...rikki kai kuitenkin. Erosin 21 vuoden parisuhteesta, josta 15 vuotta naimisissa. Tai olemme harkinta-ajalla, mutta omissa osoitteissa. Eroon ei liittynyt kolmansia osapuolia.Arkielämä oli ok, mutta viimeisiin kuuteen vuoteen mahtui väkivaltaa (fyysistä ja henkistä), huoraamista.Molemmin puolin, tosin fyysinen väkivalta oli vain miehen puolelta.
Pari viikkoa miehen lähdettyä kotoa, tapasin miehen, ja jokin kolahti heti. Huumorintaju, elämäntapa...jne. tapailua on kestänyt nyt noin puolitoista kuukautta, päivittäistä yhteydenpitoa puhelimitse ja tapaamisia joka viikonloppu.
Pikkulintu (ex-mies)lauluoi hänen olevan hiukan naisiin menevä, toisaalta uskon, mutta.....
Hänellä oli suhde naiseen, josta piti todella, mutta kaatui pitkään välimatkaan, pari kuukautta sitten. Käsittääkseni ovat kuitenkin puhelinyhteydessä edelleen. Nyt ajatukseni on aivan sekaisin kun jotenkin rupesi tuntumaan että hänellä on tapaaminen tämän ex:än kanssa seuraavana viikonloppuna, ilmoitti että on menoa ensi lauantaiksi - en toki kysynyt suoraan, koska eihän se minulle kuulu ja kuulu... Tuta vaan.
Ja Ex-haluaisi keskutella mahdollisesta yhteisestä tulevaisuudesta, ollaan toki keskuteltu, ja sovittu että katsellaan nyt näin. Mutta puhehelinhäriköinti ex:än osalta kännissä olessaan raivostuttavaa, parhaillaankin ....
Kertokaa kokemuksia, rakastuakko mahdollisesti renttuun, vai kuunnella exää.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Vihellä peli hetkeksi poikki kummankin kanssa ja mieti mitä itse haluat elämältäsi. Tutkiskele, pohdi ja mieti voiko kumpikaan miehistä tehdä sinua onnelliseksi vai tekisitkö sittenkin itse itsesi onnelliseksi.
Avioero on monelle ihmiselle niin suuri elämänmuutos, että sen läpikäymiseen tarvitaan aikaa. Kirjoitit, että ajatuksesi ovat aivan sekaisin - älä tee mitään hätiköityä vaan ole suopea itsellesi ja anna aikaa itsellesi.
puhalla peli poikki, anna itsellesi nyt aikaa rauhoittua.
Kirjoittamiasi aikamääreitä katsellessa tuli mieleen, ettei mitenkään parinkymmen vuoden liitosta voi selvitä parissa kuukaudessa.
Mies jota nyt olet tapaillut on hänkin jättänyt edellisen suhteen ihan vasta, ja ilmeisesti hypännyt välittömästi seuraavaan, eli sinuun.
Jokaisen oma asia tietysti, mutta minulla on sellainen mielikuva, että ensin pitää raivata edelliset pois ennen kuin voi alkaa rakentaa uutta.
Tietysti jos ei ole tarkoituskaan muuta kuin pystyttää hetkeksi teltta, niin okei, siihen ei kovin kummosta tonttia tarvita,entisen rauniotkin kelpaa tilapäiseen seisahdukseen.
Mulle kävi kerran näin: Erottiin, ihastuin renttuun josta ex mua varoitteli, en kuunnellut, huomasin itse mikä renttu oli ja ex mies oli oikeessa.
Jonkin ajan kuluttua palattiin yhteen ex:n kanssa, nyt olen katunut tekojani joka päivä.
Anna itsellesi aikaa, myöhemmin selviää mitä haluat.
Oletko todellinen blondi, ei edes hajua omasta ajattelusta? Ex tuskin on parantunut väkivaltaisuudesta tai alkoholin käytöstä, uusi ei valmis (etkä sinäkään) luotettavaan parisuhteeseen ja sinä kyselemässä, rakastuisiko renttuun. Rakastuminen ei ole kiinni päätöksestä.
Jos itse osaat maksaa laskusi ja käydä pesulla ilman avustusta, kannatan edellisten mukaan aikalisää ja omaan itseen tutustumista. Jos sairastat tautia läheisriippuvuus, niin sitten sinun on saatava joku ihminen samaan huusholliin, on ex tai renttu tai peräkammarin poika. Aivan oma valinta.
kiitokset teille kaikille ajatuksianne antaville, herättää miettimään, mutta päätös tehtävä lienee itse.
Olen läheisriippuvainen.....kenties
Jos jollain jotain vielä kerottavaa, kertokaa ihemessä, auttaa kovasti - ainakin eteenpäin.!
Mitäpä minulla olisi tähän lisäämistä. Läheisriippuvainen itsekin olin ja olen edelleen.
Ei vanha koira opi uusille tempuille. Miehettömänä olen elänyt jo iät ja ajat. Mistä niitä miehiä edes saisi näillä ikävuosilla.
Ap. taitaa elää aika ahtaissa ympyröissä. Exä varoittaa uudesta miesystävästä. Lähipubistako käyt uusia miehiä hakemassa? Taitaa exä kuulua samaan tikkaseuraan.
Soneraplazan Muotifriikit palstalla joku maalla asuva nainen kertoi olevansa koukussa merkkinahkalaukkuihin. Hän on myöntänyt riippuvuutensa ja kaipaa vertaisryhmää. Hauskaa huumoria. Minäkin ehkä kaipaisin jo jotain vertaisryhmää. Tunnen olevani ylioppinut näissä avioero ja parisuhdejutuissa. Huumorintajuni on palannut omasta mielestäni entiselle tasolle.
Minulle avioerojutut olivat vain komediaa, joka ehdottomasti pitäisi tallentaa suomifilmille.
Avioero voi olla myös positiivinen kokemus. Katsokaapa vain Vanhasen perheestä mallia. Vaimo on hoikistunut huomattavasti ja perhe juhlii yhdessä 50-vuotispäiviä. Hieno esimerkki, josta kaikki eronneet voisivat ottaa oppia.
Ei uutta miestä tarvita entisen tilalle. Osoite vaan vaihtuu, mutta elämä on entistä mukavampaa.
Ero tekee selvästi hyvää joissakin suhteissa.
läheisriippuvuus on v-mäistä.Kun puhutaan että pitää välittää toisista ja kaikista pahimpia on juuri nämä ihmiset jotka latelee näitä sanoja tietämättä mitä toisten elämä on!Eli minäkin pystyn jopa nauramaan kun elin siinä kiduttavassa suhteessa kulissien takia,itseni unohtaen.Niin sanonta:nuorena tytöt kivoja mutta mistä ne ilkeät vanhat akat tulee!Kannattas katsoa useamman miehen peiliin,jos se tuliskin sieltä.