Kiusaaja-anoppi

Ympyrä on sulkeutunut.
Koulussa minua kiusattiin, koska pärjäsin hyvin vaikken lukenut. Vanhempani sanoivat, ettei kannata välittää, että kuvittelen varmasti tilanteen pahemmaksi kuin mitä se on.

Menin lukioon toiselle paikkakunnalle, enkä taaskaan mahtunut joukkoon. Uskoin mitä sanottiin. Olin siis ruma ja tyhmä ja vailla päänmäärää. Muilla kun oli urasuunnitelmat selvinä jo ensimmäisellä luokalla. Sain erinomaiset arvosanat ja kuviani oli joissain mainoksissa. Mutta koulussa olin se kaikkein tyhmin ja rumin, jota naureskeltiin selän takana ja päin naamaakin.

Sain kuitenkin heti mieleiseni opiskelupaikan ja sitä kautta jopa pari ystävää.

Tapasin mieheni ja tämän äiti on nyt osoittautunut pahemmaksi, kuin nämä koulukiusaajat yhteensä. Hän kiusaa minua vain ollessamme kahden, jolloin mieheni on helppo sanoa, ettei tilanne varmasti ole niin paha kuin luulen.

Ei ehkä olekaan, mutta vuosien kiusaaminen tulee taas mieleen, kun anoppi käyttää aivan samoja keinoja kuin nuo tytöt silloin yläasteella.
Olen liian hiljainen, en yhtä kaunis kun joku muu, ja opiskelen jotain turhaa, mistä saa hienon tittelin. Anoppi on vetänyt mukaansa koko suvun ja saan jatkuvasti kuulla kommentteja kuten: "sinunhan pitää aina olla pikkusen parempi kuin muiden",
"kyllä meidän pojalla olisi muitakin ottajia ollut",
"siitä (entinen) tytöstä minä tule aina pitämään"

Tuntuu kivalta ja auttaa todellakin vahvistamaan olematonta itseluottamustani.

Miten saan anopin lopettamaan, kun en enää millään jaksaisi tätä samaa enää aikuisena.
Mä en enää jaksa olla nynny.
123392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Sano sille anopilles että pitää huolen omista asioistas vaan. Jotkut ihmiset vaaan on sellasia että niille on pakko sanoo vähän rumasti ennenkuin niiltä saa minkään laista kunnioitusta!

Anoppis asenne on tyypillinen sellaisen ihmisen asenne. Äläkä missään tapauksessa edes yritä olla sille mieliks päinvastoin. Muuten se tunkeutuu teidän elämäänne eikä irrota otettaan ikinä.

Teet sille selväksi että sen poika on nyt sun miehes ja sillä hyvä!

Mitens sitä taas sanotaan että aina on parempi laiha sopu kuin lihava riita. Eli pidät välit mahdollisimman asiallisina.

Äänestä

"sinunhan pitää aina olla pikkusen parempi kuin muiden",

"No, ottaen huomioon, että samaa alaa opiskelee suomessa joku parituhatta tyyppiä, niin ei tää musta niin juhlavalta tunnu. Jos haluaisin erikoisuutta tavoitella, olisin voinut ruveta vaikka raketti-insinööriksi."

"kyllä meidän pojalla olisi muitakin ottajia ollut",

"No olishan sillä ja kyllä ne vieläkin katselee sillä silmällä. Siksi mä ihmettelenkin, että se vieläkin vaan haluaa vain minut. Kyllä tässä saa olla elämälle kiitollinen onnestaan."

"siitä (entinen) tytöstä minä tule aina pitämään"
"Joo, munkin entiset anoppiehdokkaat on tosi mukavia."

Jos anoppi käyttää usein samoja reploja, niin mieti niihin jotain sopivaa sanottavaa etukäteen.

Äänestä

Hommaat jostain sellaisen taskukokoisen nauhurin, jota käytät ollessasi anopin kanssa kahden kesken. Sitten vaan annat miehesi kuunnelle ne jutut.
Onhan tuo nyt törkeää ihmisen kiusaamista ja henkistä väkivaltaa, jota ei kenenkään tarvitse kuunnella, kaikkein vähiten anopin suusta!!

Äänestä
  • Miksi sinun pitäisi olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka noin sinua kohtelee? Ethän niitä koulukiusaajiakaan kutsu kotiisi tai kyläile heillä.
    Kyllä sinulla on oikeus pitää etäisyyttä ihmiseen, joka ei sinua arvosta. Jos miehesi on eri mieltä, selitä asia ja sano, että olet nyt päätöksesi anopin suhteen tehnyt.
    Et mene, vaikka kutsutaan, etkä kutsu itse.

    Äänestä

  • taitaa olla jo yli-ilkeetä!

    Äänestä

Tuo nainen on todella ilkea ja paha.
Hanen ilkeisiin kommentteihin voit vastata aivan suoraan etta kunnioitat hanta suuresti miehesi aitina ja et millaan tahtoisi muuttaa tuota mielipidetta. Kuitenkin ellei hanen sanavalikoima muutu, sinulle ei jaa muuta vaihtoehtoa kuin katsoa hanta halveksuen alaspain ja pudotta hanet tasolle jonne han niin kovasti haluaa ja kenties aidosti kuuluukin.

Äänestä
  • Terävästi sanottu sinulta, mutta tuollaiset sanat jäävät alistetun ihmisen kurkkuun. Ei tämä miniä ikinä pysty sanomaan mitään noin terävästi. Jos voisi, ei tätä ongelmaa edes olisi, koska anoppi ei ilkeilisi tasavertaiselle.

    Kiusaajat valitsevat aina sen, joka alistuu. Usein hän on hyvinkasvatettu, ihmisiä kunnioittamaan opetettu ja arka. Kotona ei ehkä ole mielenilmaisuja sallittu, vaan itsehillintää on opetettu pienestä pitäen.

    Ei olisi helppoa vastoin omaa luontoaan nousta barrikaadeille ja ruveta teräväkieliseksi ja kiusaajien tapaiseksi ilkeilijäksi. Se ei onnistu.

    Kokemuksesta tiedän, että neuvo "olisit sanonut...." ja "sano ensi keralla" eivät ole mistään kotoisin. Ei niitä pysty noudattamaan.

    Äänestä

  • siinäpä se kirjoitti:

    Terävästi sanottu sinulta, mutta tuollaiset sanat jäävät alistetun ihmisen kurkkuun. Ei tämä miniä ikinä pysty sanomaan mitään noin terävästi. Jos voisi, ei tätä ongelmaa edes olisi, koska anoppi ei ilkeilisi tasavertaiselle.

    Juuri näin on minunkin kohdallani, tiedän kyllä tarkkaan mitä haluaisin ja voisin sanoa, mutta en pysty.

    Kun pienestä pitäen on opetettu, että tuollaiset pitää vain jättää omaan arvoonsa, eikä pidä provosoitua, jos provosoidaan.

    Tuntuukin, että on helpompi kestää muiden piikittely, kuin antaa itselleen anteeksi, jos käyttäytyy "huonosti" sanomalla takaisin.

    Muutenkin mietin sanomisiani ja tekemisiäni aina jälkeen päin. Joten tuntuu todella vaikealta sanoa jotain epäkohteliasta harkitusti.

    Olen myös huomannut, että jos sitten joskus edes aavistuksenomaisesti asettuu vastaan, niin siitähän vasta meteli syntyy. Kun toiset sanovat jatkuvasti suoraan, ilman että kukaan kiinnittää siihen sen enempää huomiota.

    Mietinkin useasti, kuinka tällaisesta roolista voisi päästä eroon. Sanoa vastaan ilman, että katuu sitä viikkoja jälkeenpäin.

    Äänestä

  • samassa junassa kirjoitti:

    Kun on opetettu lapsesta asti varomaan sanomisiaan ja on aina joutunut pulaan, jos liikaa pitää puoliaan, niin ikäihmisenä on niin poljettavissa, että sen huomaavat niin anopit kuin lapsenlapsetkin.

    Muistan saaneeni jo pienestä pitäen neuvon, "sopu on laihakin sopu". Eipä neuvon antaja ole ymmätänyt, että sopua pitää tuolloin yllä vain se toinen, alistettu osapuoli. Eipä sitä itsekään ymmärtänyt, kun neuvoa noudatti.
    Alistaja eli kiusaaja saa voimaa yhä lisää toisen vaikenemisesta. Hän ikään kuin uskoo, että kiusatun päältä valuu ilkeät sanat kuin vesi hanhen selästä. "Ei se mulle suutu", sanoo vielä toisille. Ehkä itsekin uskoo, että "hyvät ystävät" sanovat vaikka sun mitä toisilleen suuttumatta ja suututtamatta.
    Kun alistettu lopulta saa raivarin ja huutaa pahan olonsa pois vuosien ajalta, on ihan ymmärrettävää, että kiusaaja ällistyy ja säikähtää. Hän huomaa, että nyt toi on mennyt ihan sekaisin ja nyt se viimeistään pannaan hoitoon ja terapiaan.
    Näin se menee.

    Äänestä

  • siinäpä se kirjoitti:

    Terävästi sanottu sinulta, mutta tuollaiset sanat jäävät alistetun ihmisen kurkkuun. Ei tämä miniä ikinä pysty sanomaan mitään noin terävästi. Jos voisi, ei tätä ongelmaa edes olisi, koska anoppi ei ilkeilisi tasavertaiselle.

    Kiusaajat valitsevat aina sen, joka alistuu. Usein hän on hyvinkasvatettu, ihmisiä kunnioittamaan opetettu ja arka. Kotona ei ehkä ole mielenilmaisuja sallittu, vaan itsehillintää on opetettu pienestä pitäen.

    Ei olisi helppoa vastoin omaa luontoaan nousta barrikaadeille ja ruveta teräväkieliseksi ja kiusaajien tapaiseksi ilkeilijäksi. Se ei onnistu.

    Kokemuksesta tiedän, että neuvo "olisit sanonut...." ja "sano ensi keralla" eivät ole mistään kotoisin. Ei niitä pysty noudattamaan.

    On totta etta aran ja pelotellun ihmisen on vaikea tuoda tosiasiaa julki pelkaamatta saavansa siita elinikaisen trauman.

    Mitas jos ensin harjoittelisi sita koton. Aivan yksin ensin peilin edessa. Sitten koekaniinina voisi olla vaikka jaakaappi tai jos on oikein hyva ystava, niin han.

    Ehdottamassani vastauksessahan EI ole mitaan pahaa eika loukkaavaa. Se on ainoastaan vastaus ilkean naisen sanontoihin jotka ovat taysin asiaan kuulumattomia. On hyvin vaarin loukatulta ihmiselta olla kertomatta siita anopille. Taman (loukatun ihmisenm) ei missaan tapauksessa pitaisi tuntea paheksuntaa ilmoittaessaan etta anopin sanat eivat ole soveliaita eivatka kuulu perus-sivistykseen.
    Siita hanen ei koskaan tarvitsisi tuntea hapeaa eika moraalista krapulaa, eihan han sano mitaan loukkaavaa.

    Äänestä

Sano miehellesi ettei jätä sinua koskaan kahden anopin kanssa.
Niin me olemme sopineet mieheni kanssa.
Käy vain pakolliset kyläillyt tai älä käy ollenkaan anoppilassa, sitä parempi.
Keskitytte vain omaan elämänne johon muilla ei ole oikeus sekaantua.
Opettele pitämään puolesi tarvittaessa, siihen kyllä oppii.

Äänestä

täydellisesti miltä sinusta tuntuu. Avouolisoni luuli että liioittelin asiaa....No kerran sattui sitten itse kuulemaan mitä avoppi sepusteli minulle ja siitä lähtien alkoi tarkkailemaan tilannetta. Loppujen lopuksi noin vuosi sitten meni välit täydellisesti poikki, mutta ei se ole avopin suuta hiljentänyt, päinvastoin. Nykyään kertoo kaikille kuinka hän tietää meidän elämästä kaiken ja haukkuu minut ja tyttäreni. On koko ajan keksinyt asioita omasta päästään ja kertoo ne toisille totuutena. Ikävä kyllä on sellaisia ihmisiä, jotka häntä uskovat....

Tuo ensimmäinen neuvo kuulosti kyllä todella hyvältä...kannattaa alkaa laukomaan samoja asioita takaisin, eikä olla ns. altavastaaja vain sen vuoksi että yrität olla ystävällinen ja väleissä anopin kanssa. Minunkin olisi heti ensimmäisten valheiden tultua esiin kannattanut tehdä asiat selväksi, eikä yrittää olla väleissä anopin kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

raukkis kirjoitti:

Ympyrä on sulkeutunut.
Koulussa minua kiusattiin, koska pärjäsin hyvin vaikken lukenut. Vanhempani sanoivat, ettei kannata välittää, että kuvittelen varmasti tilanteen pahemmaksi kuin mitä se on.

Menin lukioon toiselle paikkakunnalle, enkä taaskaan mahtunut joukkoon. Uskoin mitä sanottiin. Olin siis ruma ja tyhmä ja vailla päänmäärää. Muilla kun oli urasuunnitelmat selvinä jo ensimmäisellä luokalla. Sain erinomaiset arvosanat ja kuviani oli joissain mainoksissa. Mutta koulussa olin se kaikkein tyhmin ja rumin, jota naureskeltiin selän takana ja päin naamaakin.

Sain kuitenkin heti mieleiseni opiskelupaikan ja sitä kautta jopa pari ystävää.

Tapasin mieheni ja tämän äiti on nyt osoittautunut pahemmaksi, kuin nämä koulukiusaajat yhteensä. Hän kiusaa minua vain ollessamme kahden, jolloin mieheni on helppo sanoa, ettei tilanne varmasti ole niin paha kuin luulen.

Ei ehkä olekaan, mutta vuosien kiusaaminen tulee taas mieleen, kun anoppi käyttää aivan samoja keinoja kuin nuo tytöt silloin yläasteella.
Olen liian hiljainen, en yhtä kaunis kun joku muu, ja opiskelen jotain turhaa, mistä saa hienon tittelin. Anoppi on vetänyt mukaansa koko suvun ja saan jatkuvasti kuulla kommentteja kuten: "sinunhan pitää aina olla pikkusen parempi kuin muiden",
"kyllä meidän pojalla olisi muitakin ottajia ollut",
"siitä (entinen) tytöstä minä tule aina pitämään"

Tuntuu kivalta ja auttaa todellakin vahvistamaan olematonta itseluottamustani.

Miten saan anopin lopettamaan, kun en enää millään jaksaisi tätä samaa enää aikuisena.
Mä en enää jaksa olla nynny.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu