Olen tehnyt jo useamman vuoden samaa työtä sijaisena. Työni alkoi ilman perehdytystä ja paljon jouduin oppimaan kantapään kautta. Alusta alkaen jouduin esimieheni silmätikuksi; sain kuulla suoraa huutoa mistä milloinkin. Nyt esimieheni on saanut huudon kohteeksi myöhemmin tulleita sijaisia, mutta kiusaajan roolin ovat perineet esimieheni "tukimiehet" eli työkaverinaiskaksikko.
Eipä tämä ollut minulle niinkään uutta, myös edellisessä työpaikassa jouduin työkaverini hampaisiin. Itse asiassa kiusatuksi tulon ensikokemukset muistan jo alle kouluikäisestä.
Se, miksi olen otollista riistaa johtuu aivan varmasti siitä, että olen aina ollut hiljainen, arka, herkkä, epävarma, erilainen kuin muut. Itsessäni ärsyttää muita varmasti myös se, että nykyisessä työssäni kokemusta saatuani olen alkanut ottaa kantaa työyhteisöni yhteisiin asioihin ja rohkaistunut sanomaan omia mielipiteitäni.
Viimeaikoina olen kärsinyt lähinnä siitä, jos jotakin sanon kiusaaja ja "tukimies" ovat aina eri mieltä kuin minä tai tuovat ilmi, että olen väärässä, puhuessani he vaihtavat ivallisia hymynkareita keskenään tai kun tulen huoneeseen keskustelu yhtäkkiä loppuu tai kahvipöydässä eivät ole huomaavinaan minua. Edelliset vielä kestän; vaikeaa on kestää huomautteluja "sulla taitaa olla aika rankkaa" tai se, kun tullaan suoraan kertomaan, että joku on puhunut minusta selän takana perättömiä puheita. Ongelma on se, että kiusaajani säännöllisesti kertovat esimiehelleni: "Se on niin herkkä, että taas suuttui, vaikka ei mitään pahaa tarkoitettu." Esimies taas ojentaa minua: "Taas otit itseesi aivan turhasta asiasta" tai "Ikinä ennen en ole noin yliherkkää ihmistä tavannut" eli mitään kiusaamista ei ole tapahtunut.
Työni on onneksi melko itsenäistä ja esimiestä ja kollegoitani joudun tapaamaan vain tauoilla. Muuten pidän työstäni ja toisaalta uskon, että kiusaajia löytyy jokaisesta työpaikasta. Viimeaikaiseksi ongelmakseni vain on muodostunut se, että suoraan päin kasvoja kiusaajien esittämiä perättömiä ilkeyksiä en tahdo enää kestää; olen toistuvasti kahvipöydässä purskahtanut lohduttomaan itkuun - ja tästäkö kiusaajat ovat saaneet lisää tuulta purjeisiin...
Vuosien kuluessa olen yhä enenevässä määrin valitettavasti tullut siihen tulokseen, että kiusaajat ovat niitä "normaaleja ihmisiä" - kiusatut "epänormaaleja". Olen tehnyt työtä (terapiassa hyvinkin) yrittääkseni parantaa itsevarmuuttani, joskus tietysti tietyissä olosuhteissa sekin hankalaa... Rakas puoliso, akateeminen koulutus, suhteellisen hyvä taloudellinen tilanne luovat pohjaa elämälleni. Ainoa asia johon en kuitenkaan tunnu pystyväni on lapsen saattaminen tähän elämään; 50 % minun geenejäni; arkuutta, epävarmuutta... en voisi tehdä niin julmaa tekoa, että joku minun vuokseni joutuisi käymään läpi tämän saman helvetin... Siksi olen ajatellut tässä nauttia tästä elämästäni niin hyvin kuin voin ja yksikin hyvä työpäivä on aina voitto! Voimaa minulle on tuonut erään kiusatun ajatus: "Piruuttanikaan en vaihda työpaikkaa, vaikka kuinka yrittäisivät!":)
PS. Käyköhän näillä sivuilla kiusaajia, olisi kiva lukea rehellisiä ajatuksianne siitä, millaisia tuntemuksia saatte kiusaamisesta?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sanoit "kiusaajat ovat niitä "normaaleja ihmisiä" - kiusatut "epänormaaleja"."
Ilmeisestikin vahvuuden osoittaminen polkemalla alleen muita.
Kun kiusaajalta kysyy suoraan, miksi hän näin käyttäytyy, niin vastaukseksi saa vain sen, että kuvittelet kaiken, oletko noin herkkänahkainen, etkö vitsiä ymmärrä, yms...
En ole kiusaajan suusta kuullut vielä järkevää syytä kiusaamiseen, kiusaaminen myös unohsetaan pikavauhtia ja myöhemmin sitä jopa vähätellään.
Olen itse tullut siihen tulokseen, että kiusaajat ovat lisääntyneet, siis tunnevammaiset, narsistiset, ahneet, itsekkäät, omahyväiset, kateelliset ihmiset.
Lue tämä artikkeli:
http://forums.cjb.net/mobbinfo-about105.html
Hei,
Olen ollut narsistisen kiusaajan hampaissa lähes 15 vuotta.Sitkeästi olen kestänyt. Minulle kiusaaja on pelkkää ilmaa. Työskentelen valtion
laitoksessa, jossa kiusaamiseni on huomattu monien muidenkin työntekijöiden taholta.
Kiusaaja itse vaan ei huomaa, että hän on tehnyt itsensä naurunalaiseksi monen työntekijän silmissä- kiusaaja näet on POMO.
Varmistaakseni tulevaisuutta olen ollut yhteydessä työsuojelupiiriin ja työterveyshuoltoon sekä omaan yksityiseen tuomariini, joka on kehoittanut nostamaan syrjintäsyytteen - no kaikki ajallaan. Hitaasti hyvä tulee!!
Olen sitä mieltä, että kaikkein vaikeinta on kiusaajalla itsellään. Näet eihän terve ihminen työkseen toisia kiusaa.