Toki puheeni Karkurista on julmaa, mutta vertaamalla miestäni koiraan, teen täysin selväksi myös itselleni, että häneltä ei tässä tilanteessa ole lupa odottaa mitään.
Työ jää minun tehtäväkseni, jos haluan parempaa, en enää voi nostaa sormeani ja syyttää, ettei hän anna sitä mitä haluan. Ei koiraltakaan voi vaatia temppuja, jollei niitä ensin koiralle opeta.
Raportti eilisillasta: Aiheena oli opettaa Karkurille komento "TULE"
Tuo on ensimmäinen temppu joka koirakoulussa opetetaan. Koulutuksessa koira talutetaan kentän toiseen päähän, palatessa hurttaa ei katsota, ei olla näkevinään. Eli nollataan tilanne.
Kun oma vuoro lähenee, kaivetaan vaivihkaa namupala käteen, ei edelleen kontaktia koiraan, mutta koira on jo täpinässä tietäessään makupalan hakeutuneen käteen. Kun vuoro viimein koittaa 5-10 min. kuluttua, otetaan katsekontakti ja sanotaan tiukan nätisti. "TULE" ja koira säntää innoissaan kohti.
No kentälle asti en miestäni riepottanut. Istuin sohvalla ja annoin kitsaasti katsekontakteja, kun mies kysyi, vastasin lauseella, katsomatta kohti. Eli kaikki huomioni oli hyväksyvää ja lämmintä, mutta sitä oli rajoitettu runsaalla kädellä. Nyt en ollutkaan se joka kerjäsi huomiota, vaan se joka jakoi sitä kitsastellen.
Kun mies tuli sohvalle, istuin hetken, osoittaakseni että välitän, nousin ja touhusin omiani. Mies aloitti keskusteluja täysin oma-aloitteisesti aiheista joiden tiesi minua kiinnostavan. Eli jätin hänelle tilaa pyrkiä suosiooni.
Ilta sujui, jotenkin on helpompi kitsastella kuin katkeroitua huomion puutteesta. Laskelmoituna tunteita on helpompi käsitellä, kuin tunteina. Tavallaan yhtä vähään olin tottunut, illalla olin vain itse se joka pihtaili.
Ja se -Tule.
Tulin olohuoneeseen, katsoin minuutin telkkaa seisaaltani rasvaten käteni. En katsonut mieheeni, vastasin pariin kysymykseen. Olin hiljaa, jolloin mies SELITTI katsovansa VAIN sään....
Käännähdin kannoillani, mies näppäsi teeveen kiinni (en tiedä ehtikö sää näkyä)
Eli "tule" komentoni toimi täydellisesti. Kun annoin vain hiukan hyvää huomiota, mies ei saanut ylitarjontaa, tai tuntenut antavansa liian vähän, josta syystä tämä tuli liki. Yritti tosissaan edeta viimeiselle pesälle ensimmäisenä iltana. Tietenkään en antanut periksi.
Normaalisti olisin höökinyt, kuinka ihana mies on, kun osaa joskus huomata mitä tarvitsen, nyt olin lämmin mutta aika tiukkis :) josta syystä miehen kiinnostus kasvoi odottamattomiin mittoihin.
Jopa niin että tämä hönki olevansa paripäivää vapaalla?! Normaalisti tuollaiset päivät kuluvat metsästäen tai metsätöissä, mutta mitä tämä? aikoo viettää aikaa perheensä luona???
Joko ihmeitä tapahtuu tai sattumat summautuivat triplaten. Niin tai näin,
Tätä tule komentoa ajattelin hioa koko kuukauden, lupaavan alun jälkeen uskon pystyväni hiomaan Karkurin käytöksen kauko-ohjatuksi.
Onko tämä julmaa miestäni kohtaan? voi olla, toisaalta eikö tämä ole myös se mitä mieheni toivoo ja haluaa. Onnellista, ei katkeraa vaimoa. Onko sillä väliä miten lopputulokseen edetään.
En edes tiedä mikä on tämän päivän opetuksen aihe, mutta minulla onkin hienosti aikaa miettiä sitä ennen iltaa.
Älykkyyteni ja tunteellisuuteni eivät toki kumoa toisiaan, mutta hallitakseen tunteitaan tarvitsee aina ison läjän järkeä.
Ja kyllä järjellä olen välttänyt pettämästä miestäni, järki minua esti ojan pohjalle valumasta juopoksi, ja järki sanoo tässäkin kohtaa ettei ero ole ratkaisu, ero on ehkä katkera itsesääliin pohjautuva pakoyritys.
Jos uskaltaa katsoa itseään aivan suoraan, ei pitäisi peilin eteen päätyessään päästää huuliltaan ainuttakaan "Muttako tuo..." lausetta, olipa toinen tehnyt mitä tahansa.
Aina on mahdollisuus joko lähteä tai jäädä. Jos valitsee lähdön, siitä on turha toista osapuolta koskaan yksin syyttää. Harvoin mikään avioero on vain yhden ihmisen syytä.
Jos valitsee jäädä, voi joko hyväksyä tilanteen, jolloin siis hyväksyy tilanteen, eikä purnaa jatkuvasti, tai jos ei hyväksy tilannetta, yrittää muuttaa olosuhteita siedettäviksi jatkaa, johon siis tähtään toiminnallani.
jos onnistun jokainen perheeni jäsen voi paremmin, josta syystä näen oikeudekseni verrannollistaa mieheni koiraan.
Kuten mainitsin pahoina päivinä ja huonoina hetkinä :) tuo koira vertaus antaa itselleni voimaa jatkaa, paljon helpompi on ymmärtää kovakalloista koiraa, antaa anteeksi ja opettaa uudelleen, kuin jos ajattelisin kyseessä olevan ihmisen jonka pitäisi itse ymmärtää muuttaa käytöstään.
Huomiseen :)
Työ jää minun tehtäväkseni, jos haluan parempaa, en enää voi nostaa sormeani ja syyttää, ettei hän anna sitä mitä haluan. Ei koiraltakaan voi vaatia temppuja, jollei niitä ensin koiralle opeta.
Raportti eilisillasta: Aiheena oli opettaa Karkurille komento "TULE"
Tuo on ensimmäinen temppu joka koirakoulussa opetetaan. Koulutuksessa koira talutetaan kentän toiseen päähän, palatessa hurttaa ei katsota, ei olla näkevinään. Eli nollataan tilanne.
Kun oma vuoro lähenee, kaivetaan vaivihkaa namupala käteen, ei edelleen kontaktia koiraan, mutta koira on jo täpinässä tietäessään makupalan hakeutuneen käteen. Kun vuoro viimein koittaa 5-10 min. kuluttua, otetaan katsekontakti ja sanotaan tiukan nätisti. "TULE" ja koira säntää innoissaan kohti.
No kentälle asti en miestäni riepottanut. Istuin sohvalla ja annoin kitsaasti katsekontakteja, kun mies kysyi, vastasin lauseella, katsomatta kohti. Eli kaikki huomioni oli hyväksyvää ja lämmintä, mutta sitä oli rajoitettu runsaalla kädellä. Nyt en ollutkaan se joka kerjäsi huomiota, vaan se joka jakoi sitä kitsastellen.
Kun mies tuli sohvalle, istuin hetken, osoittaakseni että välitän, nousin ja touhusin omiani. Mies aloitti keskusteluja täysin oma-aloitteisesti aiheista joiden tiesi minua kiinnostavan. Eli jätin hänelle tilaa pyrkiä suosiooni.
Ilta sujui, jotenkin on helpompi kitsastella kuin katkeroitua huomion puutteesta. Laskelmoituna tunteita on helpompi käsitellä, kuin tunteina. Tavallaan yhtä vähään olin tottunut, illalla olin vain itse se joka pihtaili.
Ja se -Tule.
Tulin olohuoneeseen, katsoin minuutin telkkaa seisaaltani rasvaten käteni. En katsonut mieheeni, vastasin pariin kysymykseen. Olin hiljaa, jolloin mies SELITTI katsovansa VAIN sään....
Käännähdin kannoillani, mies näppäsi teeveen kiinni (en tiedä ehtikö sää näkyä)
Eli "tule" komentoni toimi täydellisesti. Kun annoin vain hiukan hyvää huomiota, mies ei saanut ylitarjontaa, tai tuntenut antavansa liian vähän, josta syystä tämä tuli liki. Yritti tosissaan edeta viimeiselle pesälle ensimmäisenä iltana. Tietenkään en antanut periksi.
Normaalisti olisin höökinyt, kuinka ihana mies on, kun osaa joskus huomata mitä tarvitsen, nyt olin lämmin mutta aika tiukkis :) josta syystä miehen kiinnostus kasvoi odottamattomiin mittoihin.
Jopa niin että tämä hönki olevansa paripäivää vapaalla?! Normaalisti tuollaiset päivät kuluvat metsästäen tai metsätöissä, mutta mitä tämä? aikoo viettää aikaa perheensä luona???
Joko ihmeitä tapahtuu tai sattumat summautuivat triplaten. Niin tai näin,
Tätä tule komentoa ajattelin hioa koko kuukauden, lupaavan alun jälkeen uskon pystyväni hiomaan Karkurin käytöksen kauko-ohjatuksi.
Onko tämä julmaa miestäni kohtaan? voi olla, toisaalta eikö tämä ole myös se mitä mieheni toivoo ja haluaa. Onnellista, ei katkeraa vaimoa. Onko sillä väliä miten lopputulokseen edetään.
En edes tiedä mikä on tämän päivän opetuksen aihe, mutta minulla onkin hienosti aikaa miettiä sitä ennen iltaa.
Älykkyyteni ja tunteellisuuteni eivät toki kumoa toisiaan, mutta hallitakseen tunteitaan tarvitsee aina ison läjän järkeä.
Ja kyllä järjellä olen välttänyt pettämästä miestäni, järki minua esti ojan pohjalle valumasta juopoksi, ja järki sanoo tässäkin kohtaa ettei ero ole ratkaisu, ero on ehkä katkera itsesääliin pohjautuva pakoyritys.
Jos uskaltaa katsoa itseään aivan suoraan, ei pitäisi peilin eteen päätyessään päästää huuliltaan ainuttakaan "Muttako tuo..." lausetta, olipa toinen tehnyt mitä tahansa.
Aina on mahdollisuus joko lähteä tai jäädä. Jos valitsee lähdön, siitä on turha toista osapuolta koskaan yksin syyttää. Harvoin mikään avioero on vain yhden ihmisen syytä.
Jos valitsee jäädä, voi joko hyväksyä tilanteen, jolloin siis hyväksyy tilanteen, eikä purnaa jatkuvasti, tai jos ei hyväksy tilannetta, yrittää muuttaa olosuhteita siedettäviksi jatkaa, johon siis tähtään toiminnallani.
jos onnistun jokainen perheeni jäsen voi paremmin, josta syystä näen oikeudekseni verrannollistaa mieheni koiraan.
Kuten mainitsin pahoina päivinä ja huonoina hetkinä :) tuo koira vertaus antaa itselleni voimaa jatkaa, paljon helpompi on ymmärtää kovakalloista koiraa, antaa anteeksi ja opettaa uudelleen, kuin jos ajattelisin kyseessä olevan ihmisen jonka pitäisi itse ymmärtää muuttaa käytöstään.
Huomiseen :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
siis todella sulla on sana hallussa ja järki päässä. Olet sinut itsesi kanssa ja tasapainoisen tuntunen kaikinpuolin; eli viisaita sanoja.
Enkä minä ole mikään miestenvihaaja tai feministi; mutta nuo sinun kirjoitukset anatvat minullekin ajattelimsen aihetta; itse olen eronnut kolmisen vuotta sitten pitkästä liitosta.
Mukava olisi vaihtaa ajatuksia ihan sähköpostitse.
Kirjoitat paljon, mutta en pääse pääsi sisään. En lämpiä tähän juttuun. Ei eroaminen tai avioliitto ole mielestäni noin tunteetonta ja laskelmoivaa koulutusta. Jokin minussa epäilee, ettei tarinasi ole lähelläkään sitä mistä kirjoitat. Jokin tökkii ja pahasti. Tai sitten oma näkemykseni avioliiton jatkamisesta ja suhteen kehittämisestä on liian kaukana omasta tyylistäsi. Koulutus???? Toivottavasti et petä itseäsi liian pahasti. Joskus tuskasi tulee rehellisesti julki. Nyt se on puettu erikoiseen muotoon paeta totuutta.
jos kirjoituksesi on henkistä sm-leikkiä,ymmärrän, mutta jos tuo todella on arkeasi, olen huolissani. jossain vaiheessa räjähtää.
kävelet kodissasi kaukosädin kourassa. painamalla tästä asiat luistavat, lapset ovat puhtaita ja saavat ruokaa. painamalla tuosta mies oppii sisäsiistiksi. en väitä , että riitely ja astioiden paiskominen olisivat parempi tapa, mutta jossain vaiheessa perheesi ymmärtää miten asetat itsesi kaiken yläpuolelle.aikuistuessaan lapset tuntevat sympatiaa alistamaasi isää kohtaan, ja vietät todella yksinäiset vanhuudenpäivät. se , että puhut ehdollistamisesta on pehmeämpää retoriikkaa, mutta ei peitä ihmissuhteesi kylmyyttä. et opetellut tuntemaan miestäsi kyylliksi ennekuin hankitte lapsia. ellei kyse ole myöhemmin ilmaantuneista mielenterveysongelmista, ihmisen perusluonteenpiirteet ovat olemassa ja havaittavaissa kohtuullisen ajan puitteissa.
kuvasit miten teit kompromissin toimivan perheen ja rakkauden välillä. elämä ei laskemalla onnistu. ilmeisesti joit suruusi. jotain tunteita sielussasi siis liikkuu, älä silti vahingossakaan ala uudestaan. tässä asiassa tahdonvoimasi on ollut paikallaan ja pysy kuivilla.
sisälläsi lienee kaipuu johonkin, sinun on vain opittava ymmärtämään onko se narsistinen halu parempaan itsesi kannalta, vain jotain kestävämpää. eläessämme perheessä jaamme elämämme niin moneen osaan kuin perheessä on jäseniä.
olet älykäs, muttet ehkä viisas. vanhan sanonnan mukaan viisas kun ei joudu tilanteeseen josta älykäs yrittää selvitä älyllään.