Kertokaapas minulle mielipiteenne: Tämä asia on puitu täällä jo melko useassa keskustelussa, mutta haluan silti kirjoittaa oman tarinani.
Olen seurustellut vähän päälle kolme vuotta avopuolisoni kanssa (yhteinen historia 5 vuotta).Olemme asuneet yhdessä vähän päälle kaksi vuotta. Suhteemme on ollut ylä- ja alamäkeä, niinkuin suhteet yleensä. Meillä suurin ongelman aiheuttaja on ollut mieheni juominen ja sen seuraukset. On tapahtunut kaikkea töppäilyä, jotka olen antanut hänelle anteeksi. Pahin hänen aiheuttamansa suru minulle on varmaa viime keväänä paljastunut sukupuolitauti (joka onneksi oli hoidettavissa). Hänellä ei mitään tietoa mistä oli sen saanut (ja sen uskonkin, hän oli asiasta ihan yhtä rikki kuin minäkin). Olin lähteä, mutta omasta päätöksestä halusin vielä yrittää. Mieheni on myös todella paljon tietokoneella (pelaa roolipeliä), se vei ennen melkein kaiken hänen vapaa-aikansa. Hän myös juo aika paljon, jota on kylläkin rajoittanut huomattavasti viime kevään jälkeen.
Arki meillä sujuu hyvin. Hän hoitaa yhtälailla kotiasiat kuin minäkin, nykyään ehkä vähän enemmänkin, kun minä tulen paljon myöhemmin kotiin töistä. Eli arki pyörii, mutta entä suhde? Seksielämä on ollut melko kuollutta viimeisen vuoden ajan (minun takia). Me ei tehdä juurikaan mitään yhdessä vapaa-ajalla, ja kummankin mielestä toinen tuntuu välillä enemmän kämppikseltä. Rakastan miestäni, ja hän minulle todella tärkeä, mutta olisi parempi lähteä omille teilleen. En ole uskaltanut sanoa miehelleni suoraan, vaikka asiasta on puhuttu, mutta ei varsinaisesti erosta.
Onko kellään muulla (ollut) tämmöisiä tuntemuksia? Mitä meinaat tehdä / mitä teit? Ero tuntuu ajatuksena aivan kauhealta, mutta toisaalta oma vapaus houkuttelee. Ollaan kuitenkin niin nuoria, että ei tätä elämää olla vielä paljoa nähty (21v. ja 22v.), että pitäsköhän tässä vielä tarkkailla maailmaa yksin.
Odotan mielenkiinnolla mielipiteitänne ja kokemuksia.
Olen seurustellut vähän päälle kolme vuotta avopuolisoni kanssa (yhteinen historia 5 vuotta).Olemme asuneet yhdessä vähän päälle kaksi vuotta. Suhteemme on ollut ylä- ja alamäkeä, niinkuin suhteet yleensä. Meillä suurin ongelman aiheuttaja on ollut mieheni juominen ja sen seuraukset. On tapahtunut kaikkea töppäilyä, jotka olen antanut hänelle anteeksi. Pahin hänen aiheuttamansa suru minulle on varmaa viime keväänä paljastunut sukupuolitauti (joka onneksi oli hoidettavissa). Hänellä ei mitään tietoa mistä oli sen saanut (ja sen uskonkin, hän oli asiasta ihan yhtä rikki kuin minäkin). Olin lähteä, mutta omasta päätöksestä halusin vielä yrittää. Mieheni on myös todella paljon tietokoneella (pelaa roolipeliä), se vei ennen melkein kaiken hänen vapaa-aikansa. Hän myös juo aika paljon, jota on kylläkin rajoittanut huomattavasti viime kevään jälkeen.
Arki meillä sujuu hyvin. Hän hoitaa yhtälailla kotiasiat kuin minäkin, nykyään ehkä vähän enemmänkin, kun minä tulen paljon myöhemmin kotiin töistä. Eli arki pyörii, mutta entä suhde? Seksielämä on ollut melko kuollutta viimeisen vuoden ajan (minun takia). Me ei tehdä juurikaan mitään yhdessä vapaa-ajalla, ja kummankin mielestä toinen tuntuu välillä enemmän kämppikseltä. Rakastan miestäni, ja hän minulle todella tärkeä, mutta olisi parempi lähteä omille teilleen. En ole uskaltanut sanoa miehelleni suoraan, vaikka asiasta on puhuttu, mutta ei varsinaisesti erosta.
Onko kellään muulla (ollut) tämmöisiä tuntemuksia? Mitä meinaat tehdä / mitä teit? Ero tuntuu ajatuksena aivan kauhealta, mutta toisaalta oma vapaus houkuttelee. Ollaan kuitenkin niin nuoria, että ei tätä elämää olla vielä paljoa nähty (21v. ja 22v.), että pitäsköhän tässä vielä tarkkailla maailmaa yksin.
Odotan mielenkiinnolla mielipiteitänne ja kokemuksia.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei tuo kyllä kovin hyvälle kuulosta! Kokemuksella voin sanoa, että kannattaa todella miettiä haluaako jatkaa suhdetta (itse en jatkanut, vaikea päätös se oli, mutta täysin oikea). Olet vielä niin nuori, että ei kannata sitoutua ellei ole 100 prosenttisen varma. Ja se mitä kerroit, niin avomiehesi ei siihen kovasti aihetta anna.
Senkin voin myös omalta osaltani sanoa, että jos pettää kerran, niin pettämisen kynnys laskee ja tulee helpommin petettyä uudemmankin kerran, vaikka suurta morkkista tekosestaan ensin tunteekin.
Olet ansainnut parempaa =)
Itse mietin eroa muutaman vuoden. Onneksi havahduin suht nuorena enkä 5 -kymppisenä ja nyt minulla on maailman ihanin mies =)
Sinun kannattaa miettiä, että pystytkö luottamaan mieheesi ja antaako hän sinulle turvaa/hyvän olon. Jos joudut aina epäilemään kun hän lähtee ulos, että mitä tekee, niin kannattaako suhdetta jatkaa?
kiitos mielipiteestäsi...Harmi vaan kun ei ole mistään varma. Suurinpiirtein joka toinen tunti mieli muuttuu.Alan muistella vanhoja hyviä juttuja ja tuntuu, että haluan vielä yrittää, mutta sitten taas tuntuu toiselta. En uskalla sanoa avolleni, että olen miettinyt eroa. En halua loukata häntä, pelkään että jos mieleni muuttuu. Mutta tiedän etten ole reilu häntä kohtaan. En missään nimessä halua loukata häntä, hän on liian tärkeä minulle, joka tapauksessa.
On tämä elämä välillä niin ihmeellistä...
Minun avoni sanoi, että olisi halunnut tietää, että harkitsen/mietin eroa. Se oli hänelle kova isku kun yhtä äkkiä sanoin 5 -vuoden seurustelun jälkeen, että haluan erota.
Tiesin mielessäni, että hän ei ole se ihminen jonka kanssa tulen joskus hankkimaan lapsia ja menemään naimisiin, joten minkä takia jatkaa.
Avoni on/oli maailman ihanin ihminen, hänessä ei ollut mitään vikaa, mutta silti häntä ei ollut tarkoitettu minulle. Päätös oli vaikea, mutta oikea.
...miten voin kertoa rakkaalle ihmiselle, että harkitsen tässä eroa, mutta en ole vielä ihan varma mitä haluan?? Ois varmaan miehelle mukava, jos sitten muutan mieleni ja haluan jatkaa. Hän sais koko ajan miettiä, että milloinhan se mieli taas muuttuu. Eli olisko vaan helpompi pudottaa pommi kerralla (sitten kun on "varma" asiasta), vai pitkittää toisen piinaa? Toisaalta, on siinä puolensa, että kertoo rehellisesti ajatuksistaan, jotta toinenkin tietää missä mennään, eikä ero tulisi niin shokkina...
Älä sano suoraan, että harkitset eroa vaan kerro tuntemuksistasi ja epäilyksistäsi. Kerro hänelle ettet tiedä voitko luottaa häneen tai opitko ikinä enää luottamaan ym. ym. Kerro asioista jotka vaivaavat mieltäsi.
Oletko noin nuorena valmis sitoutumaan loppu iäksi? Itse tapasin ex avon 19 -vuotiaana. Myöhemmin ajattelin, että ehkä suhteemme olisi toiminut jos oltaisiin tavattu myöhemmin vaikka 25 -vuotiaina. Tuli tunne, etten kerennyt elää, jos ymmärrät mitä tarkoitan.
Elikkä minulla vaimo on ollut ottamassa eroa jo kolmeen kertaan. Nyt menee taas kuitenkin ihan hyvin. Sen verran tuo on kuitenkin syönyt miestä, että itsearvostus on ollut välillä todella alhaalla. Nyt olen kuitenkin kasvanut sen verran ihmisenä ja saanut itsearvostukseni nousemaan. Seuraavan kerran kun meillä aletaan arpomaan tuolla erolla niin se myöskin tulee, vaikka onkin lapsi ja kaikki.
Pirullisinta tässä kuviossa on se, kun minussa ei ole kuulemma mitään vikaa?!?! Pidän kodin kunnossa, käyn töissä ja huolehdin lapsesta. Olen vieläpä komea ja täysin terve mies. Sen toki tiedän, että ongelmien täytyy johtua vaimoni omasta itsearvostuksen puutteesta ja hän myöntääkin sen. Olen yrittänyt saada sitä nousemaan, kuten olen itsekkin noussut. Tiettyyn pisteeseen asti tuota henkistä kidutusta ja erolla uhkailua kestää kun on tarpeeksi leviät hartiat, mutta rajat ne mullakin. Olen kuitenkin elävä ja tunteva ihminen.
Siis jos alat puhumaan erosta niin silloin puhut kans täysin avoimesti missä mättää ja miten saisitte muutosta aikaiseksi. Muuten miehesi alkaa kaivelemaan itsestään olemattomia vikoja kuten minäkin tein. Samalla en voinut luottaa vaimooni ja hänen tekemisiin missään määrin. Mustasukkaisuus meinasi tehdä minusta hullun tai ainakin hullumman =).
Eli jos aiot olla rehellinen niin sitten olet kans loppuun asti. Muuten tulet hajottamaan miehesi henkisesti.
Hyvää jatkoa teille!!!
kiitos tarinastasi! Avartaa vähän toisen osapuolen tuntemuksia (jos nyt ero tulee puheeksi)...On tainnut mieheni huomata muutoksen minussa (olen ollut aika etäinen). Hän aikoi lopettaa tietokoneella pelaamisen!! En olisi ikinä uskonut kuulevani hänen suustaan tuota! Ehdotti myös, että lähdettäis yhdessä leffaan lauantaina. Eihän tuossa muuten mitää ihmeellistä, mutta olen monesti pyytänyt, että mentäis yhdessä edes elokuviin ja hän on aina kieltäytynyt. Niin ja hän aikoi kuulemma olla selvinpäin tässä muutaman viikonlopun! Jotain sen on täytynyt huomata.
Voin kertoa sinulle (kokemuksesta) että sukupuolitautia ei saada tietämättä eli versiona en muista mittään.
Nyt kamat kasaan, se homma tulee jatkumaan.
Niin, kyllähän minä sen tiedän, mutta haluan olla niin sinisilmäinen ja hyväuskoinen, haluan luottaa ihmisiin ja uskoa toisen sanaan. Mutta ymmärrän mitä tarkoitat. Kyllä sitä välillä ajatteleekin, että tuskin se puhui totta, ja vaikka tiesin että hän oli pettänyt minua (tietoisesti/tiedostamatta?), halusin silti antaa anteeksi ja yrittää. Nyt välillä mietin, että tekispä se mulle jotakin paskamaisesti,että ois hyvä syy jättä se, ettei jäis sit katumaan päästöstään erosta. Tiedän, ihan naurettavaa. Ja mitähän sen pitäs mulle tehdä, kun kerran pettäminen ei riittänyt!! Tiedän, että tein typerästi kun annoin anteeksi (vaikka jostain syystä asia ei ole kyllä vaivannut minua aikoihin), mutta annoin sydämen voittaa järjen.
Nyt on kai järki astumassa sydämen edelle....Prkl, kun ei osaa tehdä selkeää päätöstä. Pelottaa ihan ajatella joulua ja kaikkea muuta tulevaa ilman omaa kultaa...tuokin kuulostaa taas niin naurettavalta!!
Ero saattaisi todellisuudessa tuntua helpommalta kuin kuvitelmissasi. Elämä menee kuitenkin eteenpäin ja kaikista sydänsuruista selviää kuitenkin. Tuntuuhan se kurjalta, vittumaiselta ja yksinäiseltä, iltoja itkeskellen ja naureskellen kavereiden kanssa. Mutta sitten se on ohi, asutte eri osoitteissa ja elämät kääntyvät eri suuntiin.
Anna itsesi kertoa mitä tulee tapahtumaan. Testaa itsesi: päätä ennalta aika, esim. kolme viikkoa, jonka jälkeen teet päätöksen. Aika voi tietysti olla vaikka 2 kuukautta. Merkitse se kalenteriisi tms. jota käytät. Panosta tämä aika täysillä ja antaumuksella nykyiseen suhteeseesi. Kun päivä koittaa, jolloin olet sopinut itsesi kanssa tekeväsi päätöksen, tiedät kyllä vastauksen. Tämä toimii, vaatii rohkeutta aloittaa testi.