terveyshaitat

Olen harkinnut pidemmän aikaa kielilävistyksen ottoa.
Lueskelin jonkun verran näitä vanhoja keskusteluketjuja täällä ja ainoa asia mikä minua oikeastaan askarruttaa ovat nämä silloin tällöin keskusteluissa esiintyvät terveyshaitat tai niillä "pelottelu".
Onko esimerkiksi kielilävistys oikeasti terveyden kannalta tuomittava tapaus? Vai onko niin, että jos sen hoitaa asianmukaisesti, niin ongelmia ei tule? Tuntuu, että jos asiaa kysyy lävistäjältä tai lääkäriltä, niin sellaista puolueetonta mielipidettä ei asiasta löydy.
Entuudestaan minulla on navassa lävistys ja sen kävin ottamassa tasokkaassa liikkeessä, jossa sekä tekijät että hoito-ohjeet ja materiaalit olivat ykkösluokkaa, luonnollisesti. Tämän lävistyksen kanssa minulla ei koskaan ole ollut ongelmia. Lienee itsestäkin kiinni?
3534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

se on hirveesti hoidosta kiinni etta hoitaa riittävästi mutta EI LIIKAA,mitä monet harrastaa. paikka täytyy olla laadukas ja jos he ovat tasokkaita heiltä saa hoito ohjeet (kirjallisetkin) jms. ainoat todelliset kuulemani ongelmat on ollut juuri tuo kiilteen lähtö (itse vaihdoin muovisiin palloihin sen parannuttua niin ei kolise niin) ja sitten ennenkuin läväri on parantunut niin jos korun ottaa pois niin väliin voi jäädä jotain kun se umpeutuu,se ei ole hyvä. mutta kun sen antaa parantua rauhassa ja hoitaa hyvin niin hyvin mikroskooppinen mahdollisuus on että jotain kävisi. se on kyllä kiva eikä jää jälkeä jos päättää antaa umpeutua joskus :) onnea:)

Äänestä

hammaslääkärit ovat jyrkästi kaikkia suun alueelle tulevia lävistyksiä vastaan, juuri kiilteen lähtemisen, sekä ienten vetäytymisen takia. Samoin jos onnistuu puraisemaan kielikorun palloja jotenkin erityisen lujaa, voi hammas lohjeta, pahimmassa tapauksessa. Ja nuo siis ovat ihan todellisia haittoja, ja aika yleisiä. Kannattaa käydä näyttämässä hampaita hammaslääkärille säännöllisesti, niin hän voi kertoa että onko aihetta poistaa koru.

Kieli ei mielestäni ole kovin tulehdusherkkä paikka, kunhan vaan parantumisaikana huuhtelee suun syömisen/tupakoinnin jälkeen. Että tuolta kannalta on kieli on turvallinen paikka lävistää, jos vain on asiantunteva lävistäjä.

Mutta nuo ien- ja hammasongelmat ovat ne suurimmat huolenaiheet, joiden takia en itse aio ottaa kielilävistystä, varsinkin kun suun alueelta jo yksi löytyy.

Äänestä
  • totta. mutta muovinen pallo helpottaa asiaa paljon. ja tietysti se ettei ole liian iso tappi. itse kyllä suosittelen sen laittamista jos hirveesti tekee mieli. sitten kun kyllästyy (voi nopeastikin?) sen voi ottaa pois, ei ainakaan sitten jää kalvamaan mieltä miksei koskaan laittanut:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten on? kirjoitti:

Olen harkinnut pidemmän aikaa kielilävistyksen ottoa.
Lueskelin jonkun verran näitä vanhoja keskusteluketjuja täällä ja ainoa asia mikä minua oikeastaan askarruttaa ovat nämä silloin tällöin keskusteluissa esiintyvät terveyshaitat tai niillä "pelottelu".
Onko esimerkiksi kielilävistys oikeasti terveyden kannalta tuomittava tapaus? Vai onko niin, että jos sen hoitaa asianmukaisesti, niin ongelmia ei tule? Tuntuu, että jos asiaa kysyy lävistäjältä tai lääkäriltä, niin sellaista puolueetonta mielipidettä ei asiasta löydy.
Entuudestaan minulla on navassa lävistys ja sen kävin ottamassa tasokkaassa liikkeessä, jossa sekä tekijät että hoito-ohjeet ja materiaalit olivat ykkösluokkaa, luonnollisesti. Tämän lävistyksen kanssa minulla ei koskaan ole ollut ongelmia. Lienee itsestäkin kiinni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu