Tyttöystäväni jäi kiinni pettämisestä. Alkuun tietysti jätin muijan. Mutta ajan myötä luulin hyväksyneeni petetyksi joutumisen, antaneeni anteeksi ja palasin takaisin yhteiseen kotiin. Uskoin oppivani elämään nöyryytettynä ja ympäristön naurun kohteena, miehenä johon naiseni tyytyy kun ei saanutkaan aikaiseksi viikkoa pidempää suhdetta hoitonsa kanssa.
Vähän aikaa menikin hyvin. Enää ei mene. Ongelma on juuri nöyryytys ja häpeä siitä, että kaikki yhteiset tutut ympärilläni tietävät tapahtuneesta. Ja varmasti moni naiseni ystävä tietää asiasta koko totuuden. Itse en usko edelleenkään tietäväni kaikkea tuon illan ja seuraavan viikon tapahtumista. Minulle tuntuu olevan liikaa, että mies jonka kanssa naiseni minua petti, saa vaan olla ja elää rauhassa. Törmään (törmäämme) siihen jatkuvasti esimerkiksi kaupassa. Tällaisessa tilanteessa raivo on taas pinnassa niin kuin aikaa ei olisi kulunut yhtään enkä olisi edes miettinyt anteeksiantamista. Haluisin vaan tappaa molemmat.
Voiko tällaisesta päästä ikinä yli? En haluaisi jättääkään tyttöystävääni, koska sitten vituttaisi vielä muuten hyvän suhteen loppuminenkin.
Vähän aikaa menikin hyvin. Enää ei mene. Ongelma on juuri nöyryytys ja häpeä siitä, että kaikki yhteiset tutut ympärilläni tietävät tapahtuneesta. Ja varmasti moni naiseni ystävä tietää asiasta koko totuuden. Itse en usko edelleenkään tietäväni kaikkea tuon illan ja seuraavan viikon tapahtumista. Minulle tuntuu olevan liikaa, että mies jonka kanssa naiseni minua petti, saa vaan olla ja elää rauhassa. Törmään (törmäämme) siihen jatkuvasti esimerkiksi kaupassa. Tällaisessa tilanteessa raivo on taas pinnassa niin kuin aikaa ei olisi kulunut yhtään enkä olisi edes miettinyt anteeksiantamista. Haluisin vaan tappaa molemmat.
Voiko tällaisesta päästä ikinä yli? En haluaisi jättääkään tyttöystävääni, koska sitten vituttaisi vielä muuten hyvän suhteen loppuminenkin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sinun täytyy ensinnäkin hyväksyä, ettet voi määrätä toisen ihmisen tekemisiä tai ihastumisia. Se ei vain yksinkertaisesti ole mahdollista.
Ilmeisesti olet keskustellut naisesi kanssa tapauksesta avoimesti? Oletko ilmaissut nämä nöyryytetyksi tulemisen tuntemuksesi? Et voi niitä sisälläsikään hautoa, ne vain hajottavat sinua ja suhdetta.
Minä en ole naisestani mustasukkainen, koska pidän melkeinpä kunnia-asiana, etten yritä hallita toisen elämää ja tekemisiä. Silloin saan itsekin hengitystilaa. Jos muija pettää, sille en mitään voi. Jos kyse on satunnaisesta panosta, en halua asiasta tietää, koska kärpäsestä kasvaisi mielessäni kuitenkin härkänen ja olisin epäluuloa täynnä ties kuinka pitkään. Jos taas muija oikein ihastuu ja lähtee toisen matkaan, en minä sillekään mitään mahda.
Kaikki on katoavaista, niin se vaan menee, ja hyvällä säkällä suhde kestää hamaan loppuun asti. Täytyy siis muistaa hoitaa suhdetta, keskustella mahd. avoimesti ja toivoa parasta. Liiallisella vahtaamisella suhde ainakin vain huononee.
Asiaa on puitu ainakin minun kannaltani täysin avoimesti. Yksi ongelma onkin se, etten tiedä, milloin hän puhuu avoimesti ja milloin salailee. Mistä senkin voisi tietää? Miten voi jättää tämän asian taakse, kun ei tiedä, onko vielä jotain. Ei voi antaa anteeksi ja unohtaa, kun ei tiedä, mitä pitäisi antaa anteeksi. Ei ole helppoa.
Naiseni on vastaajien kanssa samoilla linjoilla, hänen mielestään heidän pitäisi hävetä eikä minun. Häpeän tunne tulee siitä, että kaikki muut (tällä tarkoitan naiseni ystäviä, siskoa, siskon miestä jonka kanssa olen paljon tekemisissä) tiesivät asiasta ennen minua. Ajatus siitä, että on se hölmö joka saa tietää viimeisenä on sietämättömän nolo.
Ehkä pitäisi tosiaan ajatella niin, että turha ajatella koko asiaa, kun sille ei kerran mitään voi.
Samoin kävi meilläkin, takana pitkä avioliitto.
Kerroit, että yksi ogelma on se, ettet tiedä, koska hän puhuu totta ja koska valehtelee. Mielestäni tosiasia on se, että sinä et koskaan saa tietää totuutta. Tästä uskomuksesta ainakin minä omalla kohdallani lähden. Kyllä hän varmasti puhuu omaan pussiinsa. Mutta onko sekään hyvä, että saisit tietää kaiken totuuden.
Sanoit lopussa "ehkä ei pitäisi ajatella koko asiaa". Mutta minkäs teet kun päälle painaa, ja vielä kovalla rytinällä. Olen sitä mieltä, että koskaan se ei täysin häivy pääkopasta, sen kanssa on joko elettävä tai sitten ei. Itselläni tätä päätöstä en ole vielä tehnyt, mutta suunta on tuonne "ei" -suuntaan.
Olisi mielenkiintoista kuulla, jos joku mies on tälläisestä mankelista selvinnyt. Siten, että tapahtumasta on pidempi aika. Millä tavalla joku on tämän vyyhden ratkaissut.
petti ja vuosi meni ennenkuin helpotti. Tarvittiin siihen asumuserokin mutta sitten miehellä oli toinen nainen sen ajan ja se ottaa koville. Tämä toinen ei ollut kauaa eli ei ehtinyt mies tajuta toisen huonoja puolia ja niinpä tunnen alemmuuden tunnetta ajoittain. Häpeää en tunne sillä pettäminen on pettäjän häpeä.
Onko suhde hyvä jos siinä on ajauduttu pettämään?!
Ei varmasti pääse yli. Loppuelämäsi on nyt pilalla. Suosittelen yliannostusta tai muuta yhtä ratkaisevaa. Äidit ja isät menettävät lapsiaan liikenneonnettomuuksissa, pienen vauvan äiti kuolee synnytykseen, sotainvalidi hakataan kadulla tajuttomaksi ja jonkun pikkuveli saa haimasyövän. Mutta ehei, kyllä toi sun tuska on kaikista heavyintä kamaa, mitä maailmassa on tapahtunut.
Joo, on se kaikkein heavyinta. Minulle. Mutta sinähän olet sellainen oikeasti fiksu ihminen, joka kyllä tietää mikä on oikeasti tärkeää. Teitä on nykyään tosi paljon. Ja teillä on kova ääni.
Jos tyttöystäväsi katuu tekoaan anna hänelle anteeksi. Katumus on usein yhtä paha olotila kuin petetyksi tuleminen eikä kukaan ihminen ole sitä ansainnut vaikka olisi virheen tehnytkin. Huom. VIRHEEN. Kaikki ihíset tekevät elämässään virheitä, sekä pieniä että suuria, eikä ketään saa tuomita yhden mokan perusteella vaan on annettava toisen näyttää mihin todella pystyy. Olen itsekin hairahtanut toisen miehen sänkyyn mutta voin silti rehellisesti sanoa että en hetkeksikään lakannut ajattelemasta rakasta poikaystävääni. Oletko ajatellut miksi tyttöystäväsi petti sinua. Uskoisin että teidän suhteestanne puuttui jotain mitä hän kaipasi ja haki sitä toisen luota esim. huomiota, kauniita sanoja, läheisyyttä, ylllätyksiä, vaihtelua tms. Suhteeseen täytyy todella panostaa ja pistää kaikkensa peliin aivan kuin mihin tahansa asiaan. Ja toista ei saa pitää koskaan itsestäänselvyytenä. Nyt sinun täytyy selvittää ajatuksesi päässäsi ja sen jlkenn ottaa tyttöystäväsi puhutteluun ja selvitellä yhdessä hänen kanssaan hänen ajatuksiaan. Jos hän todella haluaa jatkaa anna hänelle mahdollisuus... tietenkin omaa mainettasi ajattelematta.
Muuten hyvä suhde, mutta tekee vaan mieli tappaa muija? Jättää ei voi kun hyvä suhde loppuis mutta tappaa vois - silloinko se jäisi lopullisesti sulle se muija ja se hyvä suhde?
Kaikkee sitä voi sanoo hyväks suhteeks, pettämisineen kaikkineen.
Tarkoitan siis, että suhteemme on perusteiltaan hyvä. Oli oikeastaan erittäinkin hyvä ennen tätä käännettä.
Tyttöystäväni on joskus perustellut tekoaan sillä, ettei saanut minulta tarpeeksi huomiota. Pettämisen aikaan olin kyllä perustamassa omaa firmaa, joten päivät olivat pitkiä ja jututkin taisivat painottua työasioihin. Mutta kyllähän nyt aikuisen ihmisen (naiseni) pitää se ymmärtää, että yrityksen perustamisvaiheessa ei ehkä ole entiseen tapaan aikaa pitää kädestä ja istua vierekkäin keinussa, vai mitä?
Jos tätä ei olisi tapahtunut, en tietenkään olisi ikinä ajatellut väkivallan kohdistamista tyttöystävääni. Enkä ajattele vieläkään oikeasti, pahimpina hetkinä se vain on hetkellisesti häivähtänyt mielessä.