Mietiskelenpä tässä vaan... Petin poikaystävääni 8 kk sitten aivan suhteen alkuvaiheessa, pari kuukautta oltiin oltu yhdessä silloin. Syy oli se, että olin järkyttynyt uuden suhteen seksielämän vaikeuksista olin ihastunut erääseen toiseen mieheen (josta ei kuitenkaan ollut seurustelemaan kanssani).
Noh.. jäin kiinni pettämisestäni, oikeastaan kerroin siitä itse muutaman päivän kuluttua poikaystävälleni. Uskomatonta, miten hänen käytöksensä muuttui siitä hetkestä lähtien.. Miten niin hellä, hyvätahtoinen ja ihana mies voi muuttua niin kylmäksi, alistavaksi ja mustasukkaiseksi.. Tietenkin hänellä on erittäin hyvä syy siihen, petinhän hänen luottamuksensa... Mutta kysymykseni onkin, että mitenköhän kauan jatkuva tenttaus pettämisestä, syyttely, alistaminen, mustasukkaisuus, ym. kaikenlaiset riidat voivat jatkua..? Tietenkin se on ihmis-, tilanne-, ja suhdekohtaista, mutta olisi mukavaa jos joku voisi kertoa kokemuksistaan tänne.
Olen nyt elänyt 8 kk täydessä sumussa, koska olen tavallaan poikaystäväni "vallassa". Kiinnyn häneen koko ajan lisää, ja mitä enemmän häneen kiinnyn, sitä enemmän hän minua satuttaa... Olenhan tietysti itsekin satuttanut häntä, mutta kumpi lopulta on pahempaa, kertakirpaisu, josta parantuminen alkaa siitä hetkestä kun on saanut tietää asian (jos siis haluaa jatkaa suhdetta) vai jatkuva piinaus (niin kuin hän minua kohtaan tekee)?
En tiedä miten kauan jaksan tässä suhteessa enää, itken nykyään todella usein. Viime aikoina n. kolmenä päivänä viikossa täysin hysteeristä itkua, jos hän sanoo vähänkin pahaa minusta. Pelottavinta oli se, kun hän sanoi, että jos jättäisin hänet, hän pitäisi itseään sekä petettynä, että jätettynä, eikä toivoisi minulle sen jälkeen mitään hyvää!! Mutta eikö se ole rehellisempää lopettaa suhde, jos tiedän, että se olisi niin hänelle kuin minullekin parempi ratkaisu. Siinähän minä kerrankin auttaisin meitä molempia.
Kertokaa kokemuksia, etenkin toiset pettäjät, miten olette jaksaneet loputtomia riitoja pettämisestänne, tietysti petetytkin saavat tuoda oman näkökantansa asiaan! Kiitos.
Noh.. jäin kiinni pettämisestäni, oikeastaan kerroin siitä itse muutaman päivän kuluttua poikaystävälleni. Uskomatonta, miten hänen käytöksensä muuttui siitä hetkestä lähtien.. Miten niin hellä, hyvätahtoinen ja ihana mies voi muuttua niin kylmäksi, alistavaksi ja mustasukkaiseksi.. Tietenkin hänellä on erittäin hyvä syy siihen, petinhän hänen luottamuksensa... Mutta kysymykseni onkin, että mitenköhän kauan jatkuva tenttaus pettämisestä, syyttely, alistaminen, mustasukkaisuus, ym. kaikenlaiset riidat voivat jatkua..? Tietenkin se on ihmis-, tilanne-, ja suhdekohtaista, mutta olisi mukavaa jos joku voisi kertoa kokemuksistaan tänne.
Olen nyt elänyt 8 kk täydessä sumussa, koska olen tavallaan poikaystäväni "vallassa". Kiinnyn häneen koko ajan lisää, ja mitä enemmän häneen kiinnyn, sitä enemmän hän minua satuttaa... Olenhan tietysti itsekin satuttanut häntä, mutta kumpi lopulta on pahempaa, kertakirpaisu, josta parantuminen alkaa siitä hetkestä kun on saanut tietää asian (jos siis haluaa jatkaa suhdetta) vai jatkuva piinaus (niin kuin hän minua kohtaan tekee)?
En tiedä miten kauan jaksan tässä suhteessa enää, itken nykyään todella usein. Viime aikoina n. kolmenä päivänä viikossa täysin hysteeristä itkua, jos hän sanoo vähänkin pahaa minusta. Pelottavinta oli se, kun hän sanoi, että jos jättäisin hänet, hän pitäisi itseään sekä petettynä, että jätettynä, eikä toivoisi minulle sen jälkeen mitään hyvää!! Mutta eikö se ole rehellisempää lopettaa suhde, jos tiedän, että se olisi niin hänelle kuin minullekin parempi ratkaisu. Siinähän minä kerrankin auttaisin meitä molempia.
Kertokaa kokemuksia, etenkin toiset pettäjät, miten olette jaksaneet loputtomia riitoja pettämisestänne, tietysti petetytkin saavat tuoda oman näkökantansa asiaan! Kiitos.
Vastaukset 13
Vanhimmat
... naimisissa ja saan vieläkin joka viikko kuulla mikä olen. Silloin, kun petin vaimoani, emme olleet vielä naimisissa.
Kerroin hänelle asian sen takia, että sain vieraalta sukupuolitaudin. Se ei kuitenkaan ollut tarttunut häneen.
Tarinan opetus: älä milloinkaan kerro puolisollesi mitään, jota hän ei halua tietää. Se haavoittaa. Itse en haluaisi tietää, jos vaimoni kävisi vieraissa.
Miten olet, Olle, jaksanut siinä suhteessa 40 vuotta, jos saat vieläkin joka viikko kuulla siitä, mitä olet tehnyt? Mikä on saanut sinut jäämään suhteeseen?
Tarinan opetus on viisas. Olen nykyään itse samoilla linjoilla (elämä opettaa.)
Sitäpaitsi vaimoni on kunnioittamisen arvoinen nainen. En voisi tehdä mitään kenkkumaista hänelle. Ainoa ikävä juttu on tuo norsun muisti.
saa todellakaan kertoa,sillä sen muistaa koko ikänsä.Itse sinnittelin yli 20v aviossa vielä kunnes erosin oli tullut elämä niin vaikeaksi ja toinen petti edelleen.
Sitä saa mitä tilaa! Olisi kannattanut miettiä kunnolla ennen pettämistä. Olisi myös kannattanut keskustella miehen kanssa ongelmista, eikä antaa pillua jollekin tuntemattomalle, vain tästä syystä. Ihan oma vikasi kuule. Petetty ihminen voi tuskin koskaan enää luottaa tosissaan tähän osapuoleen. Että miehesi muuttui ihan syystä sellaiseksi kuten kirjoittelit. Nyt sitten olet vasta kiintymässä? Jätä hänet, se on parempi juttu kummallekin. Eipä hänenkään tarvitse enää miettiä, milloin sä petät seuraavan kerran.
"sitä saat mitä tilaat'"
Toi on totta. Itsepä petit. Ja voi todellakin olla mahdollista että kuulet siitä vuosia.
Itse petin aviomiestäni. Mut erosin omasta halustani. Mieheni oli valmis antamaan kaikki anteeksi jne. Mut tiesin sen jo silloin ettei se koskaan onnistu. Toinen vihjailee aina kun on mahdollista vaan pahottaakseen toisen mielen. Ja toinen syy eroon oli se et uskon jos pettää ei oikeasti välitä/rakasta toista, vaikka kuinka puolustelisi tekoaan!
Pettämiselle kun ei ole mitään hyväksyttävää syytä.
Vastaan nyt yhteisesti näille, jotka ihmettelivät, että nytkö vasta olen kiintymässä/ mitä tunsin poikaystävääni kohtaan silloin kun petin.
Avainlause on siinä, etten vielä silloin rakastanut häntä. Olin kyllä ihastunut, ja välitin hänestä, mutta sitä suurta tunnetta ei ollut vielä tuolloin. Pettämisen jälkeen halusin kuitenkin vielä katsoa, mitä tästä suhteesta tulisi, ja mietintäajan jälkeen hänkin halusi.
Me jäimme tähän suhteeseen, ja myöhemmin minullekin tuli se rakastumisvaihe häneen. Tosin, on hyvin ikävää, että hänen tunteensa olivat jo siinä vaiheessa kuihtuneet aika paljon.. Tässähän me nyt vielä kituutamme, alkaa usko hiipua siihen, voiko tästä enää mitään tullakaan.
"Tosimiehet ja tosinaiset ajoissa lopettaa ja irti päästää, jos rakastaa, ja arvostaa, tahtoo toisen silloin suruilta säästää..." (Biisi soi päässä.)
Älä lyö lyötyä!
Toista voi loukata monella muullakin tavalla kuin pettämällä. Mielestäni tyttö on katunut, kertonut itse ja pyytänyt anteeksi. Jos mies ei voi antaa anteeksi, niin hänen olisi reiluinta lähteä.
Parisuhteessa oleminen on oma valinta. Jos toisen käyttäytyminen ei miellytä, niin miksi jäädä suhteeseen. Varsinkin alkuperäisen kirjoittajan tapauksessa, kun suhde on kestänyt vasta vähän aikaa. Jos tulet petetyksi, ja päätät jäädä suhteeseen, ei sinulla ole oikeutta leikkiä loppuelämääsi marttyyria ja kiristää toista tilaisuuden tullen v*maisella ololla.
"Jätä hänet sitten?" Nainen kertoo kiintyneensä mieheen, mutta mies ottaa oikeudekseen kiukutella eikä pysty antamaan anteeksi. Eikö kannattaisi suositella miehelle mieluummin jättämistä. Jos olemassaoleva tilanne ei kelpaa, niin lähtisi äijä sitten menemään.
Mun mielestä alkuperäinen kirjoittaja ansaitsee uuden onnen. Hän on tehnyt virheen, pahoitellut tekoaan ja jostakin syystä poikaystävä haluaa silti jäädä suhteeseen. Kuitenkaan poika ei halua ottaa vastuuta paremmasta tulevasta, vaan kiusaa naista muistuttelemalla menneistä. Ja kaiken huipuksi kehtaa vielä kiristää tyyliin "mä olen sit petetty ja jätetty". Tämä poika on ilkeämpi ja alhaisempi ihminen kuin hänen tyttöystävänsä konsanaan: tyttöystävä on tehnyt kertaluontoisen virheen - poikaystävä sabotoi suhdetta joka hetki kiukuttelullaan.
Alkuperäinen! Lähde menemään tuollaisen läheisriippuvaisen kiristäjän luota. Hän ei tajua omaa pikkumaisuuttansa, ellet pane kovaa kovaa vasten. Olet tehnyt virheen, joita me teemme kaikki. Toiset pettävät, toiset tekevät jotakin muuta. Siitäkin huolimatta sinulla on oikeus onnelliseen elämään. Älä ole liian kiltti: kukaan ei pakota jäämään sinua poikaystäväsi luo. Nyt jos koskaan on helppoa lähteä, kun teillä ei mitä ilmeisemmin ole lapsia tms. sitoumuksia. Sinun ei ole pakko pilata elämääsi ja kuulla jostakin yhden illan "mokasta" loppuelämäsi ajan. Nauti elämästäsi!
Vielä tarkennan, ettei kirjoitukseni pointti ollut se, että pettäminen täytyy antaa aina anteeksi. En myöskään tarkoita sitä, että anteeksianto on helppoa.
Minua vaan säälittää tyttö, joka on koukussa poikaan, jolla ei näytä olevan minkäänlaista yritystä anteeksiantoon. Anteeksianto on kuitenkin tahdon asia: jos päätät antaa anteeksi, niin päätöksen on pidettävä huonoinakin päivinä. (= ei saa muistutella vaikka mieli tekisi) Mikään elämässä ei edisty, jos palataan aina vanhoihin riitoihin.
Eli
1. jos annat anteeksi, tee se komeasti äläkä palaa asiaan.
tai
2. jos et voi antaa anteeksi, lähde itsesi ja puolisosi vuoksi. Onnenne on jossakin muualla.
tapasin harkinta-ajalla miehen netin kautta ja vaikka oli vaan kirjoteltu toisille hain lopullisen eron.En olis voinu jatkaa koska tunsin itseni pettäjäksi.Olin pitkään aviossa ja en koskaan pettänyt kunnes miehen pettämosen takia laiton aron vireille.Mies olis antanu anteeksi mutta itse en antanut anteeksi itselle.
Kiitos vastauksistanne, varsinkin "rouvashenkilön" teksti oli oikeata asiaa. Eilen kun selkeytin tilannetta poikaystävälleni, miltä minusta tuntuu asian jatkuva vatvominen ym., siitäpä kehkeytyi uusi, ennennäkemätön riita. Ihan mahdotonta...
Itkin melkein silmät päästäni eilen, jätkä rikkoi kaljapullon lattialle, heitteli tavaroitani asunnossani, heilui veitsen kanssa keittiössä... Noin pahaa riitaa meillä ei ole ollut vielä koskaan!
Lopulta oikeastaan pelkäsin omassa kodissani! (Tämähän on siis minun asunto, ei meidän yhteinen koti.) Sitten kun itkin täysin hysteerisesti, ja sanoin pelkääväni häntä... Hän alkoi osoittaa myötätuntoa minua kohtaan! Itkikin ensimmäisen kerran kolmeen kuukauteen, vaikka oikeasti on (ainakin oli) herkkä ihminen, joka normaalisti itkisi useammin.. Ja myönsi, että meni liian pitkälle siinä, kun istui päälläni ja piti käsiäni "nalkissa"...
Yön aikana vielä sovimme riidan, ja minäkin rauhoituin, ja itkeminen ja painostava päänsärky loppui.. Aamulla kuitenkin muistin vain ne pahat asiat eilisillalta ja viime yöltä.. Hän itki ja sanoi, että ymmärtää jos en halua nähdä vähään aikaan.. Nyt tuli ensimmäinen selkeästi hyvä syy miettiä tämän suhteen järkevyyttä. Onneksi minulla on vielä itsesuojeluvaistoa jäljellä, arvostan itseäni, kehoani, ja omaa pientä kotiani sen verran, että en halua ketään piinaajaa hajoittamaan sitä mitä minulla vielä on...
Vaikeaa tästä tekee se, että eilen hän kertoi rakastavansa minua vielä, mistä en enää ollut yhtään varma viime aikaisten tapahtumien perusteella.. Uskon, näin sen, että hän oli tosissaan. En ole päässyt vielä ratkaisuun, mitä teen tämän suhteen kanssa.. Jos tulee oikeasti tarve lopettaa suhde, minulla vaan täytyisi olla tarpeeksi voimaa siihen..
Nyt sitä ei ole, kun unet ovat jääneet niin vähiin viime aikoina, olen henkisesti topsi alamaissa, ja henkinen rasitus alkaa jo tuntua fyysisinä kipuina /olotilan huononemisena.. Täytyy vain odottaa sitä kirkasta päivää, kun ajatukset selviävät ja tiedän ratkaisun. Sen tiedän, että hän ei sitä ratkaisua saa aikaan, vaan minun täytyy se tehdä.
Minä (alkuperäinen) jatkan vielä tätä ketjua, vaikka kukaan ei ole mitään kommentoinutkaan eiliseen kirjoitukseeni..
No, eilen kuitenkin tapasin poikaystävääni taas. Tunnelma oli lämmin ja mukava. Hän jopa toi ruokaa meille tullessaan koulusta (se on todella luxusta, yleensä minä aina teen ruokaa meille). Halusi hyvittää käytöstään, ettei minun tarvitsisi laittaa ruokaa tultuani kotia (olin todella väsynyt edellisen yön riidan jälkeen).
Ele oli erittäin lämmin ja mukava, eikä hän eilen syyttänyt minua mistään, pahoitteli kovasti käytöstään jne... Mutta mietin vain, ei kai tästä ole kehittymässä semmoinen tapahtumakuvio, että ensin satutaan (henkisesti/ehkä jopa fyysisesti), ja sitten seuraavana päivänä hyvitellään... Eikö ne väkivaltaisetkin suhteet oli juuri tuollaisia?