Miespuolinen työtoverini on mielestäni aina ollut äärettömän ärsyttävä ja käytökseltään ylimielinen. Joudumme tekemään aika paljonkin yhteistyötä, ja keskustelunaiheet ovat jääneet todella vähäisiksi, koska en osannut puhua hänen kanssaan mitään. Minä, joka muuten kyllä höpötän ihmisen kuin ihmisen kanssa.
Kaikesta ärsyttävyydestä huolimatta jokin tässä miehessä on vedonnut minuun; ulkonäkö, itsevarma käytös... Eli vilkuiltu on, mutta vain salaa.
Ilta samassa paikassa muutti kaiken. Menin humalassa puhumaan hänen kanssaan,ja kas kummaa, ihminen, jonka kanssa ei ole juttu luistanut olikin jotain aivan muuta! Paljastin hänelle salaiset katseeni, ja hän kertoi jo pitkästä ihastuksestaan minuun!
Olin aivan puulla päähän lyöty, koska mikään aikasempi ei ole viitannut siihen.
Voiko ylimielinen ja ärsyttävä käytös johtua juuri siitä, että hän oli ihastunut ja pelkäsi pakkeja?!?
Olen jotenkin aivan sekaisin, koska en osaa oikein laittaa häntä juuri nyt mihinkään muottiin. Välimme ovat lämmenneet työpaikalla niin, että johan meitä jo katsellaan, että mikä tuolle kissa-koira -pariskunnalle nyt on tullut, kun viihtyvät liiankin hyvin keskenään.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kysymys: Voiko ylimielinen ja ärsyttävä käytös johtua juuri siitä, että hän oli ihastunut ja pelkäsi pakkeja?!?
Vastaus: Kuvailemasi käytös viittaa siihen, että mies haluaa mennä kanssasi naimisiin ja tehdä vähintään 5,2 lasta. Hän on nimittäin lestadiolainen.
Hassu juttu. Kaikki tuntuu olevan nykyaikana aivan "sekaisin". Ikään kuin se olisi joku päivän hitti: aah, kun olen niin sekaisin. Mutta mikä teitä estää, jos molemmat ovat vapaita. Eikä se sormuskaan ole vissiin este ainakaan kaikille.