Liitto lähestyy loppuaan. Molempien pitäisi osallistua viimeiseen yritykseen ja mies taitaa kallistua jo tanakasti eron suuntaan. Minä haikailen avioliiton perään, mutta huom, en niinkään mieheni perään. Siispä kysynkin, onko toivoa? meidän pitäisi saada seksiasiat kuntoon, käsitellä ja selvitellä pettämisasiat kunnolla ja pitäisi viettää taas aikaa yhdessä. Elvyttää joku vanha yhteinen harrastus tai keksiä uusi. Nyt olemme kavereita ja elämme lapsiperhe-elämää lasten ehdoilla. Onko toisen löytäminen uudestaan jo myöhäistä? Onko edes realistista ajatella, että seksielämän saisi molempia tyydyttävälle tasolle? Minä haluaisin useammin, myös muuta kuin pari minuttia veltosta velttoon.
Rakastuminen uudelleen omaan puolisoon tuntuisi ratkaisulta, mutta nousevatko ongelmat myöhemmin kuitenkin esiin jossain vaiheessa? Rakkaus hiipuu taas pois. Ja voiko rakkautta edes houkutella mitenkään esiin. Jonnekin se on vuosien varrella hukkunut. Kokemuksia?
Rakastuminen uudelleen omaan puolisoon tuntuisi ratkaisulta, mutta nousevatko ongelmat myöhemmin kuitenkin esiin jossain vaiheessa? Rakkaus hiipuu taas pois. Ja voiko rakkautta edes houkutella mitenkään esiin. Jonnekin se on vuosien varrella hukkunut. Kokemuksia?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olen miehenä lähes samassa tilanteessa kanssasi. Vaimon sivusuhteen (-teiden) takia meillä menossa liki 20-v liitto kiville. Toinen mies ankkuroitunut jo häneen, eipä taida paljon toivoa olla.
Seksi meillä ei koskaan ole ollut ongelma, enneminkin liian harmaa arki. Mutta miten pidät hohteen yllä kun on työt hoidettavana, lapsi kasvatettavana jne.
Yhteinen aika on kieltämättä jäänyt vähiin. Käykö kaikille näin pitkässä suhteessa? Pahinta tässä on se että mulla vahvat tunteet vielä vaimoa kohtaan, mutta en saa niille juuri mitään vastinetta häneltä.
Ei oo reilua tää, mä oon kuitenkin tehny KAIKKENI perheen hyvinvoinnin eteen, on talot ja autot sun muut eikä koskaan rahat vähissä. Mutta onnea ei voi ostaa... Haluais kuitenkin aloittaa alusta ja yhdessä, mutta "it takes two to tango"...
M43
Murheensa kullakin. Olisinpa minäkin saanut viettää sitä harmaata arkea. Mutta kun elämä oli sitä säihkettä ja säpinää juopon hullun kanssa. Ei ollut harmaata ei. Ei koskaan tiennyt, mitä uusi "jännittävä" päivä tai pikemminkin yö tuo tullessaan. Tuleeko taksi, ambulanssi vaiko poliisi. Josku potuttaa lukea, kun toiset marisevat, ettö voi kun on niin tylsä liitto, eikä naidakaan joka päivä. Ja pitäis olla niiin rakastunut koko ajan.
Tiedän, itse juopponi valitsin, mutta itse siitä erosinkin. Nyt sitten etsimään sitä tasaisen harmaata, kunnon miestä...
..ku itekkii tahtos katkerana kirota omat kriisit ulos (ja tarvetta tuntus olevan kyllä..) nii alkoholistiperheen ja väkivallan keskellä kasvaneena tuntuu et ku oikeen miettii nii asiat vois tosiaanki olla pahemminkii..
..autot ja talot on onnen tuonut?
eli onkohan miehellä jo toinen katsottuna, kun avioliiton virheiden ja ongelmien korjaaminen ei enää kiinnosta? Ei myönnä eikä tunnusta, mutta mahdollisuuksia olisi paljonkin uuden suhteen aloitteluun. Luottamusta ei välillämme kuitenkaan pettämisasioissa ole, sillä petettyään vuosia sitten mies kiisti toisen naisen, vaikka tämä lähetti kirjeen kotiimme. Rakkauskirje pöydällä ja mies kiistää toisen naisen! Tunnustus tuli raivoamiseni jälkeen.
Olisi helpompaa luovuttaa, jos tietäisi miehen tosiaankin katselevan jo uuteen suuntaan. Välillä vellon vielä epätietoisuuden aallokossa. Ero tästä kuitenkin tulee, joten pahaa mieltäni tänne kirjoittelen. Päätin kuitenkin, että jos joskus tästä kaikesta pyörityksestä toivun, aion kirjoitaa edelleen tänne jokusen sanan ja toivottavasti voin sanoa, että ero kannatti, nyt olen paljon onnellisempi, lapset ovat sopeutuneet odotettua paremmin jne. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.
Samoin on minulla asiat kuin sinullakin. Olen itse myös moneen kertaan yrittänyt saada vastauksia näiltä palstoilta, muilta ihmisiltä, kysymällä itseltäni mitä haluan ja miettimällä vaihtoehtoja.
Luulen että ne joilla on kriisejä ollut, ovat jossain muualla nyt, eivätkä keskustelupalstoilla. Se on harmi, koska kokemuksien kautta on helppo verrata omaa tilannetta.
Itse olen nyt asumuserossa miehestäni. Tekisin mitä tahansa että yhteinen elämä saisi tuulta siipien alle. Emme ole vielä eronneet enkä usko sellaista tapahtuvankaan. Olen pohtinut sitä että ei tämä yksinäinen elämä ole sitä mitä kuvittelin. Palaan takaisin häntä koipien välissä ja yritän tehdä kaikkeni avioliittoni pelastamiseksi.
Puolisoni kanssa olen kokenut monia vaikeita aikoja ja usein ollut myös eropaperit vetämässä. Näistä tosin on jo aikaa muutama vuosi. Olimme kuitenkin sitä mieltä, että vaikka tunteet olisikin joskus kuolleet niin silti koimme rakastavamme toisiamme. Rakkaus on päätös, ei tunteita eikä romantiikkaa, vaikka tosin niitäkin tarvitaan.
Menkää ihmeessä johonkin pariterapiaan. Siellä on saatu monet "toivottomat" avioliitot pelastettua. Tosin se vaatii sen, että molemmat haluavat pelastaa avioliiton. Yksin se ei valitettavasti onnistu.
Ja vaikka avioliitto kariutuukin, niin siellä voi käydä vaikka yksinkin purkamassa tuntojaan. Helpottaa kummasti, kokemusta on tuosta yksin käynnistä.
Joku viisas pariterapeutti on jossain sanonut, että vaikka vanha suhde puretaankin, niin ihmistä siitä viereltä ei tarvitse vaihtaa. Eli suhde rakennetaan saman ihmisen kanssa uudelle pohjalle. Löydetään toinen uudestaan ja sitä rataa.
Kun kysyit tuosta samojen ongelmien uudelleen esiintulemisesta, niin siihenkin varmaan löytyy apu terapiasta. Ehkä opitte jotain sellaista, että saatte ongelmat selvitettyä tai estettyä.
Toivotan teille onnea! Mutta kuten jo todettu, suhteen parantamiseen ja ylläpitämiseen tarvitaan kaksi. Suhteen purkamiseen riittää vain yksi.
eropaperit vetämään, ensin salaista tapailua toisen naisen kanssa, kun asia tuli minun tietoisuuteen yritimme siittä selvitä mutta ei tullut mitään, lopulta asumusero mies tapasi heti toisen naisen, laittoi eropaperit ja koko ajan minä vain toivoin että hän rakastuisi minuun uudelleen. Lopulta luovutin mutta en kertaakaan tehnyt tai sanonut mitään sellaista minkä tiesin vaikeuttavan hänen takaisin tuloaan, yritin vain alkaa elämään omaa elämää ja kas kummaa hän heräsi huomaamaan mitä kaikkea saattaa menettää.
Meillä on vielä paljon tehtävää mutta molemmat tiedämme nyt rakastavamme toisiamme.
Ei enää kannata yrittää. Varsinkin jos miehesi haluaa eroa. Jos kuitenkin pystytte hoitamaan lasten asiat yhteisymmärryksessä, pystyisitte siihen varmaan eronkin jälkeen.