Löytyykö täältä sellaisia, jotka itse ovat ottaneet eron ja myöhemmin ovat katuneet tekoaan?
GALLUP kaduttaako ero?
Peter
165146
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
vaan se että yleensäkin olen mennyt naimisiin... aivan vääristä syistä nimittäin!
Minuakaan ei harmita ero. Se harmittaa että en jaksanut aikanaan harata vastaan tarpeeksi tehokkaasti, kun ex-vaimo halusi väkisin naimisiin. Suhde meni jo tässä vaiheessa huonompaan suuntaa.
Naimisiin päästyään ex sekosi viimeisen kerran. Se ei enää hoitanut lapsia lainkaan, tehnyt mitään kotitöitä edes vienyt roskia ulos vaan alkoi käymään baareissa jatkuvasti, ei tullut reissuiltaan kotiin. Seksikin loppui, kun se vissiin sai niiltä baarireissuiltaan sitä ihan tarpeeksi.
Erotessa oli pakko myydä edulliseen aikaan ostettu asunto, kun ei ollut varaa maksaa exää ulos siitä. Ex tienasi puolentoista vuoden avioliitosta yli 10 000. Itse siltä ei ikinä jäänyt eikä tule jäämään mitään säästöön.
mutta siinä eroprosessissa tehty ositus jossa hävisin kun en jaksanut taistella enää.
Suurin osa sisimmässään pidemmän päälle miettii oliko ero oikea todellinen ratkaisu ongelmiin. Minä ainakin mietin välillä, vaikka olikin myrskyisä avioliitto. Lähinnä sen takia, koska tulee väkisinkin ajatus siitä, että tuliko lapselle tarumoja erosta. Pieni lapsi on kuitenkin täysin viaton tilanteeseen ja ymmällään.
Harmittaakiin lapsen puolesta eniten, koska Rakastan lastani.
Ero on aina huono ratkaisu, lukuunottamatta väkivaltaisia, alisteisia suhteita. Tai jos toinen kännää ja bilettää kaikki rahat.
Vaikka olisi muuten kuinka tavallisen tylsää suhteessa, niin on se kuitenkin parempi kuin ero, nimittäin jos on lapsia. Lapset syyllistävät itseään erossa ja miettivät kuumeisesti, miten olisivat voineet estää eron ja millä keinolla saisivat vanhemmat eron jälkeen takaisin yhteen. Heidän ikävänsä on valtava toista vanhempaa kohtaan ja he miettivät pienessä päässään, kumman luona olisi helpompaa olla. Voi meitä vastuuttomia aikuisia. Teemmekö aina parhaamme lasten eteen. Lapset ovat ainoa pysyvä asia elämässämme. Heitä tarvitsemme ja he tarvitsevat meitä. Niin ja kaikki osapuolet voivat jotenkin kunnioittaa itseään, kun ei ole tarvinnut rikkoa perhettä, minkä eteenpäin vieminen ja lasten omille siivilleen tukeminen on meidän vanhempien tehtävä. Itsekkyys hiiteen ja tyytyminen tavalliseen elämään. Ei se elämä muutu mitenkään eron jälkeen helpommaksi. Toisen ongelman tilalle tulee toinen ja ehkä kolmaskin ongelma. Nimimerkillä kokemusta pitkän liiton hajoamisesta ja lasten ongelmista eron jälkeen yms. kaikkea.
Ei noin voi yleistää. Jokainen liitto ja jokainen ero on yksilöllinen. Ja lapset ovat yksilöllisiä eroonkin reagoidessaan.
Jos vanhemmilla on toimiva ja lämmminhenkinen suhde, on se lapselle hyvä henkinen kasvulalusta. Mutta vanhempien väliset huonot kemiat ja riidat voivat aiheuttaa lapselle pitkäaikaisen henkisen stressin - tästä on kokemuksia.
Tärkeintä lapselle on turvallisuuden tunne - huoltapitävä ja välittävä ilmapiiri. Jos sitä ei ole, on lapsi jarkuvan stressin alla, vaikka sitä ei vanhemmilleen näytäkään. Tässä on se lapsen lojaliteetti, joka vanhemman pitäisi ymmärtää.
Jos vanhemmat eivät kykene yhdessä eläen tuollaista turvallista kasvualustaa lapsilleen järjestämään, on parempi erota. Tässä mitataan vanhempien aikuisuus: on kyettävä nöyrtymään sen edessä, mikä tässä tilanteessa on lapsille vähimmin vahingoittavaa kun aikuiset eivät tule toimeen keskenään.
Lapsia on turha aliarvioida. He ymmärtävä paljon asioita, joita vahnemmat eivät voisi kuvitellakaan. Eron sattuessa lasten syyllisyyden tunteet ovat vanhempein käsissä. Erosta ja sen syistä on keskusteltava. Ja käytävä läpi sitä, miten elämä tulevaisuuudessa järjestyy ja kuinka lapset voivat säilyttää yhteytensä molempiin vanhempiin.
Tämä kaikki on vain vanhempinen kypsyydestä kiinni. Ei lapsen kyvyttömyydestä ymmärtää ja käsitellä.
Alla Lastensuojelun keskusliiton linkki: Lapsi ja avioero
http://lskl.asiakas.org/showPage.php?page_id=43#miten_kerr
Tuossa viestissä on kyllä hitosti stereotyyppisiä väitteitä, joita kehottaisin vakavasti miettimään.
Ensinäkin: huonossa liitossa jatkaminen ei ole itsekästä. Armollista kaikille on erota. Kyse on vaan siitä, kykeneekö ihminen uudistumaan. Luomaan itseään uudelleen. Jos on taipuvainen riippuvuuteen, se merkitsee useimmiten narinaa ja pessimismiä riippumatta siitä, onko huonossa liitossa vain eronnut huonosta liitosta. Itsestä ja omasta asennoitumisesta on kaikki kiinni.
Ja nuo omat asenteet ja ongelmien ratkaisumallit (jos niitä ylipäänsä on olemassa - monethan masokistisesti vaan roikkuvat hirressä omissa ongelmapunoksissaan) välittyvät myös lapsille. Vanhemmat ovat vastuussa siitä, minkälaisen elämisenmallin lapset omaksuvat. Ja omat itsesäälin tunteet siirretään helposti lapsiin...
tio "lapset ikävöivät": prkl... lapset osaavat käsitellä asioita. Vanhempien ei pitäisi siirtää heidän kannettavakseen omia ikäviä tunteitaan. Vanhemman ei pidä siirtää omaa kyvyttömyyttään uuidstua ja omaa toivottomuudentunettaan lapsiinsa. Lapset selviävät jos heitä tuetaan riittävästi. Jos aikuinen ei sitä tukea pysty antamaan, tukea voi saada jostain muualta. Ja oma negatiivisuus on paras kitkeä itsestä ihan lasten vuoksi - jos ei muuten niin hakeutumalla terapiaan, vaikka.
sillä liitto oli väkivaltaa täynnä,lasten takia kestin ja nyt kaduttaa miksi annoin lasten kärsiä.Suomessa väkivallasta keskustellaan naureskellen jopa asiantuntijat tv-ssä!!!!Väkivalta on vakava asia joka tuhoaa monen ihmisen elämän ja se ei ole leikin asia.
Aina puhutaan, että avioliitossa pitää pysyä lapsen parhaaksi. Väkivaltatilanteessa ero on kyllä lastenkin paras! Ikävä kyllä hakatulta vaimolta menee tovi, ennen kuin hän havahtuu tähän tosiasiaan ja tajuaa lähteä! Voi niitä hukkaan heitettyjä vuosia:(! Voi sitä suloista lapsuutta, jota ei pystynyt omilleen antamaan... :(
...23 vuotta ja se riitti kun ukosta paljastui ihan käsittämättömiä piirteitä ja tekoja.En lis voinut enää päivääkään jatkaa.Hyvä kun pääsin eroon,ihana elää omaa elämää ja huomata että hyvin menee!
Monet olen itkut itkenyt, kun en pystynyt myöntämään tekemääni väärää ratkaisua ja ylpeyttäni en pyrkinyt takaisin. Olin lopen kyllästyny mieheni kilpaurheiluum. 7 päivää viikosta treeniä tai kilpailuja. Minulla pieni vauva kotona ja tunsin itseni yksinäiseksi. Tyttöystävät eivät korvaa miestä. Samoin mieheni ei osallistunut lainkaa kotitöihin. 11 vuotta yhdessä ja hän ei käynyt kertaakaan edes kaupassa. Hän oli elämäni ensimmäinen todellinen rakkaus. Luovutin liian helpolla. Pettämistä ei ollut kummallakaan puolella.Nyt vasta 10 vuoden jälkeen olen päässyt asiasta yli. Opin kyllä jotain.
Kyllä vähän ihmetyttää, jos noin pitkän yksipuolisen uhrautumisen jälkeen vielä kaduttaa. Mutta ehkä olet uhrautuja luonteeltasi. Meitähän on moneksi. Minä en oisi tuollaista kestänyt. Ja sitten vielä olet 10 vuotta eroakin surrut? Ja onko se pettäminen nyt sitten ainoa kriteeri että voisi perustellisti erota.
Minä ainakin kadun ja exäni myös. Yhdessä ero otettiin ja nyt molemmilla uus, mutta huonompi.
Eron jälkeen sain mahdollisuuden uuteen elämään. Nyt osaan arvostaa ainutkertaista elämääni - en anna sen kulua hukkaan kärvistelemällä päivästä toiseen.
Meillä arjen yhteiselo ei koskaan toiminut tyydyttävällä tavalla. Sen myötä kasvoi myös turhautuneisuuden tunteet... jos yhteinen arki ei ole hyvää ja tyydyttävää eikä tapahdu keskinäisen rakkauden ja yhteisen jakamisen ja kumppanuuden pohjalta... mitä jää jäljelle? Se "tavallinen elämä", mistä täälläkin on puhuttu. Kun ihmiset eivät tiedä mitä haluavat eivätkä jaksa tai uskalla ottaa siitä selvää, he antavat "viisaita" neuvoja tyyliin "pysy sinäkin vaan karsinassasi ja opettele sietämään tavallista elämää".
Sitä paitsi. Toimiva seksi on erittäin tärkeä asia - ainakin minulle. Se on osoitus siitä vahvasta tunnetason läheisyydestä ja yhteisyydestä, mikä on avioliiton kivijalka. Ilman sitä on liitto karu ja kolkko.
Vaikka eroprosessi olikin pitkä niin hyvää se teki - oli pakko katsoa itseä kunnolla peiliin. Nähdä itsensä uudessa valossa ja todeta sekin, että parinvalinta voi olla sokeaa... väärin perustein tapahtuvaa. Ihmiset muuttuvat - nyt näen, miksi aikoinaan hänet valitsin. Enkä voisi valita enää samoin.
Lapset eivät ole erosta myöskään kärsineet. Se on ihan vanhempien kypsyydestä kiinni miten lapset asian kokevat.
yhtään.ent vaimo oli tosi hankala.kaikkea vastaan ei omaisuutta ei omaa asuntoa ei mitään tavallista.Kalja kyllä sopi.Nyt toisen kanssa kaikki kunnossa Mökit ja Asunnot yms
kyllä kyllä ja kyllä! molemmat rakasati toisiaan ja sit haluiski palata yhtee mut ku enää ei voi rakastuakkaa..potuttaa