Kaipaisin kipeästi ihmistä kuka ymmärtäis mua.
Olemme seurustelleet kolmen vuoden verran, nyt poikaystäväni ilmoitti lähtevänsä vaihtoon atlantin toiselle puolelle 9kk.
Luotan häneen ja meidän rakkauteen. Mutta se on niin perkeleen vaikeeta kun kukaan ei ymmärrä sitä tuskan määrää, kun toinen on toteuttamassa unelmiaan ja minä jään suomen talveen miettimään milloin olisi taas elokuu ja nähtäisiin taas?? Kuinka te kaukosuhdeihmiset olette pärjänneet, varsinkin ne, jotka jääväät tänne kotiin kaipaamaan? Hän sanoo, että eihän se ole kuin 9kk, totta sehän menee vauhdilla tuolla jenkkilässä missä kaikki on uutta ja hienoa. Täällä jatkuu normi elämä ilman rakasta, jippii, nopeasti tuo aika varmasti menee?? Vai kuinka??
Kaipaan ihmisiä, jotka ymmärtävät tämän tilanteen!! Olisiko kellään mitään survival-packiä, jonka avulla selviytyä?
Olemme seurustelleet kolmen vuoden verran, nyt poikaystäväni ilmoitti lähtevänsä vaihtoon atlantin toiselle puolelle 9kk.
Luotan häneen ja meidän rakkauteen. Mutta se on niin perkeleen vaikeeta kun kukaan ei ymmärrä sitä tuskan määrää, kun toinen on toteuttamassa unelmiaan ja minä jään suomen talveen miettimään milloin olisi taas elokuu ja nähtäisiin taas?? Kuinka te kaukosuhdeihmiset olette pärjänneet, varsinkin ne, jotka jääväät tänne kotiin kaipaamaan? Hän sanoo, että eihän se ole kuin 9kk, totta sehän menee vauhdilla tuolla jenkkilässä missä kaikki on uutta ja hienoa. Täällä jatkuu normi elämä ilman rakasta, jippii, nopeasti tuo aika varmasti menee?? Vai kuinka??
Kaipaan ihmisiä, jotka ymmärtävät tämän tilanteen!! Olisiko kellään mitään survival-packiä, jonka avulla selviytyä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tyttö lähti syyskuussa vaihtoon, kului kaksi kuukautta ja nyt tuli ero, tosin ei lopullinen. Kävin jopa siellä ja vietimme ihanaa aikaa yhdessä. Kun tulin takaisin, heti siteemme oli vahvempi. Mutta ei menny kuin pari viikkoa ennekuin huomasin, että olen ainoa tunteva osapuoli tässä kaukosuhteessa. Painotan vielä että tässä ei ollu kyse pettämisestä, eikä hän ole tavannut ketään. Hän halus tiettyä vapautta ja taisinpa stressata suhdettamme liikaa...
Yhden vinkin annan, älä tee samaa virhettä kuin minä. Anna hänen rauhassa toteuttaa unelmaansa, äläkä ahdista häntä "mulla on ikävä, rakastatko enää mua" puheluilla. Niinkuin itse tein. Nyt annan tytölle rauhan löytää itsensä ja ehkä sitten kun hän palaa katsotaan tilanne uudestaan. Jos olemme tarkoitetut toisillemme, päädymme vielä yhteen. Nyt välimatka on niin suuri että hänestä ei ollu enää hoitaa tätä suhdetta sieltä käsin. Itseasiassa mahdoton. Ja oli tämä mullekkin jonkunlainen helpotus vaikka tuntuu todelta pahalta. Näin kävi minulle, mutta elämä jatkuu. Olimme vielä syvästi rakastuneita kesällä... Siksi olen ihmeissäni ja olo tuntuu petetyltä. En olisi ikinä uskonut että näin käy...
..pelkoni on juuri tuo. Luotan häneen, mutta entä jos kaikki vaan kuivuu kasaan? Voimia sulle. Mut sä sen sanoit, että jos kuulutte yhteen, päädytte yhteen kun tyttö tulee takas. Kun vain jaksaisi uskoa...rakkauteen.
mutta kannattaako sitä olla. Kun toisella on tarve itsenäistyä ja kokea kaikkea uutta niin ei sitä voi estellä. Kotiin jäävä tulee kärsimään väkisinkin. Mitä enemmän antaa tilaa toiselle, sitä parempi. Tyttöni piti yhteyttä päivittäin ensimmäiset kaksi viikkoa ja sitten yhteydenpito alkoi hiipua. Yhtäkkiä hän löysi aivan uudenlaisen ihanan elämän sieltä. Hän alkoi viihtyä uudella paikkakunnalla (kyseessä Euroopan yksi suurimmista kaupungeista) ja jo kolmen viikon jälkeen hän alkoi puhua vain itsestään ja omasta tulevaisuudesta ja huomasin etten itse ole siinä. Sitten alkoivat kriisipuhelut mun puolelta, jotka vain enemmän ahdistivat häntä ja työnsin tyttöä kauemmas ja kauemmas. Sitten otin etäisyyttä ja kappaskappas alkoi enemmän tulla soittoja sieltä päin.
Kuitenkin toinen ihminen kehittyy siellä niin huimaa vauhtia ja minä poljen täällä tyhjää, niin noin siinä voi käydä. Kun taas sorruin stressaamaan tyttöä meistä, niin hetkessä se johti tunteiden purkaukseen ja eroon. Sen jälkeen ei olla juteltu, siitä on kulunu vain muutama päivä. Olisi järkevä jutella kun järki kulkee molemmilla taas selkeemmin, mutta nyt en itse ota yhteyttä... Uskon ettei hänkään nyt ole aivan varma miten meille käy. Mutta sieltä on helppo tehä äkkinäisiä ratkaisuja ku hänellä on varmasti suurempia mahdollisuuksia kuin minulla, enkä puhu vain muista miehistä, vaan opiskelusta, työharjoittelusta, elämästä jossain muualla kuin Suomessa.
Mut tämä tarina on vain meidän. Ja meillä ei ole takana kuin 8kk suhde, lohdutukseksi voin sanoa, että kaikki on mahdollista, mutta vaikeata tulee olemaan. Se riippu luonteestanne. Tunnen ihmisiä jotka ovat eronneet vaihtarivuoden aikana ja sitten palanneet jälleen yhteen.
Itse ajattelen sen näin... jos palaamme vielä yhteen niin sitten tiedän meidän kestävän kaiken ja että meidät on tarkoitettu toisillemme, nyt kuitenkin rakkaus on yksipuolista ja pitää antaa toiselle rauha toteuttaa unelmansa. Itse jatkan elämää ja enkä elättele toivoa, se on pahinta mitä voi tehdä, koska sille ei voi mitään kun ihminen on tuhansien km päässä.
..sanoistasi. Se on kyllä kumma, kuinka sun sanat auttavat asiaa ymmärtää ja lohduttavat mua.
Tiedän etten voi estää häntä toteuttamasta unelmaansa. Mutta se on niin vaikea ymmärtää, etten itse ole osa sitä unelmaa. Me suunniteltiin kaikenlaista, luulin että meillä oli samat unelmat.. Mutta kai se vaan oli loppuen lopuksi mun unelma.
Meillä kolme vuotta takana ja tiedän tuntevani mieheni aika hyvin, mutta vuosi muuttaa niin paljon ihmisiä. Tuntuu että menetän jo valmiiksi toivoni, että sieltä edes palaisi sama mies. Annan hänelle tilaa olla ja itsenäistyä, eihän mulla edes ole vaihtoehtoja.
Tuntuu tosi hyvältä että joku ymmärtää, se tuo taas pienen hymyn huulille. En ole ehkä sittenkään niin yksin ;) Mukavaa illanjatkoa sulle!
lohduttajan löydät talveksi ;)