Olen 32-vuotias nainen ja ollut mieheni kanssa 10 vuotta yhdessä, naimisissa 6 vuotta ja meillä on 7-ja 3-vuotiaat pojat. Avioliittomme on ollut nuoremman lapsen syntymästä yhtä kaaosta: mies uppoutuu työhönsä ja uraansa, välttelee yhteistä aikaa eikä ole edes lastenkaan kanssa niin kuin ennen ja siitä he jo kärsivät. Lisäksi anoppi on koko ajan suuna päänä, määräilemässä joka asiasta ja lietsoo riitaa sukuni ja oman perheensä välille. Tämä tilanne ja erityisesti seksin vähäisyys on saanut minut myös turhautumaan ja niinpä olen satunnaisesti pettänyt puolisoani 2 kertaa. Jälkikäteen olen aina katunut mutta en tietenkään kertonut miehelleni. Eroakin on harkittu mutta en ole saanut miestä puhumaan mistään enkä lasten takia oikein pidä eroa hyvänä ratkaisuna, mutta ketä tässä pitäisi loppujen lopuksi ajatella eniten?
En näe kyllä toisaalta ettemme pärjäisi yhtä hyvin keskenämmekin.
Kun nyt sitten palasin takaisin työelämään, luulin että tilanne hieman helpottuisi mutta sattumalta ja aivan järjenvastaisesti kohtasin työpaikallani itseäni nuoremman miehen, joka selvästi on kiinnostunut minusta. En voi tajuta omia tunteitani: joka kerta kun näen hänet haluaisin vain naida häneltä aivot pihalle ja unohtaa kaiken muun! Hän on niin uskomattoman avoin, spontaani, kohtelias, jotenkin vielä lapsenomaisen ujo ja niin syötävän söpö! Tähän mennessä kanssakäymisemme on ollut vain sellaista kevyttä flirttailua ja hän etsiytyy mielellään seuraani kuten minä myös hänen. En tiedä mitä tehdä kun vain ajattelen tätä miestä vapaa-aikananikin. Tuntuu, että haluan häneltä enemmänkin kuin pelkkää seksiä enkä ole kokenut tälläistä vuosikausiin! Mitä ihmettä siis tekisin? Olisiko jo aika hakea eroa ja lähteä tästä kulissiliitosta, ottaa lapset mukaan vain? Vaiko asettaa miehelleni joku uhkavaatimus että lähden jos asiat eivät muutu? Toisaalta olen jo kyllästynyt hänen tyhjiin lupauksiinsa ja
tunnen välillä etten halua viettää yhtä sekuntia mieheni kanssa samassa talossa ahdistavassa ja kuolemanhiljaisessa ilmapiirissä!
Ajattelen kai liikaa tunteella, mutta ei tälläistä kauaa jaksa.
Missä vaiheessa mitta täyttyy????
En näe kyllä toisaalta ettemme pärjäisi yhtä hyvin keskenämmekin.
Kun nyt sitten palasin takaisin työelämään, luulin että tilanne hieman helpottuisi mutta sattumalta ja aivan järjenvastaisesti kohtasin työpaikallani itseäni nuoremman miehen, joka selvästi on kiinnostunut minusta. En voi tajuta omia tunteitani: joka kerta kun näen hänet haluaisin vain naida häneltä aivot pihalle ja unohtaa kaiken muun! Hän on niin uskomattoman avoin, spontaani, kohtelias, jotenkin vielä lapsenomaisen ujo ja niin syötävän söpö! Tähän mennessä kanssakäymisemme on ollut vain sellaista kevyttä flirttailua ja hän etsiytyy mielellään seuraani kuten minä myös hänen. En tiedä mitä tehdä kun vain ajattelen tätä miestä vapaa-aikananikin. Tuntuu, että haluan häneltä enemmänkin kuin pelkkää seksiä enkä ole kokenut tälläistä vuosikausiin! Mitä ihmettä siis tekisin? Olisiko jo aika hakea eroa ja lähteä tästä kulissiliitosta, ottaa lapset mukaan vain? Vaiko asettaa miehelleni joku uhkavaatimus että lähden jos asiat eivät muutu? Toisaalta olen jo kyllästynyt hänen tyhjiin lupauksiinsa ja
tunnen välillä etten halua viettää yhtä sekuntia mieheni kanssa samassa talossa ahdistavassa ja kuolemanhiljaisessa ilmapiirissä!
Ajattelen kai liikaa tunteella, mutta ei tälläistä kauaa jaksa.
Missä vaiheessa mitta täyttyy????
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kerro suoraan miehellesi mitä mieltä olet suhteestanne.
Älä sääli vaan sano suoraan.
Sen jälkeen sinulla on oikeus odottaa
hänen ottavan ne huomioon.
Voit vaikka sanoa että olet vakavasti harkinnut eroa ja huomion hakemista muualta jos ei muutosta tapahdu koska kärsit.
Kysy mitä itse ehkä voisit toisin tehdä suhteenne parantamiseksi?
Kysy onko hän onnellinen ja riittääkö hänelle
se mitä parisuhteenne tää hetkellä on?
Sinulle se ei riitä.
Älä lähde pettämään koska se painaa sinua kuitenkin.
Mene vasta kun olet tehnyt kaikkesi ja
jos päädytte eroon.
Parasta olisi pitää se toinen heppu fantasiana.
Tai ota hänestä myöhemmin rakastaja itsellesi.
Mikäli hänelle sopii.
Erosta ei selviä kuitenkaan sitoutumalla
heti uuteen suhteeseen.
Jos miehesi ei lyö eikä petä eikä ole juoppo,niin älä hyvä nainen hajoita perhettäsi.Puhukaa jonkun ulkopuolisen kanssa.Hakekaa apua.Lapsia täytyy ajatella.He kärsivät eniten,jos eroette.Pidä salasuhteita,jos se helpottaa,mutta älä vie isää lapsilta ja omaa kotia.Minä tein niin ja kokemuksesta voin sanoa,että ei siinä onni auennut.Lapsilla ikävä isää,jota näkevät tosi harvoin,kun asumme aika kaukana ja ovat vielä pieniä.Enkä edes tiedä ns.kunnon syytä eroomme.Täytyy sanoa että kaduttaa.Mitä teinkään lapsilleni omista itsekkäistä syistäni.
Miestä vaihtamalla et ainakaan tule onnelliseksi.
Uusperheen perustaminen on kaikkea muuta kuin helppoa.Ongelmia tulee jos jonkinmoisia.
Parempi pysyä yhdessä lastesi isän kanssa ja selvittää asiat puhumalla.Asia olis toinen jos suhteessa olis väkivaltaa tms.Teillä "ongelmat" tuntuu olevan suht` pieniä ja selvitettävissä.
Älä hyppää tuntemattomaan silä et uskokaan mitä se voi tuoda tullessaan.
Tietysti nämä ongelmat ovat väkivaltaan ja juopotteluun verrattuna huomattavasti pienempiä mutta ongelmia ne silti ovat ja niistä kärsivät sekä minä että lapset. Olet oikeassa siinä, että varmaan ulkopuolinen apu olisi tarpeen. Eri asia on miten saisi miehen lähtemään sellaiseen, hän kun ei edes myönnä että meillä on ongelmia. Niin oman kuin miehenkin suvun edessä on esitetty että kaikki olisi hyvin. Täytyy nyt kuitenkin katsoa taas mitä aika tuo tullessaan eikä hätiköidä. Juuri lasten takia tämä päätös on niin tavattoman vaikea. Tiedän, että ero olisi heille täydellinen katastrofi ainakin aluksi. Eivät he tiedä ongelmien laajuutta mutta aistivat selvästi että jotain on pielessä.
Toisaalta tiedän myös että vanhempien kulissiavioliitto ei ole sekään mitään mukavaa katseltavaa teeskentelyineen, mitä esimerkiksi omien vanhempieni ja isovanhempieni avioliitot ovat. Samanlaiseen en haluaisi joutua. Sitäpaitsi lapset kärsivät jo nyt isänsä poissaolosta. Vaikka hän olisikin henkisesti läsnä niin työasiat täyttävät hänen mielensä.
Uskon että pärjäisimme hyvin keskenämme ja haluaisin tietenkin taata lapsille mahdollisimman terveen ja läheisen suhteen isäänsä. Eri asia tietysti miten käytännössä järjestyy. Aika näyttää.
Tuo kutkuttava tunne, joka liittyy työpaikallasi pyörivään hurmaavaan mieheen, säilyy tasan tarkkaan niin kauan, kun et "antaudu" hänelle. Se että te molemmat haaveilette toisistanne, pitää yllä sitä kipinää välillänne. Heti kun aloitatte "tositoimet", tulee mukaan katumus, ja ajan myötä tottuminen... sitten olettekin enää toistenne vakipanot ja sinulla on kaksi miestä, joiden kanssa et tiedä mitä tehdä. En suosittele. nimim. been there
Olen ollut itse samanlaisessa tilanteessa. Työmatkat alkoivat kun lapsia alkoi tulla.(2kpl) Kiihtyvällä tahdilla lisääntyivät. Pari-kolme viikkoa ulkomailla monta kertaa vuodessa. Lapset alkoivat oireilla myös meillä. Mies ei myöntänyt mitään ongelmaa olevan ennenkuin hänen äitinsä hänelle sanoi, että lapsista huomaa, että olet liikaa pois kotoa. Minun mielipiteeni ei merkinnyt mitään.
Alkuvuosina olin todella onneton. Sitten päätin, että me selviämme tästä, vaikka lähimmäiset ihmettelivät touhuamme. No, aikani jaksoin. Sitten koin jonkinlaisen burnoutin perheen pyörityksessä yksin.
Sitten mies vielä alkoi tahallaan pahoittaa mieltäni. Kyllä palvelu siellä ulkomailla pelaa. Hän eli aivan eri maailmassa kuin me muu perhe.
Sitten aloin tarkastella suhdettamme "suurennuslasilla". Aloin nähdä sellaisia asioita, jotka puhuivat eron puolesta. Jatkoin sitä muutaman vuoden.
Sitten kamelilta katkesi selkä. Mieheni laiminlöi minua rumasti. Tapasin ihanan miehen joka kohteli minua NAISENA. Se oli tärkeä löytö elämässäni. Nyt tiedän tarkalleen mitä haluan ja tarvitsen. Sen jälkeen mikään ei ole ollut entisellään. Huomasin kuinka ihanaa elämä saattoi olla. Huomasin mitä olin jäänyt paitsi. Olen yrittänyt keskustella mieheni kanssa suhteestamme, mutta vieläkin hän usein sanoo, että kaikki on hänen mielestään hyvin, valitan turhasta. Olemme yhä naimisissa. Mutta kuinka kauan? Toivon sinulle hyvää tulevaisuutta. Nämä asiat eivät ole helppoja. Nyt lapsemme ovat murrosiässä.
Äärimmäisen tutulta kuulostaa. Menin ja petin, kun tuntui, että en ollut helvetti vieköön muuta kuin äiti, äiti, äiti, siivoaja, ruuanlaittaja, tuomari... tuntui, että oma minä jäi jonnekin kaiken edelisen taakse ja meni suorastaan hukkaan.
Rakastuin ja pidin yllä jonkinlaista suhdetta mieheltäni salaa, mutta en eronnut. Seksi oli hyvää.
Nyt tilanne on rauhoittunut. Lapset ovat jo isoja ja oma mieskin löytynyt, samoin löysin itseni. Salamies jäi vähitellen pois. Olemme löytäneet rakkauden oman mieheni kanssa uudelleen ja olemme onnellisia. Nämä äiti-vuodet ovat pienten lasten kanssa raastavia ja raskaita, enkä ihmettele yhtään mietteitäsi. Älä kuitenkaan eroa. Odota, vaikka raskasta on. Saat kärsivällisyydestäsi palkkion tulevaisuudessa, kun näet perheesi yhdessä, ja olet itsekin onnellinen.
Koska nyt olet katsonut itsesi vastuuntuntoiseksi ja tehnyt lapsia, niin pitäisi kasvaa sen mukana.
Tiedätkö, että nykyään on in nuorten miesten kohdalla yrittää vanhempia. Onko se jokin äitisyndrooma vai pelko ottaa vastuu elämästä, ei tutkimustuloksia. Tosiasia kuitenkin se, että miehet on vanhempien naisten seuraa vailla. Jos tällainen suhde johtaa johonkin vakavampaan eli pitäisi sitoutua ja ottaa vastuuta, nämä "pojat" ottavat takapakkia nopeasti.
Kannattaisi satsata omaan parisuhteeseen eikä haaveilla nuoremmasta "isäpuolena".
Ikävä kyllä, tuo kaikki on totta! On kiva leikkiä, kuin pieni poika, jolla ei ole vastuuta mistään! On vain leikki, kelpaanko? Jos pitäisi yhdessä ruveta elämään, tuntuu se ahdistavalta ja se tietää leikkien loppumista, eikä se pienelle pojalle sovi!
Kun ei ole saanut, antaisi vaikka koko lehmän, kun saa ei anna häntääkään!
Lähtemällä omasta avioliitostaan sellaisen perään, mitä todellisuudessa ei ole kuin naisten sarjojen sivuilla. Saattaa pettyä enemmän, kuin omassa liitossaan. Silloin ei ole mitään!
Omassa liitossa sivu voi kääntyä parempaan, kun kissa pöydälle nostetaan!
Jos tilanne on todella vaikea, koeta shokkihoitoa ja anna miehesi tietää ulkopuolisesta suhteesta. Tulokset saattavat olla yllättäviä. Siinä kun äideille tulee lasten myötä hoivavietti, miehille tulee vastaavasti jonkinlainen jumalaton tarve turvata perheen toimeentulo, ei se sen kummempi kriisi kuitenkaan ole. Miehille ei vain uppoa mikään normaali keskustelu illalla vaan on iskettävä pöytään jotain todella ravistavaa, ja kas mitä seuraakaan kun alkureaktioista on selvitty....
Onkos se nyt niin kauheaa, kun oma vastuuntuntoinen puolisosi "leipoo rahaa" teidan kaikkien hyvaksi? Vai olisiko sinusta kivaa istua "tyhjan paalla"?
Tuo "pojuliini tyopaikalta" kuulostaa tosiaan joltain hetken seksi-ihastukselta.
Mutta omapahan on elamasi...
..kuin sen itse kokenut. Meillä on kummallakin hyvät työpaikat ja toimeen tultaisiin aivan erinomaisesti vähemmälläkin. Miehelläni on lähinnä pakonomainen tarve kohottaa asemaansa tuon uran suhteen. Kunnianhimo on tietenkin hyvä asia mutta ei enää tässä mittakaavassa kun miehellä ei riitä aikaa perheelle. Mies ei käy kotona kuin juuri nukkumassa eikä vietä lasten kanssa aikaa kuten ennen ja siitä varsinkin 7-vuotias poikamme kärsii paljon. On turhauttavaa keksiä tekosyitä ja puolustella lapsille isänsä käytöstä. Olen nyt jo pidemmän aikaa saanut tehdä kaiken itse enkä missään nimessä aio jatkaa tälläisen katselua.
mieleen, että onkohan miehelläsikin joku toinen kun ei viihdy kotona?
Mielestäni ihastuksia voi ja saa olla, kunhan ei mene flirttiä pidemmälle. Jos omalta mieheltään ei saa tarpeeksi huomiota, niin mikä sen parempaa kuin saada vielä nuoremmalta mieheltä huomiota, ihmisen ei ole hyvä olla yksin.
oma ex teki myös aikoinaan aivan hirveästi töitä, mutta oli kyllä lasten kanssa aina kun saattoi.
Tuo, että kiinnostus lapsiinkin on mennyt, kuulostaa kyllä siltä, että nyt on jotakin HYVIN paljon kiinnostavampaa mielessä...
Mitä, jos kokeilisit vielä uhkavaatimusta tai takarajaa? Tai sitten ala jättämään ympäri kämppää asuntoilmoituksia, epämääräisiä puhelinnumeroita ja lakioppaita. Etkä puhu miehellesi mitään. Jätä vaikka nettiin näkyville hakusana "avioero" äläkä tyhjennä selainta. Jos miehesi ei herää tuolloinkaan, niin lähde sitten.
... kerrot miehellesi että tahdot avioeron, koska nykyinen meno aiheuttaa pahaaoloa joka varmasti näkyy myös lasten elämässä. Kerro mikä johtanut tähän.
Tee myös selväksi, että harkinta-aikana harkitaan, ja toivottavasti yritettään korjata tilanne sellaiseksi että kaikilla hyvä elää suhteessa ... jos yhdessä saatte suhteenne toimimaan, niin lopullista eroa ei haeta vaan homma raukeaa.
Joskus mies herää tilanteeseen vasta kun ekaa vaihetta haettu -- ja sehän ei tarkoita vielä avioeroa. Silti hyvä sopia harkinta-ajan pelisäännöt, mitkä sitten teillä ovatkaan.
Vinkkinä lopuksi ... älä virittele sitä työpaikkaromanssia.
Samaa mieltä, varsinkin viimeisestä lauseesta. Työpaikkasuhteet tahtoo yleensä räjähtää naamalle pitemmässä juoksussa ja sitten ei ole ainoastaan oma henkilökohtainen elämä sekaisin, vaan työpaikan ilmapiirikin voi kärsiä. Se namu mies ei välttämättä edes pidä lapsista, ellet ole hakemassa muuta kuin seksisuhdetta. Virittele sitä suhdetta vasta jos eroatte miehesi kanssa.
Malttia.
"Olisiko jo aika hakea eroa ja lähteä tästä kulissiliitosta, ottaa lapset mukaan vain?"
Miksi olet sitä mieltä että lapset avioerotapauksessa tulisivat sinun mukaasi? Jos lapset nytkin ovat mielestäsi liian vähän isänsä kanssa, niin eikö tilannetta parantaisi se, että isästä tulisi lapsen lähihuoltaja ja sinä näkisit lapsia kuitenkin säännöllisesti tapaamisaikoina? Ihan lasten kannalta vaan yritin asiaa ajatella.
tyhmä? Kunnon äiti ottaa aina lapset mukaansa.
entäpä jos myös isä on kunnon isä? lapsetko siis äidille.
olisi aika jo hyväksyä yhteishuoltajuus aina lähtökohdaksi,
lapset toiselle vain jos toisella vakavia ongelmia ymv.
asia, mutta tässä tapauksessa on tuskin lasten hyväksi jos lapset jäisivät isän luokse asumaan, joku hoitaja hoitaisi heitä kun isä on niin paljon töissä.
Minulla itsellä on vähän vastaava tilanne, mutta olen mies ja lapsemme ovat vähän pienempiä. Minun suhteeni vaimooni on kärsinyt enkä haluaisi sitä edes korjata. Niin ja minulla on sivusuhde naisen kanssa, joka todella välittää minusta eikä hänellä ole mitään lapsianikaan vastaan.
Oikeastaan minua ärsyttää lähinnä se, että kaikki aina neuvovat, että kestä kestä kyllä se liitto siitä paranee. Niin ja paras on, kun olet tehnyt lapsia niin kärsi sitten. Entä jos ei todellakaan halua? Täältä kun kysyy vinkkiä niin tällaisesta asiasta niin lähinnä kaivaa verta nenästään.
Sanoisin kuitenkin, että meillä on loppujen lopuksi vain yksi elämä eikä sitä kannata heittää hukkaan huonossa suhteessa.
Lopuksi vielä, että kerroin vaimolleni pettäneeni häntä. Hän lupasi muuttua ja onkin muuttunut, mutta en kyllä rakasta häntä yhtään enempää. Tsemppiä sulle!
Vasta kun olette naimisiissa sitten muuttuvat sävelet lapsiasi kohtaan usko minua
Istutat joku ilta miehesi pöydän ääreen ja kerrot mikä on tilanne ja miltä tuntuu. Kerrot, että tuntuu niin pahalta, että mietit avioeroa. Kerrot, että lapset kaipaavat isäänsä. Kysyt, miksi työ on hänelle tärkeämpää. Anna hänelle aikaa miettiä mitä haluaa ja joko yritätte laittaa asiat YHDESSÄ kuntoon tai haette eroa. Älä anna muita vaihtoehtoja, niin mies herää.
Elämää ei kannata tuhlata, mutta asiat pitää selvittää ennen ryntäämistä uuteen suhteeseen. Lapsesi ovat sen ansainneet.
Työpaikkajutustasi sanoisin, että anna olla ja nauti flirtistä, mutta älä mene sänkyyn. Itse parantelin eron jälkeistä itsetuntoani seksisuhteella nuorempaan työkaveriin ja sitä olen katunut yli kaiken. Ei ollut hetken huuma sen arvoista...arvaa onko kiva nähdä tyyppiä töissä ja miettiä tietääkö muut...
Ihmetyttää aina nämä "tietävätkö muut ja mitä miettivät" kommentit. Siis ilman, että vittuilen tai muuta, niin mitä väliä sillä on mitä muut ajattelevat? Mulla oli "salasuhde" työkaverin kanssa. Kesti aikansa ja loppui viehätyksen kuihtumiseen. Kaipa tästä kaikki tietää meillä töissä, ei me suhdetta kemuissa mitenkään peitelty, mutta ei kukaan ole mitään kommentoinut. Ja jos puhuvat takanapäin, niin MITÄ SITTEN?