Seurustelin(ja olin kihloissa) aikoinani 3 vuotta. Työskentelin silloisen kihlattuni kotitilalla lähes yhtä kauan. Omaa aikaa ei paljon jäänyt, ja aina tuntui, kuin hänen perheensä olisi ollut ykkössijalla. Omia vanhempiani näin vain harvoin, vaikka he asuivatkin lähellä. Lopulta ahdistuin niin paljon, että oli pakko päästä pois. Lähdin opiskelemaan ja oloni parani mahdottomasti. Siellä sitten ensimmäisen kuukauden sisällä tutustuin erittäin mielenkiintoiseen mieheen, ja kotiinlähtö kihlatun luo tuntui viikko viikolta vastahakoisemmalta. Hän oli myös vähän mustasukkainen, ei pitänyt siitä, että minulla oli mieskavereita, vaikka opiskelinkin miesvaltaisella alalla. Lopulta kypsyin jatkuvaan soitteluun ja seuraamiseen missä olin, kenen kanssa ja mitä tekemässä ja jätin hänet. Se kevensi oloani ja tuntui kuin olisin alkanut uudelleen elämään.
Parin viikon päästä tästä aloin seurustella tämän tapaamani miehen kanssa ja rakastuin häneen aivan mielettömästi.En ole koskaan ennen enkä ehkä jälkeenkään kokenut sellaista rakkauden huumaa(toisaalta mietin, voiko se johtua tukahduttaneesta suhteesta vapautumisesta). Suhteemme kesti n. 2kk jonka aikana miestä ilmeisesti alkoi ahdistaa jatkuva yhdessäolo. Minkäs teet kun opiskelet "sisäoppilaitoksessa", siellä ei pääse toista karkuun, kun on sama kaveripiiri ja muutenkin samat harrastukset jne. Hän halusi lähteä ja niinpä minä hänet päästin. Ero oli minulle yhtä tuskaa, tuntemani rakkaus häntä kohtaan oli niin voimakasta...
Kuitenkin yllättäen jo parin kuukauden kuluttua ihastuin uuteen poikaan. Hän oli iloinen, kiltti ja huumorintajuinen. Olemme nyt seurustelleet 2,5 vuotta. Suhdettamme on koeteltu, lähinnä minun kauttani. Se, että sydämeni särkyi pahasti teki minut hirvittävän epävarmaksi. Mistä sen tietää kestääkö rakkaus? Mistä sen tietää rakastaako edes? Parisuhde on riskipeliä... Meni yli vuosi, ennenkuin uskalsin sanoa nykyiselleni että rakastan häntä. Silti, vieläkään en ole ihan varma rakastanko häntä vai hänen kanssaan oloaan, tai sitä varmuutta, että jos niin haluan, niin tässä ollaan loppuelämä. Suhteemme aikana olen ollut todella ihastunut kahteen mieheen, joiden takia tunsin voivani jättää nykyiseni. Kuitenkin jotenkin sain itseni pidettyä kurissa.
Tänä syksynä aloitin opiskelut toisella paikkakunnalla. Tietysti uusi paikkakunta toi uusia tuttavuuksia -ja uuden ihastuksen. Hän on jollakin kumman tavalla saanut ajatukseni aivan sekaisin. Nyt en tiedä mitä tehdä, kun olen korviani myöten ihastunut häneen(eikä tunne ole yksipuolinen), mutta kuitenkin poikaystävän kanssa on kuitenkin ihan hyvä olla... Pelkään itseäni, että alkaako tästä taas uusi kierre, onko suhteen arki niin tylsää, etten ikinä kestä sitä tai pystynkö koskaan rakastamaan ketään? Rakastanko poikaystävääni? Voisinko rakastaa ihastustani? Tai mistä tietää että rakastaako? Tai että mitä rakastaa?
Onko muita samanlaisten ajatusten ja tunteiden kanssa painijoita?
Parin viikon päästä tästä aloin seurustella tämän tapaamani miehen kanssa ja rakastuin häneen aivan mielettömästi.En ole koskaan ennen enkä ehkä jälkeenkään kokenut sellaista rakkauden huumaa(toisaalta mietin, voiko se johtua tukahduttaneesta suhteesta vapautumisesta). Suhteemme kesti n. 2kk jonka aikana miestä ilmeisesti alkoi ahdistaa jatkuva yhdessäolo. Minkäs teet kun opiskelet "sisäoppilaitoksessa", siellä ei pääse toista karkuun, kun on sama kaveripiiri ja muutenkin samat harrastukset jne. Hän halusi lähteä ja niinpä minä hänet päästin. Ero oli minulle yhtä tuskaa, tuntemani rakkaus häntä kohtaan oli niin voimakasta...
Kuitenkin yllättäen jo parin kuukauden kuluttua ihastuin uuteen poikaan. Hän oli iloinen, kiltti ja huumorintajuinen. Olemme nyt seurustelleet 2,5 vuotta. Suhdettamme on koeteltu, lähinnä minun kauttani. Se, että sydämeni särkyi pahasti teki minut hirvittävän epävarmaksi. Mistä sen tietää kestääkö rakkaus? Mistä sen tietää rakastaako edes? Parisuhde on riskipeliä... Meni yli vuosi, ennenkuin uskalsin sanoa nykyiselleni että rakastan häntä. Silti, vieläkään en ole ihan varma rakastanko häntä vai hänen kanssaan oloaan, tai sitä varmuutta, että jos niin haluan, niin tässä ollaan loppuelämä. Suhteemme aikana olen ollut todella ihastunut kahteen mieheen, joiden takia tunsin voivani jättää nykyiseni. Kuitenkin jotenkin sain itseni pidettyä kurissa.
Tänä syksynä aloitin opiskelut toisella paikkakunnalla. Tietysti uusi paikkakunta toi uusia tuttavuuksia -ja uuden ihastuksen. Hän on jollakin kumman tavalla saanut ajatukseni aivan sekaisin. Nyt en tiedä mitä tehdä, kun olen korviani myöten ihastunut häneen(eikä tunne ole yksipuolinen), mutta kuitenkin poikaystävän kanssa on kuitenkin ihan hyvä olla... Pelkään itseäni, että alkaako tästä taas uusi kierre, onko suhteen arki niin tylsää, etten ikinä kestä sitä tai pystynkö koskaan rakastamaan ketään? Rakastanko poikaystävääni? Voisinko rakastaa ihastustani? Tai mistä tietää että rakastaako? Tai että mitä rakastaa?
Onko muita samanlaisten ajatusten ja tunteiden kanssa painijoita?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse oon sellainen ihminen, että ihastun nopeasti ja tulisesti. Muutin toiselle paikkakunnalle jokin aika sitten. Poikaystäväni (yhdessä melkein vuosi) jäi kotikaupunkiini. Suhteemme oli jo valmiiksi aika näivettynyt, mutta kun tutustuin uusiin ihmisiin, ihastuin tietysti. Ihastumisesta olen ajatellut usein niin, että parisuhteessa olevat voivat ihastua muihin hetkellisesti, mutta sillä ei tarvi olla mitään tekemistä "todellisuuden" kanssa. Nyt kuitenkin alan pikkuhiljaa kyseenalaistamaan ajatuksiani...
Sellaista olen miettinyt, että kun muutin uudelle paikkakunnalle ja tutustuin uusiin ihmisiin, olenko alitajuisesti hakenut jotakuta ihastuksen kohdetta ensinnäkin siksi, että meneillään on parisuhde, jossa ei sähköä ole ollut pitkään aikaan, tai koska haluan varmistusta sille että haluan eron...
Ihastuminen on ihanaa mutta vaikeaa. Olen elämäni aikana ihastunut niin moneen mieheen, että sormet eivät riitä, hyvä kuin varpaatkaan. Vaikeaa onkin ajatus, että voiko ihastumisen kohteeseen rakastua, vai joutuuko aina pettymään...Itse olen pettynyt niin monta kertaa. Tosin osa ihastukseni kohteista ovat olleet epärealistisia "tapauksia", esim. naimisissa oleva nelikymppinen mies ja esikoista kihlattunsa kanssa odottava vanha tuttuni.
Tuo ajatus ihastumiskierteestä on niiiiin tuttua. Itse olen alkanut miettiä ihan samaa; olenko vain ihastumiskierteessä, vai rakastunko oikeasti koskaan keneenkään...
Kaikki naiset on munahaukkoja.
Ettekö te ajattele muuta kuin tunteitanne, jotka vievät miten sattuu?
parempi hetken aikaa olla ihan yksin ja toipua sydänsuruista? olisi helpompaa aloittaa uusi suhde ku on käsitellyt entisen kunnolla?