Kiloja pois

Tässä viime aikoina on tullut hieman huolestuttua, kun alkaa mahaa kertymään. Päätin, että nyt pitää pudottaa sellainen kymmenen kiloa (alkaa nimittäin sata kiloa lähestymään). "Tekniset tietoni" ovat: Mies, 24v, 182cm, 98kg.

Viime vuosina liikkuminen on ollut melko vähäistä. Nyt ihan viime aikoina on tullut liikuttua enemmän ja jatkossa ois tarkoitus liikkua vielä enemmän. Lisäksi viime aikoina on tullut syötyä paljon rasvaisia ja suuria ruoka-annoksia (mm. liian usein pizzerioissa käyntiä..). Nyt ajattelin jättää pizzareissut kokonaan (tai ainakin lähes kokonaan) ja ihan kokeeksi huomisesta alkaen kokeilen merkitä Painonvartijoiden Points-ohjelman avulla pisteitä, jos vaikka sitä kautta oppisin vähän katsomaan, mitä syön.

Tässä vähän ranskalaisilla viivoilla ajatuksiani, miten aion pudottaa painoani (ja toivoisin, että palstalaisilta saisin lisää tähän kohtaan vinkkejä tai korjauksia)
-Kerran viikossa punttisalilla
-Kerran viikossa tunnin sähly/sulkupallo/uinti
-Kerran viikossa lenkkeily
-Lisääntyvä hyötyliikunta (polkupyörä!)
-Pizzat, sipsit, mässäilyt 3-4 kerrasta viikossa (siis yhteensä noita) korkeintaan yhteen
-Muutenkin rasvan käyttö kuriin esim. leivän lisukkeissa
-Porkkanoiden pureskelua :) (Porkkanat on pitkäaikainen suosikkini. Kun kerran niitä tykkään pureskella, niin miksei niitä voisi syödä joka päivä)
2575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

laskisit kalorit ja söisit alle peruskulutuksesi. -1000 kaloria kulutuksestasi tietää kilon laihtumisvauhtia viikossa. Se toimii, jos asenteesi on kunnossa!

Jos käyt punttisalia, niin lihastakin voi tulla pikkasen ( yleensä tuskin ollenkaan, koska jos syöt kulutustasi vähemmän ).

lenkkeily pitää lihaksiasi kunnossa, mutta kaikki aerobinenkin vähäisen syömisen kanssa polttaa sekä rasvaa, että hieman lihaksiakin. Painonlasku tulee hitaaksi jos treenaat isoilla painoilla ja syöt paljon proteiinia, se voi yksilöstä riippuen jopa lisätä pikkasen lihasmassaakin samalla kun rasvaa lähtee.

Siihen varmaan pyritkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiloja pois kirjoitti:

Tässä viime aikoina on tullut hieman huolestuttua, kun alkaa mahaa kertymään. Päätin, että nyt pitää pudottaa sellainen kymmenen kiloa (alkaa nimittäin sata kiloa lähestymään). "Tekniset tietoni" ovat: Mies, 24v, 182cm, 98kg.

Viime vuosina liikkuminen on ollut melko vähäistä. Nyt ihan viime aikoina on tullut liikuttua enemmän ja jatkossa ois tarkoitus liikkua vielä enemmän. Lisäksi viime aikoina on tullut syötyä paljon rasvaisia ja suuria ruoka-annoksia (mm. liian usein pizzerioissa käyntiä..). Nyt ajattelin jättää pizzareissut kokonaan (tai ainakin lähes kokonaan) ja ihan kokeeksi huomisesta alkaen kokeilen merkitä Painonvartijoiden Points-ohjelman avulla pisteitä, jos vaikka sitä kautta oppisin vähän katsomaan, mitä syön.

Tässä vähän ranskalaisilla viivoilla ajatuksiani, miten aion pudottaa painoani (ja toivoisin, että palstalaisilta saisin lisää tähän kohtaan vinkkejä tai korjauksia)
-Kerran viikossa punttisalilla
-Kerran viikossa tunnin sähly/sulkupallo/uinti
-Kerran viikossa lenkkeily
-Lisääntyvä hyötyliikunta (polkupyörä!)
-Pizzat, sipsit, mässäilyt 3-4 kerrasta viikossa (siis yhteensä noita) korkeintaan yhteen
-Muutenkin rasvan käyttö kuriin esim. leivän lisukkeissa
-Porkkanoiden pureskelua :) (Porkkanat on pitkäaikainen suosikkini. Kun kerran niitä tykkään pureskella, niin miksei niitä voisi syödä joka päivä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu