Kun on päästävä julkisuuteen, on päästävä sinne hinnalla millä hyvänsä.
Ei niin väliä sillä, mitä puhutaan, kunhan puhutaan.
Tyhjäntoimittajana on helppo huudella hävyttömyyksiä, kello käy silti ja kauneus on kuin onkin katoavaista, ainakin ulkoinen ihon sileys ja poskien hehku.
Kaikki suomalaisnaiset eivät ole kaunottaria, posket eivät hehku yökerhvalojen loisteessa komeiden kavaljeerien tarjotessa shamppanjaa ja viihdykettä.
Moni nainen tekee työtä aamusta iltaan, peittelee lapset yöunille ja siunaa itsensä ja perheensä. Aaamulla herätys ennen auringon nousua ja illalla nukkumaan huolien kera; lapset sairastavat, itse sairastat, velat on maksettava, kiire töissä ja kotona. Perheessä molempien on yritetävä, hyvä kun sittenkään pärjätään. Ryppyjen myötä, kumartuvien hartioiden myötä, läskien myötä, tuulipukujen myötä, huolien myötä, sairauden myötä, kuitenkin jotain syntyy. Ihminen kasvaa kauniiksi, kauniimmaksi kuin neonvalojen loisteessa.
Ei niin väliä sillä, mitä puhutaan, kunhan puhutaan.
Tyhjäntoimittajana on helppo huudella hävyttömyyksiä, kello käy silti ja kauneus on kuin onkin katoavaista, ainakin ulkoinen ihon sileys ja poskien hehku.
Kaikki suomalaisnaiset eivät ole kaunottaria, posket eivät hehku yökerhvalojen loisteessa komeiden kavaljeerien tarjotessa shamppanjaa ja viihdykettä.
Moni nainen tekee työtä aamusta iltaan, peittelee lapset yöunille ja siunaa itsensä ja perheensä. Aaamulla herätys ennen auringon nousua ja illalla nukkumaan huolien kera; lapset sairastavat, itse sairastat, velat on maksettava, kiire töissä ja kotona. Perheessä molempien on yritetävä, hyvä kun sittenkään pärjätään. Ryppyjen myötä, kumartuvien hartioiden myötä, läskien myötä, tuulipukujen myötä, huolien myötä, sairauden myötä, kuitenkin jotain syntyy. Ihminen kasvaa kauniiksi, kauniimmaksi kuin neonvalojen loisteessa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
elämä verhojen takana: mitä tahansa voi tapahtua! (anukin raiskattu ties kuinka monta kertaa..?) Hyvä, että sinäkin osaat arvostaa elämän rutiinia :) Hieno homma. Ollaan kunnollisia ja näytetään sillä nuoremmalle sukupolvelle mallia...
Tätä Anun puhetta on turha ottaa sydämeen. Maailmassa asuu yli 6 miljrd. ihmistä, ja se mikä on oikea yhdelle ei ehkä ole oikein toiselle. Siksi on tärkeä etsiä omaa sisäistä suuntaansa ja toimia sen mukaan yrittämättä seurata jonkun toisen jalanjälkiä. Tunnet todellista sydämen- ja mielenrauhaa vain kun seuraat sitä, noudatat sitä, minkä tiedät olevan oikein Sinulle.
Rakkaus alkaa pienestä ja kasvaa jatkuvasti. Kun todella rakastatte toisianne, te uskotte ja luotatte toisiinne. Pitäkää tämä rakkaus elävänä niin ettei mikään saa estää sitä. Ei edes Anu Saagim.
sitten kun otan toisen vaimon, en ota ainakaan suomalaista. Ulkomaalaiset ovat naisellisempia ja kivampia.
tekevät kotitöitä valittamatta, osaansta tyytyen. Siihenhän ne on kasvatettu, ei ajattelemaan.
ajatella, vaikka niiden kapasiteetti ei riitä siihen. Mieluummin kaunis ja tyhmä kuin ruma ja tyhmä.
ei vanhene koskaan.
ikuisen elämän salaisuutta... D:))
ja ne jotka pullistelevat kauneudella niin kuinkahan monella se on todella luonnollista.
Toisilla vain on rahaa laittaa itsensä kauniimmaksi.
Sitä paitsi suomalainen nainen on kuuluisa kauneudestaan. Turha sitä nyt on kovaan ääneen verrata virolaisnaista suomalaiseen. Miettikääpä mitä yleensä ensimmäisenä ihmisillä juolahtaa mieleen kun puhutaaan virolaisnaisesta......... ja onhan se niinkin että virossa hinnat ovat huokeammat, siis kaikessa.....;)
Ulkönäkökö on se kaiken totuuden mitta? Ainut arvo, jolla ihmistä arvioida? Kun on kaunis katsella, on kaunis muutenkin?
Anusta on tullut suomalaisen miehen paras ystävä, totuuden julistaja ja naisista parhain; ainut joka puhuu asiaa. Hänellä on totuuden avaimet ja syvällinen ymmärtämys suomalaisen naisen rumuudesta (=huonoudesta). Syyttäkää naiset itseänne. Koska olette rumia, ei teillä ole ihmisarvoa. Kyllä Anu tietää. Anun mielipide on enemmän kuin muiden mielipiteet.
Liekö kukaan häntä juuri tunsikaan ennen lausuntojaan, mutta puheillaan suomalaisen naisen huonoudesta on hän valloittanut tiensä suomalaisen miehen sydämeen. Ja se tekee minut surulliseksi. Useasta syystä: a) suomalaisen miehen täytyy voida todella huonosti halutakseen loukata toisia näin, b) Nainen on edelleen riistaa (myös naiselle), josta saa puhua mitä vaan, tehdä mitä vaan ja kaikki sen riemuiten hyväksyy, c) Ihmiset on ihan he***vetin pinnallisia (=typeriä), d) miten raskasta ja vaikeaa onkaan ihmisen elämä, jos näkee kaiken negatiivisena ja rumana -ja miten yleistä se näkyy olevan.
onko sit pakko pitää rumaa tuulipukua ja syödä ittes läskiksi?sitä voi ostaa niillä herkkurahoilla kauniita vaatteitakin ja pitää itsensä siistin näköisenä ja syödä terveellisesti,vaikka suomalainen äiti onkin.
tuntuu että suomalais naiset eivät uskalla näyttää hyviltä,haluaisivat kyllä.tuntuu kuin naiset luulisivat että kauneudesta ja terveydestä huolehtiminen olisi rikos jota pelätään,hävetään.
he eivät uskalla syödä terveellisesti,vaikka tietävät mikä on vartalon hyväksi,tyhjiä kaloreita vaan pumpaataan mahaan,ja niiden syöminen on ainoa nautinto.seksikään ei kiinnosta kun ei pidä itseään seksikkäänä,vaan epämielyttävänä.näin naisten ahdistuksen kierre onkin valmis.
sit kadehditaan yli 40.v virolaisia kaunottaria jotka uskaltavat näyttää kauniilta.jos anullkin olisi25kg ylipainoa lyhyt rasvanen tukka,eikä meikkiä ja tuulipuku päällä ja hymytön katkera ilme,niin luulisi häntäkin suomalaiseksi.
miettikää!
Suomalaisilla miehillä ei ole oikein mitään oikeutta haukkua suomalaisten naisten lihavuutta, kun miehistä joka toinen on lihava naisista vain joka kolmas.
Jokaisella miehellä on myös äiti ja joillakin miehillä on myös siskoja. Jokainen mies kantaa puolet isänsä geeneistä. Jos suomalainen mies siis sanoo, että suomalainen nainen on ruma, hän pitää myös itseään rumana. Keskustelun taustalla onkin siis suomalaisten miesten huono itsetunto. Kannattaa miestenkin mennä itseensä ja miettivät, mitä puhuvat. Yleensä ihminen, jolla on heikko itsetunto, ei pysty arvostamaan muita ihmisiä. Samaa voi sanoa Anu Saagimille.
Mun mielestä tossa sun jutussa oli ihan pointtiakin... siis siinä lopussa nimenomaan....
Eli mitä siitä jää käteen kun ravaat baareissa joka viikko eri ihmisen kanssa ja vedät viinaa.. yms. harrastaa seksiä eri ihmisten kanssa...
Luulenpa että tuohon turmioon on nykyyhteiskunta niin suurella vauhdilla menossa että kohta rysähtää... No, Tuollainen käytös vaan syö ihmiset sisältäpäin ja viisaat ovat minun milestäni juuri niitä josta viimeksi kirjoitit... tätä tuulipuku kansaa... Vastuunsa kantavat suomalaiset duunarit, joilla on omatunto kohdallaan ja osaavat vielä käyttäytyä...