Kun esim. paperialalla on tilanne että lähdetään hakemaan kohtuuttomia voittoja muualta maailman kolkista ja sinänsä kannattavia työpaikkoja lopetetaan suomesta, niin ehdotankin että jatketaan näissä uhanalaisissa tai lopetettavissa tehtaissa uudella systeemillä joka perustuu normaalituottosuuden strategiaan. Eli ostetaan nuo (vanhemmat?) toimivat koneet jotka ovat aivan kunnossa ja henkilöstö on niillä osaavaa tekemään laadukasta tuotetta sekä jatketaan kannattavaa toimintaa.
Rahoitus esimerkiksi niin että perustettavan yhtiön osakekanta 3 osaan > Työntekijät, sijottajat, valtio/kunta, AY.
Tavoitteena työllistää ja voitto kohtuullistettuna (5-15%) sijoittajilleen.
Työntekijät maksaisivat työllään ja pienellä
osakkuusmaksulla (3-7% - 500€ / vuosi) panoksensa ja sijoitusmarkkinoilta osa sekä valtio/ kunta omillaan panostuksillaan. Ay voisi osallistuisi myös osallaan.
Tälläisiä esimerkkejä löytyy nykyään paljon missä sinänsä kannattava yritystoiminta on lopetettu moraalittomien voitontavottelu % vuoksi ja jätetään loppulaskut muiden (yhteiskunnalle)maksettaviksi.
Parempi työtä kuin työttömyyttä !

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos yritys ottaa ja lähtee muualle ja kuvittelee, että kenestäkään ei ole tyhjiötä täyttämään, niin se on vapaa tekemään sen.
Ehdotuksesta sen verran, että kannatan lämpimästi, mutta yhdellä ehdolla: jätetään ne kunnat ja valtio pois sijoittajista. Ei verovaroilla pidä lähteä osallistumaan yritysseikkailuihin.
Kyllä kuka tahansa saa ostaa paperikoneen ja ryhtyä paperitehtailijaksi. Siitä sitten vaan keräämään sijoittajia.
Kyllä ay-liike voisi varojensa puolesta lähteä vuolemaan rahaa paperikoneilla.
Lakko- ym-kassoissa on miljarditolkulla rahaa.
Jos se tuottaa paremmin paperitehtaissa, niin miksei sitä rahaa sinne laiteta ?
Vaan ay-liike mielummin sijoittaa nämä rahat osakkeisiin ja -rahastoihin.
Ne pirun porvarijohtajat kun osaava paremmin vahtia myös ay-liikeen rahoja !
Ay-liikkeen rahatkin ovat mukana kun tehtaita rakennetaan ulkomaille.
Kannattaisiko jäsenistön vaatia, että ay-rahat pidetään vain kotimaan markkinoilla ?
Sehän parantaisi tämään ajattelun mukaisesti kotimaan työllisyyttä.
Eivät taida liittojen kassanvartijat tähän suostua millään ehdoilla.
Helppoa on kuitenkin vaatia muita toimimaan toisin.
tällöin voisivat torjua mahdollisia työttömyys- kulunkeja niin että rahat olisivat tällöin kuitenkin tuottamassa.