Urho Kekkosen maine murenee edelleen

Santeri_Alkio

Viime viikolla tuhottiin taas yksi sprengtportenilais-kekkoslainen myytti, kun tohtorit Lasse Lehtinen ja Hannu Rautkallio todistivat kirjassaan "Kansakunnan sijaiskärsijät", että otasyyllisyysoikeudenkäynnit eivät suinkaan lähteneet Neuvostoliiton vaatimuksista, vaan sen käynnistivät oikeusministeri Urho Kekkonen ja kommunistit.

Kekkonen sai puijatuksi pääministeri J. K. Paasikiven sotasyyllisyysoikeudenkäyntien taakse vetoamalla siihen, että liittoutuneiden valvontakomission johtaja Andrei Zdanov uhkaa viedä sotasyylliset Neuvostoliittoon tuomittaviksi. Uudet venäläiset arkistot paljastavat, että uhkailu oli Kekkosen oma bluffi. Hän oli itse keksinyt pelotella suomalaisia sillä että Ryti, Tanner ja kumppanit viedään maasta ja teloitetaan.

Urho Kekkonen vehkeili moneen otteeseen Neuvostoliiton ja neuvostoliittolaisten kanssa. Hän aloitti tuon toiminnan itse asiassa jatkosodan ollessa vielä kesken. Tällainen vehkeily vihollisen kanssa on maanpetos. Tämäkin asia nousee vielä keskusteluun.

Muistakaa muuten, että Urho Kekkonen on Matti Vanhasen sankari. Kenen vihollisen kanssa Matti Vanhanen mahtaa tällä hetkellä vehkeillä? Miksi Matti Vanhanen yrittää kaikin tavoin estää, että NATO ei olisi Suomen tasavallan suojana?

5

358

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • varastettua tekstiä

      Alkuperäinen kolumni on luettavissa Iltalehden sivuilta. Siinä Virkkusen ja Lehtisen sökökaveri taas iskee "toverihengessä" Kekkosta halolla selkään (tietenkin raukkamaisesti takaapäin).

      Hyvä se on nyt historiaa kirjoitella uusiksi kun kohde on maannut kohta 20 vuotta haudassa - yhä törkeämmiksi käy sököporukan jutut.

      • Nyt kun turha hymistely Kekkosen ympärillä on hiipumassa, asioista uskalletaan kirjoittaa oikeilla nimillä. Sotasyyllisyysfarssin yhteydessä on jo kauan puhuttu siitä, että silloinen oikeusministeri Urho Kekkonen junaili syytettyjen listalle useita omia kilpailijoitaan. Siis sellaisia ihmisiä, joista Neuvostoliitto ei ollut pätkääkään kiinnostunut. Nyt sitten on paljastunut, että koko farssi oli Urho Kekkosen käsikirjoittama ja ohjaama.

        KEPU PETTÄÄ AINA!


    • ...todellakaan...

      ...ole todistaneet yhtään mitään.

      Martti Turtola totesi teoksen "huonosti kirjoitetuksi dekkariksi, jossa konna paljastuu jo ensimmäisellä sivulla"

      Tututua kannattaa myös Jukka Tarkan arvioihin.

      On se vaan kova jätkä - tämä Kekkonen !

      Valtiomiehen kuolemasta on kulunut kohta kaksi vuosikymmentä ja vielä vaan kaikenkarvaisia syytöksiä satelee.

      Jerikon muurien särkemisestä, Urkkia ei ole vielä osoiteltu, eikä edes Mainilan laukauksista.

      Todellisuudessa Kekkosen maine ei murene yhtään mihinkään.

      Kokonaan päinvastoin.

    • Lautakallio

      Tähän asti Lasse Lehtinen ja Hannu Rautkallio ovat laskeneet J.K. Paasikiven jopa omaan leiriinsä, mutta nyt ovat lokaamassa myös tämän kautta puoluekentän arvostetun presidenttin maineen.

      Vai oli Paasikivi vanha huru-ukko, joka oli jo sotien jälkeen täysin tavallisten ministereiden vietävissä ja vieläpä niin, että ryhtyi vaatimaan kovempia rangaistuksia kuin Neuvostoliitto ja Kekkonen vaativat?

      Ennustan, että seuraavaksi pojat haukkuvat C.G.E Mannerheimin, jolla oli suhteellisuudentajua sodan aikana enemmän kuin poikien ihanteella Väinö Tannerilla. Ja Mannerheimin jälkeen käydään vankeusrangaistuksensa urhoollisesti, ilman katkeruutta kärsineen Risto Rydin kimppuun, vaikka vielä vuosi sitten Lehtinen niin kauniisti hänestä kertoikin. Mutta kun se mokoma meni varastamaan oikean sijaiskärsijän roolin Tannerilta, se on Lehtisen mielestä paha juttu.

    • MiracleMike

      Ensinnäkin nuo herrat ovat lähtökohdillaan tuhonneet uskottavuutensa.. se vaikka ei tietenkään merkitse kumoamista. Pohdittakoon kaikin mokomin väitettä eikä väitteen esittäjiä.. Emme me todelliset zkebanderit ole samanlaisia kuin Juhani Suomen tapauksessa, eli että kun ei väitteitä kyetty kumoamaan, pyritään käymään väitteitten esittäjän kimppuun ja hänet kumoamalla saada asialta pohja pois. Tehtäköön niin kaikin mokomin.

      Tohtori Jukka Tarkka on hänkin kuulunut siihen porukkaan, jonka tavoitteena näyttää olleen saada UKK Kekkosen aika näyttämään huonolta ja MOKA Ahtisaaren aika näyttämään hyvältä kansalaisten silmissä.

      Neuvostoliitto veti muiden lähialueidensa Saksan kanssa yhteistyössä olleiden maiden johtajia hirteen. Ehkäpä oikeusministeri Kekkosta on kiittäminen siitä, että tuomiot olivat kohtuullisia?

      Tämä sotasyyllisyyskysymys on ehkä vielä parempi väite, kuin että Kekkonen olisi ollut KGB:n agentti. Nämä tämmöiset lasselehtisten ja lokalaitisten selkärangattomat väitteet eivät ansaitse tämän perusteellisempaa pohdintaa. He ovat enemmänkin sosialidemokraatteja kuin vakavia tutkijoita.

      Ajat oli kovat kylmän sodan aikaan, jos vaikka teistä joku nyt sattui elämään siihen aikaan ja itse asiat näkemään... Niin kutsutun suomettumisen ankarimmat kritikoijat olivat meinaan itse joko rähmällään elleivät olleet suoranaisia kommunisteja. Ensin kannatettiin Varsovanliittoa,YYA:ta ja nyt sitten EU:ta ja Natoa. Vähäinen ero sinänsä.

      Siihen kuinka paljon vieraaseen reaalisosialismin järjestelmään päin oltiin kumartamassa, ei vedä vertoja sille lipevyydelle mitenkään, jolla nyt on liitytty lännen järjestelmiin. EU:iin ja Natoon. Hyviä asioita tietysti, mutta todellisia vieraisiin systeemeihin kiinnittymisiä, jonka kaltaista ei mistään lehtisten puheista huolimatta ennen vanhaan harrastettu.

      On upeaa jos Matti Vanhanen tunnustaa Kekkosen idolikseen. Mutta se pitää myöntää ripeästi, että hänkin on kuin pelkkä paperikuva viimeiseen suurmieheemme verrattuna. Kekkonen toimi oikein. Oli kaikessa hyvä presidentti ja todellinen suurmies.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      131
      7212
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      14
      2630
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      264
      1260
    4. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1039
    5. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      161
      957
    6. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      71
      925
    7. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      920
    8. Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille

      Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.
      Tuusniemi
      79
      774
    9. Kirkonkylän puliveivarit

      Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j
      Karstula
      13
      743
    10. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      18
      731
    Aihe