Moi!
Musiikista on tullut minulle tärkeä osa elämää, ja varsinkin laulamisesta!! Osaan melkein kaikkien C.D:ni laulut ulkoa ja laulan aina kuunnellessani musaa. Täällä ei vain ole mahdollista laulaa yleisölle. Mikä neuvoksi??
Musiikista on tullut minulle tärkeä osa elämää, ja varsinkin laulamisesta!! Osaan melkein kaikkien C.D:ni laulut ulkoa ja laulan aina kuunnellessani musaa. Täällä ei vain ole mahdollista laulaa yleisölle. Mikä neuvoksi??
Vastaukset 2
Vanhimmat
jos koulussasi on jonkinlaisia yhteisiä tilaisuuksia, kuten kevät- tai joulujuhla tai jotain ennen lomia järjestettäviä diskoja koulun oppilaille tms. kysy opettajilta tai järjestäjiltä jos voisit esittää jonkin yhtyeen kappaleen. itse olen esiintynyt koulussani, ysillä meillä oli vappudisko päivän viimeiset kaksi tuntia ja pyysin liikunnanopettajaamme (yksi järjestäjistä) laittamaan erään nightwishin biisin soimaan. mikki oli lavalla ja siihen vain lauloin päälle. tunne oli mahtava ja porukkakin tykkäsi.
tämä oli vain tämmöinen esimerkki, muutakin voi olla mutta näin minulla esiintymishinkuni kanssa :)
Ihmettelin miten ei ole muka mahdollista laulaa yleisölle?! Riippuu tietysti siitä ,millasta musaa haluut laulaa, ja minkä ikänen sä oot, mutta mahiksia on vaikka mihin.
Karaoke on yks mahdollisuus, jossa voi vetää sekä iskelmää,rockia että poppia. Riippuu paikasta,millanen yleisö on (vai onko sitä).
Sitten on tietenkin erilaiset laulukilpailut, jotka kasvattaa esiintymiskokemusta, ja joiden kautta voi myös saada niitä esiintymistilaisuuksia, keikkoja (varsinkin jo pärjää)Kilpailujakin on iskelmästä jazziin.
Jos käyt koulua, voit varmasti päästä erilaisiin koulun juhliin ja tilaisuuksiin laulamaan.
Voit myös ottaa laulutunteja musiikkiopistossa tms. ,jonka kautta pääset myös esiintymään oppilaskonsertteihin ja muille keikoille.
Itseään voi myös "markkinoida" keikoille. Jos on esim. säestäjä olemassa, voi laittaa vaikka lehteen ilmotuksen pikkujouluohjelmasta pientä korvausta vastaan. Myös sairaalaan, vanhainkoteihin yms. paikkoihin pääsee esim. joulun alla ja muullonkin varmasti laulamaan jos vaan käy kysymässä.
Oman bändinkin voi perustaa, jonka kans voi sitten tehdä keikkaa.
Eikä mahikset vielä siihen edes lopu...