s-seuraajan parveketta. (Paitsi että uusi mistäänmenneistämitääntietämätön uusi isännöitsijä on remmissä.)

    Portaan yksinäinen juoppo mies on saanut jostain rahaa ja on pystynyt kuuluvasti juomaan jo kaksi viikkoa putkeen. Eilen hukkasi avaimensa ja nyt ovi rötköttää auki sen aikaa, kun uutta juomalastia tarvii hakea. Ulkonäkö alkaa olla jo hieman rempallaan. Silloin tällöin pidemmän juomisen päätteksi sille iskee viinakrampit päälle ja sitten sitä raahataan piipaa-autolla vetreytykseen. Yksi juomaveikko sillä kupsahtikin tässä jonain vuonna ruumisautokyytiläiseksi. Jäljellejääneen vakioituneisiin tapoihin kuuluu ulko-oven lasin särkeminen aina silloin, kun olemassaolevakaan avain ei osu lukkoon. Niitä särkylaseja on varmaan jo montakymmentä. Hänellä on irtolaistyyppinen veli, mikä asustaa enimmäkseen talon kellarivarastossa. On harrastanut sitä jo muutaman vuoden.

    Talon 90-vuotiaan sokeritautisen mummon rahakukkaron pullea sisältö on oudosti kadonnut muistamattomuuspuuskauksen aikana. Epäilykset kohdistuvat saman portaan triplamurhaajaksi epäiltyyn, joka on aikaisemminkin avuliaasti sosialisoinut mummon koruja ja mm. kotiavaimen.

    Pyromaanipoikaa ei ole pariin kuukauteen näkynyt kotinsa maisemissa, mutta paikkakunnalla kärähtelee hänen metodiikkansa mukaisesti tyhjilleen jätettyjä taloja kerran pari kuussa.

    Reilu kuukausi mennyt edellisestä ja tuomen kukkanupputertut röyhistyvät lupaavasti "linnunpesän reunalla". Huoltomies kävi syksyis-puu-mekkalan jälkinäytöksenä sipeltämässä pihan mustamarja-aroniat ketoon, harvennetut tuomet saivat jäädä.

    Portaikon holimanteri ei ole saanut hommattua uutta avainta kämppäänsä ja ovi on ollut päälle kuukauden takalukittuna avoimeksi ja sulkemisvälineenä on ovenrakoon kiilattu lehti. Uusisännöitsijä kävi tsekkaamassa tilannetta, mutta mikään pykälä ei kai velvoita asukasta sulkemaan oveaan. Paikallinen humandeerausväki on massiivisemmin tunkemassa huonoilla säillä kämppään sateensuojaan. Hyvilläkeleillä parveilu tapahtuu lähempänä viinakauppaa. Tänään päähumandeerius kuukahti pysäkinpenkiltä suoraan päälleen katuun ja piipaaväki vei paikkaukseen.

    Hyvinvointivaltion rappeutuneisuudentaso paljastunee siinä, kuinka pian potilas palautuu kuvioihin. Romahtaneen terveydenhoidon tapauksessa kundi (saattaa olla entinen poliisi tai insinööri omien puheittensa mukaan) palailee jo tänäiltana tai ainakin huomenna, kun tolpillaan pysyy, ehjäksilaastaroituna jatkamaan hitaan loppunsa toimeenpanemista. Jos terveystoimi olisi voimissaan, jepeltä otettaisiin ainakin verikoe, josta todettaisiin henkihieveriysaste ja pidettäisiin ainakin pari viikkoa kuntoutumassa. Joten seuraillaan.

    Männeenvuotiset isot palot tuntuvat jatkuvan ympäri eteläistä maata harvakseltaan, jollaisia ajattelen paikallisterroristikoulutuskeskuksen ykköspyromaanin harrasteiksi.

    Eilisissä mustalaismelskeissä esiteltiin hyvin päihtyneen näyttävästi pientä käsiasetta, mutta ei toistaiseksi ammuskeltu mitään eikä ketään.

    Talon huumeäfäärit jatkuvat entisenoloisesti yötä päivää, eikä yhden sen harrastealan jaloillaanpysymättömän ikkunansärkijän kiinnijääminen poikinut sen kummoisempia tutkinnallisia seuraamuksia.

    Se päähumandeerius palasi samana iltana ja on jo taas kerran säpälöinyt ulko-oven lasin. Sen naapurismies yritti pakkolukita häiritsevän oven muttei onnistunut ja vei sisään hirveän ukaasin ja ovi on pysynyt muutaman päivän kiinnikiilattuna. Toisen puolen naapurinsa sai jollain ulkomaanmatkalla kuolion varpaaseen, mikä amputoitiin pois ja nyt pelkää pöpöjä, kun paikkakunnan rappioitunein kurjalisto tramppaa viereisessä kämpässä.

    Nyt paikkakunnan juoppojengille on kyllä jostakin järjestynyt varsin muheva rahatukku, kun koko sakki on ollut jo useampia viikkoja putkeen äärikännissä. Poliisin älytöntä saamattomuutta on se, kun asia on kaikille ilmiselvä, mutta ilman selkeää rikosepäilyä, rahojen alkuperää ei ole soveliasta kysellä. Joko naapuriportaan rikas mummo on kynitty sekavuudessaan tai kolkattu ja kynitty tai sitten on muun rikoskeikan rahat jaossa.

    Talossa oli kevättalkoot, jotka päättyivät kaikkien talkoiden klassiseen tappelukohtaukseen. Ketjun alkupuolella mainittu nollamies saapui reteesti ja reteessä kunnossa kuorma-autokyydityksenä keskelle talkootouhua ja ensimmäinen kauaskuuluinen rähinä kohdistui oman perheen koiranulkoilutusmetodiikkaan.

    Seuraava rähinä olikin isompi, kun em exavonsa sanoi jotain kärkevää ja mies hyökkäsi kaiken kansan katsellessa nyrkein naisen kimppuun, joka puolustautui haravanvarrella, niin että harava hajosi. Loppu olikin sitten herjausten karjumista vailla mitään tolkkua, kunnes muu väki painui grillaamaan makkaraa ja miehen uusvaimo raahasi räyhyrinsä kotiin.

    Äänestä

  • Sivustaseuraaja kirjoitti:

    Nelisen kuukautta viimeisimmästä kirjoituksesta ja tilanne on rauhoittunut uusiin uomiinsa.

    EmoY, joka joutui lapsenriiston kohteeksi, otti alkurällästelyn jälkeen elämänsä vakavaan harkintaan ja mätkäisi heikkolaatuiset miehenrääppiäisensä huishömpöttiin ja jätti ryypyttelyn kokonaan pois ja sai lapsensa takaisin uhkaillun 15 vuoden sijasta vajaan puolenvuoden jälkeen jouluksi kotiin.

    EmoX:n 0-mies on sopeutettu normaalimaailmanmenoon ja säännölliseen päivätyöhön paikallisessa siivous/huoltofirmassa ja se tyrkkii pikkutraktorilla lumia talojen pihoilta ja päivystää monesti viikonloppuisinkin vastuullisesti huollossa ja käy availemassa ihmisille ovia yleisavaimilla. Ryyppäämiselle jää enää harvoin tehoisaa aikaa, mitä nyt joskus viikonloppuisin. Mustalaiset juottivat siltä yhtenä viikonloppuna jalat alta, mutta raahasivat sentään kotiovelle, eivätkä jättäneet hankeen paleltumaan hengettömäksi.

    (Väliepisodi mustalaisista: ihan vasta äskönyönä, niitä kertyi kymmenkunta pitämään turnajaisia pihalle. Epäselväksi jäi, mistä hyö tappelivat, mutta kova oli huuto ja jostain haettiin kolme machete-tyyppistä viidakkoveistä ja sitten huidottiin kuin murjaanien kuninkaat. Kai pyssyjäkin oli mukana kun välihuutoja oli, "älä ammu", "älä tapa". Ja auto, jonka ympärillä leikittiin piirileikkiä ja sisälläolijoita kiskottiin eri ovista ketoon ja viinapottuja ja naisia kuului myös näytelmään. Mekkalaa riitti toista tuntia, kunnes paikalle houkutellut 2-3 poliisipartiota katkaisivat mekkaloinnin kuin machetella leikaten. Verijälkiä ei löytynyt päivänvalossa, että olisiko heikäläisten keskinäinen mesoaminen enempi vain sellaista uhoamissorttista.(Vaaleitten ja kaaleitten keskinäisissä välienselvittelyissä henget lähtee helpommin, kuten kävi tuossa sadan metrin päässä viime vuonna))

    (Kotimaisesta vastaavasta nokkapokasta, mitä seurailin ovisilmästä käytävässä: Joku oli lähiökapakassa lyönyt jotakin ja menetetty kunnia piti korjata sunnuntaiaamuna kotioloissa. Naapurihuoneistojen miehet ottivat mittaa toisistaan porrastasanteella. Toisella oli leipäveitsi tehosteena ja toinen veteli villasukkapotkuilla kylkiluita ja sisuskaluja ja naamaa itsepuolustukseksi ja huusi poliisia apuun. Poliisia ei tullut, mutta potkitulta lähti puoliso nostelemaan ja mies vaihtoi kämpän päittäin naapuriportaan miehen kanssa. (Seuraava yhteenotto olisikin ehkä tapahtunut jo metsästyskiväärin kanssa, mikä toisella miehellä on))

    Siitä emoX:n miehenkesytysmetodista vielä. Se taannoinen kotoa putkaanraahaaminen toimii pitkänkantaman pelotteena. Aina kun mies alkaa huutamaan yliäänilukemilla, nainen saa sen hiljenemään "poliisi tulee" uhkauksella.

    Melskeperheen pyromaanipoika on vihdoinkin varmaan saatu tuomittua telkien taakse, kun ei ole enää näkynyt maisemissa kuukausiin, eikä paikkakunnalla ole palanut aikoihin yhtään autiotaloa (korvauksia vahingoista ei sensijaan ole vielä kuulunut). Nuorempi veli, mikä aikoi samaan virkaan, älyttiin napata kolmen pikkupalon jälkeen puhutteluun ja äiti raahaa sitä nyt viikoittain johonkin terapiaan.

    Olen kirjoitellut näihin joitakin viitteenomaisia pätkiä perheen äidin pyromanisoivista kasvatusmetodeista (pidemmin ja perusteellisemmin muilla palstoilla) ja tuloksellisuudesta, että yksi oikeuteen asti päätynyt varma tapaus ja toinen varsin todennäköinen suurpolttelija, joka ei liene jäänyt vielä kiinni ja kolme aloittelevais-satunnaispolttelijaa.

    Paikkakunnalla perheen lasten tilillä voinee olla parinkymmenen viime vuoden ajalta yhteensä viitisenkymmentä eri kokoista, palokuntaa tarvinnutta tulipaloa: roskakatoksia, autoja, autiotaloja, koulurakennuksia, päiväkoteja, kauppa, jäähalli ja muuta pientä ja korkeintaan muutama mukana palanut laitapuolen kulkija.

    Polttelut jatkuvat edelleen. Viime viikolla meni jälleen julkistiloja remonttiin ja tälläkin viikolla paloautoja ujelteli lupaavasti (ei ole vielä näkynyt paikallislehdessä, mikä oli tämän viikon sytytys).

    Kuulin vasta, että puolisen vuotta sitten poika oli oli ollut oikeudessa paloista ja oma äiti toimi todistajana jutussa, joten oikeuslaitosta on höynäytetty taas pahan kerran, eikä korvauksia ole tulossa kelleen kärsineille.

    Koko kaikkinaisen rötöstelyhistoriansa vuoksi perheen äiti ei nauti paikkakunnalla kovin suurta suosiota, eikä uskalla liikkua enää yksin ulkona. Yleensä hänellä on mukana iso susikoira turvana ja useimmiten myös melkein täysikasvuinen kehitysvammainen poika huutamassa apua, jos joku aikoo käydä kimppuun.

    Äänestä

  • kuulumisia kirjoitti:

    >>Kuulin vasta, että puolisen vuotta sitten poika oli oli ollut oikeudessa paloista ja oma äiti toimi todistajana jutussa, joten oikeuslaitosta on höynäytetty taas pahan kerran, eikä korvauksia ole tulossa kelleen kärsineille.

    Äänestä

  • kuulumisia kirjoitti:

    Olen kirjoitellut näihin joitakin viitteenomaisia pätkiä perheen äidin pyromanisoivista kasvatusmetodeista (pidemmin ja perusteellisemmin muilla palstoilla) ja tuloksellisuudesta, että yksi oikeuteen asti päätynyt varma tapaus ja toinen varsin todennäköinen suurpolttelija, joka ei liene jäänyt vielä kiinni ja kolme aloittelevais-satunnaispolttelijaa.

    Paikkakunnalla perheen lasten tilillä voinee olla parinkymmenen viime vuoden ajalta yhteensä viitisenkymmentä eri kokoista, palokuntaa tarvinnutta tulipaloa: roskakatoksia, autoja, autiotaloja, koulurakennuksia, päiväkoteja, kauppa, jäähalli ja muuta pientä ja korkeintaan muutama mukana palanut laitapuolen kulkija.

    Polttelut jatkuvat edelleen. Viime viikolla meni jälleen julkistiloja remonttiin ja tälläkin viikolla paloautoja ujelteli lupaavasti (ei ole vielä näkynyt paikallislehdessä, mikä oli tämän viikon sytytys).

    Kuulin vasta, että puolisen vuotta sitten poika oli oli ollut oikeudessa paloista ja oma äiti toimi todistajana jutussa, joten oikeuslaitosta on höynäytetty taas pahan kerran, eikä korvauksia ole tulossa kelleen kärsineille.

    Koko kaikkinaisen rötöstelyhistoriansa vuoksi perheen äiti ei nauti paikkakunnalla kovin suurta suosiota, eikä uskalla liikkua enää yksin ulkona. Yleensä hänellä on mukana iso susikoira turvana ja useimmiten myös melkein täysikasvuinen kehitysvammainen poika huutamassa apua, jos joku aikoo käydä kimppuun.

    Paikallisen ulkoilmateatterin päärakennus, lastentarha ja asukastila kärvennettiin viime viikonloppuna totaalisesti, kun edellinen polttoyritys pari viikkoa sitten sammutettiin liian pikaisesti. Pyromaanipentueen vakiotyylillä. Ei mitään barbaarista tiloihin tunkeutumista, vaan kaadetaan vaan jotain palavaa nestettä jostakin rakosesta, niin että se valuu sisätiloihin ja tulta perään, tai sytytetään jotain hyvin iloisesti palavaa tavaraa ulkoseinän vieressä, jolloin nousevat liekit polttavat tien katonrajasta sisätiloihin. Edellisen palon jälkeen rakennusta kuviteltiin korjattavan, mutta nyt se menee kaikkine sisuskamoineen kaatopaikalle ja lasku on satoja tonneja.

    Tyyppiä voisi luonnehtia lapsuuden karvaiden kokemuspaikkojen kostajaksi. Perhe kävi koko laumalla poltetussa paikassa lastenruokailuissa 90-luvun alussa ja voi hyvin kuvitella, että muut lapset ovat kiusanneet löyhkäsakin lapsia ja nyt aikuiseksi kasvanyt terroristi käy polttamassa kaikki kiusaamispaikat poroksi.

    Sunnuntain vastaisena yönä pyromaanipoika kävi exkodissaan keskiyön kieppeillä ja sen sairaan mielipuolinen naurunrähätys herätti varmaan puoli taloa. Mitä siitä, mitä palaa, kun käräjäoikeus kerran vapautti kaikista kaupungin korvausvaatimuksista edellisessäkin tapauksessa. Seuraavaksi saattaisi palaa pojan erityiskoulu, joka on helpostisyttyvää parakkityyliä. Ongelma on vain siinä, että paloasema on parinsadan metrin päässä. Toinen ehdokas voisi olla vastapalaneen vieruspäivis.

    Pahin vaihtoehto on että se käy polttamassa oman entisen kotinsa. Silloin saattaa tulla jo muitakin rumihia kuin joutavia laitapuolen kulkijoita.

    Kokoilin näitä muitakin kirjoitelmia anteeksiannon edelliseen vähän varuiksi, jos joskus tarvitsisi johonkin. On siellä muitakin poliisintarpeellisia.

    Äänestä

  • S-seuraaja kirjoitti:

    Se päähumandeerius palasi samana iltana ja on jo taas kerran säpälöinyt ulko-oven lasin. Sen naapurismies yritti pakkolukita häiritsevän oven muttei onnistunut ja vei sisään hirveän ukaasin ja ovi on pysynyt muutaman päivän kiinnikiilattuna. Toisen puolen naapurinsa sai jollain ulkomaanmatkalla kuolion varpaaseen, mikä amputoitiin pois ja nyt pelkää pöpöjä, kun paikkakunnan rappioitunein kurjalisto tramppaa viereisessä kämpässä.

    Nyt paikkakunnan juoppojengille on kyllä jostakin järjestynyt varsin muheva rahatukku, kun koko sakki on ollut jo useampia viikkoja putkeen äärikännissä. Poliisin älytöntä saamattomuutta on se, kun asia on kaikille ilmiselvä, mutta ilman selkeää rikosepäilyä, rahojen alkuperää ei ole soveliasta kysellä. Joko naapuriportaan rikas mummo on kynitty sekavuudessaan tai kolkattu ja kynitty tai sitten on muun rikoskeikan rahat jaossa.

    Talossa oli kevättalkoot, jotka päättyivät kaikkien talkoiden klassiseen tappelukohtaukseen. Ketjun alkupuolella mainittu nollamies saapui reteesti ja reteessä kunnossa kuorma-autokyydityksenä keskelle talkootouhua ja ensimmäinen kauaskuuluinen rähinä kohdistui oman perheen koiranulkoilutusmetodiikkaan.

    Seuraava rähinä olikin isompi, kun em exavonsa sanoi jotain kärkevää ja mies hyökkäsi kaiken kansan katsellessa nyrkein naisen kimppuun, joka puolustautui haravanvarrella, niin että harava hajosi. Loppu olikin sitten herjausten karjumista vailla mitään tolkkua, kunnes muu väki painui grillaamaan makkaraa ja miehen uusvaimo raahasi räyhyrinsä kotiin.

    Aiemminkin mainittu äärihumaloiva naapurimies sai vihdoin viimein häädön.

    Hänellä oli tapana hukata säännöllisesti oman kotinsa avain ja sitten huolto kävi avaamassa oven ja ovi oli kuukausia auki käytävään, kun uuden avaimen hinnalla sai sentään monta pulloa juotavaa. Jos joku soitti kärmeissään avoimesta ovesta leyhähtelevästa löyhkästä huollon lukitsemaan oven, kuten tapahtui ainakin miehen sairaala- ja putkakeikan aikana, mies majoittui portaikkoon asumaan ja portaikko sai toimittaa myöskin ulkohuoneen virkaa ja siellä oli sitten lätäköitä ja läjiä. Aikalukittuvasta ulko-ovesta pääsi rappurallilla läpi lasien sisään ja niitä kilikaleja kertyi varmaan toistakymmentä. Kämppä meni likaisuudessaan täyspesuun ja maalaukseen. Olio ei raaskinut käyttää vettä, kun sai vuokraan mukaan lasketusta vesimaksusta palautuksina ryyppyrahaa.

    Nykyisin otus budjailee jonkun toisen nurkissa lähimaisemissa, koskapa raahasi ontuillen pullokuormaa Alkoon.

    Toinen ilouutinen mitä ilmeisimmin lienee naapuriportaan huumekauppiaan häätö. Jykevällä harrikalla liikkuva, ladonoven kokoinen, häätölappusten jakelija isännöitsijä/ulosheittäjä kävi asioimassa sielläkin ja eilisiltahämyssä huumehörhelöiden näköistä väkeä kävi roudaamassa huumebaarin odotustilan kalustuksen pois. Pyöräkellarissa, joka toimi varasisäänkäyntinä huumeluukkuun, oli mukava sohvakalusto, sohva ja kaksi nojatuolia. Samalla lähti muutakin kamaa ja yksi maastopyörä.

    Äänestä

  • Sivustaseuraaja kirjoitti:

    Uusimpien tiedustelutietojen mukaan kina juontaa juurensa sukupolvien takaisesta verivelasta, mikä otetaan puheeksi aina riittävissä promilleissa ja aletaan uhoilla tilien tasaamisesta. Poliisit kutsui paikalle talon oma puolimustalaisnainen, joka ilmeisesti pelkäsi itsensä ja miehensä puolesta. Poliisi oli korjannut ainakin puoli joukkuetta putkaan rauhottumaan loppuyöksi ja seuraavana päivänä olivat sitten selvin päin käyneet pyytelemässä anteeksi. Epäselväksi jäi, olivatko pyydelleet saamattomuuttaan anteeksi, vai mitä.

    Parisen viikkoa sitten lauantaiehtoon hämärän hiiviskellessä maisemiin kuului taasen tuttu hälytyssireenin lähestyvä ääni ja ikkunasta vilkaisten hälytysääni loppui puolen kilometrin päässä ja vilkutkin hieman myöhemmin. Poliisit ovat nääs saapuvinaan salaa. Auto kaarsi pihaan ja niitähän oli pihalla jo ennestäänkin. Yhteensä viisi poliisiautoa ja kaksi ambulanssia ja mukaan neljän tunnin operaatioon ehti vielä pari väkivaltayksikön tutkimusautoakin.

    Jepet ravasivat mustalaisten asunnon, pyykkituvan ja huumerapun väliä ja joutilaat huiskivat taskulampuillaan pitkin pimeitä lähimetsiä.

    Arvelukseksi jäi, että mustalaiset ovat vanhasta tottumuksesta sotkeutuneet johonkin veritöihin (kun verijälkiäkin löytyi). Muutama vuosi sitten kotoisten mustalaisten kaiketi tutut heimolaiset tuikkasivat naapuritalon miehen hengiltä tuossa parinsadan metrin päässä.

    Tämäkin juttu selvisi myöhemmin. Mustalaiset eivät olleet itse kotona vaan naapuriportaan huumepuodin asiakas oli rikkonut parvekkeen oven lasit ja käynyt keräilemässä hieman rahanarvoisia matkamuistoja ja sullonut ne lapsen koulureppuun ja mennyt pyykkituvalle lajittelemaan saalista.

    Voro oli hieman särkenyt itseään laseissa ja verijäljistä oli tunnistettu vanha tuttu, joka oli ollut Aurorassa hoidossa C-hepatiitin vuoksi ja lähtenyt sieltä lätkimään, siis ostelemaan lisää kamaa.

    Mustalaisilla ei ollut vakuutuksia ja arvokamat ja rosvo lienevät edelleen tietymättömissä. Poliisit ovat poimineet jutun jälkeen hieman huumeväkeä maisemista rautoihin ja joku on puhunut, että kauppiaallekin yritetään häätöä. Aikaisemmin luulemani häätö ei siis vielä ole toteutunut.

    Mustalaiset ovat nyt kovaa vauhtia muuttamassa pois talosta, eivätkä enää missään tapauksessa ensimmäiseen kerrokseen, johon voi kävellä suoraan parvekkeelta sisään. Edellisestä asunnostaan he muuttivat tänne "rauhallisempiin" maisemiin, kun heillä kuulemma oli ollut liikaa hulinaa vierailijoista.

    Häädön saanut humanteri pyörii nyt asunnottomana etupäässä toisten alan harrastajien kämpissä viereisessä portaassa.

    Pyromaaniperheen muualla majaileva nuori toivo kävi muutamana iltana exkotonaan. Ekakerralla oli hirveä mekkala, kun poika oli jostain mömmöistä sekona tappelemassa pihalla sekonuorison kanssa ja parvekkeelta muu perhe rääkyi omia ohjeitaan ja kotona sitten äiti hiljensi sen nopeasti. Toinen oli tavanomaisempi vierailu, kun naapuritaloon rynnisti viisi paloautoa. Poika oli mitä ilmeisimmin harjoitellut vanhaa pravuuriaan (ainakin kuutisen tapausta tiedossa), heittelemällä jotain palavia juttuja ihmisten parvekkeille. Toinen tapa on kaataa tolua tai jotain muuta palavaa rakennuksen raosta sisään ja sytyttää.

    Tavallisin "molotovi"malli on tiukalle rullalle kääritty sanomalehti, jonka sisään on tungettu sytyttimeksi ilotuliteruutia, palavaa nestettä tai jotain vastaava. Pimeässä paketti lentää huomaamattomasti korkeallekin ja jää hiljakseen palamaan. Jos lähellä on jotain helposti syttyvää, palosta voi kehkeytyä isokin. Ties vaikka poju olisi käynyt Kirkkonummellakin, kun sielläkin hieman paloi, varuskunnan varasto ja Evitskogissa talo.

    Äänestä

Porras tyhjenee pikkuhiljaa häiriöjengeistä.

Ensin yksinäishumanteri hukkailtuaan aina avaimensa ja majailtuaan joko portaikossa tai pidettyään oveaan auki kuukausitolkulla sai lähtöpassit. Viimetöikseen taisi juottaa talon taiteilijan mullan alle. Kämppä on pysynyt nyt jo kuukausia tyhjänä. Vain remonttimiehet kävivät maalailemassa.

Mustalaispopula otti pikahatkat, kun huumehörho kiipesi parvekkeen kautta sisään, keräsi arvokamat ja sotki hepatiittiverellään paikat. Heidänkin kämppänsä on pysynyt jo pitkään tyhjänä.

Seurailtu pyromaanikouluttamoperhe 0-miehineen ja kieroemoineen tekee lähtöä ja aiheuttaa muuttaessaankin häiriötä täyttämällä jätteillään koko talon jätekatoksen lattiasta kattoon saakka useita kertoja, niin että roskalaatikot hautautuvat jätteiden alle tyhjentämättömiin.

Nuorin poitsunsa kutsui jo palokunnankin uuden osoitteensa pihaan katselmukseen. Kortti pois kännystä, niin jäljitys ei onnistu (kuten puolenkymmentä kertaa viime vuonna tämänkin asunnon vieruspihakutsuissa. Muisti ne meitä naapureitakin yrittämällä tilata pilailumielellä pitsavuoren. Onneksi pitseriassa sentään järki leikkaa ja soittivat varmistussoiton.

Ilmanlaatu talossa parani huikeasti, kun löyhkäset ovat olleet jo muutaman päivän poissa ja suuri hiljaisuuskin on saapunut, kun emo ei kirvaa kaikenpäivää pennuilleen, koira ei hauku ja ulvo eikä öisiin ja viikonloppuisiin tappeluihin ja niiden selvitys-ambulanssi- ja poliisitrafiikkiin tarvi herätä kaikin öin enää.

Äänestä
  • Häiriöperheen muuton taustalla saattoi piileskellä taistelukumppanin katoaminen. Se jutussa mainittu toinen emo muutti syksyllä muihin maisemiin, joten ei jäänyt lähimaisemiin aktiivitaistelukumppaneita.

    Noissa joissakin jutuissa mainittu porrastappelija keittiöveitsen kanssa, mikä muutti naapuriportaaseen, näkyi menevän ambulanssikuljetuksella pois, vielä hengissä, mutta lähes tunnistamattomaksi luurangoksi itsensä juopotelleena.

    Jutuissa kaiketi mainitsematon talon asukki, vanha kalastaja, ehkera pullonkallistelija hänkin, näkyi syksyllä osallistuneen ryyppyseurueen "melkein kuoliaaksijuottamisiin", kun suunnisti selaisten jälkeen määrätietoisesti talonseinustaa seuraillen ja maassakontaten kohti omaa porrastaan. Talossa olevan aukon vuoksi seinänseuranta johtikin pyykkituvan ovelle, josta poliisit saattoivat korjata hänet huomiinsa. Meni harrastuksistaan niin huonoon kuntoon, että siirrettiin sairaalaan asustamaan ja kämppä tyhjennettiin toisesta kerroksesta suoraan roskalavalle kovalla kolinalla. Hän otti raskaasti muutama vuosi sitten sen kun oma lapsi meni hukkumaan veneonnottomuudessa ennen isäänsä.

    Äänestä

  • jatkuu kirjoitti:

    Häiriöperheen muuton taustalla saattoi piileskellä taistelukumppanin katoaminen. Se jutussa mainittu toinen emo muutti syksyllä muihin maisemiin, joten ei jäänyt lähimaisemiin aktiivitaistelukumppaneita.

    Noissa joissakin jutuissa mainittu porrastappelija keittiöveitsen kanssa, mikä muutti naapuriportaaseen, näkyi menevän ambulanssikuljetuksella pois, vielä hengissä, mutta lähes tunnistamattomaksi luurangoksi itsensä juopotelleena.

    Jutuissa kaiketi mainitsematon talon asukki, vanha kalastaja, ehkera pullonkallistelija hänkin, näkyi syksyllä osallistuneen ryyppyseurueen "melkein kuoliaaksijuottamisiin", kun suunnisti selaisten jälkeen määrätietoisesti talonseinustaa seuraillen ja maassakontaten kohti omaa porrastaan. Talossa olevan aukon vuoksi seinänseuranta johtikin pyykkituvan ovelle, josta poliisit saattoivat korjata hänet huomiinsa. Meni harrastuksistaan niin huonoon kuntoon, että siirrettiin sairaalaan asustamaan ja kämppä tyhjennettiin toisesta kerroksesta suoraan roskalavalle kovalla kolinalla. Hän otti raskaasti muutama vuosi sitten sen kun oma lapsi meni hukkumaan veneonnottomuudessa ennen isäänsä.

    Noissa aikaisemmissa kiejoituksissa seurattu kahden emon taistelu miehestä jatkuukin heidän uusissa osoitteissaan. Asuvat lähiökadun vastakkaislla puolilla olevissa vuokrakerrostaloissa näköetäisyydellä toisistaan. Kamppailuobjektina oleva mies oli bongannut entisen naisensa omasta ikkunastaan ja lähtenyt vierailukäynnille, jolloin nykyinen nainen oli soittanut poliisit vapauttamaan toisen naisen 'vankinapitämän' miehen. Poliisit olivat vain kysyneet, onko mies vapaaehtoisesti viereisilla ja kuultuaan myönteisen vastauksen, jättäneet jatkamaan vierailuaan.

    Sen pyromaanis-terroristisen löyhkäsperheen jäljiltä kämppä meni täydelliseen remonttiin. Kaikki irtoava: sisäovet, keittiökalusteet ja kaikki kaapit, suihkuseinät, lattioiden linoleumimatot, joitakin kipsiväliseiniäkin rahdattiin remonttifirman toimesta kaatopaikalle. Remontti kesti kaksi kuukautta ja kaikki pinnat menivät uusiksi. Se oli jo kolmas perheen täydellisesti tuhoma kaupungin vuokrakämppä.

    Se monesti mainittu ja oikeudessakin tuomittu perheen pyromaanipoika on siirtynyt askelta raskaampaan rikostamiseen ja tappanut tässä joitakin kuukausia sitten tuossa vajaan puolen kilometrin päässä mustalaisnuorukaisen. Suunnilleen siinä samassa talossa, josta oli se parisen vuotta sitten kuoliaaksi hakattu huumenuorukainen, josta kirjoitin kuinka teosta silloin vangittu toinen hörhö ei muistanut pilveilyltään mitään ja pyromaanien silloin tyhjässä kämpässä lauloi suihku tuntikausia juuri tappoyönä. Epäilyttävästi puheena olevassa tapettujen talossa paloi yksi kämppäkin tässä alkuvuonna.

    Saa nähdä vaietaanko homma jälleen olemattomiin ja jätetään päästään pipin kehitysvammaisen huvit ja harrasteet tuomitsematta ja annetaan kuljeskella vapaana jatkamassa touhujaan.

    Pikkuveljensä jatkaa pilailupalohälytysten tekemistä. Kortti pois kännystä ja hätänumeroon hätääntyneellä äänellä palohälytys ja paloautojen, ambulanssien ja poliisien armada rynnistää pillit vinkuen ja valot vilkkuen ikkunan alle ihailtavaksi. Kerran pari kuussa ja tavallisimmin perjantai-iltaisin, viimeksi toissapäivänä.

    Talon tyhjenemisen seurauksena tässä portaassa on nyt tyhjillään terroristien viisiö, mustalaisten kolmio, huumeviljelijöiden kaksio ja kuoliaaksijuottajan yksiö. Naapuriportaan huumekauppias vietiin viimeinkin raudoissa pois sankan asiakaskunnan ohessa. Tappelijana mainittu lokakuski jäi eläkkeelle ja yrittää juoda nyt itsensä pikaisesti hengiltä.

    Äänestä

  • mielenkiintoisiakin vielä kirjoitti:

    Se hengiltä kuristettu mustalainen ei ollut nuorukainen, vaan hyvin tunnettu aikuinen mies, joka on ollut varsin havaittu maisemassa vuosikausia eikä suinkaan positiivisesti. Erilaisten aineiden välittäjä ja kauppias, rahan vippailija kiskurikoroilla ja kurjaliston viimeisimpienkin sosialisoija ja kaikenlaista muuta epämukavaa. Melkein tekisi mieli suositella sellaisen päiviltäpäästäjälle oikein tapporahaa. Molempi parempi. Yhdestä häiriöoperaattorista päästiin ja toinenkin häiriö, se pyromaani-hengiltäpäästäjä kenties pysyy nyt lukittujen ovien takana jossain suljetussa paikassa.

    Remontteerattuun isoon kämppään muutti kaakkois-aasialaisilta näyttävä suurperhe, jonka koosta en ole vielä edes päässyt perille, ehkä kymmenkunta tai niillä main.

    Huumekämpän tyhjentäminen ei lopettanut paikallista huumekauppaa, vaan sitä tehdään nyt avoimesti tuossa ikkunanaluskalliolla. Siinä on niin hyvät näköalat, että jepet eivät pääse yllättämään mistään suunnasta.

    Äänestä

  • tietoihin kirjoitti:

    Edellisessä mainittu suurperhe ei ollutkaan perhe vaan pelkkä hämäys. Tarkemmin maata tälläerää muistamatta nimessä komeilee sikäläismaalaisesti "Kim" ja laadultaan poliittisia toisinajattelijoita tai turvapaikansaaneita.

    "Perhe" tai "pari" järjesti näyttävät "häät" tieskenenkustannuksella keväällä. Paikallinen luterilainen naispappi järjesti kalusteet suhteilla helluntailaisten lähetyskirppikseltä. Kämppään kalusteitä ei ole liiemmin roudattu ja naiset ja lapset häipyivät tyystin maisemasta jo puolisen vuotta sitten. He lienevätkin olleet vain rekvisiittaa, asumistukiaisten ynnä muiden tukiaisten huijaamista varten.

    Nykyisin kämpässä majailee vain muutama mies ja siellä järjestetään heidän kotimaahansa liittyviä vallankumouskeskustelukokouksia useasti viikossa, jossa puhutaan kovaa minulle tuntemattomilla kielillä.

    Alakerran exmustalaismajaan muutti joitakin nuoria, jotka pitävät suurimelskeisiä bileitä joissa musiikki soi kovaa. Välikerroksen itämaiset keksivät kovamusiikista erinomaisen tulenarkojen politiikkapuheiden vaimentajan, sietämättömän säröääniset ämyrit vain käytössä.

    Se poismuuttanut lastenpieksäjäperhe käytti myös sitä samaa konstia. Kun lasten reilumpi hakkaaminen alkoi, pantiin radio soimaan niin kovalla, ettei lasten rääkyminen kuulunut niin selvästi.

    Mahdollisesti se Olarin äskettäin kiinnijäänyt tuhopolttaja ei ollut heikäläisten nuorin poika, joka olisi juuri sopivan ikäinen, koskapa poika näkyi marssivan kiinnijäämisuutisten jälkeen paikalliselle nuorisopsykiatrian klinikalle virallisen oloinen paperinivaska kädessään (tai sitten se on laskettu tutkimusten jälkeen vapaalle).

    Kuoliaaksijuottjan kämpässäkin tuntuu asustavan nopeasti vaihtuvia asukkaita, joille yhteistä tuntuu olevan vain runsas nautiskeluaineiden käyttö.

    Äänestä

  • edelleenkin kirjoitti:

    Poliittispuhelevat "Kim"-landelaiset miehet olivat virkavallanarkoja. Kun poliisit pyynnöstä kävivät korjaamassa pois portaikkoon heidän ovensa viereen sammahtaneen oudon kulkijan ja samalla huomauttivat radion (tms)kovaakuuntelusta, säikähtivät asukkaat niin perusteellisesti, että häipyivät tyystin ensitilassa.

    Tilalle tuli jokin muukalaismallinen suurperhe, josta ei ole vielä paljoa havaíntoja.

    Noissa aikaisemmissa pitkään seuraillun perheen edesottamuksista sen verran, että n. 15 ikäinen tyttö on vipattu pois kotoa ennenaikaisesti edellisten 4-5 tytön tapaan.

    Vajaa kuukausi sitten palanut autoparvi katoksessaan sopisi varsin hyvin nuorimman pojan puuhastelemaksi. Vajaa kilometri kotoa ja satakunta metriä perheen aikaisempien poltteluiden muistomerkiltä. Sopisi varsin kyvin kehityskulkuihinkin: ensin roskiksia, sitten autoja, seuraavaksi autiotaloja ja lopuksi julkisia rakennuksia.

    Äänestä

  • edelleenkin kirjoitti:

    Edellisessä mainittu suurperhe ei ollutkaan perhe vaan pelkkä hämäys. Tarkemmin maata tälläerää muistamatta nimessä komeilee sikäläismaalaisesti "Kim" ja laadultaan poliittisia toisinajattelijoita tai turvapaikansaaneita.

    "Perhe" tai "pari" järjesti näyttävät "häät" tieskenenkustannuksella keväällä. Paikallinen luterilainen naispappi järjesti kalusteet suhteilla helluntailaisten lähetyskirppikseltä. Kämppään kalusteitä ei ole liiemmin roudattu ja naiset ja lapset häipyivät tyystin maisemasta jo puolisen vuotta sitten. He lienevätkin olleet vain rekvisiittaa, asumistukiaisten ynnä muiden tukiaisten huijaamista varten.

    Nykyisin kämpässä majailee vain muutama mies ja siellä järjestetään heidän kotimaahansa liittyviä vallankumouskeskustelukokouksia useasti viikossa, jossa puhutaan kovaa minulle tuntemattomilla kielillä.

    Alakerran exmustalaismajaan muutti joitakin nuoria, jotka pitävät suurimelskeisiä bileitä joissa musiikki soi kovaa. Välikerroksen itämaiset keksivät kovamusiikista erinomaisen tulenarkojen politiikkapuheiden vaimentajan, sietämättömän säröääniset ämyrit vain käytössä.

    Se poismuuttanut lastenpieksäjäperhe käytti myös sitä samaa konstia. Kun lasten reilumpi hakkaaminen alkoi, pantiin radio soimaan niin kovalla, ettei lasten rääkyminen kuulunut niin selvästi.

    Mahdollisesti se Olarin äskettäin kiinnijäänyt tuhopolttaja ei ollut heikäläisten nuorin poika, joka olisi juuri sopivan ikäinen, koskapa poika näkyi marssivan kiinnijäämisuutisten jälkeen paikalliselle nuorisopsykiatrian klinikalle virallisen oloinen paperinivaska kädessään (tai sitten se on laskettu tutkimusten jälkeen vapaalle).

    Kuoliaaksijuottjan kämpässäkin tuntuu asustavan nopeasti vaihtuvia asukkaita, joille yhteistä tuntuu olevan vain runsas nautiskeluaineiden käyttö.

    eräästä joulukuisesta televisio-ohjelmasta, jossa Kambodsealainen oppositiopoliitikko oli ollut presidentin murhayrityksestä syytettynä vankilassa Thaimaan puolella ja Amnestyn ja Halosen ja muiden mouruajien vaikutuksesta pääsi vapaaksi ja sai jonkinlaisen turvapaikan jostain täältä pohjolasta.

    Kämpän hankkinut oli jotain kyseisen poliitikon sukulaisia ja oppositiovoimat kokooontuivat siellä sen aikaa, kun se sujui näennäishuomaamattomasti. Toisenlaiskulttuurisuuteen tottuneelle yksi kerta poliisiviranomaisia ovella merkitsi pikaista maisemanvaihtoa vierailun syihin liiemmälti perehtymättä.

    Äänestä

  • tietoihin kirjoitti:

    Se hengiltä kuristettu mustalainen ei ollut nuorukainen, vaan hyvin tunnettu aikuinen mies, joka on ollut varsin havaittu maisemassa vuosikausia eikä suinkaan positiivisesti. Erilaisten aineiden välittäjä ja kauppias, rahan vippailija kiskurikoroilla ja kurjaliston viimeisimpienkin sosialisoija ja kaikenlaista muuta epämukavaa. Melkein tekisi mieli suositella sellaisen päiviltäpäästäjälle oikein tapporahaa. Molempi parempi. Yhdestä häiriöoperaattorista päästiin ja toinenkin häiriö, se pyromaani-hengiltäpäästäjä kenties pysyy nyt lukittujen ovien takana jossain suljetussa paikassa.

    Remontteerattuun isoon kämppään muutti kaakkois-aasialaisilta näyttävä suurperhe, jonka koosta en ole vielä edes päässyt perille, ehkä kymmenkunta tai niillä main.

    Huumekämpän tyhjentäminen ei lopettanut paikallista huumekauppaa, vaan sitä tehdään nyt avoimesti tuossa ikkunanaluskalliolla. Siinä on niin hyvät näköalat, että jepet eivät pääse yllättämään mistään suunnasta.

    12 vuotta kakkua, oli kuulemma sen verran perusteellisesti tapettu. Eikä mitään kevyttä kuristelua, vaan reilusti puukolla ja vasaralla.
    Hakattu pää tohjoksi ja yritetty leikata irti.
    Ja taustalta löytyi edeltävä yritykseksi jäänyt myrkytysaie.

    Toisaalta kaksitoista vuotta on niin mitättömän lyhyt aika, saman pituinen, kuin sivustaseurailija sen touhuja seuraili.

    Vaan psykopaattina saattaa pistää vankilan tuleen tai nuijia sikäläisiä hengiltä, joten pikainen siviilistyminen ei vaikuta todennäköisen nopealta.

    Äänestä

  • Se pääpyromaanipoika oli joulunaluspikkujouluissa jossakin päästellyt hengiltä sen puolimustalaisen ja mustalaisilla kun on sitä heimoveljeyttä ja verikostomentaliteettia, niin perheen turvallisuuden varmistamiseksi äiti ja pienimmät lapset siirtyivät pikamarssissa tuntemattomaan osoitteeseen (joka selvisi helposti yhdellä tekstiviestillä). Mies ja isot pojat jäivät tyhjentelemään kämppää.

    Noissa jossakin muussa kirjoituksessa mainittu kolmoistaposta arveltu nainen (jolla on nykymiehenään elokuvatuottajan poika vai oliko pojanpoika) oli oikeudessa todistajana tappajapoikaa vastaan.

    Äänestä

  • oikeudessa kirjoitti:

    12 vuotta kakkua, oli kuulemma sen verran perusteellisesti tapettu. Eikä mitään kevyttä kuristelua, vaan reilusti puukolla ja vasaralla.
    Hakattu pää tohjoksi ja yritetty leikata irti.
    Ja taustalta löytyi edeltävä yritykseksi jäänyt myrkytysaie.

    Toisaalta kaksitoista vuotta on niin mitättömän lyhyt aika, saman pituinen, kuin sivustaseurailija sen touhuja seuraili.

    Vaan psykopaattina saattaa pistää vankilan tuleen tai nuijia sikäläisiä hengiltä, joten pikainen siviilistyminen ei vaikuta todennäköisen nopealta.

    Hovioikeus mätkäisi tuomioon vielä joitakin kuukausia lisää.

    Perheen jäseniä näkyy edelleen ajoittain ja törmäilyt jatkuvat. Se seurailtu mies jäi extalon venäläisten huorien kynsiin. Juotettu ensin tolkuttomaksi ja sitten putsattiin tuossa kalliolla julkisesti kaikista arvokamoista ja talutettiin sitten sisään näkymättömiin ja seraava havainto oli perusteellisesti hakattuna. Nainen etsiskeli katoamisen aikaan pontevasti maisemista turhaan. Seuraavalla havaintokerralla naiseltakin näytti olevan käsi pätkäistynä tai ainakin reilusti pahoinpideltynä.

    Koira on taas vaihtunut, nyt on uusi pentumainen lähinnä sekarotuisen isoksikasvavan vivahteinen.

    Äänestä

  • vähän reilummin kirjoitti:

    murhaaja, oli otsikoitu tämänvuotisen kakkosAlibin ekasivun juttu. Lehden toimittaja oli käynyt haastattelemassa sörkässä.

    Koko jutusta tuli vahvasti mieleen, että juttu on äidin keksimä mediajulkisuusjekku jutun viemiseksi korkeimpaan oikeuteen.

    Tyypillisesti äidin aikaisempien sepitelmien tyyppinen, että koko juttu käännetään täysin ylösalaiseksi, jolloin tekijästä ja syyllisestä tuleekin uhri.

    Joko äiti ei ehtinyt sepitelmineen sukulaislaki-ihmisen kanssa alempiin oikeuksiin kääntämään juttua päälaelleen tai sitten juonena on saada tuomio käännetyksi riittävän linnakeikan keston jälkeen, jolloin hommasta saa mahtavat korvaukset.

    Koko lehden tarinassa ei ollut paljonkaan tosipohjaa, vaan joka paikka pursuili satuiluja.

    Pojan koulu loppui paljon lehdessä mainittua aikaisemmin, kun sitä rääkättiin tarkkiksella (jollaisia perheen liki kymmenen lasta kaikki kävivät) ja poika pisti kotimatkalla kolme neljä tuhopolttoa palamaan ja viimeisenä oman talon pyöräväjan, jossa on mustiksi palaneita pyöriä vieläkin muistutuksena saamattomista korvauksista.

    Poika oli enimmäksen yksinäinen pullonkeräilija yötä päivää ja pelasi niistä saamansa rahat automaateissa ja poltteli autoja, autiotaloja, ym ja kouluja joista viimeisimmästä tuli parinsadantonnin korvaukset, joita mikään taho ei tule saamaan.

    Äänestä

  • vähän reilummin kirjoitti:

    Hovioikeus mätkäisi tuomioon vielä joitakin kuukausia lisää.

    Perheen jäseniä näkyy edelleen ajoittain ja törmäilyt jatkuvat. Se seurailtu mies jäi extalon venäläisten huorien kynsiin. Juotettu ensin tolkuttomaksi ja sitten putsattiin tuossa kalliolla julkisesti kaikista arvokamoista ja talutettiin sitten sisään näkymättömiin ja seraava havainto oli perusteellisesti hakattuna. Nainen etsiskeli katoamisen aikaan pontevasti maisemista turhaan. Seuraavalla havaintokerralla naiseltakin näytti olevan käsi pätkäistynä tai ainakin reilusti pahoinpideltynä.

    Koira on taas vaihtunut, nyt on uusi pentumainen lähinnä sekarotuisen isoksikasvavan vivahteinen.

    viimevuonna. Vajaa kuusikymppisenä. Taisi olla jotakin sinnepäin, että aivoista pätkähti suoni.
    Näkyi liikkuvan viimeisinä aikoinaan hengellisissä tilaisuuksissa. Mitä siihen voisi sanoa; Jumala haluaa olla armollinen kaikkein kurjimmillekin syntisille.

    Miehestäkin viimeisin havainto on viime vuodelta, liekö kesältä. Näytti kurjalta.

    Äänestä

  • varsin nuorena kirjoitti:

    jo vuosikausia. Tässä ketjussa ei näy olevan kaikkia talon tapahtumia, kun keskityin lähinnä kahteen emoon. Siis emoX kuoli aika nuorena, emoY söi itsensä tragedioiden jälkeen palloksi. Uroo0 on saattanut myöskin kuolla, koskapa ei ole näkynyt vuosikausiin maisemissa. Joku on sanonut nähneensä vankilaan pitkäksiaikaa tuomitun näköisen oleilevan jälleen entisissä maisemissa.

    Talon aikaisempia huumejuttuja oli mm. se kerta, kun ilmeisesti kilpaileva huumejengi teloitti yliannokselle muutaman talon huumekauppiaan syksyn ensilumien aikaan. Vastasataneessa räntäsohjossa näkyi, kuinka murhaportaan edestä oli lähdetty maastopyörillä kuin paniikissa eri suuntiin ja jopa kannettu pyöriä portaissa, että kiireemmin pääsisi pakoon. Poliisit tullessaan suurella joukolla sotkivat ensiksi jäljet huomaamattomuuksiin ja murhat tulkittiin itseotetuiksi yliannoksiksi.

    Toinen juttu oli kun varastetulla autolla oltiin tuomassa huumeannosta taloon ja poliisit olivat perässä ja piipaarallia ajettiin kilpaa talon ympäri pihoilla ja jalkakaytävilla ja välillä ammuttiinkin. Lopulta huumekuski ajoi auton liiankapeaan umpikujaan ja jäi jumiin ja kiskottiin ampumauhkaillen ovenraosta. Huumepaketti jäi pihaan ja ostajaehdokkaat kävivät sitä etsimässä, mutteivat löytäneet. Poliisit kävivät sitten hakemassa sen kuulustelun jälkeen.

    Ehkä tämä talo alkaa olla jo liian tappavan talon maineessa huumepiireissä, koskapa uusia yrittäjiä kaupustelualalle ei ole ilmaantunut, sensijaan eriväriset maahanmuuttajat täyttävät taloa.

    Tänä vuonna alueella oli jotain tappavaa huumetta tai myrkkyviinaa liikkeellä, kun kaikenkestäviä ikijuoppoja kupsahteli samoihin aikoihin kymmenkunta. Siinä rytäkässä meni ylempänämainittu käytävätappelija, kolmoismurhasta aavisteltu ja muita pienempiä tekijöitä. Se jonka kämppää oli yritetty polttaa, lähti omassa sarjassaan viime vuonna. Kuoliaaksijuottaja käytäväasukki asustelee naapurikaupunginosassa ja jäi ehkä siitä armosta henkiin.

    Äänestä

Jatkokertomuksessa mainittu mieshenkilö lienee kadonnut jonnekin. Ei mitään havaintoja useampiin kuukausiin. Viimeiset havainnot olivat sitä, kun ao henkilö sammuili lukuisasti pitkin lähistön katuja ja alkoi näyttää enenevässä määrin kynityltä ja könitetyltä.

Mahdollisia helposti kuviteltavia jatkopaikkoja on kaltereiden takana (kuten kai kaikki naisen edellisetkin miehet), (aiheitahan aina löytyy) tai perusteellisesti sairaalassa (omin toimin tai muitten toimesta), joi itsensä hengiltä tai nainen myrkytti tai muut aktiivisesti avustivat.

Lisäksi lähestymiskieltoon toimitettu oma tytär on kotiutettu takaisin äitinsä helmoihin.

Pojalla on henkivartijana jälleen uusi susikoira, joka näyttää jo perustellisesti pieleenkasvatetulta.

Talorauhaan kuuluu tavanomaisia ja epätavanomaisempia ruumiita. Talon taiteilija kaatuili lonkkansa murruksiin ja vietiin sairaalaan ja ilmeisesti kuoli siihen keikkaan, koskapa lippu oli puolitangossa ja välillä kämppä tyhjennettiin ja kamat roudattiin sosiaaliviraston timesta veke.

Epätavanomaisempaa oli kun pelastuslaitoksen kulkuneuvoja alkoi yhtenä iltana pörrätä perusteellisen paljon nurkissa mediheliä myöten.
Huumekämpän lähiparvekkeelta joku tuli hieman parvekelaseja kainalossa kallo edeltä asfaltiin. Muutama tunti poisviennin jälkeen poliiseja parveili paikalla suurin määrin, mikä viittaa potilaan kuolemiseen.

Epäilykset kohdistuvat (ei tietenkään poliisien, vaan sivustaseuraajan) paikalta hyvin horjahdellen edeltävästi poistuneeseen ennennäkemättömään outoon ja isoon mieheen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sivustaseuraaja kirjoitti:

Tämä on sivustaseuraajan kertomus kahden yksinhuoltajaäidin taistelusta löytömiehen käyttöoikeudesta. Taistelu on jatkunut jo joitakin vuosia ja tuntuu vain kiihtyvän ja saavan yhä absurdimpia muotoja.

Taistelukertomus perustuu sivustaseuraajan näkö-ja kuulohavaintoihin, muiden sivullisten ja osittain asianomaisten kertomuksiin ja tarinan aukkopaikkojen täyttämiseen päättelemällä. Ajat, paikat ja henkilöt pyritään pitämään kertomuksessa intimiteettisuojatun tunnistamattomina. Tarinasssa esiintyviä miehenpyydystyskeinoja ei suositella epähumaaneina yleiseen käyttöön. Tarinasta kehkeytynee ajan myötä jonkinlainen jatkokertomus.

Mutta aloitetaan
Samassa talossa asuu kaksi yksinhuoltaja-äitiä erinäisien miehien myötävaikutuksella hankittuine lapsikatraineen. Toinen (vaikkapa emoX) on ollut pidempään ilman miestä, kun edelliset jostain syystä päätyivät vankilaan. Toinen (emoY) suhtautuu kevyemmin seuralaisiinsa ja poiminee niitä tarpeeseensa alkon eduspenkiltä lyhytkäyttöisesti. Puheenaoleva mieshenkilö on tyypillinen suomalainen kaljatarzan (nimitetään häntä vaikka uroo0:ksi), keskimääräisesti varsin saamaton nahjus, mutta riittävästi promilloituna muuttuu äänekkääksi uhoajaksi, joka haastaa riitaa kaikkien kanssa ja pahoinpitelee naisia, lapsia ja vanhuksia (ja juoksee vertaisiaan karkuun).

Selvittämättömiin on jäänyt, kuinka ja mistä emoY tarzaninsa poimi, mutta saaliin kanssa harjoitetut alkoholinhöyryiset melskeet kuuluivat kauas. EmoX kiinnitti katseensa urooseen ja jostakin kumman syystä päätti pyydystää sen itselleen ja kesyttää käyttöönsä. Niinpä hän laati pitkän tähtäimen ovelan suunnitelman ja alkoi pikkuhiljaishuomaamattomasti toteuttaa sitä.

Ensiksi emoX lähetti jo aikuisen poikansa (P)kaveeraamaan sen kaljatarzanin kanssa, kun heillä sattumoisin oli samankaltainen harrastelupohja: tupakkaa, viinaa ja kevyitä huumeita. Ystävystyminen tapahtuikin luontevan nopeasti, eikä aikaakaan kun uroo0 tuli kaveeraamaan kaverinsaP luo (siten myöskin emoX:n vaikutuspiiriin). Siinä vaiheessa emoY:n luontaiset vaistot heräsivät ja hän karjui useasti pihalla emoX:n ikkunan alla avo0:aansa kotiin, joka puolestaan karjui emoX:n ikkunasta takaisin, että hänellä on oikeus olla kaverinsa P:n luona.

Tarinamme seuraavassa jaksossa keskitymme emoX:n seuraavan tason karmeaan pyydystyskeinoon...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu