aamu 3

Ei koulutus aina suju suunnitelmien mukaisesti, eilen näin Karkuria tuskin lainkaan, joten ohitin oppitunnit.

Tänään Karkuri on maisemissa, korjailee rempalleen menneitä pyöriä, hoitaa rästiasioita?! ja käyttäytyy muutenkin täysin ihannemiesmäisesti.

Mutta en erehdy luulemaan tätä pysyväksi tilaksi, luultavasti pitkä syksy omissa riennoissa aiheutti omantunnontuskia, joita nyt lievittää hoitamalla kaiken mikä aiemmin jäi hoitamatta.

Raamatun rakkaus vaatimukset ovat utopiaa, Karkurin rakkaus loppuisi kohdassa 1. Rakkaus on kärsivällinen, Karkuri ei :) Lisäksi taitaapa aika usea tuohon oman edun etsimiseen sortua, kuten katkeruuteenkin. Jos noita ei myönnä valehtelee itselleen, luulen.

Koulutuksen motiivi on irrottautua syyttelystä ja katkeruudesta, saada arki hauskemmaksi. Olkoon tuo kuinka itsekästä tahansa kaipaan iloista, hauskaa arkea jotta jaksan juosta ruuhkavuosien läpi.

Luultavasti tunnen mieheni, se etten rakastanut ei mielestäni ole este tehdä lapsia, halusin perheen itsekkäästi, jäätyäni sitä ilman lapsuudessa.

Harva vanhempi paneutuu vanhemmuuteen sillä intensiteetillä jonka teen. Lasten teko kuten avioliittokin voi mielestäni pohjautua tietoon että toinen vanhempi osaa kantaa vastuunsa, on luotettava ja eheä luonteeltaan. Ei minun ja lasten isän välinen rakkaus tarvitse taivaita hipoa jotta lapset voivat hyvin, tärkeämpää on mielestäni että arki sujuu kivasti.

Lapsia tein kaksi, koska kannatan lauma-ajatusta, lapsilla on vähän ikäeroa, koska haluan heidän tuntevan toisensa läpi elämänsä läheisiksi. On yksi ihminen maailmassa joka ymmärtää sinua täysin, pohjautuen lyhyeen ikäeroon ja täysin samaan taustaan.

Itse asiassa en kohdannut ainuttakaan miestä ennen miestäni, en seurustellut kertaakaan ennen tätä liittoa, taisin pussata ohimennen kolmea miestä ennen miestäni, joten sanon etten valinnut, otin ensimmäisen.

Kun hän ”huoli” minut olin myyty. Ei tarvinne sanoa ettei minulla ollut itsetunnosta tietoakaan tai siitä että joku voisi pitää minusta, lapsi kehittyy vinoon vinossa kodissa.

Mieheni vaikutti lapsen silmissäni voimakkaammalta, vasta vuosien kasvun myötä minusta tuli vahvempi, elämä opetti.

Jaksamiseni pysyy kohtuullisesti kontrollissani, on päiviä että voimat loppuvat, mutta tunnen nuo hetket ja osaan vaatia lepoa. En ole tyhmä tuollakaan saralla, riittävän paljon itseäni rääkättyäni tiedän rajani, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.
0425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

räyhähenki kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu