Olemme olleen mieheni kanssa yhdessä melkein vuoden. Kun aloimme seurustella, hän rakastui minuun nopeasti. Ennen seurustelua minulla ei ollut varsinaista ihastumisvaihetta, sellaista kipinöivää. Rakastan häntä kyllä, mutta en sillä tavalla, millä todella haluaisin.
Nyt suhteemme tuntuu näivettyneeltä, enkä minä saa siitä enää tarpeeksi tyydytystä. Emme asu yhdessä. Nyt kun mietin mennyttä vuotta, olen päätymässä omasta mielestäni aika karmaisevaan johtopäätökseen: rakkauteni häneen perustuu sille, että olin otettu siitä että joku rakastui minuun niin syvästi.
En koe, että olisin teeskennellyt tämän vuoden, mutta tämä ajatus on tullut esiin vasta lähiaikoina. Suhteessa sinänsä ei ole ollut isompia ongelmia.
Olen järkyttynyt pelkästä ajatuksesta, että minulla olisi niin huono itsetunto. Ja että alkaisin tiiviiseen suhteeseen ja jatkaisin sitä vain saadakseni olla haluttu. Ajatus on kytenyt alitajunnassa ja nyt tuntuu siltä, että rakkauteni häneen on kestänyt päivästä toiseen vain, koska hänen tunteensa ovat niin voimakkaita. Eli olen antanut itseni ja rakkauteni vastineeksi sille, että saan olla hänen elämänsä nainen.
Ymmärsiköhän kukaan sekavaa tekstiäni...Nyt siis olen heräämässä, mutta en tiedä mitä tekisin. En uskalla kertoa miehelleni tästä, koska minusta se on nöyryyttävää ja arka aihe. En vaan näe meillä tulevaisuutta, varsinkin jos minun rakkauteni perustuu tälle.
Nyt suhteemme tuntuu näivettyneeltä, enkä minä saa siitä enää tarpeeksi tyydytystä. Emme asu yhdessä. Nyt kun mietin mennyttä vuotta, olen päätymässä omasta mielestäni aika karmaisevaan johtopäätökseen: rakkauteni häneen perustuu sille, että olin otettu siitä että joku rakastui minuun niin syvästi.
En koe, että olisin teeskennellyt tämän vuoden, mutta tämä ajatus on tullut esiin vasta lähiaikoina. Suhteessa sinänsä ei ole ollut isompia ongelmia.
Olen järkyttynyt pelkästä ajatuksesta, että minulla olisi niin huono itsetunto. Ja että alkaisin tiiviiseen suhteeseen ja jatkaisin sitä vain saadakseni olla haluttu. Ajatus on kytenyt alitajunnassa ja nyt tuntuu siltä, että rakkauteni häneen on kestänyt päivästä toiseen vain, koska hänen tunteensa ovat niin voimakkaita. Eli olen antanut itseni ja rakkauteni vastineeksi sille, että saan olla hänen elämänsä nainen.
Ymmärsiköhän kukaan sekavaa tekstiäni...Nyt siis olen heräämässä, mutta en tiedä mitä tekisin. En uskalla kertoa miehelleni tästä, koska minusta se on nöyryyttävää ja arka aihe. En vaan näe meillä tulevaisuutta, varsinkin jos minun rakkauteni perustuu tälle.
Vastaukset 2
Vanhimmat
että tunnistan jollain tavalla itseni miesystävästäsi. Olen nainen. Seurustelin kaksi vuotta miehen kanssa, jota rakastin syvästi, ihailin häntä, nostin jalustalle. Hänkin rakasti minua mutta ei silti halunnut jatkaa. En ollut hänelle kuulema "se oikea".
Ero oli tuskallinen, tosi kamalaa aikaa. Vuosi on erosta kulunut enkä ole päässyt miehestä kunnolla yli.
Halusin kai vaan sanoa, että ymmärrän sinua vaikka olin itse juurikin samanlaisessa asemassa kuin miehesi nyt.
Meillä kävi samoin meidän kaveri vähän niinkuin paritti meidät, mies tietysti rakastu täysin, sillä oli koko ajan hemmetin voimakkaat tunteet. mä suhtauduin siihen aika neutraalisti ekasta tapaamisesta asti, mutta jotenkin se, kun toinen niin rakasti enempi kuin mitään, ihaili, kehu päivittäin, otti huomioon..ketä sellaista ihmistä voi torjua tai sanoa, että sori muttei fiilikset ole samat?? Sitä pikkuhiljaa rupes uskoo että rakastaa sitä miestä. Mekin seurusteltiin 3 vuotta, kunnes yksi kaunis päivä, kaikki oli ohi! Mies huomasi, että emme sittenkään ole ihan samalla taajuudella, olimme melkoisen erilaisia. Olin koko suhteen ajan melkoisen onneton kuitenkin loppupeleissä, vaikka hän piipo ja paapo mua, niin mä en saanu tunteita siihen.. Kyllä mä välitin, mutta en todellakaan sitten varmastikkaan ihan OIKEASTI rakastanut.. Kun kaksi ihmistä 'lyödään' yhteen niin ei se nyt mee ihan sillai kun kuuluisi,että nähdään jossain ja ihastutaan....ja sitten seurustellaan. Meistä vaan tehtiin "valmis pari"..
Sen takia tässä varmaan tuli näin kauan seurusteltuakkin, kun se toinen oli niin ihana ja kultanen mua kohtaan. Ei sellaselle raaskii sanoa, että joo, mä en oikein mitää tollasta sua kohtaa tunne. EN oo sitä sille vieläkään kertonut, enkä kerro... antaa sen luulla,että eron syynä oli meidän erilaisuutemme, joka se syy hyvin pitkälle myös olikin! Yhdessä ei enää ollu juuri mitään tekemistä/juteltavaa.Asuimme myös erillämme, tapaamiset alkoi käydä samanlaisiksi, ei koskaan mitään uutta..yhtä ja samaa...