Olen jo kauan ollut sitä mieltä että mitä enemmän opimme maailman synnystä , fysiikan ja kemian laeista , omasta itsestämme. Sitä vähemmän jaksamme uskoa johonkin näkymättömään jumalaan . Me itse vaikutamme tekemisiimme kokemuksen ja oppimisen kautta.Ei joku selittämätön voima.Joillekin on tietysti helpompi selittää tekemisiensä syyt jumalan johdatuksena, kuin että uskaltaisi " sukeltaa " syvälle omaan sisimpäänsä . Olen koko ikäni ollut ateisti . Joillekin ateisti on jyrkkä sana. Minulle se on vain itsensä tuntemista . On sanonta, missä kulkee hulluuden raja. Ihmiset terapoivat itseään uskomalla jumalaan ja näin tuntevat olonsa turvalliseksi. Jokaisella on omat tapansa. Mielestäni monet ateistit ovat uskovaisia suvaitsevampia. Olisi mielenkiintoista kuulla mielipide tästä .
uskonto , nykyiseltä nimeltään terapia /vertaistuki
granny50
12617
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
""Mielestäni monet ateistit ovat uskovaisia suvaitsevampia.""
Monet tutkimukset vahvistaa käsityksesi. Me ateistit olemme oikeasti uskovaisia paljon suvaitsevaisempia.
ateistiakin suvaitsevampi on itse piru.
Eihän mikään ole niin varmaa kuin pelastuksestaan varma tekopyhä "pyhimys", joka on kuin malliesimerkki ihmisestä.
Hänhän ei voi olla väärässä kun ei ole mitään paranneltavaa!
Pirun taivaassa on kaikki "pyhimyksen" näköisiä mutta silti he etsivät virheitä lähimmäisistään.
Kyllä jokaisella ihmisellä on oikeus uskoa kokemansa ja koko elämänymmärtämyksensä aivan tavallansa. Eli ihmisellä on mahdollisuus olla vähän tai paljon väärässä ja oikeassakin, mutta kyllä totuus on aina jossakin.
Se mikä nähdään ja mitataan, on vain pintakuorta, sillä asioilla on syvyytensä, henkisyys, kuin rakennuksella perusta ja ideansa.
Myönnän että on valtavasti uskonnoilla mässääjiä, henkisiä mellastajia ja fanaatikkoja jotka ovat erkaantuneet elämän todellisuuksista ehkä yhtä kauas kuin ”ajattelematon” tai aineellinen ateisti. Kuitenkin totuudet ovat olemassa, uskoipa niihin tai ei.
Ateismi periaatteena ei kyllä edusta itsetuntemusta täydellisimmillään, onko se edes pyrkimässäkään tähän suuntaan, vaan se sulkee omalla tavallaan monia ovia.
Se saattaa olla tälle ihmiselle ehkä hyväksikin.
"Ateismi periaatteena ei kyllä edusta itsetuntemusta täydellisimmillään, onko se edes pyrkimässäkään tähän suuntaan, vaan se sulkee omalla tavallaan monia ovia."
Uskovaisuus sulkee myös monia ovia, eli kaikki muut uskonnot, joten ateistiin verrattuna uskovaisella on edes periaatteessa vain yksi avoin ovi enemmän. Käytännössä usealla uskovaisella on vain yksi avoin ovi kaikenkaikkiaan: se, minne vanhemmilta perityn uskonnon pastori/guru/imaami tms. johdattaa.
"Ateismi periaatteena.......sulkee omalla tavallaan monia ovia."
Aivan mikä tahansa periaate sulkee ovia. Jos haluat tutkia asiaa jota et tunne niin mikä tahansa kiinteä näkäkohta (periaate tai usko) vääristää havainnon.
Myönnän että lauselmani ei aivan suoraan istu aloittajan tarkoittamaan keskustelumuottiin, mutta suvaitsevuus ja sopeutuminen ovat omalla tavallaan arvosuuntauksia.
Itse en osaa oikein ymmärtää että ateistilla voisi olla joitakin arvopyrkimyksiä muuten kuin vain sen vuoksi että jos sittenkin omalla käyttäytymisellä voisi olla merkitystä myös itselleen. Miten oikein on ja miksi?
Rehellinen elämän tarkoituksen tarkastelu siis vaatiikin paljon nöyryyttä.
Olemme vain eräänlaisia DNAn itsensä ympärille kehimien limafilmien hienostuneempia versioita. Kauniina tämä kokemus paljastui kun syliini kammettiin ensimmäinen pienokaiseni: lapset ovat minulle yhtäaikaa syy ja seuraus.
IMHO, elämäntarkoituksen pohdinta on minusta jotenkin tarkoitushakuista: ikään kuin eettisellä käyttäytymisen taustalla olisi todellakin joku yliluonnollinen keppiä ja porkkanaa systeemi. Niinhän ei ole. Ihminen käyttäytyy säällisesti ja empaattisesti, koska hän on osa tätä tsydeemiä, ilmenee tässä olemassaolon matriksissa tietyssä ympäristöolosuhteissa ja toisten ihmisten suosiollisella avustuksella. Eettisyys on myös yksilön iki-itsekäs etu.
siitä kiinni, onko uskova vai ei. Siis suvaitsevaisuus. Se on ihmisessä itsessään ja usein sattuu vain niin, että suvaitsematon ihminen tulee uskoon, eikä se ominaisuus häviä. Tällä hetkellä uskovat ovat vähemmistö, joten myös suvaitsemattomien määrä on suhteessa koko porukkaamme nähden näkyvämpi. Mutta jos otetaan otos esim. 1000 uskovaa ja 1000 ateistia ja lähdetään tutkimaan suvaitsevaisuutta, niin silloin vasta saadaan tutkimuksellisesti luotettavaa aineistoa.
Näkisin, että näkemyksesi on enemmänkin mielipide kuin fakta.
"Joillekin ateisti on jyrkkä sana. Minulle se on vain itsensä tuntemista."
Miksi uskossa oleminen estäisi tuntemasta itseään? Itseasiassa olen vasta uskoon tultuani oppinut tajuamaan ja hyväksymään rajallisuuteni. Ja hyväksymään itsensi sellaisena kuin olen. Toki ihminen voi vastaavan prosessin käydä myös ateistina.
"Olen jo kauan ollut sitä mieltä että mitä enemmän opimme maailman synnystä , fysiikan ja kemian laeista , omasta itsestämme."
Mitä sitten, kun kaikki uusi tieto kumoaakin vanhaa? Mikä on totta? Kukaan ei koskaan pysty kenties matkustamaan maailman alkuun katsomaan mitä silloin tapahtui. Eikä tulevaisuuteen, että mitä siellä tapahtuu. Mitä enemmän tiedämme, sen enemmän tulee myös kysymyksiä.
Terapiasta ja vertaistuesta tiedän työni puolesta sen verran, että ihminen joka sitä tarvitsee, tarvitsee sitä todennäköisesti oli sitten uskossa tai ei. Terapiaan ei kannata kenenkään mennä, ellei halua todella käydä omia asioitaan läpi. Jo se, että todella tunnet itsesi kertoo siitä, että olet joko käynyt menneisyyden prosessin, omaan itseesi liittyvän kasvun ja kuka minä olen, ihmettelyn läpi. Hienoa! Kokemuskin voi siinä auttaa. Oletko siis ihan omin voimin "sukeltanut" syvälle sisimpääsi?
"helpompi selittää tekemisiensä syyt jumalan johdatuksena, kuin että uskaltaisi " sukeltaa " syvälle omaan sisimpäänsä ."
Silloin on kyse asioiden ulkoistamisesta ja yhtenä kohteena voi olla Jumala. Kyse ei ole terveestä uskosta, koska silloin kaikki laitetaan Jumalan piikkiin. Ihmisestä tulee robotti. Jumala kuitenkin vaatii ihmistä ottamaan vastuu elämästään, ei sysäämään sitä Jumalalle tai ainakaan syyttämään tekemisistää joko Jumalaa tai paholaista. Todellisimmillaan uskossa eläminen on juuri sitä, että joutuu kohtaamaan oman syntisyytensä, viallisuutensa ja epätäydellisyytensä ja myöntämään sen Jumalalle. Tästä alkaa muutosprosessi. Jumala ei tosiaankaan kuuntele mitää sellaisia selityksiä:" Mulle tapahtui niin, koska Jumala niin tahtoi." "Mä mokasin, koska Jumala ei ollut mun kanssa, ei syy ollut mun." Ei, kyllä ihmisen pitää AINA ottaa vastuu omista tekemisistään, mutta Jumalan avulla.
Mitä on suvaitsevaisuus? Miksi kaikkea pitäisi suvaita? Tätä keskustelua on käyty jo paljon. Hyvää viikonloppua!
"Se on ihmisessä itsessään ja usein sattuu vain niin, että suvaitsematon ihminen tulee uskoon, eikä se ominaisuus häviä."
Olisiko peräti niin että kyseessä ei ole puhdas sattuma, ehkä suvaitsematon ihminen näkee uskossa hyvän työkalun suvaitsemattomuuden harjoittamiseksi? Hyvä välinehän se ilman muuta on, koska suvaitsemattomuus voidaan tarvittaessa helposti verhota siihen ettei suvaita syntiä vaikka muuten suvaitaan ihan mitä vain.
"Mitä sitten, kun kaikki uusi tieto kumoaakin vanhaa? Mikä on totta?"
Tiede korjaa ja täydentää itseään, kun uutta tietoa saadaan: Kepler korjasi Kopernikuksen teoriaa huomauttamalla, että planeetat kiertävät aurinkoa ellipsin muotoisissa, ei pyöreissä, radoissa, ollen silti samaa mieltä Kopernikuksen kanssa siitä, että planeetat kiertävät aurinkoa.
Miten määrittelet "suvaitsevaisuuden"?
Minulla oli tässä taannoin mielenkiintoinen ristiriita kotona,kun puolisoni sanoi,että en kohtele häntä kovin tasa-arvoisesti. Kysyin,että "niinku millälailla en". Kyselin "onko inhimillinen tuska kova". Loppupelissä huomasin,että puhuimme toistemme ohi koko ajan.
Kysyin,mitä tasa-arvoisuudella tarkoittaa hän. Minä tarkoitin näet sitä,että ei pyydä toista tekemään mitään mitä ei itse olisi valmis tekemään jne. Kyseessä oli loppupelissä se,että jätän kahvikuppeja joka paikkaan,kun "haahuan".
(Onkohan minulla http://fi.wikipedia.org/wiki/Asperger
Merkit sopisivat,esim. lapsesta asti harrastamani leikki,jossa en "apinoi",vaan toistan keskustelukumppanini maneereita ja katson,kuinka he ovat epämääräisen vaivautuneita oikein osaamatta kertoa miksi. Tosi "hauskaa" ja "järkevää"...)
Ja koska minun pinnani kestää kahvikuppejani paljon suuremmin,en niitä juuri koskaan kerää.
Ei sillä,että pyydettäessä en olisi keräämiseen valmis..