Täällä keskusteluissa monen anoppi-miniä-suhteen ongelma tuntuu olevan lyhyt välimatka. Anoppi ramppaa jatkuvasti tai joka viikonloppu pitäisi roudata lapset mummolaan. Itsestäni tuntuisi oudolta asua samalla paikkakunnalla omien vanhempien tai appivanhempien kanssa, vaikka tosi hyvissä ja lämpimissä väleissä ollaankin. Sekä vanhempien että appivanhempien luo on monen tunnin ajomatka, ja nähdään vain muutaman kerran vuodessa. Kun siis ihmiset lähdette pesästä, niin kokeilkaa siipiänne kauemmaksi kuin viereiseen puuhun. Ei se, että muuttaa kauaksi vanhemmistaa terkoita että heidät olisi hyljännyt tai ei enää välittäisi. Tottahan on elämäntilanteita joissa tämä ei onnistu, esim. työn takia, mutta jos on mahdollista, suosittelen!
Välimatka
marjukka
71606
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minun tyttäret ja vävyt asuvat parin kilometrin päässä. Ei tulisi mieleenkään rampata siellä edes viikottain. Lapsenlapset ramppaavat kyllä meillä ja joskus liiankin usein. Hätätilanteissa autetaan ja joskus käydään pihatalkoissa, mutta kyllä silloinkin on siellä saunat lämpimänä ja kahvit pöydässä. Huh, että rupeisin toista kierrosta kotitalouskoneeksi, ei, nyt on aika nauttia elämästä. tv. anoppi
mäkin tarjoan kahvit, jos tuut joskus silloin tällöin, vaikka joka kolmas viikko. =) En kanssa halua itse anoppia ihan joka viikko nähdä, enkä ymmärrä että onko tosiaan niin että lapsenlapset kärsii, jos ei saa joka viikko olla isoäidin kanssa vähintään yhtä kokonaista päivää, mieluiten viittä...
Kun minä oli lapsi niin asuttiin 4 tunnin ajomatkan päässä kaikista isovanhemmista. Nähtiin muutaman kerran vuodessa, enkä muista harvoista tapaamisista kärsineeni, vaikka heidän seurassaan viihdyinkin. Se on mihin tottuu. Eivätkä lapset kyttää kalenteria, että montakos kertaa ollaan tällä viikolla / tässä kuussa / tänä vuonna mummoa nähty. Aihe tulee ajankohtaiseksi kun kerrotaan että nyt mennään mummolaan, tai nyt ovat isovanhemmat tulossa käymään. Tai sellainen muistikuva mulla on omasta lapsuudestani.
Mina en ikina lapsuudessani nahnyt mummojani, enka ukkejani, kaikki kuolleet jo silloin kun mina aloin jotain ymmartaa...Tunnen jaaneeni jostain paitsi, mutta en tarkoita etta olisin halunnut nahda mummoani joka viikko, tai edes kuukausi. Tarkeampaa minulle olisi ollut (ainankin kun vanhempana ajattelin) mukavat lampimat hetket joita muistella nyt. Niita ei nyt kylla ole...:/ eli panostakaa mielummin laatuun kuin maaraan.
kun jollain toisellakin on samanlaisia ajatuksia kuin minulla! :)
ja oman äitini suhde parani vasta, kun olin muuttanut 300km:n päähän. =) ennen oltiin koko ajn toistemme kimpussa, nyt soitellaan kuulumisia.
Mitä ihmeen hassua siinä on jos asuu samalla paikkakunnalla? En ymmärrä.
Esim jos asuu vaikka Turussa niin eikö appivanhemmat mahdu samaan kaupunkiin??